Sunnuntai 27.5.2012

Taiteilijoiden miljoonavaatimus: ”Aivan asiaton”

Luotu: 
19.12.2010 10:54
Päivitetty: 
19.12.2010 11:07

Vihreiden kansanedustajaehdokas Osmo Soininvaara tyrmää blogissaan 8 000 taiteilijan vaatimuksen laajentaa tallennuslaitteiden ostohintaan sisältyvää hyvitysmaksua koskemaan yhä erilaisempia laitteita. Taustalla on hyvitysmaksun tuottaman 12 miljoonan euron tulon puolittuminen kahden vuoden aikana.

Taiteilijat vaativat, että hyvitysmaksua, tai "kasettimaksua", pitäisi nyt maksaa muun muassa ulkoisista kovalevyistä, muistitikuista ja tallentavista puhelimista. Soininvaara pitää vaatimusta etenkin ulkoisten kovalevyjen osalta "aivan asiattomana".

- Yritykseni omistaa kolme ulkoista kovalevyä, eikä niissä yhdessäkään ole musiikkia tai muita kuin itse kuvaamiani videoita, Soininvaara kertoo blogissaan ja laskee, että kasettimaksun poistaminen merkitsisi noin 15 euron alennusta ulkoisen kovalevyn hintaan.

Hänen mielestään kasettimaksusta on tullut vero, jolla on "korkeintaan teoreettinen yhteys kotimaisen musiikin tai kotimaisten videotallenteiden kopiointiin".

- Teostomaksu ei ole enää mikään hyvitysmaksu niin kuin se oli C-kasettien aikana. Siitä on tullut kulttuurivero joka lätkitään melko sattumanvaraisena pisteverona sinne tänne. Tarkoituksena on ilmeisesti saada aikaan valtion budjetin ulkopuolinen mikroelektroniikkavero, joka kohdistetaan kaikkeen elektroniikkaan, ilman että verotettavalla kohteella olisi mitään yhteyttä rahoitettavaan kohteeseen.

 

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

TapioTTT

On harmi että Soinivaara kuuluu "viherkommareihin" meinaan että voisin vaikka äänestää jos mies olisi persujen listalla.

Piski Uskii

Osmo ryvetti uskottavuutensa liittoutumalla leirinuotiohippeihin. Vähän samoin on käynyt Tuomiojalle.
He ovat leimautuneet poliittisesti epäuskottaviksi, yhden asian ihmisiksi.

Alkavan poliitikon pitäisi jo varhaisessa vaiheessa kiinnittää huomiota kokonaisvaltaiseen uskottavuuteensa. Äänestäjien mielikuvaa on vaikea korjata vaikka kuinka olisi myöhemmin tehnyt "parannuksen" ja saanut teot ja sanomiset balanssiin.

Onko niin, että sanomisen sisältö, nuhruinen, reaalielämään jäsentymätön, eräänlainen negatiivinen kylähullumaisuus korreloi ulkoisen habituksen, vai päinvastoin?

talousdemokratia

..jos vähänkin seurasit eduskunnan viime kesäkuun Kreikka-keskustelua niin joudut toteamaan että persujen puheenvuorot olivat ala-arvoisia ja kaikkea muuta kuin vaikuttavia.

Mistä siis tämä persuinto on peräisin?

En ole myöskään nähnyt mitään sellaista mikä antaisi aihetta kuvitella että persujen politiikka olisi millään lailla erilaista kuin nykyisen hallituksen.

Ainoa toivo ja valopilkku persuissa on sinne loikannut Uusipaavalniemi.
Nykyiset eduskuntapersut eivät tietääkseni tukeneet Uusisiksen esityksiä hänen ollessa keskustalainen...joten edelleen kysyn mikä muka muuttuu persujen saadessa 13-14% äänistä. Tuskin mikään.

