STT:n uutiset poistuvat automaattisesti arkistostamme uusisuomi.fi:n toimituksesta riippumattomista syistä. Omat uutisemme ovat vapaasti luettavissa ilman aikarajoitusta.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Ahvenanmaalaiset pääsevät neuvottelemaan Venäjän kanssa
Kohta venäläiset sotalaivat saartanevat saaren, mutta Suomen sotaväki ei saa tulla häätämään niitä. Pärjäilkää.
Melko mutkikasta
Onko tässä nyt se idea, että suomalaiset nostaisivat lastin ja toimittaisivat sen perille ikään kuin myöhästyneenä kuljetuksena? Mitäs alkuperäisen laivan omistaja tai kuljetusfirma siihen sanoo?
Maksaisiko joku sitten tuosta toimituksesta? Ja jos maksaisi, niin olisiko Hollannista tulossa sen jälkeen joku lasku laivan hylyn tyhjentämisestä? Sekin pitäisi selvittää, josko alkuperäisen kuljetuksen rahoittajien tulisi saada oma osuutensa mahdollisesta maksusta.
Kata omistaa saaliin
Lasti kuuluu kansainvälisen oikeuden mukaan sille joka lastin on tilannut, eli Katariina Suurelle. Koska Kata on kuollut, lasti kuuluu hänen perijoilleen, alenevassa polvessa.
Taulut venäläisille
Katariina Suuren tilaamat taulut voisi hyvin lahjoittaa venäläisille. Olisihan niistä ehkä jäljellä arvokkaita kehyksiä. Katariinan ajan ja marsalkka Potemkinin kulissitaiteen hengessä naapurit voisivat maalailla raameihin uusia kuvia sinne Eremitaasiin, kuten vaikka keisarinnan lempihevosensa kanssa?
Haaksirikkoutuneen omaisuuden omistus ei ole noin yksinkertainen
siitä on selkeitä kansainvälisiä ohjeita. Myös hylyn löytäjällä on oikeuksia, ei niinkään enää muinaisilla tavaran omistajilla.
(Hylystä löytyneet tai hylystä peräisin olevat esineet kuuluvat valtiolle.)
Kanssasi samaa mieltä
Lisäksi ihmettelen, että Tarassovilla on otsaa vaatia omaisuutta, joka ei vielä ollut edes muinaisen tilaajan/ostajan hallussa. Jos laivan lasti olisi ollut vakuutettu, voisikohan hän esittää vaatimuksiaan ao vakuutusyhtiölle?
Merilaki on asiasta...
Aika yksiselitteinen - alus on uponnut joten se ja sen mahdollinen rahti eivät enää kuulu varustamolle tahi valtiolle johon varustamo on liputettu. Venäläisillä tietenkin voi olla
aivan omat "merilait".
Ikävä kyllä tässä ei tavalliset..
..lait merkitse mitään. Venäjä on suurvalta ja Suomi sen etupiirissä. Siis suoraan sanottuna osittaisessa määräysvallassa.
Alus tullaan 100% varmuudella luovuttamaan Venäjälle. Luovutusta voidaan edistää monilla keinoilla. Esimerkiksi jättämällä jo valmiiksi sovittu Saimaan kanavan vuokraus ratifioimatta kunnes laivan lastit on luovutettu. Tai kenties hieman hankaloittaa valtion yhtiö Fortum'in investointihankkeita, kunnes Suomessa ymmärretään kovan maailman realiteetit..
Kun Venäjä on julkisesti ilmoittanut että lasti kuuluu heille, niin siitä ei voi sen suuremmin neuvotella.
Ei pidä antaa periksi
Venäläisille ei pidä koskaan ja missään asiassa antaa periksi.
Nimimerkki Jape on jo antautunut vaikka laukaustakaan ei ole ammuttu.
Lasku
hylyn pelastustyöstä ja tavaran nostamisesta pitää Venäjän maksaa etukäteen, ennenkuin tavaran saa. Liian paljon on mennyt tavaraa Venäjälle, vieläkin odotetaan suoritusta. Tuli maksu sitten rahana, tavarana, kanavana, Kannaksena tai missä tahansa arvokkaassa.
Venäläiset varkaat
Venäläiset ovat varastaneet meiltä suuria maa-alueita ja muuta omaisuutta. Itseasiassa kyseessähän on ollut selvä aseellinen ryöstö, mikä on varkautta törkeämpi rikos. Joten eiköhän Suomi näissä asioissa ole kaiken kaikkiaan saamapuolella.
Suomen ja Venäjän välille pitäisi perustaa tällainen varastetun tai muuten anastetun omaisuuden velkatase, jota sitten ajan myötä vähitellen tasoiteltaisiin korkojen kera aivan kuten bilateraalikaupassa aikoinaan. Vrow Marian lasti on tässä taseessa pelkkää kärpäsen ininää.
Palauttaa?
Tavara ei ole koskaan edes ollut Venäjällä. Siten palauttamista ei ole olemassa.
Toisekseen Venäjän valtio ei ole Katariina Suuren perillinen. Jos Katariina Suuren jälkeläisiä on elossa, niin he tietenkin, noston kulut maksettuaan, voisivat mahdollisesti vaatia lastia itselleen.
Lisäksi ei ole tiedossa maksoiko Katariina Suuri tilaamiaan tavaroita etukäteen. Lasti voi olla vielä tavaran toimittajan omaisuutta, kuka sitten lieneekään.