Sunnuntai 27.5.2012

Suomi jakaa tonnin lentoja ilmaiseksi: ”Järjetön tilanne”

Luotu: 
14.8.2010 12:26
  • Kuva: www.maaritfeldtranta.fi
    Maarit Feldt-Ranta kritisoi ministeri Thorsia, joka ei ole tehnyt selvitystä perheenyhdistämiskäytännöistä muissa Pohjoismaissa.

Faktakulma

Hallitus kiristi perheenyhdistämislakeja elokuun alusta lähtien.

Perheenkokoajan ikä voidaan selvittää oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Alaikäinen saa oleskeluluvan helpommin ja lähes jokainen alaikäinen myös jättää perheenyhdistämishakemuksen.

Oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan evätä, jos epäillään, että perheenkokoajan oma oleskelulupa perustuu vääriin tietoihin.

Lähde: Aamulehti

SDP:n maahanmuuttotyöryhmän vetäjän Maarit Feldt-Rannan mukaan Suomella on tieto-ongelma maahan tuleviin pakolaisiin liittyen. Hänen mukaansa lainsäätäjät eivät tiedä, miten hyviä etuja Suomi tarjoaa perheenyhdistäjille muihin maihin verrattuna.

- Tämä on järjetön tilanne. Meidän pitäisi lainsäätäjinä ottaa kantaa ja linjata Suomen politiikkaa ilman mitään taustatietoja. Me emme voi vertailla perheenyhdistämisten tilannetta muihin Euroopan maihin, kansanedustaja Feldt-Ranta sanoo Uudelle Suomelle.

Aamulehti kertoi tänään, että Suomeen yhdistetään tänä vuonna ennätysmäärä somalialaisia perheitä. Lehti kertoi myös, että Suomi maksaa poikkeuksellisena erikoisuutena pakolaisten lennot Afrikasta Suomeen.

Yhdestä lennosta tulee valtiolle noin tuhannen euron kustannukset, joten kaikkiaan Suomen laskuun lennettiin Afrikasta viime vuonna 600 000 eurolla.

- Tämä on ainoa asia, johon olemme ottaneet kantaa perheenyhdistämisasiassa. Toteamme raportissamme, että Suomen on mentävä eurooppalaiseen käytäntöön, jossa ihmiset maksavat itse puolet lentomatkoistaan.

Feldt-Ranta pitää suomalaisten tiedottomuuden syypäänä maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia (r.). Feldt-Rannan mukaan alan lainsäädännöstä päättävä hallintovaliokunta pyysi jo toukokuussa Thorsilta selvitystä Suomen eduista ja käytännöistä muihin Pohjoismaihin verrattuna.

”Vaikka meistä 18 lasta voi tuntua paljolta, niin se on somalialaisessa kulttuurissa ihan normaali tilanne.”

- Pallo on vahvasti ministeri Thorsilla. Tämä selvitys olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin. Erityisesti ulkomaalaislainsäädännössä on tärkeää, että me tiedämme, mitä muut Pohjoismaat tekevät.

Feldt-Ranta sanoo olevansa huolissaan siitä, että Thors on ilmoittanut, ettei hänellä ole aikaa, intressiä tai resursseja puuttua asiaan.

SDP on linjannut haluavansa kuulua "pohjoismaiseen perheeseen" turvapaikkapolitiikan suhteen.

Ruotsissa somalialaisten on todistettava henkilöllisyytensä virallisella passilla. Suomeen tulevilla ei ole useimmiten passeja eikä muita henkilöllisyystodistuksia.

AL:ssä kerrotaan, että Suomessa somaliperheeseen on yhdistetty suurimmillaan 18 lasta.

- Meidän täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka meistä 18 lasta voi tuntua paljolta, niin se on somalialaisessa kulttuurissa ihan normaali tilanne. On ollut tiedossa lakia säädettäessä, että näin on.

Feldt-Rannan mukaan vaatimus henkilöllisyyden todistamisesta virallisilla asiakirjoilla on ongelmallinen.

- Ihmiset tulevat tänne monesti yhteiskunnista, jotka ovat täysin järjestäytymättömiä. Ovatko ne kaikkein hädänalaisimpia, joilla viralliset asiakirjat ovat jäljellä tai olemassa? Feldt-Ranta kysyy.

 

Faktakulma

Hallitus kiristi perheenyhdistämislakeja elokuun alusta lähtien.

Perheenkokoajan ikä voidaan selvittää oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Alaikäinen saa oleskeluluvan helpommin ja lähes jokainen alaikäinen myös jättää perheenyhdistämishakemuksen.

Oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan evätä, jos epäillään, että perheenkokoajan oma oleskelulupa perustuu vääriin tietoihin.

Lähde: Aamulehti

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

elmo kaila

on kiva tietää mihin osa verorahoista menee.harmi vaan että maahanmuuttoministeri on niin kiireinen että aikaa ei ole töiden hoitamiseen...?

Tikka71

Tuntuu olevan rouva Thors sen verran kiireinen maahanmuuttobisneksiensä järjestelyssä, että ministerihommien hoitaminen on muutenkin jäänyt hieman retuperälle. Olisikohan VIIMEINKIN aika erota? Viimeinkin? Joohan?

No ei varmasti ole. Suomessa ei tunneta käsitettä "poliittinen vastuu" eikä kansa ymmärrä sitä vaatia. Tai sitten kansa on yksinkertaisesti menettänyt toivonsa ja hyväksynyt sen, että valtio on läpimätä ja korruptoitunut.

Hannu Mikael

poliittinen eliitti ei huomioi Suomen etua, eikä omaansakaan.
Seuraavia vaaleja silmälläpitäen.

DNA:ta ei saa tutkia, eikä syntyperää tarvitse todistaa.
Olisi kohtuus saada varmuus edes siitä, keitä yhdistettävään perheeseen Somaliasta ilmaantuvat alaikäiset todellisuudessa ovat?
Perheiden yhdistämisestä vieraiden jälkeläisillä Suomessa on tietenkin syntynyt merkittävä rahabisnes pakolaisstatuksen jo saaneille somaleille.

Tehkääpä työlliset suomalaiset ahkerasti töitä, että lisääntyvä pakolaisjoukko voidaan elättää, kun ex-pakolaisvaltuutetun visio ei olekaan toteutunut.
Ohessa lausunto somaliopiskelijoiden perestroika-pakolaisuuden alettua Moskovan oppilaitoksista, kun stipendien maksatus niissä lakkasi. Kysehän ei ollut tuolloin lainkaan sotapakolaisuudesta Moskovan kautta, kuten suurelle yleisölle virallisen valheellisesti syötettiin.

"Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina."
(Johanna Suurpää)

Olenko nyt rasisti?

Erland Salo

Suomalainen lapsi ei ala 20v täytettyään tuottaa yhteiskunnalle jotain. Ainoa poikkeus on miehet, jotka tuottaen turvallisuuspalvelua yhteiskunnalle käyvät armeijan ja naiset, jos synnyttävät varhain uusia veronmaksajia tulemaan.

Nuorisotyöttömyys on hirveä. Kaikki heistä joutuvat kuluttamaan yhteiskunnan voimavaroja. Opiskelut kestävät pitkään yli 20 v.

Näkisin vaan pakolaisen, joka on ihan aidosti yhteiskuntaa hyödyttävä jo kahden vuoden kuluttua. Yksi pakolainen saattaa tuoda jopa 15-20 muuta tänne ihmeelliseen ilmaiseen maahan. Menee pikemminkin sata vuotta ennen kuin tällainen joukko alkaa olla yhteiskunnalle edes sillä hetkellä plussalla. Uhrattuja rahoja ei saada koskaan takaisin.

MattiMeikäläinen

"Toteamme raportissamme, että Suomen on mentävä eurooppalaiseen käytäntöön, jossa ihmiset maksavat itse puolet lentomatkoistaan."

Maksakoon ken tahtoo. Ensi vaalien jälkeen tämä muuttuu ja kaikki maksaa omat lentonsa. Tai oikeastaan nämä lennotkin onneksi loppuu....

Väittäisin että pelkästään maahanmuuttopolitiikan avulla Persut saa ensi vaaleissa n. 17% kannatuksen!

zippo007

Tämänkin perheen äänestyskäytös muuttuu = 2 ääntä perusfiksuille. MITTA ALKAA OLLA TÄYNNÄ, MEILLÄ MOLEMMILLA.

Tikka71

Mahtaa ilmeesi olla kummallinen, kun kaikesta maahanmuuttokeskustelusta huolimatta perussuomalaisille ei annetakaan Virallisissa Tuloksissa paria prosenttia enempää ääniä, ja konsensus jatkuu...

Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että perussuomalaiset saa suuren vaalivoiton, mutta osoittautuu, etteivät he kykene vaikuttamaan kumileimasineduskunnasta sen enempää kuin kadun varresta huutelemallakaan.

zippo007

Oikeassa olet. Muutos vaatii meiltä kaikilta lobbausta lähipiirissä ja tekoja vaaliuurnilla.
Patistetaan nukkuvat ja uneksivat äänestämään.
Myös perussuomalaisten ehdokkaiden tason on syytä nousta, ettei olla ns. yhden asian puolue.

