Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen sanoo puolueen verkkolehti Apilan haastattelussa, että puolueen tavoitteena on kerätä yli 100 000 uutta ääntä ensi syksyn kunnallisvaaleissa ja ottaa takaisin suurimman kuntapuolueen asema Sdp:ltä.
Keskusta sai edellisissä kuntavaaleissa noin 544 000 ääntä jääden vajaan 32 000 äänen päähän kärkipaikasta.
- Yli 100 000 äänen lisäys kuntavaaleissa on siis realistinen tavoite. Meidän on onnistuttava säilyttämään eduskuntavaaleissa saatu kannatus. Lisä-ääniä on haettava satsaamalla kampanjointiin suurissa kaupungeissa, Uudellamaalla ja Helsingissä, hän sanoo lehden haastattelussa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Eikos!
Vanhanenhan on Trainer's Housen konsultti...vai...kuinka pain nuo pojat naita kuvioita virittaa???
Keskusta häviää perussuomalaisille ja ehkä kokoomukselle
Jari Sarasvuon on paikattava Matti Vanhasen kuivahko habitus. Puoluesihteeri Jarmo Korhonen ei kelpaa poliittiseksi kärkifiguuriksi, koska hän ei ole kansanedustaja ja toisekseen, aina kun Korhonen sanoo jotain, on Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli jäähdyttämässä.
Kun kilpaillaan irrallaan olevista äänistä. jotka voisivat mennä Kokoomukselle, tarvitaan jonkinlainen Niilo Yli-Vainio- tai Jari Sarasvuo-hurmos.
Sarasvuo lupasi tyytyä nostamiinsa osinkoihin ja tekevänsä "työtä" ilman palkkaa ennen kuin hänen yrityksensä markkina-arvo on 1 000 000 000:n. Tämä tarkoittaa kassavirran viisinkertaistamista.
Sarasvuo on omien sanojensa mukaan harvinaisuus: monikaan ei tee työtä ilman palkkaa.
Suomen Keskustalla on Suomen paras puoluesihteeri vuosikausiin. Keskustan vaalitappion puskuroiminen on alkanut ajoissa.
Sarasvuon silmänkääntötemppu
Ettei vaan Sarasvuo kiertäisi veroja väittämällä olevansa joku marttyyri joka ei ota palkkaa!
On nimittäin niin, että Sarasvuo joutuu maksamaan eläkemaksuja ja veroja jos maksaa itselleen palkkaa.
Kun yritysjohtaja ilmoittaa eläkevakuutusyhtiöön, ettei ole tuloja ei lain mukaan tarvitse maksaa eläkemaksujakaan. Säästöä noin 20,6 prosenttia palkan määrästä sivukustannuksissa. Oletan, että Sarasvuolla on kätevämpi tapa turvata vanhuuseläke kuin eläkeyhtioiden mielipuoliset ja katteettomat maksut.
Sarasvuon silmänkääntötemppu on mennyt hyvin läpi, koska mediassa on vähän eläkelainsäädäntöä ymmärtäviä toimittajia. Heillehän maksetaan eläkkeet työnantajan puolesta ja käsitys eläkemaksusta on vain palkansaajan 4,1 prosenttia.
Verottajalle taas ei kerry palkkaveroa. Pääomatuloista Sarasvuo ei ole ilmoittanut luopuvansa.
Lisäksi yrityksessä toimiessaan Sarasvuo voi tilata vaikka pitsat itselleen ja Ollille neukkariin, jos tulee nälkä ja laittaa pitsat yrityksen kuluiksi:)
Fiksu mies. Lienee ollut helppo tapaus tuon Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen pölkkypään ympäri puhuminen. Jarmolla on rahakassi jota Jari hieman keventää.
Sarasvuo Keskustan kassalippaan kimpussa
Osoittaa suurta typeryyttä Keskustan johdolta, että on mennyt Sarasvuon myyntipuheisiin. Ei tuollaisen organisaatiopuoskarin ja yrityskosmetologin ostaminen kuulu puolueen aatemaailmaan.
Keskustalla on rahaa ja Sarasvuo on sen haistanut. Kuin Rasputin hoviin.
