Sunnuntai 27.5.2012

Arhinmäki lyttää Kataisen ”harhautuksen”

Luotu: 
12.8.2010 09:32
  • Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
    Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kritisoi valtiovarainministerin puheita.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki yhtyy SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn (sd.) budjettikritiikkiin. Arhinmäen mielestä kokoomus haluaa siirtyä progressiivisesta verotuksesta tasaveroon, kuten Lylykin totesi tiistaina.

Arhinmäen mukaan kokoomuslaisen valtionvarainministerin Jyrki Kataisen puheet työn alhaisemmasta verottamisesta ovat harhauttamista.

-Kokoomus puhuu työn ja työntekijöiden puolesta, mutta teot ovat päinvastaisia. Hallituksen verolinja johtaa yhä nouseviin kunnallisveroihin. Kunnallisvero on tasavero, josta kärsivät etenkin pieni- ja keskituloiset työntekijät. Pääomatuloilla elävät on vapautettu kokonaan kunnallisveroista, toteaa Arhinmäki.

Arhinmäen mukaan nousevat arvonlisäverot ja kunnallisverot ovat "pahimmanlaatuista" työn verottamista.

-Välillisten verojen, kuten arvonlisäveron korotuksilla lisätään työn verottamista siinä kuin tuloverojenkin. Itsensä työllistäjien ja pienyrittäjien kohdalla arvonlisävero on suoraa työn verottamista, ei mitään muuta.

Arhinmäen mukaan oikeistohallituksen linjana on alusta asti ollut verotuksen siirtäminen pääomilla eläviltä työllä eläville.

-Tarvitaan oikeudenmukainen, työtä tukeva verouudistus, jossa pääomatuloista maksetaan yhtä paljon progressiivista veroa kuin palkkatuloistakin, Arhinmäki esittää oman näkemyksensä.

SAK:n Lyly kritisoi tiistaina valtiovarainministeriön budjettiesityksen kurittavan pienituloisia, vaikka valtiovarainministeri Katainen on vakuutellut päinvastaista. Lylyn mukaan kulutusverojen nostaminen kohtelee pienituloisia suhteellisesti ankarammin kuin suurituloisia, koska se ei ota huomioon tuloeroja ja veronmaksukykyä.

-Ikävä kyllä tämä johtaa taas kohti tasaverojärjestelmää, johon Suomessa on kuljettu jo pidemmän aikaa, Lyly tulkitsi Verkkoapilan kolumnissaan.

Katainen totesi maanantaina, että verojärjestelmää voisi uusia nostamalla pääomaveroa ja keventämällä työn verotusta.

Ajaako kokoomus Suomeen tasaveroa? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn täällä.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Turtunut

Progresiivi vero on ainut toimiva vero niin kauan kuin pienipalkkaisia töitä ja työttömyyttä on.

Jos saat työttömyyden kokonaan pois ja eläkkeistä verot pois ja palkat samalle tasolle kaikille niin mikäs siinä että tulisi tasavero.

PapaRomeo

Progressiivinen vero on vasemmiston elinehto.

Silloin jos ihmiset voi töitä tekemällä vaurastua ja työnteko todella kannattaa niin se kannustaa muitakin yrittämään ja se taas kaikki on pois vasureilta.

Vasurit tarvii ison massan köyhiä ja pienituloisia joista he ovat muka kiinnostuneita. Tai siis ovat pitäämään heidät ikuisesti köyhinä ja se on hoidettu ns tulonsiiroilla eli subventoimalla köyhyyttä.

jj.annala

Tässä maassa on ajettu tasavero jo sairaille ja työttömille. Veroa maksetaan oletuksena 20 prosenttia jokaisesta päivärahasta, on se sitten noin 500 euron peruspäiväraha tai 3000 euron tulojen mukaan määritelty päiväraha.
Toki se lopullisessa verotuksessa tasataan, mutta tällä varmistetaan se, että kaikkein köyhimmät ja huonoimmassa asemassa olevat lyhentävät varmasti ulosottoon siirtyneitä velkojaan. Veronpalautukset nimittäin vie ulosottomies.

asa

Et sitten ymmärtänyt että tässä puhutaan ansiotuloverotuksesta. ALV, alkoholivero, tupakkavero jne. pysyvät samana, tekipä työtä kuinka ahkerasti vain. Kulutusverojen pitääkin olla samat kaikille. Sama saaste ja ympäristönkulutus sen lenkkimakkaran tai viinapullon valmistamisesta tulee, ostipa sen sitten kuka vain.

nipa3

Rahan arvo on jo nykyään niin matala, että 500 eurolla saat korjattua vasta naarmun autosta.

