Sunnuntai 27.5.2012

Hollywood-talvisota yllätti suomalaiset

Luotu: 
25.8.2010 19:20
  • Kuva: Suomen valokuvataiteen museo
    Arkistokuva talvisodan ajalta Helsingin pommituksista.

Hollywood-käsikirjoittaja Chuck Pfarrerin suunnitelma filmatisoida Amerikan markkinoille sopiva seikkailuelokuva talvisodasta yllätti Suomen elokuva-alan kovat tekijät. Ei siksi, etteikö talvisota olisi ennenkin kiinnostanut Hollywoodia, vaan siksi, ettei hankkeesta ole hiiskuttu alalla sanaakaan ennen tiistaista Ajankohtaista kakkosta.
 
Elokuvatuottaja Markus Selin ja Suomen Disneyn toimitusjohtaja Juha ”Jussi” Mäkelä tuntevat Suomen elokuva-alan viimeistä koloa myöten. Silti he kuulivat hankkeesta ensimmäisen kerran tiistaina, vaikka Pfarrer kehuu tekevänsä hankkeen suomalaisvoimin.
 
–Ihmettelen syvästi. En ole kuullut tästä mitään, enkä ole kuullut muidenkaan kuulleen, sanoo Mäkelä Uudelle Suomelle.
 
–Ihan mielenkiintoinen juttu, mutta uskoisin, että hanke on ihan alkutekijöissään.
 
Mäkelä muistuttaa kuitenkin, että talvisota kiinnosti aiheena jo Hollywoodissa uransa tehnyttä ohjaaja-näyttelijä Bo Svensonia 1990-luvun lopussa. Hanke kaatui muun muassa rahoittajien puutteeseen.
 
Selin, joka parhaillaan valmistautuu saman genren Mannerheim-elokuvansa kuvauksien aloittamiseen, on yhtä yllättynyt. Lähes järjestään suomalaisiin suurtuotantoihin tavalla tai toisella osallistuva Selin ei kuitenkaan ihmettele sitä, ettei häneen ole otettu yhteyttä.
 
–Jokainen hakee [yhteistyökumppanit] sieltä, mistä haluaa, kommentoi Selin Uudelle Suomelle.
 
Pfarrer kertoi Ajankohtaisessa kakkosessa, että Winter Wolf -nimellä kulkeva elokuva on tarkoitus saada elokuvateattereihin jo parin vuoden sisällä. Hänen mukaansa filmi tulee teattereihin Yhdysvalloissa, mutta se tulee olemaan suomalaisten tuottama, suomalainen elokuva. Pfarrer kertoo ohjelmassa myös jo keskustelleensa mahdollisten rahoittajien kanssa ja etsineensä kuvauspaikkoja.
 
Mikäli Pfarrer mielii pitäytyä aikataulussaan, alkanee suomalaisille elokuvantekijöille pikapuoliin sadella yhteenottoja Hollywoodista. Elokuvan budjetti on Ylen mukaan noin 7,5 miljoonaa euroa, muutaman miljoonan vähemmän kuin Selinin Mannerheimin budjetti.

Pfarrer kommentoi Kauppalehdelle, että tuotantotiimin koko voisi Suomessa olla 40 henkeä. Hänen mukaansa tuotantotiimi ja näyttelijät ovat suomalaisia.

Kauppalehden mukaan hanke alkoi edetä vahingossa, kun Pfaffer tutustui kansainvälisessä turvallisuustapahtumassa suomalaiseen Panu Vesteriseen, kenraali Veikko Vesterisen poikaan. Panu Vesterinen on lehden mukaan nyt mukana hankkeessa.
 
Pfarrerin käsikirjoittamista elokuvista tunnetuin on vuoden 1997 Sakaali (pääosassa Bruce Willis), jota kuvattiin myös Suomessa. Talvisota-elokuvan hän aikoo ohjata itse.
 
Ylen mukaan Pfarrer, entinen ammattisotilas, on ollut innostunut talvisodasta lapsesta asti upseeri-isänsä ansiosta.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hymiö

liian läheltä omia vaarinsa 'totuuksia' toisteleva.

Harlininkin pitäisi tehdä se elokuvansa siitä talvisodan amerikkalaisesta ambulanssikuskista joka kirjoitti aiheesta kirjan. Mannerheim ei kiinnosta ketään ulkomaalaista vai ostaisitko lipun esimerkiksi Wladyslaw Jagiellosta kertovasta elokuvasta. No ei. Sama asia.

Krisse

kerrassan loistava uutinen !

ps) ... US - toimitus , kertoisitteko josko lehden julkaisemasta Talvisodasta olisi odotettavissa jatkoa seuraaviin sotiimme ?
+

Kodin Onni

Tänäänkin telkusta tarjotaan mm. uusintafilmattu lastenvahtielokuva. En muuten aio katsoa.

Edelleen, jos jollakin on vaikkapa kassillinen rahaa, miksi hän ei saisi kuluttaa sitä oikeaksi katsomallaan tavalla (ainakin ellei hanketta ole jotenkin tarkoituksellisesti suunnattu tässä tapauksessa meitä vastaan).

Kun tuossa aiheessa nyt alunperin oli suuri ja ystävällinen toinenkin osapuoli, saattaa toki käydä niin että toiselle pyllistää jos toiselle kumartaa. Kehuja ei siis tule kaikilta...koskaan.

herlevi

Jatkosodasta voidaan myös tehdä elokuva, mutta sitä kannattaa kutsua Talvisota 2:ksi. Itse asiassa jatkosodan nimi kannattaisi muuttaa virallisestikin tuohon muotoon, samoin kuin muut sodat:

talvisota = Winter War: The 105 Days of Glory

jatkosota = Winter War II: The Judgement Day

Lapin sota = Winter War III: The Blood of the Reindeer

ja lopuksi vielä:

kansalaissota = Winter War IV: The Beginning

Hymiö

Lisäksi vielä:

Winter War: The 155 Days of Glory, Director's cut

Winter War: Freddy vs jason

Winter War vs alien vs predator

Winter War The Musical

The Return of the Winter War

REXILEX

olemme pyrkineet tuomaan kansan tietoisuuteen, että Suomen valtio elää poikkeustilassa, koska alue- ja rajavelvollisuuksista EI OLE huolehdittu, kansainvälisien lakien mukaisesti. Vaikka asian on kaikki YK:n jäsenvaltioiden julkishallinnon virkamehet valalla vannoneet hoitaa, jotta rauha säilyisi maapallolla.
Siitä huolimatta, että kaikkia kansanyhteisön kansalaisia on petetty, koska Suomen julkishallinto on jättänyt raja-asemat siirtämättä oikelle paikoilleen, ei se muuta rajojen laillista paikkaa. Myös Venäjä on myöntänyt, että Neuvostoliitto tekosyyn varjolla aloitti sodan, johon Suomi syyllistettiin.
Emme voi väittää, että Venäjä barbaarisin keinoin estää Suomea noudattamasta kansanyhteisön lakeja, sillä silloin vasta huonon kuvan naapurissamme sijaitsevasta suurvallasta annammekin.
Vain Suomalaisten virkamiesten tahallisesta piittaamattomuudesta on kysymys ja vaarannamme koko maailman rauhansopimuksen !!!

Elokuvat tuovat tapahtumat uudelleen kakkien mieleen, kuinka Suomi taisteli itsenäisyytensä polesta sekä uskonnonvapauden puolesta ... Asia ei koskaan unohdu !!

TAIVAS ORGANISAATIOT, lain, luomakunnan ja intersubjektiivisen edun valvoja.
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Kuningas, molemmin puolin rajaa, 27.08.2010