Hyeena

Ode puhuu asiaa.
Maksut menevät satunnaisotannalla ns. esiintyvien taiteijoiden pankkitille.
On myös muita taiteentekijöitä, jotka eivät ole kartellin, tai oikeastaan mafian jäseniä.
Taiteentekijöiden tasa-arvo-ulottuuvuus ja varsinkin vanhakantaisten marxilais-leninistien äidinmaidossa imeneiden jälkeläisten solidaarius on tipotiessään.

Voi voi

Arvelen että hyvitysmaksut ovat 3 tavalla perustuslain vastaisia ja käytännössä hyvitysmaksujen hyvitysmenettely rikkoo EU kilpailusäännöksiä.

1. Kansalaisia suojaa perustuslain omaisuudensuoja. Siihen voidaan tehdä poikkeuksia vain, mikäli siihen on välttämätön hyväksyttävä tarkoitus ( Perustuslakivaliokunnan mietintö 25, PeVM 25/1994 )

Hyväksyttävällä tarkoitetaan sitä, että kansa hyväksyy sen ( demokratia periaate). On selvää että kansa ei hyvitysmaksuja hyväksy. Joten ei ole hyväksyttävää syytä. Joten hyvitysmaksut ovat perustustuslain vastaisia.

Koska se on ristiriidassa perustuslain kanssa, sitä ei tulisi soveltaa lainkaan ( perustuslain 106).

2. Täsmällisyysvaatimus

Tekijänoikeuslaki:
Maksu tulee vahvistaa suuruudeltaan sellaiseksi, että sitä voidaan pitää sopivana hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön.

Perustuslain mukaan mikäli perustuslakiin tehdään poikkeus, niin rajoitusten on oltava tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisesti määritettyjä. Rajoitusten olennaisen sisällön tulee ilmetä laista ( Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ).

Tekijänoikeuslaissa on vain mainittu että maksun tulee olla "sopiva". Se ei riittävän tarkkarajainen ja täsmällinen määrittely. Joten laki on tältäkin osalta perustuslain vastainen.

Vertaa:
Perustuslakivaliokunnan lausunto 33/2004 vp Ministeriön asetuksenantovalta.

Lääkärin- ja hammaslääkärinpalkkioiden perusteet sekä tutkimuksen ja hoidon korvaustaksojen perusteet ja enimmäismäärät samoin kuin perusteet lääkärin- ja hammaslääkärinpalkkioiden yleis- ja erikoistaksoille säädetään 3 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Taksojen perusteista säädettäessä on 2 momentin nojalla OTETTAVA HUOMIOON tutkimus- ja hoitotoimenpiteen laatu sekä sen vaatima työ ja aiheuttama kustannus. Korvaustaksojen perusteilla ja enimmäismäärillä on olennainen merkitys vakuutetulle maksettavan korvauksen määrän kannalta. Siksi on ongelmallista, että valtuus on asiallisesti täysin avoin. Sen käyttöä ohjaa varsin väljästi vain 2 momentin säännös huomioon otettavista seikoista taksojen perusteista säädettäessä. Tällainen säännös ei valiokunnan mielestä rajaa asetuksenantajan toimivaltaa valtiosääntöoikeudellisesti asianmukaisella ja riittävällä tavalla (PeVL 27/2004 vp , s. 3/II). Valtuuden käyttöä on siksi välttämätöntä sitoa ehdotettua täsmällisemmillä lain säännöksillä, jotta lakiehdotus voidaan näiltä osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2005 vp:
Opetusministeriön asetuksella säädetään 26 a §:n 3 momentin nojalla myös hyvitysmaksun suuruus. Valtuuden käyttöä rajaa hyvin väljä säännös maksun vahvistamisesta sellaiseksi, että sitä voidaan pitää sopivana hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Maksun suuruudesta säädettäessä tulee momentin mukaan lisäksi ottaa huomioon, missä määrin yksityisen kappaleen valmistamisen estäviä teknisiä toimenpiteitä on käytetty yleisön saataviin saatettujen teosten suojana. Tämänkään säännöksen ei voida sanoa merkittävästi ohjaavan valtuuden käyttöä.