Jos puolueella ei ole omaa sanomaa ja missiota, niin sellaisen ostaminen ulkopuolelta osoittaa rappiota.
Korhonen on heikko puoluesihteeri. "Rahaa on mutta ei tiedä mitä sillä tekisi". Omasta puolestani Keskusta saa mennä, jos tällaiselle tielle lähdetään.
Typerää maksaa siitä, mitä puoluesihteerin ja muun palkatun puolueväen pitäisi tehdä palkkansa puolesta. Sitä varten ne on sinne töihin otettu. Keskusta valuu alas mainostoimistopelleilyyn kuten Kokoomus.
demagogi
Kerropa meillekin,kun olet eläke asiantuntia,prosentit joita maksat yrittäjänä omasta eläkkeestäsi.
Korhonen innostaa
Korhonen tietää kunnallispoliittisen muutoksen Seinäjoella aikaansaaneena toiminnanjohtajana itsekin, mitä vaalivoittoon oikeasti tarvitaan.
Keskustan ongelma on kuitenkin Uudellamaalla ja Helsingissä, missä ehdokaslistoja ei ole saatu täyteen.
On paljon sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat suomalaisesti, mutta jolle on Perussuomalaiset hieman radikaalin puoleinen. Toisaalta vihreys on outoa, sosialidemokraatit järjestöityneitä ja eurottumeita ja kokoomus tekee raakaa bisnestä tonteilla pääkaupunkiseudulla.
Nämä ihmiset ovat joskus maalta tulleita, mahdollisesti myös entisiä kokoomuksen äänestäjiä ja sosialidemokraatteja, joita eurooppalaisuus ja integraation syventäminen ahdistaa.
Jotta kunnallisjärjestöjen vanhat parrat saadaan vakuuttuneiksi siitä, että pitää tiedottaa mediassa eikä vain käydä kunnallisjärjestössä ruohottumatonta polkua, pitää ostaa kovalla rahalla Saravuon kaltainen saarnamies osoittamaan,. että "aika on muuttunut" kampanjoinnissa.
Ei Korhonen koko puoluetukea lahjoita Sarasvuolle, mutta tarvitaan puheenaihe.
Keskustan kaikkein kannattamattomin vaalikampanja oli presidentinvaalikampanja. Keskusta käytti niin paljon rahaa, että sen vuoksi Suomessa puoluetukea jouduttiin korottamaan.
Jos puolue kiinnostaa, niin ilmaiseksi on tultava
"...Ei Korhonen koko puoluetukea lahjoita Sarasvuolle, mutta tarvitaan puheenaihe...."
Nimenomaan lahjoittamisestahan tässä taitaa olla kyse. Jos Sarasvuota kiinnostaa Keskusta, niin siitä vaan jäseneksi ja piiriin vaikuttamaan. Ei siitä pidä mitään maksaa.
Tulisi ehdokkaaksi ja keräisi vaikka tuollaiset 10 000 ääntä, niin siinä olisi konsultointia. Muu on pelkkää kärpäsen surinaa.
Asiasta toiseen
Koska täällä ei voi itse avata keskustelua, pitänee aasinsillatta panna jatkoksi. Tässä ovat Suomi24.fi: suosituimmat keskustelunaiheet:
Miten paljon teillä on lainaa? 96250
NG: Jääkarhu katoaa Suomesta! 61342
Mies surmattiin grillikahakassa ... 49767
Markku Peltola 29622
152 metristä katuun ja... 29182
Puoli kiloa viikossa 27538
bensa ja viina 27012
Rekkakuski ajokieltoon turhista 26207
Samsungin tv:tä ei pysty sammutt... 22808
Erikoinen Erkki Tuomioja 21172
Rikoksista rumin: tv2 20495
Hautamäki: Ei anteeksipyyntöä 17080
Jumalan valtakunta 16095
Britney sairaalaan 14932
Palsta on likasanko 12407
--------
Uusi Suomeen sopivia aiheita lienevät:
Asuntolaina ja korot (Miten paljon teillä on lainaa?)