Haggis

"Feldt-Ranta pitää suomalaisten tiedottomuuden syypäänä maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia (r.). "

Voiko asian enää tämän selvemmin sanoa. Thors on koko ajan halunnut puuhastella kansalaisten selän takana omaan henkilökohtaiseen ideologiaansa perustuvaa maahanmuuttopolitiikkaa. Hän on tiennyt toimivansa kansalaismielipiteen ja Suomen etujen vastaissesti, mistä salailukin tietysti johtuu.

Kuinka kauan tällaisen ministerin sallitaan jatkaa puuhastelujaan. Vaikuttaa siltä, että poliitikkojen keskuudessa on jonkinlainen salaliitto kansalaisia vastaan näissä maahanmuuttokysymyksissä? Näissä asioissa vallitsee niin syvä juopa kansalaisten ja poliitikkojen välillä, että nyt viimeistään tuli paljastaa julkisesti koko maahanmuuttopolitiikan sisältö kokonaisuudessaan.

MattiMeikäläinen

..että Thorsilla on hallituksen täysi tuki. Eli samassa sopassa on niin kepu, kokoomus kuin vihreätkin mukana. Tilanne ei muutu sillä, että syytetään RKP:tä ja jatketaan Kokoomuksen äänestämistä......

Pentti Perusinssi

Ensin vahingossa hymähdin kommentillesi kunnes tajusin että olet raadollisesti oikeassa. Täällä on mm. medialta salailtu Muammar Gaddafin varoituskommentti: Hän sanoi jokin aika sitten että kun euroopassa on kymmeniä miljoonia muslimeja ja jokaisella perheellä on 4-5 lasta (suomen keskiarvo 5) tarkoittaa se matemaattisesti sitä että koko eurooppa on muutamissa kymmenissä vuosissa muslimivaltio. Haastattelussaan hän ihmetteli eurooppalaisten naiivia hölmöyttä. Jostakin syystä yksikään päättäjä ei ole kommentoinut tätä onkohan liian kuuma aihe? Meillä suomessa maksetaan verorahoista jo koraanin opettaminenkin (mm.Vantaan muslimipäiväkodissa kerran viikossa) eikä kukaan kontrolloi mitä asenteita siellä tai maassamme olevissa 40:ssä rukoushuoneessa opetetaan. Englantilaiset varoittavat tästäkin mutta me tiedämme kuulemma paremmin.Juuri eilen uutisissa ilmoitettiin että koska imaameja on suomessa liian vähän kysytään neuvoa arjen asioissa ulkomailta eikä suomen muslimineuvosto suostunut kertomaan mitä sieltä on kysytty ja mitkä olivat viisaiden vastaukset/elämänohjeet. Ennenkuin toteatte minut vainoharhaiseksi muistakaa että tuo kaikki on tapahtunutta eikä kuvitelmaa. Joka ei osaa päätellä mitä tuossa kehitellään niin kerron: viides kolonna....minkä kukkahatut nimeävät "monikulttuuriksi". Minua järkyttää päättäjien naiivi typeryys, ei käsitetä maailman menoa. Minulla on pahat aavistukset (ilman rasismia). En tajua kuinka omat päättäjämme voivat toimia omaa kansaansa vastaan ja ihmiset eivät edes tätä ymmärrä.

Appi

Ylipäätään maahanmuuttokeskustelulussa olisi tärkeätä saada faktoja esille. Järkevä keskustelu ilman faktoja on pimeässä huitomista koskipa keskustelu mitä tahansa. Monesti mm. nostetaan esille, että maahanmuutto on ratkaisu tulevaisuuden työvoimapulaan sosiaali- ja terveyssektorilla. Suomessa ala on ollut perinteisesti naisvaltaista vaikka miesten määrä alalla on kasvanutkin. Jos alan työvoimaprofiili säilyy samanlaisena, niin kuinka suuri osa maahanmuuttajista olisi edes teoriassa kiinnostunut sosiaali- ja terveydenhuollosta. Ovatko maahanmuuttajamiehet yhtä kiinnostuneita alasta kuin maahanmuuttaja naiset? Mikä on miesten ja naisten osuus maahanmuuttajissa? Vielä mielenkiintoisempaa olisi tietää, kuinka kiinnostuneita maahanmuuttajanaiset ylipäätään lähtömaittain ovat tästä alasta? Mitä heidän kouluttamisensa näihin tehtäviin edellyttää? Asettaako kulttuuri jotain ylipääsemättömiä esteitä tehtävissä toimimiselle? Vasta kun nämä perustiedot ovat käytettävissä voidaan edes jotenkin arvioida, onko tällä tavalla löydettävissä edes mitään osaratkaisua siihen ongelmaan, joka jokatapauksessa on ratkaistava keinolla tai toisella.

Maahanmuuttokysymys ei ole mikään yksiselitteinen ja helppo asia, mutta toivottavaa olisi, että sitä ei ainakaan tarjottaisi ratkaisuksi tiedossa oleviin tulevaisuuden ongelmiin, mikäli ei voida selkeästi osoittaa, että näin voi edes teoriassa tapahtua. Muunlainen todistelu olisi vähintään itsensä pettämistä.

Tuju

"Ylipäätään maahanmuuttokeskustelulussa olisi tärkeätä saada faktoja esille."

Vaan kyse on vaan hankkeesta jossa:
- faktoja ei saa jaella koska vaitiolovelvollisuus
- ei ole budejttia, piikki on täysin auki
- kulut on miljardiluokkaa
- muutos on pysyvä ja pahenee ajan myötä. taakseppäin ei voi palata.

Joten unohda kaikki järkiperäinen ajattelu ja siirry tunneälyyn kuten muutkin. Voit muuten kuolla vitutukseen.

Judgement Day

-- "Suomalainen politiikka ei ole enää pitkin aikoihin ollut rehellistä kansanvaltaa ja demokratiaa. Meillä on pöyhkeän ylimitoitettu poliittinen organisaatio ja hallinto, kun ajatellaan, miten vähän pelivaraa enää on kansallisella politiikalla. Siitäkin asiasta julkinen sana vaikenee lähes tyystin, se asia ei nouse koskaan päivän ykkösaiheisiin toimitusten aamupalavereissa.

Meiltä aiotaan taas höynätä äänet pois pelkillä löysillä puheilla. Sitten ollaan jälleen neljä vuotta narusta vietäviä hallintoalamaisia, urputetaan näillä nettipalstoilla, jos sitäkään enää sallitaan muuten kuin näön vuoksi. Eliitti nauraa ja piehtaroi onnessaan. Kansaa ei naurata. Niin ne asiat olivat ennen itänaapurissakin, kommarieliitti voi paksusti, suurta kansaa höynättiin ja kusetettiin oikein perusteellisesti. Vieläköhän siellä pohojanmaalla olisi niitä nuijantekotarpeita tallessa?

"-----Intrigööri Marko Vähäpesolan blogissa "Onnellinen kansa"

Hilma

Näyttää olevan aikaa tälläisestä asiasta puhumiseen ilman toimenpiteitä. Suomeen otetaan asian ihmettelyn aikana lyhyessä ajassa saman verran väkeä kuin maassa on ollut omia romaneja, joiden integrointi muuhun yhteiskuntaan ei ole kunnolla onnistunut. Somalit lienevät vielä paljon hankalammin integroitava ryhmä koska he - toisin kuin romanit - tulevat asumaan vääräuskoisten maassa.

Mila F

Naulan kantaan! Juuri naisten pitäisi oman historiansa valossa varoa visusti alistamasta ketään. Jumaskekka, meillä on aviomiehet ja poikalapset, miksi meidän pitäisi vehkeillä heitä vastaan?

Miehen ja naisen yhteistyöstä kasvaa hyvä kokonaisuus.

jounijokela

Jos Maarit Feld-Ranta ei tiedä, niin Maarit Feldt-Ranta on väärässä paikassa.

Tietämättömät idiootit pitää saada pois edestä haittaamasta faktoihin perustuvaa päätöksentekoa.

Tietoa kun saa mm. avaamalla silmät aamulla kun herää ja alkamalla ottaa selvää niistä asioista.

karjala

lokakuussa-08 hän haluaa lisää rahaa hallittuun monikulttuurisointumiseenhttp://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_87_2008_vp_1_4_5_p.shtml
lokakuussa-08 hän on huolissaan maahanmuuttajanuorten syrjäytymisestähttp://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_87_2008_vp_1_34_35_p....
helmikuussa-09 hän on huolissaan, siitä kun jotkut pitävät maahanmuuttajia työtävieroksuvinahttp://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_9_2009_vp_1_36_36_p.s...
ja kesäkuussa-09 hän vaatii lisää rahaa maahanmuuttajien kotoutukseenhttp://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_66_2009_vp_10_4_193_p...
että tälläinen pukki kaalimaan vartijana

Judgement Day

sitten kun he suostuvat avaamaan silmänsä maailman raadollisuudelle, he huomaavat että Ihminen on peto - ja sitä pitää käsitellä kovalla kädellä ,p elolla ja kauhulla,
niinkuin Stasi, FSB, CIA, Putin ym kovanaamat.

