Sunnuntai 27.5.2012

Urpilaiselta hurja lupaus

Luotu: 
24.8.2010 07:39
Päivitetty: 
24.8.2010 09:50
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Urpilainen antoi toistaiseksi radikaaleimman vaalilupauksen.

SDP on antanut melkoisen vaalilupauksen. Puolue antoi eilen kolme lupausta siitä, millaista linjaa se tulisi vetämään, jos pääsisi seuraavaan hallitukseen.

Yksi lupauksista oli, ettei SDP leikkaa työeläkkeitä.

Puheensa jälkeen puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen tarkensi lupauksen tarkoittavan myös sitä, että eläkeikää ei nosteta, jos demarit ovat hallituksessa.

Urpilainen myöntää Helsingin Sanomien ja Iltalehden printtilehden mukaan, että SDP ei mene hallitukseen, joka nostaa työeläkeikää 63-vuodesta.

– Niin sen voi tulkita, Urpilainen vastasi HS:lle.

Urpilainen sanoo IL:lle, että vaihtoehtoisesti työnantajille pitäisi tarjota porkkanaa pitää palkkalistoillaan yli 60-vuotiaita työntekijöitä, esimerkiksi työeläkemaksuja alentamalla.

Eläkeiän nostamiselle on ollut suuria paineita. Tästä syystä kokoomus ja keskusta olivatkin hämmästyneitä demarien radikaalista linjauksesta.

– Se että kaikki keinot rajataan pois ennen kuin niistä yhdessä neuvotellaan, niin onhan se aika huikea linjaus, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sampsa Kataja arvioi HS:lle.

Myös keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto piti SDP:n linjausta "aika erikoisena" ja "kummallisena".

– Oppositiokin on puhunut työurien pidentämisestä alusta keskeltä ja lopusta. Oli aika yksioikoinen veto. Mitään ratkaisua ei pidä sulkea pois. Kuunnellaan nyt ensin työmarkkinaosapuolia, hän sanoi HS:lle.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Maa muuttukoon

Onkin korkea aika puhua asioista oikealla nimellä. Koska on kepulaisten eläkeikää pyritty saamaan edes 63:een ikävuoteen? Ne viimeiset maanviljelijät tässä maassa voisivat myös jatkaa normaaliin eläkeikään saakka. Eläketuet ja siirtymäeläkerahat tulevat kuitenkin tavallisen palkansaajan pussista.

Vanhemmallakin traktorilla ajaa vielä monta tuntia ja retrotraktoreiden hinnat ovat kohoamassa arvossaan ja ilman subventioita. Kukas se älähti, kun kalikka kalahti?

Tapster

Maanviljelijät jäävät tilastojen mukaan eläkkeelle keskivertoväestöä myöhemmin.
Voisit jatkaa tuota esittämääsi linjaa loogisesti ja esittää samalla, että esim. työttömyyseläkkeestä olisi luovuttava, kun olet kovasti erilaisia varhaiseläkkeitä vastaan. Maanviljelijän vanhuuseläkeikä on täsmälleen sama kuin muillakin ihmisillä eli 63 - 68 v.
Maatalous ja elintarviketalous maksavat myös veroa. Tässä maassa on myös valtava palkansaajien joukko, joka saa palkkansa veronmaksajilta eli yhteiskunnalta. Kovin on siis omahyväistä tuo sinun palkansaajan pussista maksaminen.
Asenteestasi paistaa myös selvästi läpi, että olisit valmis jättämään Suomen elintarvikehuollon tuonnin varaan, kun kirjoita viimeisistä maanviljelijöistä. Varoittava esimerkki sen seurauksista on Venäjän toteuttama viljan vientikielto. Se vain kuvastaa, miten varmaa tuontiruoan saanti tulevaisuudessa tulee olemaan, kun oma kansa ruokitaan ensin.