Valtuutus on perustuslain 80 §:n 1 momentin näkökulmasta väljä etenkin, kun otetaan huomion hyvitysmaksun merkitys tekijänoikeuden haltijoiden, maksuvelvollisten ja kuluttajien oikeuksien kannalta. Ehdotus ei siksi ole hyvin sopusoinnussa perustuslain 80 §:n 1 momentin sen lähtökohdan kanssa, jonka mukaan ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa lähinnä teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisehköissä asioissa (HE 1/1998 vp , s. 132/II, PeVL 27/2004 vp , s. 3, PeVL 33/2004 vp , s. 6/I). Valiokunta pitää edellä esitetyn perusteella tärkeänä, että valtuutta säätää asetuksella hyvitysmaksun suuruudesta täsmennetään tai valtuus osoitetaan ministeriön asemesta valtioneuvostolle.
http://www.effi.org/tekijanoikeus/perustuslaki-lausunto-7-2005.html

Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ):
Perusoikeuksien rajoittaminen:
Rajoitusten on oltava suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Rajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Jokin perusoikeuden rajoitus on sallittu ainoastaan, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Rajoitus ei saa mennä pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon rajoituksen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään.

http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=PeVM+25/1994&base=erml...

10 luku
Laillisuusvalvonta
106 §
Perustuslain etusija

Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

Tekijänoikeuslaki
2 a LUKU (8.6.1984/442)
Hyvitys teoksen kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön (14.10.2005/821)
26 a § (14.10.2005/821)
Ennen asetuksen antamista opetusministeriö neuvottelee 1 momentissa tarkoitettuja valmistajia ja maahantuojia sekä tekijöitä edustavien järjestöjen ja kuluttajaviranomaisten kanssa. Maksu tulee vahvistaa suuruudeltaan sellaiseksi, että sitä voidaan pitää sopivana hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Laitekohtaiselle kokonaismäärälle tulee vahvistaa yläraja, jota maksu ei saa ylittää. Maksun suuruutta vahvistettaessa tulee ottaa huomioon saatavilla oleva tutkimustieto yksityisen kappaleen valmistamisen yleisyydestä sekä se, missä määrin yksityisen kappaleen valmistamisen estäviä teknisiä toimenpiteitä on käytetty yleisön saataviin saatettujen teosten suojana. Laitetyypeittäin tulee lisäksi ottaa huomioon se, missä määrin laitetta on mahdollista käyttää kappaleiden valmistamiseen teknisillä toimenpiteillä suojatuista ja suojaamattomista teoksista. (31.10.2008/663)

3. Eu:ssa on kiellettyä myös kilpailulakien nojalla kotimaisten tuotteiden suosiminen ja ulkomaalaisten tuotteiden syrjiminen. (lisää esim. Kilpailiviraston sivuilta). Siitä huolimatta, että että eniten kopioidaan ulkomaalaisia teoksia, niin hyvitysmaksuja ei hyvitetä lainkaan ulkomaille. Vaan ne jätetään kokonaan Suomeen. Suositaan kotimaista

ja syrjitään ulkomaalaista. Sellainen on EU:ssa kiellettyä.

Arvatkaa nyt kerran jos suomalainen polttaa tyhjälle dvd levylle ranskalaista musiikkia ja siitä hyvitetään suomalaista muusikkoa, että suosiiko se suomalaista ja syrjii Ranskalaista.

Juttu hyvitysmaksujen tilityksistä:
( EFFI: n sivut, löytyy Googlella: Kuluttajan edut turvattava uudessa tekijänoikeuslaissa" )

4. Sinänsä hyvitysmaksujen suuruuskin ihmetettää. Sananvapauteen ja perustuslain omaisuuden suojaan ( katso esim Digitodayn artikkeli "suuren valiokunnan kantaa ei huomioitu" - löytyy Googlella) kuuluu oikeus kopioida teoksia omaan käyttöön ja muutaman kappaleen myös ystäville. Silti siitä kerätään yli 10 miljoonaa vuodessa vaikka se on perusoikeus. Ikäänkuin hyvitykseksi artisteille.

