Sunnuntai 27.5.2012

Venäjän savu kuusinkertaisti myrkyt Suomessa – ohje riskiryhmille

Luotu: 
8.8.2010 11:47
  • Kuva: All Over Press
    Moskova on ollut täysin savun peittämä päivien ajan. Nyt savu on saapunut myös Suomeen.

Venäjän metsäpalojen synnyttämä savu huonontaa ilmaa Suomessa. Tilanne ei ole hälyttävä, mutta savun sisältämiä myrkyllisiä hiukkasia on pääkaupunkiseudulla ja Kaakkois-Suomessa kuusinkertaisesti tavanomaiseen verrattuna.

Hiukkaspitoisuuden kasvu voi Ilmatieteen laitoksen mukaan aiheuttaa terveysvaikutuksia lähinnä riskiryhmille, joihin kuuluvat astmaatikot sekä iäkkäät sepelvaltimotautia ja keuhkoahtaumatautia sairastavat. Heille hiukkaset voivat aiheuttaa hengitystie- ja sydänoireita.

Ilmatieteen laitoksen ilmanlaadun erikoistutkija Virpi Tarvainen kertoo Uudelle Suomelle, että riskiryhmiin kuuluvien ei tarvitse linnoittautua sisätiloihin, mutta ulkoilmassa rasittumista tulee välttää.

–Se on a ja o. Sisätiloihin voi siirtyä, jos ilma on siellä puhtaampaa, eli jos ikkunat ovat olleet kiinni, neuvoo Tarvainen.

Myös terveet voivat kokea silmien, nenän ja kurkun ärsytystä tai lievää hengenahdistusta hiukkasten takia.

Pääkaupunkiseudun mittauspisteissä ilman hiukkaspitoisuudeksi mitattiin sunnuntaiaamuna 60 - 70 mikrogrammaa. Normaalisti pitoisuus on noin 10 mikrogrammaa.

–Tämä ei kuitenkaan ole hälyttävää. Esimerkiksi vuonna 2006 ilmanlaatu oli jopa 2–3 -kertaisesti huonompi, koska silloin palot olivat lähempänä, rauhoittelee Tarvainen.

Hiukkaspitoisuudet kasvavat vielä sunnuntain aikana, mutta maanantaina ilman uskotaan puhdistuvan.

Metsäpalosavujen mukana tulevat hiukkaset ovat tyypillisesti hiilivety-yhdisteitä, elohopeaa ja muita raskasmetalleja.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

seijalund

Risto Kuisman blogista, Kantaa 29.7.2010
Kansanedustaja Risto Kuisma ( sd ) vaatii:
SAVUSTA NOOTTI VENÄJÄLLE

Ulkoministeriön on esitettävä nootti Venäjälle savuhaitoista. Savua ja pienhiukkasia on levinnyt rajan yli Venäjältä jo viikon ajan: Tilanne on koko ajan huonontunut. Ilman pienhiukkasten määrä on monikymmenkertaistunut. Kaakonkulmalla savun haju on voimakas ja savu rajoittaa merkittävästi näkyvyyttä. Pienhiukkaset ovat terveydelle vaarallisia ja aiheuttavat hengityselin sairauksista kärsiville ja allergikoille jo nyt huomattavaa terveydellistä haittaa. Myös terveiden ihmisten ulkonaolo on muodostunut kaakonkulmalla epämiellyttäväksi. Haitat ja pienhiukkaset leviävät lievempinä, mutta terveydelle haitallisena, jo Uudellemaalle ja myös pääkaupunkiseudulle

Venäjältä Suomen puolelle leviävät savuhaitat ovat kaakonkulmalla lähes joka kesäinen ilmiö. Venäläisen tavan mukaan maastopaloja ei aktiivisesti sammuteta, jos ne eivät aiheuta merkittävää uhkaa omaisuudelle tai asutukselle. Venäjällä maastopalojen torjuntaa käytetään liian vähäisiä voimavaroja. Ilmeisesti pienhiukkasten aiheuttamaan terveyshaittaan ei panna painoa.