Itä-suomen yliopistossa kirjansa lukenut ja sieltä valmistunut Humanisti- feministi- lesbo-armeija on ajanut monikulttuuri-utopioillaan ja muilla holhoamis hössötyksillään maamme kuilun reunalle

MerjaH

Miehet, demaritkin olisivat järkevämpiä ilman näitä nössönaisia. Ainakin yksi demari on täyspäinen, ex-sisäministeri.

Mikä se yleensä tekee naisesta feministin? Sekö, että asutaan siellä kehäkolmosen sisäpuolella. Siellä syntyy sitten niitä harhanäkyjä Suomen pahoista, juopoista ja naisiahakkaavista, tyylittömistä junttimiehistä ja peräkammarinpojista, jotka on hyvä vaihtaa muslimimaiden ahkeriin ja nöyriin, sopeutumisrahoin tyylipuettuihin uroksiin. Ilmankaan kun ei ihan kaikki feministit vissimästi voi olla.

Nämä nössönaiset & miehet sitten SYYLLISTÄVÄT pahoiksi ja koviksi kaikki JÄRJELLISET OLIOT. Ja jos oikein pahaksi käy, kuten Seppo Lehto,joka ilmeisesti pyllisti näille ja näytti kieltään, sellaiset pistetään pariksi kolmeksi vuodeksi Turun vankilaan hieman feministisoitumaan.

MerjaH

ettei ovista ja ikkunoista pitäisi päästää...että ees joku räppänä pitäis sulkea.

edes sontaluukku kiinni.

Feministit ovat vallanneet demari-puolueen niinkuin Ruotsissakin kävi. Nyt Mona Saliin surkuttelee, ettei Ruotsilla ole omaa kulttuuria, vaan pitää saada väriä muilta. Feministit ovat hulluja, ei se sen kummempi aate ole.

intrigööri

Somaliassa, kuten aika monessa muussakin maassa, on näppäriä passintekoverstaita. Naamakuva vain räpätään ja passi kaikkine leimoineen syntyy tuossa tuokiossa. Semmoinenkin video tuli taannoin vilkaistua, missä joku ulkomaalainen toimittaja osti itselleen passin Mogadishussa (rohkea tyyppi). Ei siinä ollut näemmä mitään ongelmia, palvelu oli ystävällistä ja maksu kai kohtuullinen, hintaa en muista.
On oikeastaan ihan sama, onko sieltä päin tulijoilla passia tai henkkareita, ei kai niitä voi monella oikeasti ollakaan. Suomihan järkkää lentolipun ja perillä odottaa monenlaista herkkua. Suomi on ainakin jossain asiassa maailman paras maa. Kiitos Astrid tästäkin! Kansalainen tässä vaatimattomasti kiittää, mutta ei ylistä.

Judgement Day

Kielitaidoton mummeli, nimeltään Astrid Thors - turha häntä on syytellä, hänhän vain toteuttaa sitä mantraa , jonka nova-kepu-kokoomus-rKp on hänelle antanut tehtäväksi

.......... Kukapa nyt ei yhdistäisi "perhettään", kun täällä pohjolan rikkaimmassa ja anteliaimmassa hölmölandiassa yhdistettäviä odottaa:

-täysi sosiaalituki, ei velvoitteita etsiä töitä tai opiskella kieltä
-ilmainen terveydenhoito, niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella
-ilmainen asunto, jos asumistuki ei riitä, aina voi hakea harkinnanvaraista tukea...
-tarpeeksi kun vaatii, saavat omat päiväkodit ja kohta koulut, islamilaiset ja ilmaiset tietysti
-tarpeeksi kun vaatii ja vaatii väläyttelemällä rasisti sanaa, saa kaiken haluamansa

Ja hölmöt suomalaiset maksavat kaiken kiltisti, velvoittamatta näitä "pakolaisia" ja "perheen yhdistäjiä" tulevia "työntekijöitä" edes opiskelemaan kieltä saati mitään muutakaan tästä maasta, jotta joskus maksaisivat veroa.

Kyllä suomalainen poliitikko on todella tyhmä ja veronmaksaja vielä tyhmempi äänestäessään näin tyhmiä päättäjiä.

Mila F

Ei ne kaikki maahanmuuttajat! Muistakaa vietnamilaiset, thaimaalaiset, japanilaiset ja kiinalaiset - heistä ei ole mitään pahaa sanottavaa - ihan päinvastoin. Ja kokemusta on myös intialaisista asiantuntijoista, joiden hommiin ei Suomesta löydy asiantuntemusta. Kiitos ja selvä hyväksyntä pitää antaa sinne, minne se kuuluu.

Muutoin allekirjoitan kyllä täysin ...

Ray

Aluksi tuotiin orjia, nyt on voimasana työperäinen maahanmuutto. Markkinat tarvitsevat edullista työvoimaa, joka samalla hillitsee muutenkin palkkakulujen kasvua. Maahanmuutto on pääomapiireille edullista ja haitat kuittaa kansa.

Pakolaisten vastaanottaminen on humaania toimintaa, mutta sitäkin kautta saadaan työvoimaa. Ja haitat kuittaa kansa.

Hyviä esimerkkejä siirtotyövoiman menestyksellisestä käytöstä ovat vaikkapa USA, Saksa ja Ruotsi ja yrityksistä Nokia intialaisine insinööreineen.

Asiat pitää yrittää hahmottaa historiallisissa ja yhteiskunnallisissa yhteyksissään.

Rajojen avaaminen ja laaja maahanmuutto on ennen kaikkea oikeiston projekti, koska sillä on elinkeinoelämän ylimmän osan asettama tehtävä. Kokoomuksen, RKP:n valtalinjan ja kaikkien puolueiden oikeistolaisten tehtävä. Populistit oikealla ja vasemmalla vain hyödyntävät tilannetta omaksi edukseen.

Huippuyksilö

Mahdollisimman pian. Suomalainen jos menee toimeentulotukea hakemaan niin suu mutrussa lasketaan ja sanotaan et 35€ menee yli, ei onnistu. Pakolainen taas saa tuosta vain 1000€ lentoja sekä moneen kertaan esim. huonekalurahat.

Tasavertaisuus oikein **tuttaa kun asumme kotimaassamme, pitäs vissiin lähteä pakolaiseksi Norjaan, siellä olis öljyrahoja mitä jaella...

Tikka71

Kommenttisi kärjistys naurattaisi, jos se olisi sellainen eikä kuvottavan raadollista arkitodellisuutta.

Syy tälle maahanmuuttajien hyysäämiselle on selkeä: suomalainen on rasisti, mutta ei kehtaa myöntää sitä. Tästä syystä pyllistetään ulkomaille ikään kuin etukäteisenä anteeksipyyntönä: mehän saatamme vahingossa vaikuttaa siltä, että ajattelisimme ei-suopeasti ulkomaalaisista pitkän linjan ammat...tirikollisista.

Ei, olen ehdottomasti sitä mieltä, että Suomi tarvitsee työvoimapulaansa (ennätystyöttömyys) paikkaamaan paljon ulkomaisia moniosaajia (lukutaidottomia elintasopakolaisia), jotka tulevat tänne tekemään töitä (elävät sossun rahoilla, osa kirjeessä kotimaahan) ja varmistamaan pohjoisen hyvinvointiyhteiskuntamme jatkuvuuden.

Kohta valtiolla ei ole enää mitään, mitä myydä, tai ketään, jolta lainata. Tätähän kansallinen sekoomus haluaa: velkavankeudessa elävä kansa yksityisomisteisessa valtiossa. Orjalaiva Suomi.

Judgement Day

laiselle kansanvallalle. Jälkikäteen tätä prosessia tullaan paljon tutkimaan ja siitä tullaan paljon keskustelemaan.

Siksi on ollut ja on tärkeää, että kaikki oleellinen on tullut ja tulee kirjatuksi eduskunnan pöytäkirjaan. Vakavinta on se, että liittymisratkaisu tehdään tavalla, joka on maamme valtiosäännön hengen ja periaatteiden, monien asiantuntijoiden mielestä myös sen kirjaimen, vastainen.”

- Paavo Väyrynen

Lähde: Suomalainen vaalipetos:

http://www.promerit.net/suomalainen_vaalipetos.htm

Haiskahtaako tässä maanpetos tai siihen rinnastettava toiminta?

Kokoomus etunenässä Bilderberg-Jykä ainoastaan suorittaa sitä tehtävää jonka hänelle ovat ulkomaist pankkiirit ja esimiehet antaneet.