Kansanedustajat (Erikoinen Erkki Tuomioja)
Uutisina taisivat jo ollakin:
Jääkarhu (NG: Jääkarhu katoaa Suomesta!)
Britney (Britney sairaalaan)
=> Toisin sanoen on vielä yhteiskunnallisiakin aiheita, joilla on ilmoittajia ilahduttava suuri lukijavolyymi, mutta jonka kaltaisia Uusi Suomi ei ole bongannut.
Maalaisliiton kannatus kasvuun
näin uskoo Sarasvuo.Hämäähän nimi keskusta ovelasti Suomalaisia.Maatiloja lienee Suomessa alle 70000 joista kannattavia 10000-20000 tuhatta.Puolueen kannatus perustuu,muun kansan riistämiseen,maataloustukien muodossa ja korkeisiin elintarvikkeiden hintoihin,joista erityisesti kärsii lapsiperheet ja eläkeläiset.
valehtelet
Hoikkapoika puhuu nyt täyttä posliinikakkaa maataloustuista ja Keskustan kannatuksesta. Tuollaista asennetta ruokitaan sosialistisessa mediassa ja ilmeisesti hyvin uppoaa pääkaupunkiseudulla.
Maataloustuet ovat EU:ssa syömätukea kuluttajalle, niillä nimenomaan alennetaan elintarvikkeiden hintoja.
Mutta mitäpä Helsingissä tehtäisiin tälle ongelmalle?
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/...
SuoKusta
En voi olla muistamatta Kari Suomalaisen antamaa nimeä Suomen Keskustalle. Lyhennys oli SUOKUSTA !
Suomalaisia on "kusetettu" vuosikymmenet ja se jatkuu edelleen Vanhasen toisen hallituksen toimesta.
Minun järkeeni ei sitten millään mahdu se, että joudun pienestä eläkkeestäni maksamaan tukea Björn Wahlroosille, jotta hänen sokerijuurikas viljelmänsä olisi kannattavavia.
Puhutaan myös suomalaisesta puhtaasta ruoasta.
Höpö höpö. Koko Euroopan väestö olisi jo kuollut moneen kertaan myrkkyruokiinsa, jos siellä aidan takana kasvaisi vain myrkky ruokaa. Ruokamme on Euroopan kalleimmasta päästä ja sellaisena se pysyy niin kauan kun ei haluta, uskalleta puuttua tämän pienen viljelijäjoukon saamiin valtaisiin tukiaisiin.
Miten ihmeessä samalla leveysasteella olevat ruotsalaiset pärjäävät ilman tukia ?
Toivottavasti tämä "meedio" Sarasvuo sekoittaa näiden SuoKustan edustajien päät lopullisesti ja lopputuloksena on katastrofimainen vaalitappio kunnallisvaaleissa !
Wahlroosin vertaaminen Kepuun?
Ei taida olla tuo Wahlroosin Nalle kepulainen!
Puhuit itsesi hankalaan tilanteeseen, mutta yritän nyt nostaa sinut sieltä suosta:)
Miksi me maksamme Lipposelle työhuonetta ja eläkettä? Eläkkeellä oleva ei ole työsuhteessa eduskuntaan.
Tukiaisilla alennetaan elintarvikkeiden hintoja. Ne ovat syömatukea. Olisi parempi, jos tukiaisia ei olisi ja kaikki saisivat ostaa täyteen hintaan elintarvikkeita. Voisi tulla nälkä lapsiperheille ja eläkeläisille ja stadilaiset huijarit tekisivät maitoa liidusta ja jätevedestä.
Ainahan voi kohottaa
Ainahan voi kohottaa maksettavia lapsilisiä ja eläkkeitä. Ovat jo nyt jääneet pahasti jälkeen kustannusten noususta.
Kaksi eri asiaa tässä ratkaisut molempiin
a) Lapsilisät
Lapsilisien korotus siirtyy lähes poikkeuksetta ns. lähikulutukseen. Kannatan. Korotusta reippaalla kädellä.
Mistä rahat?
Ehdottaisin, että Kela tarkistaisi lääkkeiden ja hoitojen korvaustasoja. Esimerkiksi tuttu hammaslääkäri tekee kosmeettisen toimen väärällä toimenpidekoodilla ja näin KELA korvaa sekä hammaslääkärille että potilaalle liikaa.