Kun savuhaitat uhkaavat suomalaisten terveyttä, on ulkoministeriön vaadittava kiireellisesti Venäjältä selvitystä asiasta ja niistä toimista, joilla rajan yli leviävät savuhaitat poistetaan.

Risto Kuisma

r.laine

miten ihmeessä näitä mittavia paloja riittää lähes
jokaiseksi vuodeksi. luulisi, että kaikki poltettava
olisi jo palanut.
eikö paloja osata sammuttaa ? pitäisikö lähettää avuksi
meikäläisiä asiantuntijoita? kehitysapuahan sekin
olisi.

JATK

Arvelen, että Suomen liikenteessä menee muutama vuosikymmen, ennenkuin ollaan vastaavissa CO2- ja hiukkaspäästömäärissä. Mutta Suomen polttoaineverotusta on nostettava, että maailma pelastuu.

Tynkä-Karjalan Antti

Saksa, Puola ja Viro ovat tarjonneet kalustoapua Venäjälle.

Mielestäni Suomi voisi tarjota kaluston lisäksi palontorjunnassa myös opetus-, ennaltaehkäisy-, taktistaa- ja jopa strategista opetusta. - Vaikka Saimaankanavan vuokrana tai energialaskun vastikkeena.

Tilastojen valossa ainakin meillä on vara neuvoa höitä.

Mila F

Suomi - Venäjä -välinen ulkopolitiikka on kai kiistatta määritelty Halosen tontiksi. Eikun neuvottelut pystyyn ja korvaustavat käsittelyyn. Toisaalta mitään ei tapahdu ennen ensi talvea, ellei ole todistetta siitä, että paloista on aiheutunut homoseksuaaleille haittaa.

Totuuden henki

Käsittääkseni metsäpalot on luonnollinen asia ja kuuluvat ekosysteemiin samalla lailla kuin esimerkiksi petoeläimet. Vihreän ajattelun mukaan niitä ei saisi kovin tarmokkaasti sammutella. Ehkä Venäjä onkin edistyksellinen verrattuna Suomen metsäpelto-paradigmaan.
Suomen kannattaisi kuitenkin harkita Salpa-linjan saneerausta siten, että sijoitetaankin itärajalle ne Länsi-Suomeen aiotut tuhat tuulimyllyä. Pannaan ne toimimaan reverssillä ottamalla sähkö ydinvoimaloista.
Uuno Kailasta voisi muokata: Kostea, kuuma on kesäyö/savua hönkii Itä.
Varjelen, vartija sitä.

Oblomov

http://ilmari.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/06/venajan-metsapalot-%D0%BA%D...

Siis; täysin joutavan Kuisman ja hänen yhtä joutavan nootinsa tilalle.....: "Toimivat käytännöt kunniaan ja poliittiset irtopisteet manalaan!"

Tässä viestiketjussa juuri ANTTI puhui asiaa: "Mielestäni Suomi voisi tarjota kaluston lisäksi palontorjunnassa myös opetus-, ennaltaehkäisy-, taktistaa- ja jopa strategista opetusta. - Vaikka Saimaankanavan vuokrana tai energialaskun vastikkeena. Tilastojen valossa ainakin meillä on vara neuvoa heitä!".
Etenkin kun nuo meidän hyvät kokemuksemme hyödyttävät kaikkia (ja, mitä parasta:.....nehän toimivat).

Hannu Mikael

"–Se on a ja o. Sisätiloihin voi siirtyä, jos ilma on siellä puhtaampaa, eli jos ikkunat ovat olleet kiinni, neuvoo Tarvainen."

Mistäs Tarvainen arvelee ilman tulleen ja tulevan sinne sisätiloihin?
Viime vuonna koko itä-Suomi oli sinisenä Venäjän Karjalan savuista, nyt on sinisenä Moskovan savuista, ja jokaiseen ilmansuuntaan kumarteleva hallitus ei inahdakaan koko asiasta.
Ei edes vastalauseen verran.