intrigööri

Epätoivoista vaalikarjan kutsuhuutelua. Seuraavaksi kuulemme kai itkuvirsiä? Demareiden taikapussi tyhjeni samalla kun julkinen talous rupsahti. Ellei rakkauden puolue muuta keksi, voisivat muutkin sen jäsenet seurata Putkosen esimerkkiä.
Työeläkkeiden lievä leikkaaminen voi olla tarpeen laskevassa taloudessa, eikä se ketään kaataisi. Eläkeikä ei käytännössä voi nousta kuin julkisen puolen herraviroissa, joissa terve vanhempikin ihminen jaksaa riutua muutamia vuosia pitempään.
Tärkeintä olisi tietysti pidentää työuria alkupäästä. Nuorista kaikki eivät opiskele vielä aikuistuttuaan kymmentä vuotta. Nuoret voisivat käyttää senkin ajan hyödyllisesti itsensä ja yhteiskunnankin kannalta, jos siihen olisi mahdollisuus.

Jape

..voisi hyvinkin vielä nostaa. Nykyäänhän saa olla työssä vain 68-vuotiaaksi. Uskoisin että löytyy ihmisiä jotka haluavat jatkaa työelämässä vaikka 86-vuotiaiksi.

Toisaalta nykyinen joustava malli on erittäin hyvä siksi että halutessaan voi jäädä eläkkeelle jo 63 vuoden iässä.

Nyt pitäisi vain nostaa yläikärajaa ja mahdollisesti palkita yli 68 ikäisiä työntekijöityä pienellä eläkkeen lisäkertymällä.

Monet ihmiset ovat jo vuosikymmeniä suunnitelleet (jopa rahoittaneet) oman eläkkeelle jäämisensä joten olisi suuri vääryys, jos eläkkeelle siirtymisen mahdollistavaa alarajaa korotettaisiin.

Ira

Eläkekeskusteluun on olemassa kaksi syytä, miksi työuria pitää pidentää: ensimmäinen on, että nyt muutaman vuoden ansiosidonnaisilla maanneet 50 vuotiaat saadaan töihin. Toinen syy on, että virkamiehet haluavat istua omissa viroissaan. Näitä virkamiehiä on myös eduskunnassa ja tulisi selvä ristiriita, jos nyt ei nostettaisi eläkeikää. Sieltäkin nuoremmat lähtevät, heti kun kynnelle kyetään varhaiseläkkeelle ja tietysti mahtavalle sellaiselle.

Ne jotka eivät ole valtiolla töissa ja jotka joutuivat maksajiksi viimelamassa ollaan nyt viemässä loputkin, sairaina ja elämänsä menettäneinä. Onko lottovoitto syntyä Suomeen? Jokainen ajaa ainoastaan omaa agendaansa välittämättä muista.

Nyt selvästi Kokoomus ja SDP tekevät yhdessä vaalityötä kiristämällä lupauksillaan kansalaisia, jotka laitetaan puun ja kuoren väliin toisiaan vastaan. Keskusta sensijaan pistää samaan aikaan tuulemaan hoitelemalla hommat kahden kiristäessä vaalikarjaa.

Aika kovaa ja raakaa politiikkaa. Taustalla olevista tahoista ei kansalaisille kerrota, koska homma näyttää menevän samalla malilla kun aikaisemminkin. Keitä taustavoimia "tsuppareiden" takana on, se olisi mielenkiinntoista tietää.

Sniper

Kuka on tai ketkä ovat Jutan taustakuiskaajat? Eikö hänelle ole kerrottu, että parlamentaarisessa maassa ei voi olla parinkymmenen prosentin kannatuksen omaavaa yhden puolueen hallitusta?

Ehdottomuuksillaan demarit sulkevat "kaveripiiristään" puolueen toisensa jälkeen. Vaalien jälkeinen aika tulee olemaan Jutalle ja Mikaelille rankka paikka, kun pitää "peruuttaa" aikaisemmista lupauksista kohti arkirealismia. Jos siis hallitukseen haluavat. Jos eivät, mikäpäs siinä ja hyvä niin.