Myös kosmeettinen kirurgia on levinnyt niin, että Kimmo Kiljuset ym. virittelevät silmäluomiaan. En puutu heidän asioihinsa, mutta monesti tällaiset kauneusleikkaukset merkitään sairaudenhoidoksi ja KELA korvaa.
Viagran KELA-korvaukset pois. Jos ei jortikka seiso, niin ei se seiso veronmaksajien rahoillakkaan! Lenkille ja tupakka ja viina pois!
b) Eläkkeet.
Hyssälä ei ymmärrä eläkkeistä mitään ja eläkevakuutusyhtiöt strittaavat viranomaisia silmään. Rahastot pursuavat rahaa ja eläkeyhtiöt tekevät emämunauksia sijoituksissa. Silti vaan tulee aina lupa nostaa eläkemaksuja.
Rahastojen purusta rahat suurten ikäluokkien eläkkeiden maksuun eikä tuottavan väestön eläkemaksuista.
J. Edgar Hoover
Kennedyn sanotaan sanoneen J. Edgar Hooverista, että on parempi, että hän on (teltan) sisäpuolella ja laskee ulospäin kuin että hän on ulkopuolella ja laskee sisäänpäin.
Lipponen kirjoittaa vähemmän ilkeät muistelmat, jos häntä hyvitetään työhuoneella, jonne voi kadota lastenhoidolta. Venäjäkin pelkäsi Lipposen muistelmia palkitsemalla hänet (Kansojen) Ystävyyden kunniamerkillä.
Joopa!
Eniten ihmetyttää, miksi Sarasvuo tukee jotakin Kepua!
Business is business on ainoa hyväksyttävä selitys.
Demagogille!
Ei Sarasvuon tarvitse veroja kiertää, on epä-älyllistä väittää sellaista. Mieshän on selvästi ilmoittanut saavansa vain pääomatuloa. Kummaa puhetta myös tuo organisaatiopuoskarointi, taidat olla sellainen perusjäärä, jolle ei uppoa edes Aapiskukko! Suomessa on paljonkin korjattavaa ja uskon Sarasvuon tekevän siinä hyvää työtä, mutta valitettavasti maa ja porukka on sen verran läpipaska, että ei siihen yhden miehen voimat riitä!
löytyi nuo ääkköset sullekin HAHA!
Kas, olet löytänyt ääkköset:). Pettikö "ulkosuomalaisuus"?
Et näköjään tunne eläkejärjestelmää etkä palkkaverojen määräytymistä.
Sarasvuo tekee täysin laillisesti touhunsa, enkä laittomaksi veronkierroksi tai eläkemaksujen kiertämiseksi olekaan tätä väittänyt. Ovela mies, kun saa tyhmät luulemaan, että hän uhrautuu.
Keskustassa näyttää järki lähteneen puoluesihteeriltä hänen turvautuessaan organisaatiopuoskareihin ja rahastajiin.
petti!
Ja pahasti!
SDP:n vaalikampanja
SDP yrittää aina vaaleissa vanhoilla tovereilla: eläketiedottajilla ja SAK:n propagandakoneistolla. Lopputuloksena on Väinö Leskisen aikaista maalaisliiton vastaista propagandaa, joka sopisi paremmin kansallismuseoon kuin 2000-luvun kieroiluihin.
Kokoomus on kavalin mainostaja. Se jakaa rahansa mainostoimistoille, parhaille, eikä edes oleta, että sen oma puoluekoneisto keksisi jotain itse.
Kokoomukseenhan eivät mene parhaat porvarit, siis ne, jotka kelpaavat sitoutumattomina markkinataloussektorille yhteiskuntaa.
Jari Sarasvuo, Eero Lehti
Markkinoilta löytyy paljon markkinahintaisia kokoomusporvareita Keskustan ja SDP:n käyttöön: the show must go on.
Puoluetuki on verorahaa ja on aivan sama, minkä puolueen kautta sen saa liikevaihdokseen.
