Raisiossa iPod-musiikkisoittimen varastamisesta kiinni jäänyttä itäeurooppalaista miestä odottaa käännytys kotimaahansa, tiedottaa poliisi.
Alle 30-vuotias mies kaappasi soittimen mukaansa Itäniityntiellä sijaitsevasta kodinkoneliikkeestä lauantaina puolenpäivän aikaan. Olkalaukku, johon mies soittimen kätki, oli poliisin mukaan vuorattu ammattimaisella tavalla varashälytyksen estämiseksi.
Liikkeen tarkkaavainen vartija havaitsi kuitenkin anastuksen ja sai karkuun juoksevan varkaan kiinni noin 300 metrin päästä liikkeestä. Noin 200 euron arvoinen omaisuus saatiin takaisin.
Poliisi toimitti miehen putkaan ja kuulustelujen jälkeen miestä odottaa käännytys kotimaahansa.
Paikat:

Kommentit
Aivan oikein
Heppu tuli Suomeen vain varastamaan. Maahantulokielto saisi olla loppuiäksi. Hassua kyllä, turvapaikanhakijan tai pakolaisen nimikkeellä maassa olevat saavat tehdä käytännössä mitä tahansa rikoksia, ilman pelkoa maastakarkotuksesta. Ei ehkä päde Bulgarian romaneihin tms., mutta pätee somaleihin, afgaaneihin ja irakilaisiin.
Hyvä
oikein toimittu
Tästä nousee vielä meteli
Sillä löytyy taatusti ihmisiä joiden mielestä laukku oli vuorattu vain pitääkseen kaljat kylmänä.
Olemme junttikansaa
Miespololle ei ole annettu ostosrahaa maahantullessa.
Ulkomaalainen
Voi raukkaa kun kepu ja muut ulkomaalishyysäritkin kääntää selkänsä ja kela pahuskaan ei ole jakanut rahaa. Lisäri rasistit kieltää varastelun ja kaiken huipuksi panee lentokoneeseen ( lippu ilmainen ) ja kotiin.
Voi raukkaa ulkomaalaista ressukkaa, ihan sääliksi käy.
Jokaiselle ulkomaalaiselle rikolliselle - ikuinen porttikielto
jos vieläkin pistää naamansa tänne - niin otteet kovenee.
Tämä on se Kanadan malli josta on puhuttu.
mikähän maa...
Annas kun arvaan: Romania?
Eikö olekin osuva nimi maalle?
En parempaa olis keksinyt
Romania
Päivän paras! Ehkä monenkin päivän...
Arvaas missä maassa Borat-elokuva oikeasti kuvattiin!
...
Jaahas
Tant Astridkin on päässyt vihdoin kesälomalle. Pitkälle kesäänhän hon jaksoikin mesota rakkaan isänmaamme kunnian puolesta.
Tässäkin tapauksessa
toimittiin ainoastaan voimassaolevien lakien ja määräysten mukaisesti.
Tietenkin on taas niitä, jotka näkevät inhimillisen puolen. Ymmärrän heitäkin, mutta tämä sama karkoituspassitus koskee meitäkin monessa maassa, jos sorrumme rikolliseen toimintaan.
kustas sen taas tietää keltä se on viety?
"oli poliisin mukaan vuorattu ammattimaisella tavalla varashälytyksen estämiseksi."
Poliisin oma laukku? :)
Isoja rikoksia
Kuinka monta Somalia on palautettu kotimaahansa?
Osa heistä on tehnyt runsaasti rikoksia, mutta taitavat olla Thorsin erityissuojelussa?
On myös rikollista tuottaa "perheenjäseniä" Suomeen harhauttaen viranomaisia!
18 lasta perheessä ja Suomi/Thors maksaa lentomatkat Suomeen!
Ammattimainen työvarustus
joten kyseessä on ahkera työperäinen maahanmuuttaja. ;)
Tänään opettelemme monikulttuurisuutta
Onhan kaikille selvää, että meidän pitää opetella monikulttuurisuutta?
Ensimmäinen luento: Työlaukun valmistaminen.
Toinen luento: Työharjoittelun suunnittelu
Hyväksyminen/hylkääminen: Itsenäisesti toteutettu projekti, harjoitustyöt jätetään arvioitaviksi tuohikuun viimeiseen päivään klo 24:00 mennessä.