
Eniten melua odotetaan Kanal 5:n ohjelmasta Kungarna av Tylösand, jossa katsojat saavat tirkistellä nuorten ilmaisviinanhöyryistä bilekesää seksillä ja väkivallalla kuorrutettuna.
Ilmaisviina ja irstailu -asetelma ei ole suinkaan uutta ihmeteltävää Ruotsin olohuoneissa, mutta ohjelman sanotaan nokittavan edeltäjänsä. Ohjelman ennakkovideot ovat kirvoittaneet moraalikeskustelua jo kauan ennen ensi viikon ensi-iltaa.
Mediatutkija Hillevi Ganetz Tukholman yliopistosta pitää rajojen kokeilua tavallisena ilmiönä kulttuuriteollisuuden kultajahdissa. Tosi-tv:n painopisteen hän näkee kuitenkin muuttuneen yleisesti toiseen suuntaan.
–Erilaisten talentti-kilpailujen suosio on tällä hetkellä suurinta. Näissä ei ole kysymys millään tavalla moralisoinnista. Ne ovat tavallaan vastaus siihen, että yleisö on ehkä väsynyt Big Brotheriin ja vastaaviin ohjelmiin, Ganetz näkee.
Jet set -rouvien toisesta aallosta odotetaan Ruotsissa entistäkin musertavampaa.
Ruotsin luksusrouvien esiinmarssi kulminoitui viime vuonna laulajasuuruus Paul Ankan puolisoon Anna Ankaan. Hänen räväkät kommenttinsa Svenska Hollywoodfruar -ohjelmassa kolaroivat pahoin maassa vaalittavien tasa-arvonäkemysten kanssa. Hollywood-rouvista tulikin katsoja- ja otsikkomagneetti, ja tie seuraajille oli pedattu.
Tänä syksynä tarjolla on ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia Hollywood-rouvia, mutta ei tässä vielä kaikki. Lähes samoilla jalanjäljillä marssivat myös ohjelmat Skånefruar, New Yorkfruar ja Ladies på Östermalm. Anna Anka kunnostautuu tällä kertaa omassa kuntoiluohjelmassaan.
Asiantuntijat tarjoilevat erilaisia teorioita siitä, mikä ihme rouvien elämässä oikein kiehtoo. Trendianalyytikko Ida Hult kuvaili Aftonbladetissa ilmiötä termillä "moderni freakshow". Hillevi Ganetz on samoilla linjoilla.
–Ei kysymys ole siitä, että he olisivat esikuvia katsojille. Enemmänkin vastakohtia. Tätä kautta vahvistetaan enemmänkin omaa identiteettiä vastakohtana "ei-toivotuille" naismalleille, Ganetz näkee.
Mikä on mielestäsi parasta tosi-tv:tä? Vastaa US-kyselyssä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Jos jollain on vielä
Jos jollain on vielä televisiovastaanotin, niin lyököön sen heti rikki ja toimittakoon ongelmajätekeräykseen.
Turhempaa ohjelmatarjontaa on vaikea edes kuvitella, muutama helmi joukossa on satunnainen poikkeus, jolla ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä.
Joko teille alkaa valjeta
tv:stä pitää päästä eroon!
Se on ihmiskunnan syöpä
Mitenkäs olisi?
Kuinkahan kauan näitä roskakanavia olisi näin monia, jos tekisi niissä mainostettavista tuotteista ja palveluista oikein "kauppalistan", että osaa vältellä niitä ostosreissuillaan. Nyt jos niillä sattuu olemaan yksikin katsottavaksi kelpaava ohjelma viikossa, niin sekin hukkuu tähän roskapaljouteen, kun näiden ohjelmatietojakaan ei yksinkertaisesti jaksa lueskella läpi joka päivä.