Elokuva-arvio: Täällä Pohjantähden alla 2

Historian rataspyörät jauhavat taas ihmisenoloisia hiekanjyväsiä. Timo Koivusalo päättää Väinö Linnan ”Pohjantähti -trilogian” filmatisoinnin varmakätisesti. Kuten vanha kansa sanoo: ”Parantaa kuin sika juoksuaan…”

Olihan ensimmäinen osa katsojalle aikamoinen tunteellinen myllerrys jo siitäkin syystä, että Koivusalo keskittyi Edvin Laineen tavoin vahvasti vuoden 1918 tragediaan. Sitä katsoessa vaivasi hieman hämärä tunne siitä, että tässä nyt kuvitetaan jo kertaalleen nähtyä.

Nyt ollaan eeppisesti väljemmillä vesillä, kerronnassa on ikään kuin enemmän ilmaa.

Tietysti on niin, että Linnan teoksesta vain kakkososa oli ainakin minun ammoisina kouluaikoinani pakollista luettavaa ja kolmososan vapaaehtoisesta lukemisesta on jo vierähtänyt tovi. Näin on varmaan monen muunkin kansalaisen laita, joten elokuvan katsomista ryydittää terve uteliaisuus.

Ilkka Koivulan jälleen erinomaisesti esittämän Akseli Koskelan kasvojen uurteet ovat ymmärrettäviä, kun mies palaa 1920-luvulla vankileiriltä kotionsa. Miten tästä eteenpäin?

Maata torpparille annetaan pitkin hampain mutta kuitenkin ja linjamobiililla pääsee. Pidän Koivusalon kerronnassa varsinkin tässä kakkososassa siitä, että hän malttaa viipyillä arjen tasolla. Uusi puimakone on arkinen asia, mutta myös iso historiallinen asia. Koneesta saatu onni näkyy Akselin ja Elinan (Vera Kiiskinen) kasvoilla. Hieno kohtaus.

Mutta orastavan optimismin katkaisee aina uusi poliittinen tai ulkopoliittinen rähinä. Niinhän se viime vuosisadalla oli. Ensin oli Lapuan liike ja Mäntsälän kapina ja sitten tietysti sodat.

Ei ole niin, että kaikki hyvät näyttelijät olisi ammuttu jo ykkösosassa soihin ja metsiköihin. Poliittista draamaa jatkavat hyvin esimerkiksi Ville Virtanen kiihkoisänmaallisena opettajana ja Janne Hyytiäinen fasismiin taipuvana Töyryn Arvona. He yrittävät kurmuuttaa Tapani Kalliomäen notkeasti esittämää Kivivuoren Jannea, laillisuudesta kiinni pitävää vasemmistolaista kunnallispoliitikkoa. Kyllä nämä nuoremmat näyttelijät tulkitsevat näitä demokratian ytimessä olevia jännitteitä erinomaisesti, vaikka naamat ovatkin vähemmän eläimellisessä vihassa kuin ykkösosan Laurilan Anttoolla (Tomi Salmela) ja Töyryn isännällä (Juhani Niemelä).

On hyvä, että Koivusalo malttaa kuvata sotakohtaukset kohtalaisen ytimekkäästi, varsinkin kun hän minusta ei ole taistelun kuvaajana parhaimmillaan, kuten ei ollut ykkösosassakaan.

Näkökulma on kotirantaman tuskassa ja se jotenkin kohottaa elokuvaa filosofiselle tasolle. Hinta on kova niin pappilassa kuin torpassakin. Akselin ja kirkkoherran (Hannu-Pekka Björkman) viimeisissä yhteisissä kohtauksissa on hienovaraisen viiltävää haurasta yhteisymmärrystä.

Päätösosa on tasan tunnin edellistä lyhyempi, mutta tuntuu kyllä samanmittaiselta. Eipä muuta kuin odottelemaan, että Väinö Linna nousisi Kalevankankaalta kirjoittamaan tarinan loppuun eli nykyaikaan asti. En usko, että hänellä on tämän filmatisoinnin takia mitään syytä haudassaan pyöriskellä.

filmtrailer:5035