Suomessa levymyynnin kokonaisarvo taitaa olla jotain yli 50 miljoonaa (IFPI-sivuilla tilasto). Joidenkin juttujen mukaan artistien osuus on 4% eli koko levymyynnistä se tekisi noin 2 miljoonaa.

Miten ihmeessä voi olla perusoikeuksien kannalta perusteltua, että jos artistien osuus on koko levymyynnistä 2 miljoonaa, että heille sitten täytyy hyvittää yli 10 miljoonaa siitä,että ihmiset kopioivat itselle kopioita omista levyistään. Vaikka se kuuluu perusoikeuksiin ja perusoikeuksien pitäisi olla lähtökohtaiesesti ilmaisia, jos poikkeuksia tehdään, niin poikkeusten pitäisi olla kohtuullisia....Ehkä jos perusoikeuksiin tehtäisiin poikkeus, niin 5% olisi jotenkin kohtuullinen, eli 2 miljoonasta 5% olisi 100 000 euroa.

Tosin hyvitysmaksuilla hyvitetään myös mm. elokuvien kopiointia. Miten lie se onnistuu kun niissä on tietääkseni kopiosuojat.

kale

Huomenta,

Oon tässä miettiny, että mitenköhän tällaset asiat vaikuttaa jälleenmyyjiin / kauppiaihin. Jo nyt esim. ulkoisen kovalevyn tilaaminen Saksasta tulee huomattavasti halvemmaksi vaikka postikulut on 2-8 kertaa enemmän.

Suomessa on jo nyt järkevämpi ostaa kaikki, about elintarvikkeita ja vaatteita lukuunottamatta ulkomailta.

Itse ostan joskus jotain kitarankieliä musiikkiliikkeestä, vain tukeakseni paikallista yrittäjää.

Tällaset muutokset varmaan alkaa ajamaan enemmän ja enemmän rahaa pois Suomesta.

Kuulostaa varmaan köyhän puheelta, ja sitä se onki.

hoohoo

Olen IT-ammattilainen. Kaikkiin musiikkivälineisiin tulee lisätä hyvitysmaksu, koska niiden ääntä saatetaan käsitellä tietokoneella. Miten tämä minuun liittyy? No, juurihan sanoin, olen IT-ammattilainen, kyllä minun kuuluu siitä rahaa saada jos joku soittaa soitinta!

Yhtä hyvä logiikka näillä "taiteilijoilla".

leit

Ihan kiva ajatus. Omituista että vihreältä taholta tulee mitään järjellistä kommenttia liittyen moderniin teknologiaan. Meillä on kuitenkin kaikilla tuoreessa muistissa Braxin älynväläykset internettiin liittyvissä laeissa.

Viimeisimpänä tämä "tehdään linkeistä rikoksia" (rasistiselle sivulle linkittäminen on kohta rikos) ja
"ei rankaista tai yritetä poistaa lapsipornon levittämistä, mutta summamutikassa sensuroidaan sivustoja ilman valitusoikeutta" (surullisenkuuluisa lapsipornofiltteri).

Gregor S.

Ihmetyttää kovin hallituksen valmius noudattaa jokaista taiteilijapiirien toivomusta. Kasettimaksun periminen ulkoisilta kovalevyiltä on malliesimerkki siitä, millaisiin tolkuttomuuksiin hallitus on valmis menemään ns. taiteilijoiden painostuksesta. Ulkoiset kovalevyt toimivat tyypillisesti omien valokuvien, omien videokoosteiden ja muiden omien tiedostojen turvakopiolaitteena. Soininvaara on aivan oikeassa, hyvitysmaksusta on tullut sattumanvarainen pistevero vailla järjen häivää. Seuraavaksi varmaan mukaan otetaan lyijykynät ja ruutupaperi?

vinbju

Entäs kun minä hyräilen tai viheltelen julkisesti jotain melodiaa, joka korvamatona on jäänyt soimaan päähäni. Pitäisikö siitäkin maksaa teostomafialle? Kuka pelastaisi meidät Nottinghamin sheriffiltä ja Juhana Maattoman veroilta?