Kaikki suuremmat poliittiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset uudistukset ja linjavedot tähtäävät lopulta yhteen ainoaan päämäärään; maailman valtioita valmistellaan toimimaan yhden maailmanhallituksen alaisina. Tämän takia kansallisvaltioiden valta on ajettava alas, jolloin valtiot alistuvat ensin eri unioneiden hallinta- ja määräysvallan alle.

Kun aika on viimein kypsä, tullaan nämä unionit lopulta yhdistämään yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka yläpuolelle rakennetaan yksi maailmanhallitus, jonka alaisuudessa kaikki muut hallitukset ja parlamentit tulevat toimimaan. Mikäli siis niitäkin ei lakkauteta syyn X nojalla.

Kokoomus , Suomen kurjistaja, yrittäjien karkoittaja , pikku-porvarin nihiloija, Äiti-Suomen alhaisin maapetturi, NWO-asiamies

http://www.youtube.com/watch?v=4bKwH3kJew4&feature=related H Kissinger NWO 2007
http://www.youtube.com/watch?v=Rc7i0wCFf8g&feature=related G H W Bush
http://www.youtube.com/watch?v=0CV8Xt2VWvc&feature=related B H Obama

Huom. Videoilla on yhteensä miljoonia katsojia, suosittelen kaikille kiinnostuneille, Oik alakulmasta mm. Bill Clintonin, Gordon Brownin, G “Jr” Bushin, D Rockefellerin jne. jne puheita, kommentteja ja videoleikkeitä NWO asiasta

Mitähän kivaa Bilderberg-jykälle ja muulle eliitille on luvattu pohjavesiemme, kaivosten ym. vähien varojen siirrosta törkeään alihintaan kansainväliselle pankkiirirevohkalle ?

Dejavu

Hyvä, että nyt on saatu konkreettinen
esimerkki maahanmuuton ongelmista.
Kansalaisen suoria kysymyksiä:
Mikä on somalien työttömyysprosentti ?
Millä todennäköisyydellä perheenjäsenet työllistyvät ?
Millä todennäköisyydellä he jäävät
yhteiskunnan tukien varaan loppuiäkseen ?
Paljon isompi ongelma tämä holtiton perheenyhdistämispolitiikka on kuin
"mummojen invaasio"..
Hallitus kokonaisuudessaan seisoo
Thorsin ultraliberaalin linjan takana,
joten nyt vastauksia, hallitus ja
erityisesti demareita
rasisteiksi haukkuva Kiviniemi.

topi

tästä asiasta sentään ihan järkeväkin mielipide. Aiempia lukiessani luulin olevani väärällä sivulla.
Huolestuttavaa on se jos maahanmuuttoministeri sanoo: "ei minulla ole aikaa resursseja eikä INTRESSIÄ tutkia/paneutua asiaan". (piru olkapäälläni muistuttaa, että ko. ministerillä on aikaa nukkua kyselytunnilla)
Jokainen maahan tullut somali pönkittää Perussuomalaisia! Ja mitä enemmän kuulen tarinoita nimenomaan "lusmupakolaisista", sitä enemmän kannatan "Soinilaisia"!

keskikiukkuinenmies

on kansanedustaja. Siis lainsäätäjä. Hän ei siis tiedä? Vai tietää muttei tee asialle mitään?
Kansanedustajan määkiminen asiassa on melko naurettavaa. Kenellä tässä maassa muka on mahdollisuus vaikuttaa asioihin jos ei lainsäätäjällä.
Joo, toki SDP on oppositiossa. Mutta kaikkihan tästä ovat yhtä mieltä.

SDP:n "takinkääntö" ja "valaistuminen" on vaalipaniikkia. Nyt on saatava ääniä millä hinnalla hyvänsä. Se solidaarisuus ja köyhien asiahan ei oikein toimi kun kukaan ei usko että SDP:tä kiinnostaa pätkätyöläisen tai kansaneläkeläisen asia. Ainakaan uskoa ei ole niin paljoa että viitsisi demareita äänestää.

teppoteponpoika

... Suomeen, siis perheenyhdistämisestä, jossa hän suomalainen mies Suomessa ja 2 parin- kolmen vuoden ikäistä lastaan äitinsä (ei-suomalainen) kanssa ulkomailla, eikä taloudellista mahdollisuutta saada heitä Suomeen.

Vastaukset olivat melko kylmäkiskoisia, sillä paikallisen sosiaalitoimiston johtaja (<b>nainen</b>), oli kertonut asian ei-kuuluvan heidän toimenkuvaansa, vaan maahanmuuttovirastolle.

Maahanmuuttovirastosta http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?path=8,2472 (<b>nainen</b>), oli ilmoittanut, ettei asia varsinaisesti kuulu heille, vaan kotikunnan virastoille.

Kun tuttavani oli kertonut naiselle minkälaisen vastauksen oli juuri saanut kunnastaan, nainen oli hieman ihmetellyt ja kehoittanut ottamaan yhteyttä Sisäasiainministeriön maahanmuutto-osastolle.

Sisäasiainministeriöstä http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/7F801E1BBBE6E80FC2256F770... Sirkku Päivärinne (edelliset vastaajat muissa virastoissa eivät olleet ilmoittaneet nimiään ja tuokin nimi oli saatu vaihteessa työskentelevältä <b>naiselta</b>) oli kertonut ymmärtävänsä, mutta asia ei kuulemma kuulu heille ja säännösten mukaan vain pakolaisia autetaan.

Hän oli sen sijaan kehoittanut 'kokeilemaan' punaista ristiä.

Että näin maassa nimeltä Suomi.
.

teppoteponpoika

”Vaikka meistä 18 lasta voi tuntua paljolta, niin se on somalialaisessa kulttuurissa ihan normaali tilanne.”

Tuo on täysin paskapuhetta. somaliperheen pääluku on keskimäärin 7, josta siis 5 lasta. Kun somali lapsi 'parta-ankkuri' on ollut vuoden Suomessa, niin sinä aikana hän on välikäsiensä kautta hankkinut tiedon niistä, jotka voi ilmoittaa kjuuluvan perheeseen, isänä, äitinä ja lapsina JA ottolapsina.

Henkilöpapereita ei vaadita, vaan somalin sanaan uskotaan, kun hän kertoo näiden kaikkien kolmenkymmenen (enemmänkin on ollut) olevan hänen perhettään, lapsiaan, tai ottolapsiaan ja suomalainelle lähtee lasku kolmestakymmenestä lentolipusta.

On ollut jo useita tapauksia, joissa tuollainen suurperhe on tuotu Suomeen ja sen jälkeen parta-ankkuri onkin ilmoittanut, etteivät nuo todellisuudessa olekkaan hänen perhettään, vaan se oikea perhe on edelleen somaliassa. Juttu käynnistyy uudelleen ja uudet laskut kirjoitetaan veronmaksajille.

Onko epäilystäkään siitä, etteikö joku näistä asioista päättävä saisi tekemisistään korvausta 'pöydän alta'?
.

Tuju

Olin tossa yritykseni työntekijän puolesta yhteydessä sosiaaliviranomaiseen ulkomailla työskentelyn merkeissä muutama viikko sitten.

Ihmetellessäni jonkun vaadittavan asian todistamisen mahdottomuutta, sosiaalihenkilö (nainen) totesi:

"Meillä yleensä lähdetään siitä, että asiakas itse tietää parhaiten omat asiansa."

Jäi kuva, että tämä on jossain opetettua ja opittua, yleinen sosiaalisektorin mantra. Jos ajattelu lähtee siitä, että tukien saajat on asiakkaita ja väärinkäyttöä ei lähtökohtaisesti epäillä, täytyy niiden onnistumisprosentti olla suuri.

Tuo ajattelu, tolkuton perheenyhdistämisten tulva ja faktat pitäisi kaivaa kaoottisesta, etäisestä Somaliasta?

En liene ainoa joka uskoo, että vene vuotaa ja pahasti.

TeroK

Vihakirjoittelun puolelle? Muista, että SUPO tarkkailee näitä
sivuja ahkerasti. Seppo Lehtokin oli Yle.n ohjelman mukaan
Suomen etsityimpiä rikollisia - paatunut ammatti- ja tapa
rikollinen.

Mila F

Tulipahan todistettua, että Suomessa saa mauttomasta kielenkäytöstä kovemman rangaistuksen kuin pahoinpitelystä.

Maksumies

Ensinnäkään, nämä maahantulijat eivät ole pakolaisia.

He eivät täytä pakolaisstatuksen kriteereitä, vaan ovat tulossa Suomeen "humanitaaristen" maahanmuuttajien siivellä, jotka hekään eivät täytä pakolaisuuden kriteereitä. Suomella ei ole ollut heidänkään maahan ottamisekseen mitään kansainvälisiä velvoitteita, ainoastaan poliittista tyhmyyttä.

