Vesku

Rehellinen, avoin, koskettava! Isoja sanoja, mutta pakkohan niitä on käyttää, jos niin kerran on. Kyse on Mika Kaurismäen ohjaamasta, Vesa-Matti Loirin elämästä kertovasta elämänkertadokumentista nimeltään ”Vesku”.

Olen aina pitänyt Mika Kaurismäkeä positiivisesti kansanomaisena ja demokraattisena luonteena. Tästäkin syystä olisi pitänyt katsoa hänen edellinen ohjauksensa ”Haarautuvan rakkauden talo”, tuo surkuhupainen farssi, naureskelevan kansan parissa eikä elitistisessä lehdistönäytöksessä, joiden tunnelma nyt on aina enemmän tai vähemmän tympeä. Silloin en ehkä olisi tullut puhuneeksi ”välityöstä”.

Mistään välityöstä ei nyt ole kysymys. Kyllä tässä ikään kuin rautalangasta vääntyy syvällinen näkemys siitä, minkälaista koko kansan rakastaman taiteilijan elämä tällä helkkarin ”tivolialalla” on.

Tai ehkä on niin, että tässä viihde-elämän prismassa heijasteleiksen se, mitä ihmisen elämä ylipäätään on. Huh, huh.

On onnellinen sattumus, että Loiri –dokumentin teki juuri Mika Kaurismäki, tuo etelän mailta tänne taas pesän tehnyt muuttolintu, mukaillakseni Eino Leinon ”Lapin kesää”.

Miehet olivat tavanneet jo 1980-luvulla, kun jommallekummalle tai ehkäpä molemmille myönnettiin Viitasaaren elokuvafestivaaleilla ”Humanismin käsi”. Palkinnot tulivat liian aikaisin: tästä ne olisi vasta pitänyt saada.

En teeskentele olleeni koskaan mikään ”Uuno Turhapuro” elokuvien ihailija. Mutta hienolla tavalla Kaurismäki on istuttanut sitaatteja ”Uunoista” leikkaaja Jukka Nykäsen kanssa Veskun naissuhteiden väliin.

Naiset, äidistä Lily Loirista alkaen ja jatkuen Hannele Lauriin, Stina Toljanderiin, Lenita Airistoon ja Marita Hakalaan ovat hyvin avomielisiä ja sekä sympaattisia että sympatisoivia. Haastattelut ovat hienovaraisia eikä mikään skandaalinkäry tule edes mieleen.

Traagisesta sankarihahmosta Uunosta tulee mieleen myös se, että Vesku puhuu dokumentissa kiinnostavan selkeästi ja kriittisestikin suhteestaan tai ”avioliitostaan” Pertti ”Spede” Pasasen kanssa. On siinä ollut kestämistä, siinä savolaisessa huumorintajussa meinaan. Sikäläisillehän ei vittuilla.

Mutta antaa Loiri toki Pasaselle reilusti arvoa, vaikka hän ilmeisestikin rajoitti Veskun elämää ja taiteilijanuraa: Vesku sanoo, että vähän oli olo kuin olisi huoraamassa ollut, jos kävi tekemässä keikkaa muille kuin Pasaselle.

Kuten vanha kansa sanoi jo 1800-luvun alussa Kaarle Akseli Gottlundin keräämänä: ”Yöllä päivät jatketahan/ virsillä vähät oluet”.

Puhutaan siis mieluummin lopuksi Eino Leinosta kuin Turhapuroista. Kävin tätä arvostelua varten kirjastossa ja lainasin kokoelman Leinon runoja. Halusin vaan nähdä miltä ”Lapin kesä” näyttää paperilla.

Löysin runon, mutta sen viereisellä sivulla oli toinen nimeltään ”Vartiolla”. Siteeraan siitä pätkän tähän, vaikkei se mihinkään normaaliin elokuva-arvosteluun kuuluisikaan. Ihan vaan Veskulle kuin märän metsän huoahteluna ja kolkon korven huminana.

”Voima täss’ ei paljon auta,
usko auttaa enemmän.
Tehköön, kell’ on eessä hauta,
tilin kanssa elämän.
Yksin seison Suomen suossa,
laulun valtaa vartioin,
itse synnin syvän vuossa
immen kuvaa ihannoin.

En ma tiedä, koska kuolen.
Totta toinen jatkaa työn.
Tuolla puolen riemun, huolen
seison, laulan sekä lyön.”

filmtrailer:5244