TV-pappa

puhelinyhtiöille, jotka huutelivat mainoksissaan vuodenkin täysin vapaata musiikinlatausbonusta kapulansa ostaville. Enää ei ole näitä näkynyt, mutta eiköhän ne latausluvat ole vieläkin toimivia. Kukas niistä maksoi, ja kenelle, niitä taksan mukaisia Teosto-korvauksia? Häh!!!

Ja kuka tomppeli on tehnyt näiden pelimannien sopimukset Spotifyn kanssa, ellei niistä saa korvauksia??

raiwo

varmaan syö vihreitä ihan kunnolla kun Osmolla taitaa olla tervettä järkeä jonkinverran päässään eikä hihhuloi tekijänoikeusmafian äänitorvena niinkuin muut vihreät 'kansanedustajat', ikävä kyllä kuuluu vihreisiin joten ei tule ikinä saamaan ääntäni.

TV-pappa

osaa tehdä teostollista musiikkia, jolla voisi itse rahastaa.
Eipä ne moni muukaan virheä osaa sitä musiikkia tehdä, mutta tekevät sitten "epäkaupallista ja kokeellista", ja taas voi huudella korvauksia täydellä syyllä.

JanneGPirinen

Wikipediasta:
Hyvitysmaksu on 74% tyhjän DVD-levyn myyntihinnasta.

Suomessa kerättiin hyvitysmaksua vuonna 2005 yhteensä 11,79 miljoonaa euroa, josta 6,7 miljoonaa jaettiin suomalaisille oikeuksienomistajille ja loput rahat käytettiin "tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin".

Näistä suomalaisista oikeudenomistajista kiinnostaisi tietää tarkemmin kuinka iso osa menee neljälle monikansalliselle levy-yhtiölle ja näiden kustannusyhtiöille?

PetteriJ

Hyvitysmaksun laajentaminen ulkoisiin kiintolevyihin on keinotekoinen ja toimimaton ratkaisu. Kaiken lisäksi se on ristiriidassa tekijänoikeuslain 26a-pykälän kanssa - asetus on siis käytännössä laiton ( http://pjarvinen.blogspot.com/2010/12/hyvitysmaksun-laajentaminen.html ).

Ikävä kyllä se on johdonmukainen - Suomen hyvitysmaksu on maailman neljänneksi korkein ( http://pjarvinen.blogspot.com/2010/12/suomen-hyvitysmaksu-maailman.html ). Eroa esim. naapurimaa Ruotsiin on peräti 60 prosenttia.

Olisi todellakin aika ottaa koko järjestelmä uuteen harkintaan. Mutta keneltä löytyisi siihen poliittista rohkeutta?

LasseRyti

... Suomen hölmöilystä. Tilaus esim Saksan verkkokaupasta maksaa postimaksua saman verran kuin Suomesta, mutta levyjen ym. tietokonekaman hinnat ovat nykyään noin 30% halvemmat (suurempi markkina + pienempi alv). Kun Suomessa meinataan nyt lätkästä päälle vielä hyvitysmaksu, luulisi kaikkien osaavan äänestää lompakollaan.
Ja tämä ei ole edes epäsolidaarista Suomea tai suomalaisuutta kohtaan, koska suurin osa noista rahoista menee Teoston/Kopioston/Gramexin yms. toimintakuluihin. Esimerkiksi Teoston toimitusjohtajalla oli jo vuonna 2007 palkkana 154 000 euroa, muillakin yli 100 000 euroa. Paljonkohan ovat nousseet näinä kolmena vuotena?

Piski Uskii

-uuteen harkintaan. Mutta keneltä löytyisi siihen poliittista rohkeutta?"

