Kokoomuslaiset valtiovarainministeri Jyrki Katainen, ulkoministeri Alexander Stubb ja puolustusministeri Jyri Häkämies puhuivat tänään Venäjästä eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa.
Kolmikon yhteinen viesti oli, että Venäjä ei ole taloudellisesti suurvalta, mutta se on otettava huomioon realiteettina.
Kataisen mielestä Venäjä on muuttanut suhtautumistaan Suomeen, mutta aina siitä ei tarvitse hyppiä seinille.
–Me puolustamme omia arvojamme, omaa oikeusvaltiotamme ja sen mukaisia käytäntöjä, jotka ovat kaikkien demokraattisten oikeusvaltioiden yleisesti hyväksymiä, Katainen sanoi.
Katainen painotti, että "jos näissä asioissa on joitakin erilaisia mielipiteitä, niin sitten on".
- Meille on tärkeää pitää hyvät suhteet Venäjään. Mutta meillä ei ole mitään velvollisuutta antaa vähääkään periksi niissä periaatteissa, niissä arvoissa, joiden varaan suomalainen oikeusvaltio ja demokratia on menneinä vuosina rakennettu ja tulevaisuudessa tarkoitus rakentaa, Katainen sanoi Verkkouutisten mukaan.
Stubb korosti, että Suomen näkökulmasta Venäjä on talousmahti ja siksi Suomen on oltava EU:n sisällä Venäjä-suurvalta.
Häkämies muistutti Venäjän kasvattavan sotilasmenojaan samaan aikaan kun Yhdysvallat ja EU:n suuret valtiot leikkaavat niitä.

Kommentit
Kukonpojat kovana
"Emme anna periksi" Mistähän lienee kyse, mistä periksi? Oikeudesta syöttää liikaa antibiootteja eläimille vai oikeudesta kiusata venäläistaustaisia lapsia ja äitejä?
Venäjällä on vallassa kokoomuksen..
..ns. veljespuolue, mikä luo mahdollisuuksia hyvään yhteydenpitoon myös päivänpolitiikan ulkopuolella. Kenties Venäjällä noudatetaan hieman oikeistolaisempaa politiikkaa kuin meillä, mutta isossa maassa pitää ollakin enemmän särmää.
Putin ja Medvedev ovat, hyvällä julkisuuskuvalla ja erinomaisen selkeällä sisäpolitiikallaan, pystyneet pitämään vasemmistolaisten kannatuksen marginaalisena ja ilmeisesti sosialismi onkin jo kokonaan kadonnut uusiutuneesta Venäjästä. Tähän pitää pyrkiä myös meillä.
Venäjä muodostaa pienelle ystävälliselle naapurilleen erinomainen mahdollisuuden taloudellisten suhteiden kehittämisessä.
Toivottavasti kokoomuksen johto ymmärtää lähettää kokouksestaan ystävälliset yhteistyöterveiset naapurimaan kollegoille..
aika jännä visio
ja tosi kaukana potero-oikeistolaisten paranoiasta
Venäjä, Venäjä, Venäjä
Turha sotkea Suomen ja Venäjän poliittisia järjestelmiä keskenään.
Termi oikeistolainen politiikka kuvaa huonosti Venäjän järjestelmää, jossa pääministeri johtaa ja presidentti on johtavinaan. Maa ei ole konservatiivinen, eikä liberalistinen, eikä edes äärioikealla. Maassa on toki kansallissosialismiin liittyviä yhteläisyyksiä, kuten totalitarismeissa yleensäkin.
Venäjä juhlii vuosittain Isänmaallista sotaa ja pyrkii kaikessa propagandassaan välttämään kansallissosialismia nimenä vaan puhuvat fasismista. Venäjä ei ole voittanut Tsaarin jälkeen yhtään sotaa eikä kukistaneet mitään, Neuvostoliitto kukisti kylläkin itse itsensä. Historiaa vääristellään ymmärrettävästi, surkean historian tuntien, mutta henkseleiden paukuttelua kyllä riittää liikaakin.