Rahan jälleenmarkkinat ovat supistuneet jo sen verran, että luottamus rahan jälleenvaihto arvoon alkaa jo rapistua. Rahala saa yhä vähemmän ja eikä niinkään helposti. Raha on kuitenkin vielä hyväksytty maksuväline, mutta tällä menolla pian arvoton shekki.

h.j.j

Ihmeetele muutenkin Arhinmäen "politiikan " johdon mukaisuuden puutumista, hän on periaateessa kaikea vastaan, olisi hyvä jos hän osasis edotaa jotain järkevää vaihtoehtoa nyky politiikalle. Mitä tasaverotseen tulee niin alv on kai käsityseni mukaan vällilinen vero ja palkasta makseta tuloveroa, mikä on porrastettu ainakin ositain tulojen mukaan.

Rommeli

Kele ei muutakaan kommenttia ole niin pirä mölyt mahas.

Selvähän se nyt pitäis idoootillekin olla että ne "välilliset verot" maksaa ostaja eikä myyjä. Pönttö.

nipa3

Eikös suomalaiset tienanneet viimevuodelta 103 miljardia euroa ansiotuloja, josta palkkatulojen osuus oli 68 miljardia euroa? Eikö tästä summasta muodostunut noin 40 miljardia euroa ansiotulo verovähennyksiä? Eikö ansiotulon veronvähennykset palautuneet takaisin ansiotuloiksi? Maksan siis ansiotuloveroa ja vähennän maksamastani verosta ostamani palvelut.

makemäki

Pääomatulon verotuksessa pitää ottaa huomioon, että pääoman hankkimisesta on maksettu veroa, lottovoittajia lukuunottamatta. Progressiivinen pääomaverotus tarkoittaisi sitä, että isoraha karkaa ulkomaille. Se näkyisi varmasti Suomen työllisyydessä.

Arhinmäen kannattaisi selitellä omia puheitaan. Vieläkö hän vaatii miljardin euron hintaisen rokotetetehtaan perustamista Suomen sikaflunssan torjuntaa varten? Entä se valtion pankki, joka antaisi korotonta lainaa. Tosin siitäkin joutuisi maksamaan pääomaveroa, jos siirtäisi saamansa lainan toiseen pankkiin korkeakorkoiselle tilille.

eki204

..on hyvä systeemi. Kannustaa työntekoon kun tietää sen että veroa menee tasan sama prosentti vaikka ansaitsee kuinka paljon tahansa. Tasaveron prosentti ja sen taso onkin sitten toinen asia?
Virossa on käytössä tasavero, tasoa en tällä hetkellä tiedä. Kertomusten mukaan se kannustaa tekemään töitä, ainakin silloin kun se on tarpeeksi alhaisella tasolla.
Näin eläkeläisenäkin voisin vielä jotakin tehdä mutta verotuksesta johtuva kynnys lähteä toihin on liian korkea. Veroprosenttini asettuisi jonnekin 40%:n tuntumaan joten en lähde ansiotyöhön näillä prosenteilla. Toisaalta kun Suomessa on näitä nuoria paljon työttömänä niin eipä ole aihettakaan lähteä.
Arhinmäki ja samaan suuntaan punavaloilla ajavat eivät vain innostu asioista jotka ovat hyväksi ihmisille!!??

Tuju

Todellinen harhautus on käyttää nimeä vasjemmistoliitto. Mitä vikaa Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) tai Maalaisliitto nimissä on?

Minusta ne ovat hyviä.

PetSu

Aikoinaan oltiin sosialisoimassa ja tasapäistämässä meitä oikein tosissaan. Jotkut jopa asein.

Nykyään ei puhuta mitään sosialisoimisesta ja demarien hallitusaikana yksityistettiin yrityksiä enemmän kuin koskaan.

Tuuli heiluttaa nyt huulia ja pitää olla tarkkana mihin puheisiin uskoo. Kaikki ne tähtää kuitenkin vaalitappion minimoimiseen ja valtaan. Valta taas tuo rahaa ja silleen.

Näyttäisi kuitenkin monella puolueella olevan kova pula merkittävistä ehdokkaista. Sellaisista, joilla on tunnettu naama.

Jutut alkaa olla jo sitä luokkaa, että lievää epätoivoa on ilmassa. Sikäli erikoinen tilanne, että eihän loanheitto ole päässyt edes kunnolla alkuun.