Mielestäni hyvitysmaksut pitäisi poistaa, tai ainakin rajata vain tiettyihin formaatteihin.

Tämä ei siinä mielessä vaatine päättäjältä "poliittista rohkeutta" kuin huutaa turuilla ja toreilla kannattavansa kiihtyvää maahanmuuttoa ja parin minareetin rakentamista keskelle Helsinkiä.
Toivoa sopii, että valituilla päättäjillä on järki mukana.

nichiren

Cat6 ethernetkaapelin läpi voi siirtää teoriassa satoja megatavuja sekunnissa hyvitysmaksujen piirissä olevaa tavaraa, olisi siis oikeutettua että myös verkkopiuhoista pitäisi maksaa hyvitysmaksua, esim. piuhan pituuden ja teoreettisen maksimisiirtokapasiteetin perusteella.

Ja USB-kaapelit.

space

Näinhän se on. Mitä ne artistit siellä vonkaa rahoja jostain vanhentuneista vehkeistä kun Spotify tuuttaa ääntä ilman mitään talleninta? Toisaalta mitä ne piraatit mouhuavat DVD-R:stä kun ei ne niitä kuitenkaan mihinkään käytä. Eilinen ja sen välineet meni jo.

Loput "oikeat" musiikit hankin sitten CD:nä, jossa onkin jos jonkin näköistä maksua mutta se on sitten eri asia.

järkevästi ajatellen

Miksi tuotteet hinnoitellaan liian kalliiksi.

CD levyn kohtuus hinta olisi sinä 4-6 € välissä silloin niitä ei kopioitaisi kun alkuperäinen ei maksaisi liikaa.

Lisäksi tuo teosto maksu on väärin perusteltu ei niiltä pitäisi sitä noista tuotteista periä jotka niitä ei kopiointiin käytä.

Kyllä se pitäisi olla niin päin että jos asiakas ilmoittaa ettei aio käyttää kopiointiin ei tarvi maksaa , mutta jos sitten tulisi kopioinnista kiinni myöhemmin maksaisi kaikista sitten useamman kertaisen maksun.

Ja teostola tietysti olisi velvollisuus asia toteen näyttää.

Itse en esim,. ole koskaan yhtään levyä ostanut mutta en myöskään ole koskaan kopioinut.

Koska yhtään niin hyvää levyä en ole vielä kuulut tehdyn ettäolisi ostamisen arvoinen eli sitä joskus tulisi kuuneltua..

Yleensä autossakin jos radio on auki kuuntelen muita ohjelmia en musiikkia koska se on ala-arvoista kaikki mitä sieltä tulee..

Ratto-olio

jotkut alkavat taiteilijaksi, vaikka ei olisikaan lahjoja alalle, apurahojen ja tukien toivossa. Tehdään joku tuotos jota kutsutaan taiteeksi ja sitten suututaan kun ei saakaan enää tukea. Menisivät töihin.

TV-pappa

mitä kaikenlaisia avustuksia ja apurahoja EU:kin jakaa jos jonkinlaisilla perusteluilla. On poikkitaidetta, uutta etsivää ja kokeellista..., eli pelkkä selittelyä, ja joku niin sanottu auktoriteetti kannattamassa hakemusta.

Paljonkohan muuten olisi ollut kansan kannatusta esimerkiksi nyt toiseen osaansa ehtineelle, jostain löydettyjen mykkäfilmien taustamusiikin, monivuotiselle säveltämisprojektille. Eivät ainakaan näy YLE Teeman katsojaluvuissa, vaikka heikoimmat julkaistutkin ohjelmat ovat saaneet vain 63 000 katsojaa. Ja mitä maksaa sekin projekti sinfoniaorkesteria ja kaikkea suunnittelua ja toteutusta myöten. Saadaan sillä seliteltyä muhkeata RSO-vuosibudjettiakin, mutta sehän ei ole muutenkaan julkista tietoa, maksajilleen. Hyvät katsojat, Bästä Tittare !