Keskusrikospoliisi paljastaa uusia tietoja Rovaniemen kohuttuun kelkkatehdasjupakkaan liittyen.
Krp paljastaa, että Nova Group ja Nova Kiinteistökehitys antoivat Rovaniemen kaupunginhallituksen silloiselle puheenjohtajalle Ari Ruotsalaiselle (kesk.) rahaa 27 000 euroa vuonna 2007.
Aiemmin julkisuudessa Krp on vahvistanut, että se epäilee lahjuksia annetun 15 000 euroa Ruotsalaiselle. Rahaa tulikin siis 80 prosenttia luultua enemmän.
Lahjuksen antamisesta on kuulusteltu epäiltyinä Arto Merisaloa, Tapani Yli-Saunamäkeä ja Lasse Kontiolaa.
Tutkinnanjohtaja Erkki Rossi sanoo Uudelle Suomelle, että jutussa on yksi uusi epäilty, jonka roolia poliisi ei ole aiemmin vahvistanut.
Rossi sanoo, että Rovaniemen kaupunginjohtaja Mauri Gardinia (kesk.) epäillään virka-aseman väärinkäyttämisestä. Gardinin epäillään virassaan toimineen kelkkatehdashankkeen toteuttamisessa siten, että Nova Kiinteistökehitys Oy on ollut muita mahdollisia vaihtoehtoja edullisemmassa asemassa.
- On tullut sellaisia seikkoja esille, että Novan päätymisessä sijoittajaksi ja hankkeen toteuttajaksi ei ole ihan kaikkia vaihtoehtoja ole selvitetty, Rossi selvittää Gardinin asemaa.
Viime viikolla julkisuudessa oli tietoa jo siitä, että Kevan hallituksen jäsentä, kansanedustaja Sampsa Katajaa epäillään virka-aseman väärinkäyttämisestä ja lahjuksen ottamisesta vuonna 2007.

Kommentit
Kannattas
Kannattas tutkia kaikki kepulit uudestaan. Kun ne ei muista mitään vaan pitää olla mustaa valkoisella...........
Ketkujen kerho. (kepu, kok)
Syytettyjä on jo 7
Kuusi (6) Suomen Keskustan jäsentä- ja yksi (1) Kansallisen Kokoomuksen jäsen. Päähallituspuolueiden jäseniä siis.
Suomea on kohdannut historian järkyttävin korruptiorikos, jonka syyllisiä ovat rikolliset yrittäjät- ja hallituksen kaksi suurinta puoluetta, kepu- ja kokoomus.
Kaikki ovat tutun kaavan mukaan kiistäneet syyllisyytensä. He luottanevat rakenteellisen korruption erään osapuolen, eli oikeuslaitoksen päästävän heidät pälkähästä.
Eräs osapuoli, eli poliisi on täydellisesti kokoomuksen hallinoima institutio tällä hetkellä. Merkittäviä poliiseja on pyydetty- ja suostunutkin kokoomuksen ehdokkaiksi tulevissa vaaleissa,- ja ylin poliisijohtaja Mikko Paatero on kokoomukselainen. Lisäksi poliisiasioista vastaava ministeri Anne Holmlund on kokoomukselainen.
Tämä pitää muistaa kun aikanaan Rovanimen kelkkatehtaasta saadaan päätöksiä.
Kokoomuksen ketku Samsa Kataja (Kok) on jo ehtinyt omalla suullaan toteamaan, että poliisi vapauttaa hänet syyllisyydestä kuulustelun jälkeen. (Outoa, eikö totta.)
Muistakaa myös, että sekä kokoomuksen ketkut, että kepun ketkut, ovat rummuttaneet julkisuudessa suu ammoisena olevansa seuraavankin hallituksen pääpuolueita. On kuulemma ollut niin kivaa ollut olla nykyisessä hallituksessa.
Poliisi tutki jo kerran Rovaniemen asiat, eikä silloin löytänyt
mitään epäilyttävää. Tällä välin on jo kaikki raskauttavat todisteet poltettu moneen kertaan, kun ollaan niin mahdottoman hitaita liikkeissään.
Alkaa muistuttaa Palmen murhatutkimuksia, joissa kanssa tuherrettin jotta totuus katoaisi aika-akselin ansiosta