Totuuden henki

Demarien julkkis- ja broilerivetoinen johtokaarti ei ole kypsä valtaan.
Voisi hyvin kuvitella Jutalla, Mikaelilla ja Marialla on yhteinen kampaaja, jonka tuolissa seiskaa lukien strategiat syntyvät.
Tämä porukka on aivan käsittämättömällä tavalla vieraantunut arjesta ja todellisuudesta. Tulee mieleen myös taantuvien teollisuuspaikkakuntien demarijohto, nuo menneisyyden vangit, jotka näivettivät ja ajoivat tuhoon vielä 1960-luvulla niin kukoistavat seudut kuten Kymenlaakson.
Muutosjohtamisen 1. vaihe on aina johtajien vaihto mutta valitettavasti seura hakee kaltaisiaan.
Kaipaan Paavoa.

keskikiukkuinenmies

Siis että työnteosta maksettaisiin palkan lisäksi rahaa valtioltakin?
Eikös koko työurien pidentämisen idea ole pienentää julkisen sektorin menotaakkaa? Ei tässä työtä ilosta tehdä...

luuserius

Jos meillä pienillä ikäluokilla olisi suurten moraali, me alkaisimme nyt kerätä omia eläkkeitä, ei maksaa suurten eläkitymistä.
Kiitos.

moro

Ihmisten pitäisi ymmärtää eläkeiän nostosta aiheutuvat seuraukset itselleen.
Käytännössä pitempi työura tarkoittaa terveiden eläkepäivien- ja kuoleman välistä aikaa lyhentävästi. Työelämässä psyyke kuormittuu nopeammin, kuin ns. vapaa-aikana.
Mitä ikääntyneempi olet, sitä enemmän psyykesi kuormittuu. Sitä nopeammin myöhäinen työelämä rasittaa kehoasi.

Pahimmassa, mutta yleistyvimmissä tapauksissa, pitkän työuran tehnyt ei saa nauttia yhdestäkään terveestä eläkepäivästä.

Ne eurot, jotka oli mahdollisuus ansaita pidentämällä työuraa- menevätkin sairaanhoitokuluihin. Ei suinkaan unelmoituihin ulkomaan matkoihin- tai muuhun mukavaan, jota eläkepäiviksi on suunniteltu.

Tämä on odotettavissa eläkkeelläjäävien kohtaloksi. Ei terveitä eläkepäiviä. Kaikki terveet päivät uhrataan työnantajan eduksi- ja tätä EK ajaa takaa.

Älkää suostuko EK:n- ja porvarihallituksen vaatimuksiin...

jussi vaarala

Demarit ovat oikeassa ettei eläkeikärajaan kosketa.

On järjetöntä pakottaa töihin vanhempia työkyvyltään hiipuneita ja hiipuvia ikäluokkia kun työkykyisimmät eli nuoret ovat yhä enemmän työttömiä.

Ainoa missä vanhemmissa ikäluokissa kannattaa työllisyyttä ja työuran jatkamista palkita on nostaa reippaasti omaishoidon tukea kunnon tasolle - koska se leikkaa samalla kunnolla myös vanhusten laitoshoidon kuluja.

Ja siellä joka tapauksessa kasvaa iso työvoiman tarpeen ja kulujen pommi - siihen voidaan vastata jo nyt ennakoiden tekemällä reipas nosto omaishoidon tukeen.

Lisäksi nuorten työllistämisen pitää olla erityisen huolen kohteena myös yrityksillä - aivan ilman porkkanoitakin.

Nimittäin jos yritykset ei satsaa reippaasti nuorten työllistämiseen ne tuhoavat nopeasti samalla myös oman toimintaympäristönsä elinkelpoisuutta.

Jussi Vaarala

jussi vaarala

ja tosi rankasti - josta olen kirjoittanutkin tähän tapaan:

työläisen selkänahka on viety käyttämättömänä Lenin-museon vitriiniin työväenaatteen saavutettua kannattajilleen porvarillisen tason - jolloin syntyi sen piirissä solidaarisuusvaje uusia köyhälistöjä kohtaan.

Noin - ja toivottavasti demarit nyt ovat oppineet mitä tarkoittaa oikeasti sana solidaarisuus

jussi vaarala

#
Jorma Tapio kommentoi:
24.8.2010 9.28 | Muokkaa

Kyllä suomalaisten pitää työskennellä pitempään perheenyhdistämisilmasillan ja siitä seuraavan vuosikymmenien sosiaalimenopommin rahoittamisen vuoksi.
#
2
jussi vaarala kommentoi:
24.8.2010 9.38 | Muokkaa

1. Ja raaka suomalainen heikoimmilta otetaan touhu jatkuu edelleen kun vanhemmat ja isovanhemmat napsii omaa etuaan pois nuorilta kun heitä ei työllistetä eikä heidän mahdollisuuksiaan sen enempää opiskella kuin perustaa perheitäkään tai hankkia omaa asuntoakaan pääkaupunkiseudun asuntohintahelvetissä tueta.