Jos tarkoitat hyvällä julkisuuskuvalla kansallissosialismia noudattavaa propagandaa, olen päinvastaista mieltä. Putin kasvattaa isällisesti kansallissosialistista ideologiaa noudattavia Naźi-nuoria, juuri kuten aikanaan Hitler kaitsi Jugend-nuoriaan. Venäjä tukee myös suomalaisia agitaattoreita, jotka tekevät myyräntyötä Suomen antifasistisen komiteaa käyttäen, syyttäen niin Suomen tiedotusvälineissä mutta eritoten venäläismediassa Suomea kansalaisoikeusrikkomuksista ja lasten heitteillejätöstä. http://antifasistit.blogspot.com/2010/06/suomi-on-syyllinen-talvisotaan...., http://antifasistit.blogspot.com/2009_08_01_archive.html
Samalla Venäjällä pyörii 3-5 miljoonaa katulasta eikä maassa ole demokratiasta tietoakaan.
Suomessa on ihmeellisesti noussut Venäjän hännystelijöitä, hangaround -jäseniä jotka hakevat respect-jäsenyyttä, kuten Helvetin Enkeleissä. Minusta Venäjän hännystelijät luokitellaan lähinnä rokkibändin bändäreiksi, jotka uskovat mitä rockbändistä ja sen solistista Suosikissa kirjoitetaan.
Venäjä ei ole eikä nouse nykymuotoisena hajanaisena epädemokraattisena liittovaltiona suurvallaksi. Toki Venäjän pyrkimyksiä demokratiaan kannattaa tukea.
Suomen kannattaa käydä Venäjän kanssa kauppaa, mutta samalla täytyy pysyä Naton kyljessä kiinni ja pyrkiä riskitekijöistä eli riippuvaisuussuhteista Venäjään irti. Lisäksi Suomen taloudellinen tuki Venäjälle pitää harkita paremmin, eikä luottaa ulkomaankauppaministeri Paavo Väyryseen, joka myisi vallasta vaikka satavuotiaan isänsä.
Kaukana
Jos venäjän suosituin persona on J Stalin ja nykyinen johtaryhmä on vanhoja KGP veteraneja niin eiköhän se ole kaukana kokomuksesta.
Muuten yksi SDP nuorimpia puheenjohtajia on haudattu kremlin muuriin siinä hyvä kytkös.
Päittemme ylitse ei puhuta
Venäjä ei ole eikä tule taloudelliseksi suurvallaksi - päinvastoin kuin Suomi joka sitä pian on - mikäli Jyrki Kataiseen on uskominen.
Poliitikkojen puheet tulevat ymmärrettäviksi kun kuulija kuvittelee itsensä ahvenanmaalaisen asemaan. Yhtä hyvin Venäjä on Kataiselle uhka ja mahdollisuus, kuin Suomi on ahvenanmaalaisille.
Että mittee?
Lainauksia uutisesta:
"Kolmikon yhteinen viesti oli, että Venäjä ei ole taloudellisesti suurvalta, mutta se on otettava huomioon realiteettina."
"Stubb korosti, että Suomen näkökulmasta Venäjä on talousmahti ja siksi Suomen on oltava EU:n sisällä Venäjä-suurvalta."
Että mittee?
No että...
Suomen näkökulmasta se on talousmahti vaikkei ns globaalisti sitä olekaan.
Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto
Vain rikas valtio voi lisätä aseistusta,köyhät valtiot vähentää asemenoja.Kokoomuksen nuoriso tekee kaikkensa,pilatakseen kauppasuhteet.
Kokoomuksen kauppakamarinulikat
Korjaus ylle - tässä havitellaan sekoomukseen sisäministerin salkkua http://www.youtube.com/watch?v=vzkGDrKD8js
Vai niin
Minä kun olen luullut, että Suomi on itsenäinen ja puolueeton valtio ja se kuusi on ihan omalla pihalla?
Miten niin vain rikas valtio voi lisätä aseistusta? Muinainen NL teki sitä koko 80-luvun vaikka ei ollut kuin se kuuluisa tuulenhuuhtoma perse ja "hiukan" yläkanttiin olevat tuotantotilastot.
Ja kauppasuhteeet ja kauppasuhteet... Kyllä kauppa käy kun on sopivaa tavaraa sopivaan hintaan. Mutta näille Venäjä-faneille Suomen suuriruhtinaskunta ei ole mitään muuta kuin idänkaupan väline, muulla ei ole väliä.
