Vartijat ottivat kiinni Lahden Holma Prismassa lauantaina iltapäivällä klo 15.00 kaksi Virossa asuvaa nuortamiestä, jotka varastivat liikkeen tiloista Sony PSP-pelikonsolin.
Miehet pääsivät poliisilaitokselle asiaa selvittämään. Toinen miehistä oli saanut aikaisemmin keväällä viiden vuoden
maahantulokiellon Suomeen. Hän oli syyllistynyt Suomessa lukuisiin omaisuusrikoksiin.
Poliisi tutkii miehen kohdalla käännyttämisen edellytyksiä.
Noin viikko sitten poliisi tiedotti vastaavasta tapauksesta, jossa Raisiossa iPod-musiikkisoittimen varastamisesta kiinni jäänyttä itäeurooppalaista miestä odotti käännytys kotimaahansa.

Kommentit
No voi
Ristuksen tähären! Maahantulokielto ja nyt nyhvätään käännyttämisedellytyksiä.
Suomeksi kiitos
"Virossa asuvaa nuortamiestä"
Siis venäläisiä.
Mitä väliä
"Siis venäläisiä."
Miksi tämä seikka on sinulle tärkeä?
Miksi ei ?
Miksi afrikkalaisia pikkurikollisia ei edes harkita käännytettävän ?
Niinpä
Heidän kohdalla astuu voimaan ns. padavax vähennys. Myös lukutaidottomuus edistää suotuisaa asian käsittelyä. Kaikki tämä kiitos p.puupään kukkahattu tädeille valtion päättävissä elimissä.
Eri asia.
Käännyttäminen ja kotouttaminen eivät ole synonyymeja.
Aivan niin
olisikohan tässä tapauksessa tarkoitus käännyttää kaverit pois rikoksen teiltä sijoittamalla heidät Suomeen - olisiko täti Astridilla tarve puutarhureista tai porttivahdeista?
somali vei naiselta
neitsyyden väkivallalla uhaten, viranomaiset pohtivat voisiko somalin perheen lennättää suomeen
Suomiko teknologian eturintamassa?
Suhteellisen pienellä rahallisella panostuksella tullin käytettäväksi saataisiin järjestelmä, joka tunnistaa ihmiset heidän kasvoistaan (muistaakseni silmien etäisyys jne., ei iirikset). Etsityt rikolliset ja maastakarkoitetut voitaisiin syöttää tähän järjestelmään, jolloin heidät löydettäisiin helpommin. Esim. Venäjältä tulee jatkuvasti ammattirikollisia uusintavisiitille vastaostetulla uudella henkilöllisyydellä.
Näissä karkotusuutisissa on omituista, että pelikonsolin vohkinut virolainen saa heti kenkää, mutta yli sata rikosta tehnyttä somalia ei saada maasta ulos millään. Silloin kun turvapaikanhakijana tai pakolaisena maahan tullut syyllistyy rikoksiin, hän itse toteaa ettei ole suojelun tarpeessa.
Kyllä se tiedetään poliisissakin.
Nyky-vehkeillä poliisi "tuntee" jokaisen, jonka haluaa. "Positiivinen syrjintä" nyt vaan on sellaista, että pitää ymmärtää "kaukaa tulevia". "Etsityt rikolliset" ym. "voitaisiin syöttää tähän järjestelmään". Heh, Suomessa jossa jo pelkän "tasa-arvon" takia muutenkin syötetään, siis meidät suomalaiset, "tähän järjestelmään", niin tuntuu siltä, että tosiaankin pidetään jotain "suodatinta" määrättyjen kansallisuuksien kohdalla. Mikähän olisi se mainitsemasi "suhteellisen pieni rahallinen panostus" tullin käyttöön? Olisikohan se sen "suodattimen" hinta?-Olisikohan korruptiolla, mitä ei tosin Suomessa ole, tai viranomaisten lahjomisella/lahjomisyrityksellä, mahdollista vaikuttaa nk. "tunnistukseen"? Jos tällainen mahdollisuus on tai tulee, niin "Elliot Nessiä" tarvittaisiin ja pian. Vastoin yleistä käsitystä tullimiehistä, poliiseista ja muistakin virkamiehistä, niin pitäisi muistaa, että hekin ovat vain ihmisiä.
Ratkaisu on
Lisää rahaa kotouttamiseen.
Massoittain lisää rahaa....
Virossa asuva
Virossa asuva ja virolainen ovat kaksi ihan eri asiaa.
Uskallan olettaa, että rosvot olivat Virossa asuvia venäläisiä.
"Käännyttämisen edellytykset"
Riippuu, onko Tant Astrid vielä lomilla, vai ei.