Tämmöinen nuortensa systemaattisen elinvoimaisuuden tuhoa

jussi vaarala

#
iiris kommentoi:
24.8.2010 9.46 | Muokkaa

On täysin luonnollista, että eläkeiän täytyy nousta. Ihmisten elinikä nousee koko ajan, joten myös eläkeiän on noustava sen mukana.

Ihmisten fyysinen kunto on moninkertaisesti parempi ja ihmiset elävät huomattavasti pitempää, kuin silloin kuin eläkeikiä aikoinaan on rustailtu.

Eläkeiän pitää seurata normaalia maailman kehitystä.

Asia, johon sen sijaan pitäisi puuttua on TYÖAIKA. Pitäisi siirtyä yleisesti KUUSITUNTISEEN TYÖPÄIVÄÄN. Siirtyminen 30-tunnin työviikkoihin keventäisi tuntuvasti työn rasittavuutta ja loisi luonnollisella tavalla uusia työpaikkoja.

Eläkeikä siis korkeammalle ja viikottaine työaika lyhyemmäksi!
#
4
jussi vaarala kommentoi:
24.8.2010 9.52 | Muokkaa

3. Työajassa samaa mieltä - eläkeiässä en.

Työajan lyhentämisellä vanhemmissa työntekijöissä lisätään myös kansakunnan TYÖKYKYISYYTTÄ kun sen sijaan eläkeiän nostolla sitä kokonaisuutena ottaen vähennetään. Ja nuorten kaikkinaisia elinolosuhteita nuijimalla KANSAKUNNAN TYÖKYKYISYYS SUORASTAAN ROMAHDUTETAAN.

Näin se asia menee. Ja pelkästään eläkeikää nostamalla - jota ei pitäisi tehdä ollenkaan - kansankunnan tuottavuuttakin heikennetään.

Sen sijaan on eri asia jos joku haluaa jatkaa työssä eläkeiän jälkeen niin se on ok. Mutta ei siitä mitään erityispalkkaa eläkkeen normaalia kertymistä enempää pidä maksaa - jota tietysti läpimätäahneet suuret ikäluokat ajaa taas - kuten ovat kaiken muunkin silkkaa omaa ahneuttaan läpi ajaneet.

Suuret ikäluokat ovat kansakunnan eettinen mätäpaise.

decojet

Eläkekeskustelussa kierretään kuin kissa kuumaa puuroa sitä asiaa, että kysymys on pelkästään eläkkeiden rahoittamisesta - ei todellisuudessa eläkeiän nostosta. Kukaan politiikko ei ole vielä todennut, että nykyiseen järjestelmään meillä ei ole tulevaisuudessa varaa eikä löydy maksutahoja, jotka suostuvat sen rahoittamaan - ei nuoret työssäkäyvät ja vielä vähemmän työnantajat.
Pukkilakin totesi erottuaan virasta, että rahoitus ei ole kestävällä pohjalla.

Vierailija

"Monet eläkeläiset luulevat itse maksaneensa eläkkeensä. Se on harhaluulo, sillä jokainen työeläkeläinen on saanut eläkkeensä työssä käyville kanssaihmisille maksamatta jätettävistä palkoista. Työeläkemaksuja kerätään enemmän kuin rahaa tarvitaan eläkkeisiin, ja ylimäärät rahastoidaan työeläkeyhtiöihin; mihin tarkoituksiin, siitä ei ole päätöksiä. Eläkkeisiin niitä ei aiota käyttää.