Eiköhän me taas nähdä oikeen rehvakkas vaalitaistelu ja senjälkeen lautakasaoppia.

Jussi Saramo

Olisi mukavaa jos arvostelu keskitettäisiin sellaisiin esityksiin joita Vasemmistoliitto on oikeasti tehnyt, eikä itsekeksittyihin.

Vasemmistoliitto ei ole esittänyt rokotetehtaan perustamista sikainfluenssaa varten, vaan yleistä Pohjoismaista rokotetuotantoa. Mm. ministerit Risikko ja Hyssälä pitivät esitystä hyvänä.

Vasemmistoliitto ei ole myöskään esittänyt pankin perustamista korotonta lainaa jakamaan, vaan valtio-omisteisen peruspankkitoimintoihin keskittyvän kansanpankin perustamista. Se vakauttaisi markkinoita koska sillä ei olisi syytä tai mahdollisuutta riskisijoituksiin ja markkinahäiriöitä vahvistavaan globaaliin riskisijoitustoimintaan.

Tasaverolla tarkoitetaan tasaveroprosenttia. Tasamaksulla tarkoitetaan yle-maksun kaltaista veroluonteista maksua joka on kaikille sama tuloista riippumatta. Sellaiset ovat mahdottomia hyväksyä Vasemmistoliitolle.

Meillä on vaihtoehto sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä, emme puhu lämpimiksemme. Vasemmistoliitto tekee joka vuosi vaihtoehtobudjetin (toisin kuin vaikka perussuomalaiset) eduskunnassa. Sen lisäksi meillä on ohjelma vuosille 2010-2015, jossa kerrotaan konkreettiset vero- ja talouspoliittiset (ja muutkin) toimet. Ekonomistit ovat laskeneet hintalaput, mistään utopiapaperista ei ole kyse.

PapaRomeo

Mä äänestän perussuomalaisia ihan pelkästään jo sen takia että se tuntuu olevan kaikille niin hirvee uhka. Vihreet ja kommarit aivan kauhuissaan että persut kiilaa ohitse.

Sano nyt Jussi että eikö se nyt ole todistettu moneen kertaan että kommunismi ei toimi. Kaikki kommunismit ovat olleet karmeita pakko yhteiskuntia ja sortoloita.

Miten sitä voi uskoo tollaseen ideologiaan joka on tuhoa kylväny ja karmeeta mielipahaa aiheuttanut. Vai uskooko vasemmistoliitto että olette muita parempia kommunisteja?

Vierailija

Mitähän mahdatte persuilta saada? Puolet persujen äänestäjistä on työväkeä ja persuilla ei ole mitään ohjelmaa tai annettavaa työväestön kurjistumisen ehkäisyyn...

Vasemmistoliitolla ei ole mitään tekoa kommunismin kanssa, kommunismi on aivan eri puolueiden juttu. Vasemmistoliitto kannattaa lähinnä sosialismia, eli sitä mallia, jossa Pohjoimaat ovat eläneet jo vuosikymmeniä, mutta jonka irti päässyt uuliberaali kapitalismi on tuhoamassa.

Yhdysvaltalaissenaattori selostaa tätä sosialismia mm.tähän tapaan:

”Bernie Sanders, USA:n senaatin sosialisti ihailee Pohjoismaita

Skandinavia on
sosialismia

Sanders korostaa olevansa demokraattinen sosialisti. Marraskuun alussa hän kuvasi brittiläisessä Guardian-lehdessä aatettaan näin:

– 20 vuotta sitten ihmiset täällä ajattelivat sosialismilla Neuvostoliittoa tai Albaniaa. Nyt he ajattelevat Skandinaviaa. Vermontissa ihmiset ymmärtävät minun puhuvan demokraattisesta sosialismista.

– Sosialismista puheen ollen ajattelen, että meillä on paljon opittavaa Skandinaviasta ja siitä erittäin hyvästä työstä, mitä eurooppalaiset ovat tehneet. Sellaisissa maissa kuin Suomi, Norja ja Tanska köyhyys on lähes poistettu. Kaikilla on oikeus terveydenhoitoon kansalaisuuden perusteella. Keskiasteen opetus on kaikkien saatavilla tuloista riippumatta, käytännössä ilmaiseksi. Siellä ollaan paljon mukana politiikassa, äänestysprosentit ovat korkealla. Minusta meillä on paljon opittavaa maista, jotka ovat luoneet tasa-arvoisemman yhteiskunnan kuin Yhdysvallat.”

http://saramo.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/09/vasemmistoliiton-konkreetti...