Ilmaisin (lue: veronmaksajan selkänahasta revityin) matkoin siirrämme siis Suomeen kolmannesta maailmasta väestöä, josta suurin osa on lukutaidotonta. Sopii arvailla, mikä heidän ennusteensa on toimeentulon saamiseksi - Suomen kamaralle päästyään heillä on asumisperusteinen sosiaaliturva hautaan saakka, vaikka eivät pane tikkua ristiin.

Pahimmillaan vieraasta kulttuurista ja uskonnosta tulijat jäävät sosiaalisten ongelmien pesäkkeeksi suomalaiseen yhteiskuntaan sukupolvien ajaksi. Lentolipun hinta on peanuts verrattuna tämän itse aiheutetun sosiaalis-taloudellisen katastrofin kokonaishintaan.

richardjarnefelt

Seuraavat vaalit ovat kohtalon kysymys Suomelle. Vaikka tämä maahanmuuttaja-asia on toki vain yksi monista ongelmista, tämä on nyt pakko saada kuntoon. Jos tätä ei saada kuntoon, suomalaiset ovat tätä vauhtia vähemmistö omassa maassaan 150-200 vuoden kuluttua. Silloin on varmasti ihan turha toivoa samanlaista hyyssäämistä somaleilta meille kuin me olemme antaneet heille. Tämä maa menee samanlaiseksi rappioläjäksi kuin Somaliakin on, ja Mannerheimintiellä, joka siihen mennessä on jo nimetty jonkun imaamin mukaan, ajelevat avolava-Toyotat konekivääri lavalla. Tätäkö haluamme jälkeläisillemme?

Vuoden 2011 vaaleissa on aika vähän vaihtoehtoja. Kokoomus, Kepu, SDP ja RKP ovat syvällä moraalisessa rappiossa, eikä niiltä voi odottaa mitään hyvää. Ne ovat tämän sopan keittäneetkin. Vihreät taas ovat muuten typeriä, kuten äärivasuritkin, ja Kristillisten silmät sulkee kiihkouskovaisuus. Ainoat, mitä voisi tukea, ovat Perussuomalaiset ja uusi liike Muutos 2011, jonka ehdokkaaksi olen itsekin päättänyt pyrkiä.

Minusta Muutos 2011 on erityisen tärkeä vaihtoehto siksi, että kaikki eivät halua tukea Perussuomalaisia Timo SOinin persoonan takia. Puoluehan valitettavasti on yhden miehen show, ja epäilenpä, että Timo voi myydä kaikki periaatteet vain päästäkseen hallitukseen. Ainoa keino varmistaa, ettei periaatteita myydä hallituspaikasta, on antaa sekä Perussuomalaisille että mielellään myös Muutokselle sellaisen kokoinen äänivyöry, että Timonkaan ei tarvitse kaupata vaalilupauksiaan.

Nukkuminen on huonoin ja typerin vaihtoehto, koska silloin puolueiden vähälukuiset, uskolliset jäsenet saavat vähäisille äänilleen entistä suuremman painon. Jos vaikka tekisi mieli haistattaa vittu koko järjestelmälle, pyydän, tehkää se Perussuomalaisten tai Muutoksen kautta. Se on paljon parempi tapa kuin vaaleissa nukkuminen. Sillä lyötte vallanpitäjiä paljon kovemmin.

Tämä voi olla viimeinen mahdollisuus korjata Suomen suuntaa. Tehkää se!

Maksumies

Dejavu kysyy edellä:

Mikä on somalien työttömyysprosentti ?
Millä todennäköisyydellä perheenjäsenet työllistyvät ?
Millä todennäköisyydellä he jäävät
yhteiskunnan tukien varaan loppuiäkseen ?

Vastaus: ei näitä kerrota maksajille - tämähän on Suomi, jossa tehdään pilkkaa veronmaksajien arvostelukyvystä.

Todellisuudessa joka euro sosiaaliavustuksia tai maksettuja veroja olisi jäljitettävissä henkilötunnusten perusteella, mutta sitä ei saa kertoa -- totuus on salattava hinnalla millä hyvänsä, ettei kansa raivostuisi.

Kokoomus sössii mahdollisuutensa vaalivoittoon olemalla typeryyden takuumiehenä, ja se on sille aivan oikein.

Inhottaa vain nähdä demarien pääsy taas vallan kahvaan pelkästään siksi, että he teeskentelevät viisaampaa maahanmuuttolinjaa.

teppoteponpoika

Onneksi näistä asioista on edes nyt viimeinkin alettu keskustelemaan ja siitä meidän on suurelta osalta kiittäminen internetiä. Ilman nettiä, meillä ei olisi enää mitään mahdollisuutta.

Tulet olemaan Riku eduskunnassa, ei epäilystäkään ja vielä puolueessa (joka ei ole puolue sanan varsinaisessa merkityksessä), joka ainoana vaatii Suomeen suoran demokratian toimintamallia, jossa kansalaisille kuuluva valta oikeasti palautetaan niille, joille se kuuluu, kansalle, Suomen kansalaisille.

Kaikkea hyvää,

Teppo
.

Mila F

Minä kannatan Kokoomusta. Ei siellä mitään holtitonta pakolaispolitiikkaa ole kukaan ajanut, vaan asiallista maahanmuuttoa. Tänne tulevat ne, jota tarvitaan ihan oikeasti asiantuntemuksensa vuoksi ja sitten on se alle tuhannen hengen pakolaiskiintiö, jotka otetaan vainon tai hengenmenetyksen pelon takia.

Tosin, jos ei Kokoomuksessa pian aleta selvällä suomenkielellä kertoa, mitä mieltä ollaan turvapaikkaturisteista ja holtittomasta maahanmuutosta, rupeaa usko rapisemaan.

Siis: Asiantuntemuksen vuoksi muuttajat otetaan ilman muuta, jos on työvoimapulaa - otetaan alalta, ja sitten otetaan ne, jotka YK määrittelee pakolaisiksi ja kaikilta muilta pannaan luukut kiinni ja käännytetään rajalta. Jos totuus on jotakin muuta, taitaa olla puolueen etsintä edessä.

Mutta ei voi niputtaa suoralta kädeltä, että kaikki maahanmuuttajat.

zippo007

Lojaalisuutesi on hienoa, mutta on aika avata silmät ja ratsastaa
tulevaan auringon nousuun, eikä laskuun. Laita haku päälle, niin tässä muutkin ex-puolueuskolliset ovat joutuneet tekemään.

Mila F

Arvostan huolenpitoasi - todella. Silti yritän pitää maailmankatsomuksestani kiinni. Mutta vakuutan, että silmät ja korvat ovat auki. En ole mikään automaatti. Uskon löytäväni rajan luopumisen ja uudistumisen välillä. Ratsastan auringon nousuun, koska kirjaimellisesti, elän mukana hevoseni laukassa ... vapaudessa ... vaatimuksessa ja itsekurissa ... arvaamattomissa tilanteissa. Poimin Sinut mukaan palmikkoköydelläni, koska molemmat olemme menossa eteenpäin. :D

zippo007

Maailma muuttuu Milaseni. Meilläkin ratsastetaan, mutta huollon pitää myös toimia. Hevosharrastajana tiedät, että lantaakin pitää talikoida ja minun kohdalla kokoomus meni sen myötä. Emmehän ota Jyrkiä ym. keskenkasvuisia Juttia esikuviksi.
Eteenpäin mennään, vain äänestämällä muutosta tähän kaaokseen.
Onhan meillä yhä isänmaa, jonka vapaus on verellä lunastettu.
Pidetään tämä, ettei menneet Hakkapeliitat rupea pyörimään haudoissaan.

Maksumies

"Tosin, jos ei Kokoomuksessa pian aleta selvällä suomenkielellä kertoa, mitä mieltä ollaan turvapaikkaturisteista ja holtittomasta maahanmuutosta, rupeaa usko rapisemaan."

Mila F, näe hyvä ihminen omin silmin mitä tapahtuu äläkä usko mitään kertomuksia:

Valtiovarainministeripuolue on hulluuden riemumarssin takuumiehenä, hyväksyen silmää räväyttämättä kun ministeri Thors ylimielisesti ilmoittaa Eduskunnalle kyselytunnilla, että häntä ei lainkaan kiinnosta, paljonko (kiihdytetty ja hallitsematon) maahanmuutto maksaa.

Kokoomuksen puheet ja teot ovat pahoin ristiriidassa; olen minäkin sitä tähän asti aina äänestänyt, mutta nyt on pakko vaihtaa puoluetta kun petoksella tuhoavat isänmaalta tulevaisuuden.

teppoteponpoika

Vuoden 2015 vaaleissa vaaliliittoja ei enää voida muodostaa, tarkoittaa sitä, että yksikään pienpuolue ei enää tule nousemaan eduskuntaan. Ainutkaan yksittäinen, puolueiden ulkopuolelta tuleva ei voi millään keinoin enää tulla valituksi.