Työeläkerahastoissa on 125 miljardia euroa, yli kaksinkertaisesti Suomen valtion budjetin verran. Suomessa ei ole mitään siihen verrattavaa taloudellisen vallan keskittymää. Yksityisten työeläkeyhtiöiden rahastovaltaa käyttää työeläkeaateli, joka on hajuton ja näkymätön, mutta ei siniverinen aateli vaan sinipunainen..."

http://blogit.yleradio1.yle.fi/ajankohtainen_ykkonen/Esko_Seppanen/kolum...

jussi vaarala

Esko Seppänen: Rahavallalla uusi käenpoikanen ja vetelä media (kolumni)
Julkaistu Ke, 21/04/2010 - 15:49 ykkonen Ajankohtainen Ykkönen

Jotkut saattavat muistaa neljänkymmenen vuoden takaa laulun 20 perheestä. Näin siinä kysyttiin: ”Missä on se mahti, joka puuttuu eduskunnalta”, ja näin siinä vastattiin: ”valta kulkee narussa, josta se ei pääse suuren rahan voimaa puremaan.”

Suomessa on parin vuosikymmenen aikana tapahtunut yksityisomistuksen historian merkittävin omaisuuksien uusjako. Ennen olivat patruunat, jotka teki rahaa omimalla toisten tekemän työn tuloksia. Tänään rahavallan kettuherrat tekevät rahaa rahasta, ja kapitalismi on finanssioitu: omistettava on pörssitetty, arvopaperistettu, johdannaistettu ja virtuaalistettu.

Suomalaisesta työeläkejärjestelmästä on tullut uuden rahavallan käenpoikanen, joka kylmästi viskoo rahan pesästä ulos vanhoja perheitä ja sukuja.

Tänään julkistetaan työeläkeyhtiöiden moraalikatoa syventävä ”asiantuntijoiden” ehdotus käenpoikasen vallan vahvistamisesta. Vertaapa sitä koskevaa median kritiikittömyyttä siihen, mitä minä sanon seuraavaksi.

Monet eläkeläiset luulevat itse maksaneensa eläkkeensä. Se on harhaluulo, sillä jokainen työeläkeläinen on saanut eläkkeensä työssä käyville kanssaihmisille maksamatta jätettävistä palkoista. Työeläkemaksuja kerätään enemmän kuin rahaa tarvitaan eläkkeisiin, ja ylimäärät rahastoidaan työeläkeyhtiöihin; mihin tarkoituksiin, siitä ei ole päätöksiä. Eläkkeisiin niitä ei aiota käyttää.

Työeläkerahastoissa on 125 miljardia euroa, yli kaksinkertaisesti Suomen valtion budjetin verran. Suomessa ei ole mitään siihen verrattavaa taloudellisen vallan keskittymää. Yksityisten työeläkeyhtiöiden rahastovaltaa käyttää työeläkeaateli, joka on hajuton ja näkymätön, mutta ei siniverinen aateli vaan sinipunainen.

Työnantajien, siis työnostajien ja työnottajien, puhemiehenä pitkään toiminut Seppo Riski todisti televisiossa, että työehtosopimuksia tehtiin Etelärannassa niin, että ensin työnantajat neuvottelivat ratkaisun sosialidemokraattien kanssa, sitten demarit kiersivät talon ja palasivat tapahtumapaikalle liittojen muiden edustajien kanssa hyväksymään valmiit sopimukset. Työeläkejärjestelmä on yhtä sinipunainen.

Vasemmisto on perinteisesti kohdellut työeläkeyhtiöitä silkkihansikkain siitä syystä, että näiden yksityisten yhtiöiden hallintoelimiin on valittu ammattiliittopamppuja. Ay-liike tuntuu hyväksyvän kaiken, mitä työeläkeyhtiöt julkeavat ehdottaa, minkä ohella se lobbaa eduskunnan vasemmiston toimimaan suomalaisen korporatismin etäispäätteenä työeläkerahojen sijoitustoiminnan uusliberalisoimisen lisäämiseksi. Korporatiivisen eliitin systeemin kivitaulu on usko pörssikeinottelun ihmeitä tekevään voimaan. Korporatismia on pyhä kolminaisuus valtiovallan, ay-liikkeen ja työnostajien kesken, ja siinä konsensuksessa ay-liike on vasemmiston oma pikku Kehittyvien Maakuntien Suomi, joka rahoittaa vaaleissa yksittäisiä ja myös liittoon kuulumattomia työeläkesopuleita.