Eikös se ole puolueviisaus:
Eikös se ole puolueviisaus: ei sillä väliä mitä puhutaan ... kunhan puhutaan!
On....
Nyt pitäisi olla jokin rattijuoppoustapaus, ojaanajo tai perhetragedia. Puolue-elämä ei ole enää viikkoihin muistuttanut The Muppet Show.ta tai Salattuja elämiä.
Toivottavasti kevät saa kevättä rintaan, kun pajunkissat ilmestyvät.
Keskusta häviää syksyn
Keskusta häviää syksyn kuntavaalit. Se on Paras-hankkeen väistämätön tulos. Äänet eivät silti ropise demarienkaan pussiin, koska he eivät ole saaneet käytyä punakapinaansa vielä loppuun. Kokoomus liputtaa koko rintamallaan Natoa, joten hekään eivät ole selvä vaihtoehto. On todella mielenkiintoista seurata, kuka lopulta voittaa.
Puoluekonsultti ? Naurettavaa
Kyllä on kaikki vähissä Keskustalla jos tälle tielle lähtee,
ei taida olla mitään annettavaa kenellekään...
"Sarasvuon sisäisen sankarin ihmisarvo määräytyy maallisen mammonan, ei henkisen pääoman mukaan. Ihmisenä kasvamiseen Sarasvuolla on kummallinen ohje: matki toisia."
Joopa!
Happamia...happamia...!!!
Sarasvuota tarvitaan, kun
Sarasvuota tarvitaan, kun markkinaosuus uhkaa laskea. Olen itse kuunnellut häntä parin iltapäivän verran muutama vuosi sitten. Meno oli kuin suviseuroissa. Siellä meitä oli pari-kolmesataa kuulijaa. Sarasvuon esitelmä kesti useita tunteja, hiki valui hänen kasvoiltaan. Puhe oli pankkimiehille ja -naisille monelta osin ennen kuulumatonta. Jotkut kollegat huokailivat ja puistelivat vähän salaa päätään. Eihän noin voi sanoa...
Sarasvuon asia ei ollut tietenkään opettaa pankkiammattilaisille pankkiasioita. Hänen tehtävänään oli selvästi ravistella vanhoja luutuneita asenteita ja herättää pohtimaan uusia toimintatapoja. Jopa kiinnittää huomiota sellaiseen yksinkertaiseen totuuteen, että asiakaspalvelussa asiakas on tärkeä. Hän siinä mielestäni ainakin osaksi onnistui. Moni poistui saarnan loputtua paikalta ehkä vähän hämmentynein mielin.
Pankkialalla ei ole ihmekään
En ihmettele esimerkkiäsi yhtään pankkisektorilta, että siellä saatetaan hoksata että on olemassa asiakas!:)
Kyllä puolueen pitää tulla toimeen omillaan ja aatteillaan. Lisäksi tässä nähdään Keskustan aluepolitiikan tekojen ja sanojen ristiriitaa. Puolueen toimintarahaa survotaan taas pääkaupunkiseudun yritykselle. Kuten myös mainostoimistot valitaan pääkaupunkiseudulta.
Keskustassa on heikko itsetunto näissä asioissa. Lankia piti asiat hanskassa, mutta tämä laiskanpulskea Korhonen katselee väärää kokkikirjaa.
Rehellisyys maan perii, eikä mitkään yrityskosmetologien silmänkääntötemput.
On tietenkin hyvä, jos joku käy fokusoimassa missiota puolueväelle, mutta TÄMÄNHÄN pitäisi kuulua puoluesihteerille! Hän saa siitä palkkaa! Onko Keskusta valinnut itselleen kyvyttömän puoluesihteerin?
Mutta kun nykyään kaikki
Mutta kun nykyään kaikki ulkoistetaan. Jos kaikki menee kuitenkin pieleen, syyllinen on se "joku muu", joka on varmaankin hinnoittelussaan ottanut huomioon mahdollisen syntipukin taakan. Toista oli ennen, jolloin puoluesihteeri pani koko persoonansa peliin. Niin kuin Eino Poutiainen, ajellessaan mopollaan pitkin Pohjois-Karjalaa etuskuntavaalikampanjassa. Rohkeni vielä itse laskea leikkiä pienestä puhepuutteestaan: vesi kiehuu yhteksässäkymmenessä asteessa, vai oliko se yhteksänkymmentä suorakulma...