Tarkotat kai vaihtokaupaa
Sillon kun entinen NL hajosi Suomelta tasi jäädä saatavia kohtuulisesti pois kysesiseltä valtiolta, en tiedä tulaanko niitä samaan koskaa vai onko Halonen atanua asian anteesi Venäjälle.
toimitus poisti kommennttini
Uuden Suomen toimitus poisti kommenttini jossa sanoin että Häkämies sanoessaan Venäjän kasvattavan asemenojaan kun muut vähentävät niitä hän puhuu puolikkaan asiasta koska Neuvostoliiton romahduksen jälkeen sotakoneet ovat Venäjällä ruostuneet 15 vuotta ja sen jälkeen kun niitä aletaan modernisoimaan niin maksaahan se.
Vertailukohdaksi voisi ottaa paljonko asemenot ovat muilla kuten Yhdysvalloilla kasvaneet 15 vuodessa niin hupsista keikkaa tilanne kääntyykin ihan tasan ja kunnolla päinvastoin.
Niin että oikeistosensuuri toimii Suomessa.
ps - tämä kommentti lähteekin tästä sitten emailina kansanedustajille ja valtakunnalliselle medialle :)
nuin
ähettäjä jussi vaarala <jussi.vaarala@gmail.com>
vastaanottaja jouko.skinnari@eduskunta.fi,
jukka.gustafsson@eduskunta.fi,
jutta.urpilainen@eduskunta.fi,
kirjaamo@tpk.fi,
markus.mustajarvi@eduskunta.fi,
minna.sirno@eduskunta.fi,
paavo.arhinmaki@eduskunta.fi,
Eero Heinäluoma <eero.heinaluoma@eduskunta.fi>,
erkki tuomioja <erkki.tuomioja@eduskunta.fi>,
Lapintie Annika <annika.lapintie@eduskunta.fi>,
martti korhonen <martti.korhonen@eduskunta.fi>,
"mikael.jungner@sdp.fi" <mikael.jungner@sdp.fi>,
Päivi Räsänen <paivi.rasanen@eduskunta.fi>,
jyrki.richt@yle.fi,
lklukijat@lapinkansa.fi,
Lukijalta@kouvolansanomat.fi,
Lukijansana@ess.fi,
lukijat@esaimaa.fi,
mielipide@hameensanomat.fi,
mielipide@ilkka.fi,
mielipide@kaleva.fi,
mielipide@pohjalainen.fi,
mika.rahkonen@yle.fi,
ts.mielipiteet@ts.fi,
uutiset@savonsanomat.fi,
"ari.korvola@yle.fi" <ari.korvola@yle.fi>,
Mia Paju <mia.paju@yle.fi>,
"ps.toimitus@pohjolansanomat.fi" <ps.toimitus@pohjolansanomat.fi>,
Toimitus <toimitus@demari.fi>,
lukijalta@maaseuduntulevaisuus.fi,
sauli.niinisto@eduskunta.fi,
jyrki.katainen@eduskunta.fi,
mari.kiviniemi@eduskunta.fi
date (päiväys) 17. elokuuta 2010 14.46
aihe uusi suomi harrastaa poliittista sensurointia
lähettänyt gmail.com
piilota yksityiskohdat 14.46 (0 minuuttia sitten)
kommenttini uuden suomen juttuun kokoomusjohtajien puheista
Uuden Suomen toimitus poisti kommenttini jossa sanoin että Häkämies sanoessaan Venäjän kasvattavan asemenojaan kun muut vähentävät niitä hän puhuu puolikkaan asiasta koska Neuvostoliiton romahduksen jälkeen sotakoneet ovat Venäjällä ruostuneet 15 vuotta ja sen jälkeen kun niitä aletaan modernisoimaan niin maksaahan se.
Vertailukohdaksi voisi ottaa paljonko asemenot ovat muilla kuten Yhdysvalloilla kasvaneet 15 vuodessa niin hupsista keikkaa tilanne kääntyykin ihan tasan ja kunnolla päinvastoin.
Niin että oikeistosensuuri toimii Suomessa.
ps - tämä kommentti lähteekin tästä sitten emailina kansanedustajille ja valtakunnalliselle medialle :)
Liikuttavaa ...