Tiesittekö, että 2015 vaaleissa on oleva maanlaajuinen äänikynnys 3%? Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että tuon vuosiluvun jälkeen Suomeen ei tule enää koskaan yhtä ainutta uutta puoluetta, vaan nämä teidän äänestämänne, samat jotka haalivat somaleita ja muita muslimeja Suomeen, ne ovat, pysyvät ja päättävät!
.

E. Lankinen

Erään Somalian naapurikansan edustajan kommentti.

Al qaeda? "Bullshit."

Islam? "I´m a muslim. No trouble like this in my country. They Fight and make more children than they can care for. How can you give birth to kids all the time, have 10+ kids and never go to work? What life is this for a woman?"

Ja musun suusta. Tietenkään kaikki somppueukot ei toimi synnytyskoneina mutta kyllä siinä kulttuurissa nyt jotain aika hiton pahasti pielessä on...

pylkkänen

Pienen sisukaan Suomen kohtalo on ollut ennenkin veitsenterällä, mutta seviintyny on, onneksi! Taas on kysymys maan tulevaisuudesta. Tämä järjetön maahanmuutto pitää saada KURIIN!!!! NÄMÄ NYKYISET VALTAPUOLUEET EIVÄT HALUAKKAAN MUUTTAA SITÄ, SIKSI ÄÄNESTÄJÄ, ÄÄNESTÄ EDES KERRAN JÄRJEN EI PUOLUEUSKOLLISUUDEN MUKAAN!!! Pientä toivoa on vielä pelastaa maa. Maanpetturit pitää heittää ulos.

Kim Lindblom

Erkon lehden (Tiede) sivulta:

"Eurooppa muuttuu islamilaiseksi tämän vuosisadan loppuun mennessä, sanoo maailman johtava islamin tutkija tri Bernard Lewis. Tämän väitteen perustana on Länsi-Eurooppaan suuntautuva muuttoliike, sekä täällä jo asuvien muslimien hyvin korkea syntyvyys.
Muslims "seem to be about to take over Europe,” which has "given up” efforts to maintain its culture, said world-renowned Middle Eastern and Islamic scholar Bernard Lewis.

Lewis, a professor of Near Eastern Studies at Princeton, told the Jerusalem Post that soon the only important question regarding Europe’s future would be, "Will it be an Islamized Europe or Europeanized Islam?"

Lewis, whose many books include the recent "What Went Wrong?: The Clash Between Islam and Modernity in the Middle East,” said the Islamic takeover of Europe would be assisted by "immigration and democracy." Instead of fighting the threat, he added, Europeans had given up.

"Europeans are losing their own loyalties and their own self-confidence," he said. "They have no respect for their own culture." Europeans had "surrendered" on every issue with regard to Islam in a mood of "self-abasement, political correctness and multi-culturalism.”

Avasin tälle oman ketjun, koska tämä aihe on mielestäni Euroopan historiassa ylivoimaisesti merkittävin koskaan, ja siitä on useasti keskusteltu muissa ketjuissa.

Missä järjestyksessä Euroopan maat islamisoituvat, miten ja milloin se tapahtuu, ja voidaanko se enää estää?

Saksassa syntyvistä lapsista on muslimeja vuoteen 2025 mennessä jo 75%, STT:n uutisen mukaan. Hollanti muuttuu nykyisellä väestönkehityksellä muslimienemmistöiseksi maaksi vuoteen 2040 mennessä, Ruotsi vähän myöhemmin. Ranska on islamisaatiossa joissain suhteissa vielä pidemmällä. Tanskassakin on jo kouluja joissa on ainoastaan muslimioppilaita.

Meitä lähin islamisoituva kaupunki on Malmö, jonka poliisit tunnustavat että kaupunki on jo muslimijengien hallinnassa (Aftonbladet). Pariisissa sama on ollut todellisuutta jo kauemmin, ja Tukholmassakin on alueita joille poliisi ei pääse. Berliini, Oslo, Hollannin kaupungit ovat muuttuneet vaarallisiksi etenkin naisille, sillä raiskausten määrä on moninkertaistunut muslimisiirtolaisten vuoksi. Oslossa tapahtuu nykyisin viisi kertaa enemmän raiskauksia kuin New Yorkissa.

Itse en usko, että kehitystä voi enää pysäyttää ainakaan rauhanomaisin keinoin. Eurooppa muuttuu islamilaiseksi tämän vuosisadan aikana ja lopullisesti ensi vuosisadalla. Tässä ollaan puun ja kuoren välissä: väkivaltaan ei saa turvautua eurooppalaisuuden suojelemiseksi, mutta muussa tapauksessa länsimainen sivistys korvautuu islamilaisella kulttuurilla.

Tämän kehitys oli mielestäni mahdollista vain, koska opimme toisesta maailmansodasta sen, että meidän pitää olla suvaitsevaisia ja avoimia. Juutalaisten ja slaavien häpeällinen murhaaminen aiheutti sellaisen katumuksen tunteen, että vastareaktiona rajat avattiin ja islamilaisen kulttuurin ongelmilta suljettiin silmät.

Seuraus on sitten tämä: Eurooppa sellaisena kuin sen nyt tunnemme, on katoamassa. Kun vapauduimme kristinuskosta, näytti hetken siltä että Euroopasta tulee ateistin paratiisi, jossa ihmiset saavat myös harjoittaa omia uskontojaan. Joissain Euroopan maissa, kuten Suomessa, näin on ehtinyt käydä, mutta tämä on vain välivaihe. Ruotsissa se vaihe on jo loppumassa, ja vapaamielinen Hollanti ei enää ole entisensä.

Aiheesta löytää paljon kirjoituksia ja spekulointia, esim googlettamalla "islamization Europe".

Ajatuksia tästä? Pitäisikö tehdä jotain, esim. äänestyskäyttäytymisemme suhteen, vai annetaanko kehityksen jatkua loppuun asti?"

http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuuri...misen-aikataulu-t17...

jarmolauros

Afrikkalaiset löytäneet eskimoalueilta hölmöläiskansan, joka ottaa lainaa voidakseen kuljettaa ja majoittaa uudisasukkaita talven pakkasissa. Hiilijalanjälkikin on kylmillä alueilla tunnetusti siro.

alaviiva

On mukava jättää nämä asiat vaalikeskusteluihin, mikähän estää vallassaolevia toimimasta jo tänään, saataisi aiheuttaa menestymistä ilman vaalilupauksia.

alaviiva

On mukava jättää nämä asiat vaalikeskusteluihin, mikähän estää vallassaolevia toimimasta jo tänään, saataisi aiheuttaa menestymistä ilman vaalilupauksia.

alaviiva

On mukava jättää nämä asiat vaalikeskusteluihin, mikähän estää vallassaolevia toimimasta jo tänään, saataisi aiheuttaa menestymistä ilman vaalilupauksia.

gardelius

Ei hoppu hyväksi ole, eikä kiire kunniaksi. Tämä suomalainen sananlasku pätee myös ulkomaalaislain valmisteluun, sillä maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r.) pikavauhtia valmistelema ulkomaalaislain muutosesitys on onneton.

Onnettominta on esittää mummoille ja vaareille nykyistä helpommin myönnettävää oleskelulupaa, mikäli täällä asuvat ja Suomen kansalaisuuden saaneet lapset sitoutuisivat huolehtimaan heidän asumisestaan ja hoivastaan. Tällaista maahanmuuttajien jaottelua ensimmäisen ja toisen kerroksen väkeen ei todellakaan voida sivistysvaltiossa tehdä; kansalaisoikeudet kuuluvat jakamattomina kaikille.

Thors kiirehtii muutosta julkisen paineen vuoksi, koska muutamien isoäitien käännyttämispäätökset ovat sotineet kansalaisten ja jopa valtiojohdon oikeustajua vastaan.

PetSu

Suomi on jonkin sortin tutkimuksen mukaan paras paikka tulla loisimaan ulkomailta. Omalle jengille vaan ei kaikille tahdota antaa mitään. Samalla myös määräillään meitä käyttäytymään ulkomailla kyseisen maan tapojen mukaan.

Meillä ei ole vielä suurta ongelmaa maahanmuuttajista, jotka eivät tee eivät halua tehdä töitä. Miksi tehdä, kun kukaan ei huolikkaan ja sosiaalihuolto tuo kaiken valmiina eteen. Uskontokin osalla kieltämässä työnteon.

Mutta. Pariisissa asuessani sain tietää, että siellä on kaupunginosia jonne poliisi ei uskalla mennä kuin sotilaiden saattamaana. Niillä alueilla ei liiku taksit ja valtaa pitää jotkut jengit. Heillä on ongelma ja se on suuri, koska Ranskaan voi muutta entisistä siirtomaista asumaan koska hyvänsä. He saavat automaattisesti Ranskan passin ja kansalisuuden. Ranskassa on hyvä asua.

Suomessa ei ole, sillä pian tulee syksy ja talvi. Kylmää ja sadetta jatkuu ja pitkään. Suomi on syrjässä ja siksihän moni iso ja pienenpikin yritys on muuttanut sinne missä on ihmisiä. Siinä on suuri este, joka pidättelee suurien massojen maahanmuuton.