Työeläkevaroista on sijoitettu 2/3 ulkomaille. Korporatismin kesyttämä ay-liike ei vaadi työeläkeyhtiöitä sijoittamaan enemmän kotimaahan - ja muuten sijoittaa suurimman osan omistakin jäsenmaksuylijäämistään ulkomaille.

Kun työeläkerahastojen osakesijoitusten arvo aleni vuonna 2008 lähes 22 miljardia euroa, kuudenneksen rahastojen kokonaisarvosta, eduskunta pantiin säätämään erityislaki, jolla näiden yksityisten mutta korporatismin saastuttamien työeläkeyhtiöiden taseisiin annettiin eläkeläisille kuuluvista varoista 1400 miljoonaa euroa taseiden valohoitona. Sen jälkeen, tällä kertaa tosin ilman eduskunnan myötävaikutusta, eläkeläisiltä on otettu miljardi euroa niille suuryhtiöille, jotka ovat lakkauttaneet omat eläkesäätiönsä.

Mutta ei tässä kaikki. Nyt huhtikuun alussa eduskunta jatkoi työeläkeyhtiöiden taseiden valohoitoa jatkamalla pörssien romahduksen aikana säädettyä tilapäistä valohoitolakia. Lähetän lämpimiä terveisiä kaikille niille kuudelle vasemmistoliiton ja demareiden kansanedustajalle, joilla oli rohkeutta puolustaa eläkeläisten rahoja työeläkemaksujen asiakaspalautuksia vastaan. Nämä terveiset menevät Jaakko Laaksolle, Markus Mustajärvelle, Raimo Piiraiselle, Pentti Tiusaselle, Unto Valppaalle ja Jyrki Yrttiaholle.

Mutta puhallushan jatkuu ! Tänään siis julkistaa työnsä tuloksen työryhmä, joka edustaa työeläkeyhtiöiden mielipidettä työeläkeyhtiöiden rahastosijoitusten turvaaavuuden pysyvästä murentamisesta. Seuratkaapa uutisointia, kuinka kvasineutraali onkaan media korporatistisen raharutsavallan puolustajana ! Miten se aina onnistuukin pukemaan työeläkeaatelin asian välttämättömyyden valekaapuun !

Ajankohtainen Ykkönen 20.4.2010

Vierailija

"Suomalaiseen ”keskusteluun” kuuluu vain yksi asia kerrallaan. Tänä kesänä asia oli se, että meillä on olemassa Kuntien eläkevakuutus eli Keva. Puhuttiin sen rahojen epäsuorasta koplauksesta kepun vaalirahoihin.

Ei kuitenkaan puhuttu itse asiasta, siitä, mitä Keva tekee päätyökseen. Ei puhuttu siitä, että kuntaeläkeläisille kuuluvien eläkerahastojen arvo aleni viime vuonna yli viidenneksen 24,5 miljardista eurosta 20 miljardiin.

Kevassa oli tehty riskipolitiikkaa ja asetettu tavoitteeksi sijoittaa puolet mainitusta eläkerahapotista osakkeisiin. Oli otettu riskejä sijoittamalla osakkeisiin ennen muuta ulkomaille. Oli otettu erityisen suuria riskejä sijoittamalla varoja niin sanottuihin hedge- eli vipurahastoihin, jotka perustavat toimintansa yksinomaan keinotteluun..."

http://www.hymy.fi/seppasen-kolumni/blogi/esko-seppanen-yhden-totuuden-t...

hanari

Eläkerahastojen keräämien varojen ainut oikea paikka on sijoitukset elinkeinoelämään globaalisti. Kirstussa pidetyt rahat ovat pois taloudesta. Seteli ei ole itseisarvo vaan talouden mutteri. Pitkän tähtäimen sijoitukset ovat joskus miinuksella mutta lopulta aina nousevat enemmän kuin talletuskorko.