En vaan jaksa tajuta, että olet enemmän huolissasi Venäjän oikeudesta kasvattaa asehankintakulujaan kuin Suomen puolustuksesta. Kun meillä täällä pitäisi uusia aseistusta ja korvata "ruostunutta" välineistöä, siihen käytetään mielestäsi liikaa rahaa, mutta kun saman tekee Venäjä, se onkin oikeutettua. Saatko kieltäsi enää koskaan puhtaaksi?
en ole tuosta puhunut ollenkaan
vaan siitä että puolustusministeri sumuttaa häikäilemättä muita
kuten sanoin jos otetaan 15 vuotta taaksepäin ja katsotaan kuka on varustellut niin se on ollut ennenkaikkea yhdysvallat
koska venäjällä on ollut asia jäissä ja vehkeet ruosteessa sen aikaa
ärsyttää tuollainen virkaheitto propagandistinen puolustusministeri joka ei osaa olla pikkukikkailematta kotimaan politiikan tapaan kun vain joku sauma ilmenee - ja kun kyse on isoimman naapurimaamme suhteista niin onhan se virkaheitto koko mies - ei tuollaista tyhmelöintiä pitäisi puolustusministerin harrastaa
eikö saakeli kokoomuksella löydy koskaan hyvää ministeriä - mihinkään postiin
heikko heikompi surkea kykypuolue
Ei taaskaan ainoatakaan faktaa
Faktoja peliin ja vähemmän nimittelyä. Mitä Häkämies on pikkukikkaillut, millaista propagandaa tarjonnut ja mikä on mielestäsi tyhmelöintiä?
herranen aika
lue ja ymmärrä mitä kirjoitin
??
Houston, we have a problem.
jos et sinä vieläkään ymmärrä
mitä ovat nyt kyseiset häkämiehen pikkukikkailut niin en voi sinua auttaa
Kukin keskustelee omalla tasollaan
Niklas Herlin on taloudellinen suurtekijä, Björn Wahlroos on taloudellinen suurtekijä. He keskustelevat omalla tasollaan.
Ostettua rakkautta vai ..ttuilua?
Suomi on antanut Venäjälle viimeisen n. 20 vuoden aikana kehitysapua 300 miljoonaan euroa.
Vielä nykyäänkin vajaat 20 miljoonaa/vuosi.
Iltalehdessä oli hiljattain lista kohteista:
1.Etelä_Kuolan paikallishallinnon kehitämisprojekti 603 184 €
2.Perheyrittäjyyden kehittäminen Murmanskin al. 189 000 €
3.Lapin ja Murmanskin alueen työhallintojen yhteistyö 281 200 €
4.Vertaisneuvonta nuorten ennaltaehkäisevässä huumetyössä 128 810 €
5.Keuhkoahtaumataudin ehkäisy, diagnoosi ja hoito Murmanskin al. 281 333 €
6.Pelastustoimen kehittäminen Murmanskin a. 296 151 €
7.Poliisin tiedonhallinnan, tiedonvaihdon sekä yhteistyön kehittäminen Barentsin alueella 202765 €
8.Korruption vastainen hanke Murmanskin alueella 123 460 €
9.Kulttuurimatkailukäytävä ”Karelia” 200 000€
10.Karjalan maaseudun pk-yrittäjien koulutus, neuvonta ja valmennus 141 500 €
11.Sortavalan energian investointiohjelma 67 900 €
12.Karjalan tasavallan työhallinnon kehittäminen 311 805 €
13.Äänisjärven vesiensuojelun kehittäminen 228 000 €
14.Turvallinen lapsuus ja terveellinen elämä Karjalan tasavallan pohj. Piireissä 183 600 €
15.Paikallisen terveystiedon välittäminen päättäjien ja väestön käyttöön Karjalan tasavallassa 217 230 €
16.Yhdessä päihteitä vastaan, opettajien koul. Karjalan t:ssa 130 00 £
17.Pelastustoimen kehittäminen Karjalan t:ssa 1 300 087 €
18.Viittomakielen koulutusta Petroskoissa 181 700 €
19.Pietarin vesisektorin kehittäminen 14 262 537 €
20.Nevan suorien päästöjen sulkemishanke 1 900 000 €
21.Paikallisen itsehallinnon kehittäminen Pietarissa 640 854 €
22.Verkkovälitteisten opetusmenetelmien käyttöön otto jne ..213 270 €
Mistähän niitä euroja Väyryselle ja Kataiselle Venäjälle jaettavaksi satelee?????