Turtunut

Hyvin kirjoitettu. En itse asetu vasemistoliiton taakse, mutta kirjoituksesi oikaisi monen epätietouden.

Oikeistolais puolueet ja niiden kannattajat ovat pitkään leimauttaneet vasemistoa "kommareiksi".

Ikäväkyllä harva suomalainen tajuaa että heitä on manipuloitu ajattelemaan niin.

Gagarin

Jos kaksi miestä kaivaa ojaa urakalla saaden 10€ metriltä, niin miksi yhden metrin päivässä kaivavan laiskan riuskan miehen pitäisi päästä 5%:n verokannalla, jos hiki hatussa lapiota heiluttava ahkera 10 metriä kaivava puurtaja joutuu maksamaan puolet palkastaan veroina - siis osittain tulonsiirtona sille laiskalle?
Mutta kateushan se on se ainoa vasureiden kantava aate!

eos

Tyhmä kysymys.

No siksi tietenkin ahkera joutuu maksamaan veroja enemmän että metrin ojaa kaivanut saa pitää työajanlyhennykset, kahvitunnit,pekkaset,sairaslomat,vuorotteluvapaan,arkipyhäkorvaukset.....

Sitäpaitsi 50% veroja maksaneelle jää käteen vielä yli 30 euroa enemmän mikä aiheuttaa eriarvoisuutta yhteiskunnassa.

jani73

Olet tyhmä tai kokoomuslainen. Työtä tekemällä ei Suomessa rikastu - kokoomuslaiset ovat sen jo osoittaneet että pienituloisen täytyy maksaa vähintään tuplavero selvitäkseen päivittäisestä elämisestä. Ja toiseksi mainitsemasi esimerkki ei ole Suomesta vaan sinun pienestä kokoomuspilvestäsi. Suomessa kokoomus on sallimalla harmaan talouden rakennusalalla varmistanut sen, että kyseessä oli kaksi virolaista duunaria, jotka eivät maksa euroakaan veroa.

Itse asiassa jos joku tarkasta menee paikalle, esiin tulee pusikossa kusiaispesässä istunut vihainen Jyrki Katainen Chewbacca asussaan ja selittää, että tämä oli se magic silver bullet that killed Kennedy - eli oja syntyi itsestään yön aikana :)

Vierailija

Siellä on 13%:n tasavero, eikä kansa juurikaan vaurastu, vaan iso osa elää kädestä suuhun ja osan sanotaan elvän jopa vaihtotaloudessa. Pieni eliitti kyllä vaurastuu, aivan kuin kommunismin aikoina.

emni

Tasavero on ihan hyvä, kunhan tasaprosentilla verotetaan sekä valtion että kunnan verotuksessa kaikkia tuloja, siis kaikkia: palkkatuloja, pääomatuloja, päivärahoja luontaisetuja, opintotukea, lapsilisiä, työttömyyskorvauksia jne, jne.
Pienituloisista huolehditaan niin, että yhteenlasketuista tuloista saa tehdä sekä valtion että kunnanveroissa perusvähennyksen, jonka ylittävästä tulosta vasta tasaveroa maksetaan.

KunniaTohtori

Tarkoittanet tasaveroprosenttia, eli vaikka 15% kaikista tuloista. Toisinsanoen 10000 euroa ansaitseva maksaa 1500 euroa veroja ja 100000 euroa ansaitseva maksaa 15000 euroa veroja.

Et tarkoittane tasaveroa, siis että jokainen maksaa saman euromääräisen verosumman esim. 10000 euroa vuodessa. Siis, että rikkaat ja köyhän maksavat saman summan. ALV, sokerivero ja muut välilliset verot merkitsevät tämän tasaveron osuuden nousua ja todella räikeää varakkaiden suosimista.

Nyt pitää olla tarkkana terminologian suhteen. Muutenkin ihmiset on jo pihalla näistä asioista.

Vierailija

”No, tähän voisi vastata taloustieteen nobelistin James Mirrleesin lausunnolla, jonka hän antoi Suomen Kuvalehteen tuossa kesäkuun alkupuolella, jossa hän totesi, että tasavero ei ole tehokkain, oikeudenmukaisin eikä älyllisesti kiinnostavin verojärjestelmä. Mun mielestä siihen ei oo mitään lisättävää."

Talouselämä-lehti kertoi jo 2006 näin:

"Tasavero antaa jättipotin, ainakin rikkaille"

"Ilmeisesti se menee juuri noin, tasaveroa haetaan köyhien- ja banaanivaltioiden mallin mukaan(...) Hallituksen hyvätuloisille suunnattut veroalet ja varallisuusveron poisto ovat merkittävässä määrin supistaneet verohaitaria. Samalla verotuksen painopistettä on tietoisesti siirretty valtion tuloverotuksesta jo käytössä olevaan tasaveroon eli kunnallisveroon.

