Kulttuuri Stadion-säätiö esittää isoja uudistuksia Olympiastadionin rakenteisiin. Säätiö esittää, että stadionin katsomot katetaan, nykyiset tilat uudistetaan, ja samalla lisätilaa rakennetaan myös maan alle. ››
Kuusi toteaa, että hänen mielestään on aika yrittää juurruttaa poliitinen satiiri Suomeen. ››
Hiljaisuus-elokuvan tekijät puolestaan saivat parhaan miespääosan (Joonas Saartamo), miessivuosan (Ilkka Heiskanen), musiikin ja äänisuunnittelun Jussit. ››
Kärki kertoo Lastumäen menehtyneen sunnuntaina. ››
Alun perin Helsingin kaupunginvaltuuston piti tehdä päätös Guggenheim-hankkeesta jo ensi viikon tiistaina. Aikataulua on moitittu liian kireäksi.
Nyt toteutettava lautakuntakierros tarkoittaa, että museohankkeen aikataulu venyy 3-4 viikkoa. Kierros toteutetaan, koska useat kaupungin luottamushenkilöt ovat sitä pyytäneet. ››
Tapahtumassa esiintyy muun muassa takavuosien suosikkiyhtye Ultra Bra.
Tänään hieman ennen yhtä Tiketin verkkosivuille ei päässyt, vaan esille tuli vain ilmoitus, jossa todettiin sivuilla olevan paljon asiakkaita. ››
Ensi maanantaina järjestettävässä konsertissa esiintyy muitakin artisteja. Muut esiintyjät julkistetaan myöhemmin.
Ultra Bra perustettiin nykyisen Vasemmistonuorten laulukilpailua varten. Entinen työministeri ja vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki on sanoittanut yhtyeen kappaleita.
Ultra Bran jäsenet ovat jatkaneet musiikkiuriaan muun muassa Scandinavian Music Group -yhtyeessä. ››
Aallon valokuvasarja on katsottavissa täällä. ››
3.2.2012
Kiinalaisten sotilaiden outo lumikoulutus ››
Intialaisohjaaja Tarsem Singh ei todellakaan kainostele visioitaan heittäytyessään kreikkalaisen jumaltaruston pariin. ›› (1 kommentti)
Steven Spielberg on vihdoin päässyt Hergén rakastettujen sarjakuvahahmojen kimppuun. ›› (5 kommenttia)
Kjell Westön Finlandia-palkitun romaanin dramatisointi elokuvaksi ei ole ollut lainkaan helppo tehtävä. ››
Ranskalaisilla oli aikoinaan Jean Gabin, mutta meillä on nyt Samuli Edelmann. ››
Espanjalaisohjaaja Pedro Almodóvar osaa olla outo, maaginen ja hypnoottinen. ›› (1 kommentti)
Uraan keskittyvän nykyäidin syyllisyydentunnot ovat hyvä lähtökohta tummasävyiselle psykologiselle jännityselokuvalle ja... ›› (2 kommenttia)
Vihdoin tulee tarjolle elokuva, jonka äärellä katsoja voi hengittää vapaasti. ››