Sunnuntai 27.5.2012

Tekstiviesti varoittaa ensi kesän Astasta

Luotu: 
8.8.2010 12:18

Pitkään suunnitelluista hätätekstiviesteistä saattaa olla apua, jos Suomeen iskee ensi kesänä Astan tai Veeran kaltainen myrsky.

Liikenne- ja viestintäministeriön arvion mukaan hätätekstiviestit saadaan käyttöön ensi vuoden keväällä, jolloin esimerkiksi vaarallisesta sääilmiöstä saadaan samaan aikaan tieto kaikkiin alueen kännyköihin.

-Hätäviestistä olisi ehdottomasti apua vastaavien myrskyjen tullessa. Se sopii tilanteisiin, joissa tiedotettava alue on suhteellisen pieni ja tarve tavoittaa mahdollisimman monta iso, sanoo turvallisuusjohtaja Rauli Parmes liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Tekstiviestillä voitaisiin myös korvata ainakin osa nyt lähetettävistä viranomais- ja hätätiedotteista. Toistaiseksi vakavasta vaarasta varoittavat hätätiedotteet leviävät koko maahan, vaikka uhka olisi paikallinen. Tänä kesänä televisiossa on näkynyt hätätiedotteita asutuksen lähellä liikkuvista karhuista.

Hätätekstiviestiä käytettäessä voitaisiin määritellä alue, jossa ihmiset saisivat tiedon vaarasta kännykkäänsä. Televisiossa aluevalintaa ei voi nykyisellään tehdä.

Soitto sukulaiselta

Nykyisen hätätiedotteen lähettämistä ohjaavat viranomaisille annetut ohjeet tiedottamisesta, mutta yksittäisen tiedotteen antamisesta päättää aina tilannetta johtava viranomainen.

Vaikka ainakin verkkokeskusteluissa hätätiedotteiden valtakunnallisuus on herättänyt närää, sen antamista ei Parmeksen mukaan pidä tilanteen niin vaatiessa epäröidä.

-Toistaiseksi on varmempaa, että tiedote tulee koko maassa. Jos tieto ei tavoita jotakuta, esimerkiksi hänen sukulaisensa voivat soittaa, Parmes perustelee.

Viranomaiset kehottavat kuitenkin malttiin tilanteissa, joissa esimerkiksi havainto karhusta ei ole kovin varma. Parmeksen mukaan tällaiseenkin tilanteeseen sopisi paremmin hätätekstiviesti, joka leviäisi pienemmälle alueelle.

-Mutta nämä ovat vaikeita tilanteita. Silloin kun päätös tehdään, on usein kriisi päällä.

Tekstiviestijärjestelmä on ollut vireillä useita vuosia, mutta se on viivästynyt muun muassa kustannusten vuoksi. Viime kesänä ministeriö arvioi, että tekstiviestejä alettaisiin lähettää tänä vuonna. Järjestelmän kustannukset ovat miljoonaluokkaa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

petun

Kyllä hätätekstiviesti on paljon parempi TV:n ja radion tiedotteisiin verrattua. TV tai radio ei välttämättä ole auki. Puhelin yleensä on.

Kännykkään saadaan viesti alueellisesti valittujen tukiasemien kuuluvuusalueelle jolloin se tavoittaa käytännössä kaikki vaara-alueella olevat, eikä häiritse muita.

Käytännössä nykyjärjestelmä (tv:n piipitykset ja muut) on ärsyttävä kun kesken elokuvan tms. ohjelman alkaa täällä Harjavallassakin piipitys, että nyt on karhuhavainto Tampereella, tai Rovaniemellä.