Mikään PerSu-puolue ei ole vastaus Suomeen vain olemaan tulevien poistamiseksi. SMP jo näytti aikoinaan mihin pelkät puheet johtavat. Pitäisi olla tekoja. Mitään sellaista ei ole tiedossa, että he ratkaisevat yhtään mitään. Meidän on saatava järkiinsä omat todelliset päättäjämme.

Maksumies

Nimimerkki PetSu kirjoittaa:

"Mikään PerSu-puolue ei ole vastaus Suomeen vain olemaan tulevien poistamiseksi. SMP jo näytti aikoinaan mihin pelkät puheet johtavat. Pitäisi olla tekoja. Mitään sellaista ei ole tiedossa, että he ratkaisevat yhtään mitään. Meidän on saatava järkiinsä omat todelliset päättäjämme."

Juuri "omat todelliset päättäjämme" ovat ajaneet asiamme päättömälle kurssille - mitä ihmettä oikein odotat tapahtuvaksi, jos palkitset heidät uusimalla kansanedustajan valtakirjat vielä uudeksi vaalikaudeksi?!

Totta kai sitä pidettäisiin kannatusäänenä tälle pähkähulluuden politiikalle, selvänä signaalina kansan hyväksynnästä.

Tekoja politiikassa pystyy tekemään vain se, jolla on valtaa. Valta annetaan äänestäjien kannatuksen suhteessa. Voit yrittää takoa lekalla järkeä päättäjiesi päähän (jolloin he vaalien alla mielistelevät ja narraavat Sinua), mutta ainoa todellinen tie muutokseen on henkilövaihdos.

PetSu

Olen pitkään lähetellyt sähköposteja eri ehdokkaille ja kysellyt kantoja erinäisiin asioihin ja PerSuista ei ole kuulunut kertaakaan mitään. He eivät vastaa, kun yksityinen henkilö kysyy. Se ei merkitse heille mitään.

Kaikilta muilta eri puolueiden ehdokkailta olen saanut erinäisiä kannaottoja. Jopa Eduskunnan Puhemies Sauli Niinistö,tai hänen sihteerinsä (allekirjoituksena oli Sauli Niinistö)vastasi kysymyksiini koskien puheita Iltiksen artikkelissa.

Tällaiseen asiaan saadaan juuri tällä tavalla nykyiset päättäjät järkiinsä ja urbaanilegendat kumottua, kun asioista puhutaan. Totta ihmeessä ne oikeat päättäjätkin ymmärtää kansan äänen.

Minusta ei saa PerSua millään, sillä Timo Soinilla pyörii takki päällä ja totisella naamalla heittää läppää. Espoon valtuustosalissa Soinia kaivataan. Ei siksi, että hän mitään asiaa läpi saisi, vaan jo huumoriksi laskettavan jatkuvan jankkaamisen ja poskeilun vuoksi.
Timo Soini on kutsunut omaa kannattajajoukkoaan ropelilakeiksi, joita on yhden miehen mahdoton paimentaa. Aikooko joku mahdollisesti kuulua tuollaiseen seuraan.

E. Lankinen

Jos olet sivistymätön ja kielitaidoton, ja sukupolvi toisensa jälkeen on opetettu lisääntymään ja tappelemaan jonkin puolesta jota kukaan ei koskaan tiennytkään, miten muka kasvatat 10 kakaraa täysipäisiksi?

Tai mikä parempaa, mahd. 15 kakaraa?

Siis ei mitään hajua yhtään mistään, ei kertakaikkiaan mitään edellytyksiä pärjätä täällä omavaraisesti.(tai siis missään) Ja eikun kaikki siskojen ja serkkujenkin kersat tänne vaan ottolapsiksi?

Ooämgee.

Turha puhua rahasta, rahalla ei tiettyjä asioita voi ostaa.

santtu54

.....äänestäjiltä, että mitä kukakin on hölmöillyt ministereistä ja kansanedustajista.

Törmäsin kerran työpaikallani tyttöön joka suureen ääneen kehui kuinka hän saa paljon rahaa sosiaalihuollosta kun sitä tuli sekä Suomen että Ruotsin sos.huolloista.
Kysyinkin, että oletkos ollut Ruotsissa kun ei ole pitkään aikaan näkynyt? Hän kertoi olleensa siellä 3 kk kun oli niin mukavaa saada kahdesta paikasta rahaa. Hän kuului kahteen perheeseen, sekä täällä että Ruotsissa.Hän ei kuulema jaksa hakea töitä.
Tämä tyttö oli vasta 15 vuotias mutta ei ollut koulussakaan.

Olen ihmetellyt, että milloinkohan meillä aletaan tehdä joitakin DNA -testejä saada selville, että onko joku somali täällä vai Ruotsissa asuvan perheen lapsi?

Ja mitä tulee Thorsiin niin miten voidaan valita ministeriksi ihminen joka ei osaa edes puhua. On kamalaa kuunnella hänen änkytystään ja hoonoo soomee.

Epäilen todella vahvasti, että Perussuomalaiset tulevat pärjäämään vaaleissa hyvin.
Minä ainakin entisenä sosiaalidemokraattina äänestän nyt Soinin puolueesta jotakin. Soini saisi kyllä pysyä täällä kotona kun on ääni puolueella muuten niin olematon.
Vaikka "loikkaankin" toiseen puolueeseen niin ei tämä Suomi voi ainakaan paljon huonompaan suuntaan mennä.
Joten lykkyä Soinin porukalle!

TV-pappa

kokonaisvaltaista mielettömyyttä, ja samalla sitä intoa, jolla nämä kohkaajat ajavat jokaista uutta askelta suomalaisen yhteiskunnan murentamiseksi jos jollakin uudella lakiehdotuksella tai yksityiskohdalla, niin kyllä tästä hyvin äkkiä tulee mieleen salaiset öljymiljoonat, yllättäen ja pyytämättä, ja huomiota herättämättä. Ja kuinka laajalti ja kuinka korkeille tahoille? Ainakaan niistä ei taida olla puutettakaan, ihan heti.

PetSu

Lähden huomenna aamulla halppislennolla Madridiin, joka maksaa 2 euroa. Laukku erikseen 30 euroa. Takaisintulo saman yhtiön karjankuljetuskoneella maksaa jopa 24 euroa. Laukku taas 30 ekee.
Minulla ei ole varaa finskin koneilla lentää eikä varsinkaan pisnisluokassa.

Luulen kuitenkin, että halvemmallakin kyseisen reissun voi tehdä. Paniikkiin ei ole mitään syytä, mutta päättäjiltämme en toivo muuta kuin EU määräysten noudattamista ja meillä ei ole mitään muuta ongelmaa kuin päättäjät, jotka eivät tajua käyttää olemassaolevaa lainsäädäntöä.

Espanjassa on paljon pakolaisia, mutta huijarit käännytetään terveystarkastuksen jälkeen alle tunnin tutkinnan jälkeen. Mitä Suomessa säädetään? Espanja on EU-perustajamaa. Se noudattaa tässä asiassa tiukasti määräyksiä. Silti maahan pääsee jonkin arvion mukaan luvattomia pakolaisia jopa 200 000/vuosi. Ihmisten salakuljetus on mafian bisneksiä ja korruptio rehottaa. Kaikki eivät jää toki Espanjaan, vaan jatkavat muualle Eurooppaan.

Kirjoitan vain elintasopakolaisista. Yksikään juttuni ei heitetty työn perässä tulleelle henkilölle ja sellaiselle, joka ymmärtää asuvansa Suomessa ja kunnioittaa meitä ja meidän tapojamme ja kulttuuriamme. Olen itsekkin ollut kauan (yli 20 vuotta)maailmalla töissä, joten tiedän mitä ongelmia on.

Mila F

En tajua edes alkeita meillä vallitsevasta EU-säännösten kirjaimellisesta tulkinnasta. Jos unionin lainsäädännössä määritellään jokin asia, meillä pudotetaan vaikka laatua tai tasoa, jotta asia saadaan kirjaimellisesti tehtyä niin kuin se unionin säännöksissä on kirjattu. En voi sanoa tuntevani käytäntöä kuin muutamasta Euroopan maasta, mutta siellä tulkinta on se, että unionin säännöksillä määritellään jokin vähimmäistaso siitä, miten asioiden pitää olla ja kaikki, mikä on sen yli, on kansallista kunniaa.

Tapojen ja kulttuurien kunnioituksesta ei ilmeisesti voi puhua liikaa. Ammattitaitoakin tärkeämpää suomalaiselle ulkomailla on se, että kunnioittaa isäntämaansa kulttuuria ja sen tapoja. Pitää olla nöyryyttä sopeutua olosuhteisiin. Ei nöyristelyä, vaan nöyryyttä huomata, että asioita voi tehdä toisellakin tavalla. Ehkä sen kautta on sitten helpompi arvostaa omaa kulttuuriaan niin paljon, että voi vaatia ulkomaalaisilta asiallista käytöstä Suomessa.