Lopputuloksena on ollut, että pienituloisten verorasitus on jopa osin kasvanut. Samalla monen pienituloisen kuntalaisen kohdalla käänteinen veroprogressio on jo todellisuutta, koska heillä ei ole mahdollisuuksia tehdä muun muassa ansiotuloihin liittyviä vähennyksiä kunnallisverostaan."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/98901-%E2%80%9Dsiivooja-maksaa-enemman-v...

MrMorton

Arhinmäen lausunto osoittaa, että kaveri ei ymmärrä verotuksesta tuon taivaallista.

Ensinnäkin, tilastollisesti keskituloiset kuluttavat tuloistaan suuremman osan kuin aivan pienituloisimmat. ALV:n kiristys siis rankaisee velkaantuvaa keskiluokkaa suhteessa enemmän!

Sitten: välillisten verojen kiristys ei todellakaan kiristä työn verotusta samalla tavalla kuin tuloveron kiristys. Tuo väite on niin pöyristyttävä, että median pitäisi vaatia Arhinmäeltä selvitys tuohon lausuntoon. Karkkivero ei kiristä työtulojen verotusta vaan kulutuksen verotusta. Itsensä työllistäjiä on marginaalinen osuus kaikista työntekijöistä.

Luulisi, että Vasemmistollekin kelpaa, että kulutuksen verotuksen kiristyminen menee myös pääomatuloilla elävien maksettavaksi!

ollisaarinen

herrain ikeen alla, vaikka olisi kuinka suurituloinen.

Helsinkiläisen keskituloisen palkansaajan vertailukelpoinen veroaste on noin 23,5 % mikä alittaa kaikki pääomaverot.

Lylyn ja Arhinmäen pääomaveroarvostelu ei pidä paikkaansa ainakaan pieni- ja keskituloisten suhteen.

Marginaalivero tosin saattaa jotakuta kiusata, mutta kokonaisveroaste ratkaisee, marginaaliveron saa alemmaksi progressiota vähentämällä.

Jos puhuu veroista niin silloin puhuu rahasta ja prosenteista ja niiden tulisi olla hallussa varsinkin puheenjohtajien rooleissa.

iTri343hb

Ja mitä enemmän pienituloinen/työtön/eläkeläinen/opiskelija ostaa alkoholia, tupakkaa ja bensaa sitä valtavampi on suhteellinen kokonaisveroprosentti.

"linjana on alusta asti ollut verotuksen siirtäminen pääomilla eläviltä työllä eläville."

Entäs se poliittinen nomenklatuura sekä virastojen ja ministeriöiden nk. asiantuntijat ja erityisasiantuntijat? Kenenkäs rahalla he elävät? Ja onko määrät laskussa?

Partalainen

Kyllä Paavo on mieltänyt aivan oikein pienyrittäjän työstään maksama alv=työn verotusta. Itse olen pienyrittäjä. Liikevaihto n,60000e. Ostopanokset n,20000e,joihin sisältyvän alv:n voin vähentää saaduista alv:sta. Jäljellejäävästä 40000e maksan siis 23%alv:a ja kunnallisveroa kirkonja kelamaksun kanssa 22%, joten ensimmäisestä todellisesta tienatusta eurosta alkaen vero% on 45%. Kyllä tämä on "fantastista".

salakankee

Työtä verotetaan taulukoiden mukaan, joista tehdään vähennykset.
Toisin on eläkeläisillä. Mitään vähennyksiä ei hyväksytä koska se ole palkkatuloa! Naurettavaa! Falskia

PJ

"Arhinmäen mukaan nousevat arvonlisäverot ja kunnallisverot ovat "pahimmanlaatuista" työn verottamista."

Suomessa on liikaa kuntia niiden toimintaa voi tehostaa kokoa kasvattamalla, joka johtaa pienempään kunnallisveroon. Arvonlisäveron pienyrittäjät perivät asiakkailtaan.

Työn verotuksesta siirtyminen kohti kulutuksen verottamista on trendi johon käsittääkseni vasemmistokin on sitoutunut. Sehän voisi pahimmillaan johtaa vasemmiston unelmoimaan talouden katastroffiin, eli kuluttamisen vähenemiseen.

En ymmärrä olleenkaan mistä Arhinmäki itkee.