h.j.j

Hauskaa kun muut suuretpuolueet ovat aloitaneet jo eduskntavaali kampanjan patsi Keskusta. Minkä puheenjohtaja/pääminteri toivoi että eduskuntavaali kampanpanjaa ei aloitetasi vielä.
Onhan keskustaalla aika monta vaaliedokata poliisitutkinan alla.Eikä pääminterikään puhu omasta vaalirahoituseesta.
NYT KANNATTASI MEDIAN TAKOA KESKUSTAN VAALIRAHOITUSTA AINA EDUSKUNTA VAALEHIN ASTI, TAI ANAKIN MUISTAA PUOLUEEN MIKISTA TASAISIIN VÄLEIN.

mvirtanen

Puheet siitä että työuria voidaan jatkaa entisellään ovat täysin tuulesta temmattuja. Eläkeiät tulevat vääjämättä nousemaan ensin muualla ja sitten myös meillä Suomessa. Jos kerran elinikä nousee niin tottakai myös eläkeikä seuraa perässä, halusimme sitä tai emme.

Ira

Kenen ideana oli alkaa kopeloimaan eläkeikiä? Muutoksesta ei ole kun viisi vuotta. Mitä ihmeen veivaamista ja ihmisten elämän sekoittamista oli ylipäätäänkään puuttua ihan hyväksi havaittuun eläkeikään. Pistetään se takaisin 65 vuoteen ja jokainen joka on terve tekee siihen asti töitä. Se tarkoittaa myös sitä että virkamiehet tuon 65 iän saavutettuaan EIVÄT TAAS ala puhua työurien pidentämisestä.

Eläkeikä 65 vuoteen. Täytyy ihmisen elämässä olla edes joku rauhallisempikin kausi ainaisen sinne tänne veivaamisen seassa. Ikävä elää matkalaukut pakattuna jatkuvassa epavarmuudessa. Ei kestä nuorempien puhumattakaan vanhempien psyyke tällaista menoa. Meno on kun koululuokassa huutelua.

hanari

Jos säästää ja sijoittaa omaan eläkerahastoonsa riittävästi, mitä se kenellekään kuuluu koska työnteon lopettaa. Aina voi kuluttaa puolet vähemmän kuin nyt ja laittaa säästöön jos niikseen tulee. Turha urputtaa, olen kokenut myös täydellisen köyhyyden.

Allekirjoittanut

Suuryhtiöiden pääjohtajat saavat edelleen nostaa esim. 100.000 euroa työeläkettä kuukaudessa 40 vuoden ajan. Demarit eivät tule näitä jättieläkkeitä leikkaamaan, lupaa Urputtaja.

hanari

KELAn sinulla on laskuri mistä voit tarkistaa kuinka suuresta kuukausipalkasta saa 100000 euron eläkkeen. Ei kannata sekoittaa vapaaehtoisia eläkevakuutuksia ja työeläkejärjestelmää.

Allekirjoittanut

100.000 euron bruttopalkka tästä eteenpäin 63 vuotiaaksi toisi työeläkettä 53808 euroa kuukaudessa. Eli voi arvioida, että 100.000 euron kuukausipalkkaa nauttiva johtaja saa työeläkettä noin 54% eläkettä keskimääräisistä tuloistaa, eli 54.000 euroa kuukaudessa.

Tämän päälle tulevat tietusti vapaaehtoiset eläkkeet, vakuutukset ym. etuudet, jotka yritys on kustantanut johtajalleen, mutta nämä eivät leikkaa työeläkettä.

Onneksi kansaneläkettä näillä eläketuloilla saa 0 euroa.

Eikö sinusta työeläkkeillä pitäisi olla katto? Mehän maksamme tänään ulosmaksettavat eläkkeet. Se on puppua, jos joku väittää itse maksaneensa omat työeläkkeensä.

Haikki

En jaksa ymmärtää tuota eläkeiän nostosta käytävää keskustelua. Johan meillä on eläkeleikkuri nimeltään elinaikakerroin. Siinä sitä keppiä duunareille kylliksi, jotteivat eläkkeelle siirry ennen aikojaan.

jussi vaarala

VALTAVA SUPERMOKA Esko Seppäsen esiintuomana:

” Kun julkisilla eläkelaitoksilla ei ole samaa vakavaraisuusvaatimusta kuin yksityisillä yhtiöillä, niiden ei välttämättä tarvitse sijoittaa eläkerahastojensa varoja turvaavasti ja tuottavasti. Yksityisten yhtiöiden pitää. Sitä, että pitää, valvotaan. ”

JV: Tuohan tarkoittaa että

JULKISILTA ELÄKELAITOKSILTA VOIDAAN SIJOITTAA RAHAA VAIKKA HIEKANVIENTIIN SAHARAAN - JA MUKAVIEDÄ - JA TEHDÄ REIPPAAT SIJOITUSTAPPIOT.