Minun on todella helppo jakaa näkemyksesi.

Puolueeton tarkkailija

Tämäkin keskustelu on juuri sitä, mitä suomalaiset suurpuolueet haluavat. Heidän toivonsa on se, että vaalien alla puhutaan mahdollisimman paljon pakolaisongelmasta. Puolesta tai vastaan, sillä ei ole niin paljon väliä.

Tärkeintä on, ettei missään tapauksessa keskustelu käänny vaalien jälkeiseen aikaan ja silloin pakostakin tapahtuvaan Suomen talouden korjaamiseen. Mikäli keskusteltaisiin tälläisistä asioista, joutuisivat suurpuolueiden aiheuttamat talousmöhläykset suurennuslasin alle. Niiden pitäisi selittää, miksi lähes velattomasta Suomesta yhdessä vaalikaudessa tehtiin suurvelkainen valtio, jonka verotulot ovat vain 2/3 aiemmasta ja nekin verot maksaa pääosian pientuloinen tai työtön. Pitäisi ennakoida sitä, miten asia korjataan ja mitä valtion menoja leikataan ja keiden veroja lisätään. Tälläisen keskustelun ehkäiseminen juuri ennen vaaleja ihan pakottaa nostamaan keskusteluun toisen luokan kysymyksiä, kuten pakolaisten maahan oton kustannukset.

nivala

En voi olla toistamatta jo aiemmin sanomaani nykyisistä päättäjistä.On selvää,että kun kansanedustajat ja jopa ministerit ovat kolmikymppisiä ja allekin,mistä heille olisi muodostunut oikea(realistinen)kuva maailmasta,elämästä ja maan asioiden hoitamisesta.Mihin helvetti soikoon on kadonnut täysin se elämänkokemuksen ja iän tuoman viisauden kunnioitus,jota käsittääkseni oli vielä sodan aikana ja paljon sen jälkeenkin.Vaikka ajat muuttuvat,tämä tosiasia(todellista viisautta ja valtiomiesmäisyyttä ei opi muutoin kuin työskentelemällä eri ammateissa kymmeniä vuosia,kasvattamalla perheen,ynnä muuta ainakin viisikymppiseksi,ministeriksi mieluummin enemmänkin) ei muutu miksikään.Ei siinä auta vaikka olisi kymmenen tutkintoa.Vielä kerran,oikeata harkintaa ja viisautta tuo vain elämä.Vain kauan elänyt ja ikänsä erilaisia päätöksiä tehnyt tietää ja vaistoaa,mitä jotkin päätökset ja teot tarkoittavat pitkällä tähtäimellä.Ei maan asoita voida hoitaa hetken julkisen mielipiteen tai muun huuhaan mukaan.Missä luuraavat ne suorapuheiset ja -selkäiset poliitikot,joita herra paratkoon,toivoisin vielä olevan.

Mila F

Oletko huomannut, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä ylemmäksi nousee kakaraksi määrittelyn ikäraja? ;)

Jossakin vaiheessa "kehitystä" meiltä on hukkunut elämänkokemuksen kunnioittaminen. Viisaus on vaikea asia: Ne, joiden pitäisi kaikkein eniten kuunnella viisautta, eivät tunnista koko asiaa. Ne, jotka ovat viisaita, osaavat jo kuunnella viisautta, koska muutoin heistä ei olisi koskaan tullut viisaita.

Mikään tutkinto ei tuo tai takaa viisautta, joka - kuten itsekin tuossa kirjoitit - kasvaa vain tekemällä, oppimalla ja kokemuksen karttuessa. Mutta jos noille kolmikymppisille kakaroille ei koskaan anna mahdollisuutta tai luottamusta tehdä päätöksiä ja punnita tekojensa seurauksia, eivät heidän kokemuksensa ja tekemisensä kartuta poliittista ammattitaitoa ja elämänkokemusta. Kukaan ei ole valtiomies syntyessään.

jani73

Aamu-tv:stä oli keskustelu viime viikolla, missä asiantuntijat olivat hyvin huolissaan juuri siitä, nyt on vallassa tai nousemassa vallan kahvaan henkilöitä, joilla ei ole mitään kosketusta oikeaan työelämään. He ovat olleet koko elämänsä vain politiikassa mukana - ensin nuorisojärjestöissä, sitten ehkä kunnanvaltuustoissa tai sitten suoraan puolueen johtotehtävissä.

Väheksymättä yhtään poliittista osaamista, mutta kyllähän tämä on pelottava uhkakuva. Virkamiehet tekevät ne oikeat työt Oy Suomi Ab:ssa, mutta jos laivaa laitetaan ohjaamaan läpi karikoiden luotsi, joka ei ole koskaan edes soutuvenettä nähnyt, niin onhan se vähän surkuhupaisaa. Jo merkonomi Holmlund on hyvä esimerkki siitä, kun sukupuolikiintiöiden vuoksi joudutaan sivuuttamaan päteviä ministerikandidaatteja ja tilalle valitaan ehkä kaikkein epäpätevin ja huonoimman koulutuksen omaava nainen.

"Mutta jos noille kolmikymppisille kakaroille ei koskaan anna mahdollisuutta tai luottamusta tehdä päätöksiä ja punnita tekojensa seurauksia, eivät heidän kokemuksensa ja tekemisensä kartuta poliittista ammattitaitoa ja elämänkokemusta." - Tätä en ymmärrä kokoomuslaisessa ajattelumallissa. Kokoomuslaiselle on vain tärkeintä puoluekirja. Ainoastaan kokoomuslainen on niin tyhmä, että haluaa laittaa amatöörin harjoittelemaan epäonnistumisia valtion johtoon - ei siinä mitään paina se, että kyseessä on kokonainen kansakunta. Jos nyt satut epäonnistumaan ja kansakunta menee konkurssiin, niin kokoomuslaiselle löytyy aina suojatyöpaikka jostain :)

Valtiomies voi olla jo syntyessään :) Isä Kennedy päätti jo ennen John F Kennedyn syntymää, että hän kasvattaa pojastaan presidentin.

Hubert

Jos omalta karjatilalta hieman vaivautuu tutustumaan muiden maiden monikansallisiin kulttuureihin on hieman lähempänä suvaitsevampaa ihmistä. Persujen Suomi rakennetaan omien lantasaappaiden jäljille, niissä saavat kulkea vain itsesiitetyt omilla kasvinsuojelu aineilla valkaistut jälkeläiset. Kun Persut ovat Suomen vallanneet, jokainen ulkomaalainen valitsee mielummin sähkötuolin kuin suomeen karkoituksen. Sallittua suomessa on silloin hevosen lantakakkaro palloilla toisiaan heittely ja juhannuksena Tuurin kyläkaupassa järjestetyt löylykisat jossa valitaan seuraavan vuoden perussuomalainen. Perussuomalainen saa vuodeksi maan haltuunsa ja saa tehdä sillä mitä haluaa.

h.j.j

Eduskunta vaali tulossa? Oli miten oli pakolaispolitiikasta voi tulla liiankin suuri eduskunta vaali puheenaihe.Kun ajatee niitä mahdolisia leikausia mitä pitää tehdä, sillon ne asiat saatasivat unohtua mitkä vaikuttavat tavaliseen elämään Suomessa.
Sinässä hauskaa että SDP puhuu rankemin pakolaispolitiikasta kun Perus Suomalaisten puheenjohtaja, eli hiukan populismia mistä SDP syytää Perus Suomalsia
Mitä maahanmuuto ministeriin tulee niin hänen kantsa on tidossa ollut jo alusta asti.
Olen edeleenkin sitämieltä että ensin takapihakuntoon ja suitssia pakolais politiikaan. Suomessa on vaikea elää pelkillä avustuksilla varsinki kyseessä on syntyperäinen suomalainen niin eipä tipu helposti avustuksia tavaliseelle ihmiselle joka ei ole sosiaaaliseesti työrajoitteinen

Silurus

Jo on otsaa nipottaa 500 eurosta, kun tutkimusten mukaan jokaisesta maahanmuuttajasta koituu 300000 euron säästöt (jos hän sattuisi olemaan ulkomailla koulutettu aivokirurgi ja menisi töihin).

reijjokoskela

Aamulehden lähteenä on mikä? Ministeri Thorsin sana?

"Perheenkokoajan ikä voidaan selvittää oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Alaikäinen saa oleskeluluvan helpommin ja lähes jokainen alaikäinen myös jättää perheenyhdistämishakemuksen.

Oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan evätä, jos epäillään, että perheenkokoajan oma oleskelulupa perustuu vääriin tietoihin.

Lähde: Aamulehti"

http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2009/05/poliisi_keskeytti_turvapaik...

"Oikeusasiamiehen mukaan turvapaikanhakijoiden iän testaaminen voi rikkoa perusoikeuksia. Poliisi onkin keskeyttänyt testit lähes kokonaan."