Niinpä. "Suurvalta"
Niinpä. "Suurvalta" rokottaa pientä naapuriaan, joka on kaiken lisäksi niin tyhmä, että häpeällisen kiltisti suostuu tähän, kun naapurin miljardöörit ajelevat satojen miljoonien arvoisilla huvijahdeillaan näyttämässä rahojaan. Me maksamme maailman suurimman jätekasan siivouskuluja. Aika törkeää,
Ilmankos meitä naapurissa kutsutaan tsuhniksi. Suomen on aika ryhdistäytyä. Kekkosen ajan nöyrät silmät ummessa olleet lattiamatolla konttaajat ovat huono esimerkki tämän päivän suomalaisille.
Tsuhna
Haukkumanimi on ties kuinka vanhaa perua, ei siis jätekasan siivouksen provosoima. Taitaisivat pikemmin kasan tekijät ansaita sen nimen.
Hyvä avaus
Täytyy sanoa että Kokoomuksen kärki sanoi asiat kohtuulisen suoraan, kun vertaa esim Halosen ja Vanhasen aikasempia kommenteja mikä olivat suht Venäjä myönteisiä.
Hyvä avaus oli toisaalta hienoa jos Suomi menisi Natoon. Tuskin sillon Venäläset olisivat niin välinpitämöttömiä asiata.
Siinä on vaan muutama riski taitasi maakaasu katketa ja tulisi lisää vienti kieltoja Venäjälle.
Toivotavasti EU reakoi Venäjän hajoita ja halitse politiikaa EU:ta kohtaan.
Tykkyläiseltä tilattu
http://www.youtube.com/watch?v=sMTfaN4TGPE&feature=related
Uskottavaltahan tuo vaikuttaa.
Puolustusmäärärahoista
Imperialistinen Venäjä on kasvattanut ja kasvattaa nopeasti <a href="http://jussina.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/07/venaja-nosti-hyokkaysvalmi...ökkäyskykyään</a> ja -valmiuttaan - Suomen on nostettava reippaasti puolustuskykyään ja puolustusmäärärahojaan.
Milläs ajattelin Venäjän hyökkäyksen Suomeen estää?
Suomessa ei ole mitään strategisesti tärkeää säilytettävää ja halutessaan Venäjä pommittaisi kokoomuksen puoluetoimiston täsmäohjuksella pi**un päreiksi! Millaisella asevarustelulla ajattelit että Venäjän hyökkäys voitaisiin ehkäistä? Ydinaseillako? Eikö kokoomuksen kannattajista voisi tehdä itsemurhapommittajia - pieni pommi hanuriin miehille ja naisille silikonipommit ja itärajan taakse tekemään tihutöitä. Päästäisiin todella pienillä puolutusmäärärahojen korottamisilla ...
Näin torjutaan
"Millaisella asevarustelulla ajattelit että Venäjän hyökkäys voitaisiin ehkäistä?"
1.Suojeluskunnat on perustettava uudelleen Suomeen. Suojeluskuntalaisille kaikki varustus, myös henkilökohtainen ase ja muutama tuliannos patruunoita, kotiin. Raskas aseistus läheisen suojeluskuntatalon asevarastoon. Se nostaa kynnystä yritää valloittaa Suomi <a href="http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/varautuminen.htm">yllätyshyökkäyksellä</a>. Tietysti myös Lotta-järjestö tekemään erittäin tärkeää työtään.
2. Kertausharjoituksia on järjestettävä erittäin paljon enemmän kuin niitä nyt harjoitetaan - ja niissä on oltava monipuolisia, tehokkaita taisteluammuntoja runsaasti.
3. Sodanajan joukkojen määrää ei suinkaan saa vähentää, vaan niitä on lisättävä nykyiseltä tasolta oleellisesti. Se taas tarkoittaa, ETTEI käyttökelpoista puolustusmateriaalia saa hävittää, vaan on hankittava lisää.