SIIS SUORAAN VARASTAA JULKISTEN ELÄKELAITOSTEN VAROJA.

Jussi Vaarala

jussi vaarala

Allu A kommentoi:
24.8.2010 12.40 | Muokkaa

Pannaanpä tähän oikeata tietoa julkisten eläkelaitosten sijoitustoiminnasta. Kevan tuotto oli viime vuonna 18,9 % ja tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla 3,9 %. Valtion eläkerahastokin nosti sijoitustoiminnan tulonsa v. 2009 siten, että vuoden 2008 notkahdus tuli peitettyä. Tämän vuoden ensimmäisen puoliskon tuotto oli 4,1 %.

Ei varmasti jää kenenkään eläke saamatta rahan puutteen vuoksi. Laman aiheuttama romahdus on kurottu umpeen.

Sijoitusten hajauttamisella Keva ja VER varmistavat sen, että kintuille kusevien sijoitusten vaikutus on vähäinen. Seppänen oli populistina liikkeellä. Älä usko siihen enempää kuin Mari Kiviniemeen. :-)

Allu A kommentoi:
24.8.2010 13.30 | Muokkaa

Valtio eläkerahastoa koskevan lain mukaan VER on valtiovarainministeriön valvonnassa ja ministeriöllä on oikeus antaa ohjeita ja määräyksiä VER:lle. En nyt viitsi tarkistaa, mutta arvelen, että VM valvoo myös Kevaa.

Myös julkisten eläkelaitosten on sijoitettava varansa ”tuottavasti ja turvaavasti”. Valtion eläkerahastossa tämä tehdään vieläpä virkavastuulla, koska VER:n toimari ja henkilökunta on virkasuhteessa.

Soini on poliittinen huijari. EK:n Fagernäs on ajat sitten täyttänyt 60 v. mutta ei ole vielä eläkkeellä. Sellainen yhtälö ei Suomessa kauan toimi, että ollaan töissä 25-30 vuotta ja 50-60 vuotta muiden elätettävänä.

jussi vaarala

jussi vaarala kommentoi:
24.8.2010 13.52 | Muokkaa

5. Haluatko vielä että oikea nimesi tai se joka näkyy sähköpostissasi on tulee myös julki sekä täällä että tuossa ylemmän kommentin linkissässi - ettet anna vaikutelmaa että ihan puskista ammut

markiino

Tällä päätöksellä kansanedustajienkaan eläkeikiä ei voida nostaa.Eli eläkkeelle vaikka alle 40 vuotiaana ja Jorma Ollila pitäkööt SDP:n toivomuksesta miljoona työeläkkeensä.

ollisaarinen

SDP on eläkeläispuolue. Työeläke maksetaan palkansaajien työpanoksen jalostusarvosta suoraan palkkasidonnaisina eläkemaksuina. Kaikki lupaukset parantaa eläkeläisten etuuksia tai näiden etuuksien lievän leikkaamisen jarruttaminen johtaa palkansaajan kannalta alempaan käteen jäävään tuloon.

SDP menee siis vain sellaiseen hallitukseen, joka alentaa työtätekevien tuloa eläkeläisten eduksi.

HaaJotKaa

...ainakin tämänpäiväisen Hesarin jutun mukaan.
Kuinkas silloin voi käydä, voi tömäys kohta kuulua.
Eikö Jutta voi enää oppia mitään historiasta ?
Totta puhuen aika halpamaista vaalikansan kosiskelua.
Luulisi SDP:nkin saavuttavan suosiota enemmän tosiasiat tunnustavalla politiikalla ja myöntämällä, että joku muukin voi puhua asiaa. Vakuuttavuus syntyy jostain muusta kuin loanheitosta ja vaalikansan kuhertelusta.