Suomen suurimpiin verkkomedioihin kuuluva Plaza on valinnut verkkolehti Uuden Suomen uudeksi uutisyhteistyökumppanikseen. Palvelun uutisosiossa on alettu julkaista tästä päivästä alkaen Uuden Suomen koti- ja ulkomaanuutisia.
- Plaza haluaa palvella kävijöitään mahdollisimman monipuolisilla ja tuoreilla uutisilla. Omaa uutistuotantoa ei Plazan omistavalla Otavamedialla ole, ja siksi tarvitsemme uutisia tuottamaan ulkopuolisen kumppanin, Plazan päätoimittaja Kirsi Saukonsaari sanoo.
- Olen jo pitkään ja mielenkiinnolla seurannut Uutta Suomea, ja erityisesti nyt kun verkkolehti aloitti oman, itsenäisen uutistuotannon, se on osoittanut olevansa sisällöllisesti erittäin kilpailukykyinen. Siksi päädyimme valitsemaan Plazan uutisten tarjoajaksi juuri Uuden Suomen.
- On kunnia-asia lähteä tuottamaan uutisia verkossa kaikkien tuntemalle Plazalle. Toivottavasti tuomme oman positiivisen lisämme sen virkeään ja monipuoliseen palvelutarjontaan. Plazassa on sama osallistuva henki kuin meillä Uudessa Suomessa, mikä tekee meistä luontevat kumppanit, Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko toteaa.
Otavamediaan kuuluvalla Plaza.fi-sivustolla on lukijoita viikoittain jo yli 600 000. Se on tiedon, uutisten ja viihtymisen keskus, josta käyttäjä löytää oman yhteisönsä oli sitten kiinnostunut muodista ja matkailusta tai vaikkapa tietokoneista. Plazaan kuuluvat sellaiset tunnetut palvelut kuten Ellit, Muropaketti ja Dome.
Verkkolehti Uudella Suomella (uusisuomi.fi) on viikoittaisia kävijöitä runsaat 250 000. Se on noussut kolmessa vuodessa maan luetuimmaksi itsenäiseksi verkkolehdeksi. Uuden Suomen tuottamia uutisia voi tästä päivästä alkaen kuulla myös radiokanava Voicella.

Kommentit
Oikein hyvä, että pienet löytävät toisensa
ja pistävät kampoihin isoille! :)
Niin ne pienet muurahaisetkin pystyvät rakentamaan ison keon!
Katselin tuossa "puheenvuoron" kommenttimääriä
Kommentit välillä ei kommenttia-3 kommenttia. Eli usari on teknisesti ottaen lopettanut keskustelun.
Et arvaa kuinka pieneksi usari muodostuu. Se että usarissa oli niinkin hyvä kommenttipohja, määrään nähden, jäi päätoimittajalta huomaamatta. Kun kaikki huomio kiinnitettiin niihin muutamiin epäolennaisiin.