4. On valmistauduttava tavanomaisen sodankäynnin rinnalla tehokkaaseen sissisotaan vihollisen selustassa. Sissien on tuhottava vihollisen logistiikka (huolto) kokonaan kylkimiinojen, viuhkapanosten ja kaukolaukaisimien avulla väijytyksissä. Eli on hankittava kotimaiselta teollisuudelta kaukolaukaisimia suuri määrä ja vielä lisää kylkimiinoja sekä viuhkapanoksia. Sisseille on hankittava myös pimeätoimintavälineitä - valonvahvistimia, infrapunakameroita.
5. Ilmatorjuntaa on tehostettava. On hankittava olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia suuri määrä mm. sisseille ja paikallisjoukoille. BUK-alueilmatorjuntaohjusjärjestemää ei saa hävittää, vaan se on modernisoitava kotimaisin voimin. Entinen elektroniikka on poistettava kokonaan ja rakennettava tilalle uusi kotimainen elektroniikka (ja ohjelmistot).
6. Panssarintorjuntaa on tehostettava. Mm. on hankittava vähintään tuhat uutta NLAW-ohjusta vuodessa seuraavien viiden vuoden ajan.
7. Hornetteihin on hankittava lisää ilmasta ilmaan ohjuksia - mm. AMRAAM. Nykyinen varastossa oleva määrä on tuplattava.
8. Jo hankittuihin MLRS raskaisiin raketinheittimiin on hankittava runsaasti a-tarvikkeita kaikin maustein. Niin kuorma-ammuksia jalkaväkeä vastaan, kuin myös panssareita vastaan ja tietysti myös kauaskantoisia tykistöohjuksia.
9. On liityttävä NATOn jäsneksi, jotta saadaan tiedustelutietoa ja voidaan käyttää myös sateliittiviestiyhteyksiä varmentavina viestiverkkoina.
10. On hankittava kotimaasta moderneja kuorma-ammuksia raskaalle tykistöllemme, välittämättä siitä ovatko NATO-kaliiberia 155 mm tai itäkaliiberia 152 mm. Myös 120 mm heittimille.
Tässä aluksi - haluatko lisää?
Lisäisin vielä..
..että omaa puolustusvälinetuotantoa on lisättävä. Se tukisi myös kotimaan työllisyyttä ja muodostaisi maailman johtavan mobiiliteknologiaosaamisen ohella merkittävän uuden vientialan. Toki jonkin verran jo viedäänkin kuljetusvälineitä kuten uusia Paseja.
Tuotelinjoina voisivat olla:
1.Merivoimien ja rannikkopuolustuksen uudenaikaiset alukset sekä etäohjatut operatiiviset aseet, ohjukset, torpedot, minialukset, automaattiset valvontalaitteistot jne.
2.Kaikenlaiset kulkuneuvot ja kuljetusjärjestelmät
3. Erilaiset ohjusjärjestelmät
4.Mobiilitekniikkaa hyödyntävät tiedustelu- ja soluttautumisjärjestelmät.
5.Miehittämättömät tiedustelu, valvonta ja risteily minilentokoneet.
6.Kaikenlaiset informaatiojärjestelmiin liittyvät ohjelmistot jne.
+ monet muut uutta langatonta tekniikkaa hyödyntävät järjestelmät.
Kaikki tällaiset olisivat oivallisia vientituotteita ja tukisivat maamme teknistä ja taloudellista kehitystä. Pysyminen maailman informaatiotekniikkaan liittyvien ase- ja puolustusjärjestelmien kärkiosaajana lisäisi myös puolustusvalmiutemme uskottavuutta ja Suomen turvallisuuspoliittista asemaa kansakuntien joukossa.
Edelleen...
...olisi asetettava työryhmä pohtimaan, mitä ristiriitoja uusi aselaki toisi suojeluskuntalaisten rynnäkkökivääreiden ja tuliannosten kotisäilytykseen ja toinen työryhmä kartoittamaan sopivia maatiloja, joille sotavankeja voitaisiin sijoittaa perunannostoon ja heinäntekoon.
Imperialismi elää
Venäjällä edelleen, ja Suomea yritetään taas saada saappaan alle. Jokaisen tulee huomata, että Suomessa on naapurin asiamiehiä ja -naisia hyvinkin arvostetuissa asemissa (kuten Panamassa on USA:n vastaavia), ja disinformaatiota tulee erilaisista lähteistä. Periksi ei anneta tälläkään kertaa.