Sellaisia miehiä tuli kunnioittaa, vaikka heitä muuten ei olisi kannattanutkaan saati äänestänyt. Heissä oli jotain alkuvoimaista, aitouden charmia. Nykypojilla ja tytöillä sitä ei samalla tavalla ole. Kaikki tuoksuvat samalta ja pinta on korea.
Niin!
mutta kenen gokkikirjaa?
Mutta!
Kenen gokkikirjaa?
Kekusta ja äänestäjäkato
Puolue, joka tarvitsee businesspellekoulutusta vaalityöhön ja jonka tavoitteena on kerätä yli 100 000 uutta ääntä kyseisen koulutuksen avulla on todella kaukana tehtävästään - edustaa äänestäjiään kuntien päättävissä elimissä.
Tuskin kukaan hallituksen ja pääministerin emämunauksien jälkeen edes kuntatasolla äänestää puoluetta, jonka puheenjohtaja ratkoo työmarkkinakiistoja säätämällä pakkolakeja ja ehdottaa palkankorotuksien maksamista matkaseteleinä.
Suomi haluaa hyvinvointivaltion takaisin, ja se ei onnistu nykyisillä kepulikonsteilla!
Kannustavia tavoitteita
Korhoselle oli eduskuntavaalien tavoitteena 25%. Korhonen hoiti puoluetoimistosta ehdokkaaksi mm. Hannes Luotolan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Risto_Autio
Ellei olisi hoitanut, olisi Keskusta hävinnyt yhden paikan Kokoomukselle Hämeen vaalipiirissä.
Muista innovaatioita on Uuspaavalniemi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Uusipaavalniem...
Korhonen toimii mieskiintiön hyväksi. Jos noudatettaisiin Benin tallin oppeja, olisi lisää misukoita, mm. Vienosia.
Ongelma on siinä, että eduskuntapaikat muuttoliikkeen vuoksi kasautuvat Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireihin. Ratkaisutaistelut tehdään siellä.
Kokoomus olisi suurin puolue nyt, ellei Korhonen olisi justeerannut Keskustaa ajanmukaisemmaksi puoluetoimistosta.
Sarasvuo
Sarasvuo keskustan vaalivankkureiden ohjastajaksi.
Siinä on mies joka osaa puhua ihmisille arkipäivän itsestään selvyyksistä.
Vakuutavasti itselleen ominaisella tyylillä ja tarkaan harkituilla
sanavalinnoilla.Taito se on tietenkin sekin ja kun siittä vielä maksetaan,niin mikä ettei...
Mies kieltämättä osaa puhua,mutta onko hänellä sanomaa keskustalaisille.Varsinaisille arjen sankareille ja itsensä auttajille.
Sarasvuo & Keskusta
Sarasvuo toisi Keskustalle sosialidemokraattisia ja kokoomuslaisia äänestäjiä Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä, mutta muualla häntä lievästi karsastettaisiin.
Tosin kokoomuslaisen Sarasvuon ryhtyminen keskustasaarnaajaksi ei ole yhtä suuri tyylirikko kuin Eero Lehden Taloustutkimuksen SDP:lle, SAK:lle ja Yleisradiolle myyvät Kokoomusta mollaavat ja SDP:tä kehuvat gallupit.
Siltarumpu tuppukylään
Eikö tämä matkasaarnaaja Sarasvuo puhu väärälle kohderyhmälle.
Vain osa kansasta äänestää SuoKustaa ja jossain vaiheessa kaupungissa asuvat haluavat lopettaa älyttömät maataloustukiaiset . Kuinka ihmeessä Euroopassa enään ylipäänsä ollaan hengissä, kun eivät syö tätä "Suomalaista puhdasta ruokaa" ?
Sarasvuonhan pitäisi puhua äänestäjille ! Liian iso urakka, jopa matkasaarnaaja Sarasvuolle ! ; )