Sunnuntai 27.5.2012

Yle sai synninpäästön – ”Tv-ohjelma saattoi nöyryyttää”

Luotu: 
9.3.2011 14:55
Päivitetty: 
9.3.2011 15:02
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    KHO:n mukaan Manne-tv ei syrjinyt.

Yleisradion huumoriohjelma ei syrjinyt tai häiriköinyt Suomen romaniväestöä, vaikka osa ohjelman sketseistä onkin voitu kokea halventaviksi tai nöyryyttäviksi, päätti korkein hallinto-oikeus tänään.

Ylen Manne-tv (myöhemmin Romano-tv) pyöri TV1:llä vuonna 2007 ja sarja on edelleen saatavilla DVD-versiona sekä internetissä. Ohjelmasta valitettiin syrjintälautakuntaan sekä Helsingin hallinto-oikeuteen, koska se valittajien mukaan syrji romanivähemmistöä ja lisäsi romaneihin kohdistuvaa häirintää.

KHO:n mukaan "eräät ohjelmasarjan sketseistä on saatettu kokea halventavina tai nöyryyttävinä, ja ne ovat saattaneet aiheuttaa mielipahaa osassa romaniyhteisöä". KHO ja sitä ennen syrjintälautakunta sekä Helsingin hallinto-oikeus olivat kuitenkin samaa mieltä siitä, että Ylen menettelyä ei voinut pitää niin vakavana, että siinä olisi syyllistytty yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettuun häirintään.

– Yleisradio Oy:n ei voida kokonaisuutena tarkastellen katsoa tarkoituksellisesti loukanneen romaniväestöä siten, että ohjelmasarjan esittämisellä olisi luotu yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri, perusteli KHO.

Ohjelmasarja ei KHO:n mukaan sisältänyt vihamielistä suhtautumista romaneihin eikä sellaista liioittelua tai provokaatiota, johon turvautuminen ei olisi ollut humoristiseksi tarkoitetun televisio-ohjelman esittämisen vapauden rajoissa sallittua.

KHO totesi ratkaisunsa perusteluissa, että osa romaneista oli suhtautunut ohjelmasarjan käynnistämään keskusteluun myönteisesti. Ohjelmasarja oli muutoinkin herättänyt lehdistössä ja televisiossa vilkasta keskustelua romanien valtaväestöön verrattuna heikommasta taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta.

Saadun selvityksen perusteella ei voitu myöskään katsoa, että ohjelma olisi tosiasiallisesti johtanut vakaviin häiritseviin seurauksiin mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ollut perusteita.

KHO:n päätös syntyi äänin 4–1. Eriävän mielipiteen jättäneen hallintoneuvoksen mukaan ”ohjelma voi entisestään vahvistaa romaniväestöön kohdistuvia ennakkoluuloja ja siten tosiasiallisesti johtaa häiritseviin seurauksiin”.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

siviilitarkkailija

Mikäli vihervasemmistolainen roskaväki olisi mielipidetiedusteluissa voitolla, KHO olisi tuominnut yleisradion ja ohjelman tekijät sakkoihin tai enintään ehdolliseen vankeuteen rasistisen materiaalin levityksestä. Mutta koska näyttää siltä että poliittinen tilanne ei ole tuomiolle sovelias, hallinto-oikeus tyytyy äänestyspäätökseensä.

Ray

Tummia(suomalaisia) ei syrji enää kukaan heidän "rotunsa tähden", vaan heidän käytöksensä tähden. He ovat jääneet omien asenteidensa vangeiksi.

Onneksi eiväT ihan kaikki. Manne-_tv:n tekijöillä oli suurta rohkeutta. Ja huumorintajuakin.

Mila F

Minusta ohjelma oli hauska ja ihmiset, jotka osaavat nauraa itselleen tai omalle viiteryhmälleen, ovat yleensä fiksuja.

Suomalaisessa kulttuurissa ohjelma oli rohkea. Minun mielessäni rakentui siitä assosiaatio rohkeus-manne-tekemisen ilo. Nyt on paljon helpompi lähestyä romaneja mukavina ihmisinä eikä minään mystisinä ja hiukan pelottavina hahmoina.

Rohkeasti vaan jatkoon ja nauraa saa myös meidän kalkkinaamojen epäluuloille.

Ray

Se on tässä vain surkeata, että tummien viralliset edustajat ovat myös valituksen takana ja tukevat tuhoon tuomittuja asenteita.

Tummat on hyvin heterogeeninen ihmisryhmä, jossa Rainer Frimanin ja muiden rohkeat asenteet voittavat koko ajan.

Manne-tv oli uraauurtava ohjelma ja oikeasti hauska.

Hilma

Näköjään pitää mennä KHO:on asti, ennenkuin uskalletaan sanoa, ettei mahdollista mielipahan aiheuttamista ole vielä kriminalisoitu. Hauska kuulla, sillä Suomi on yhä vähemmän tuntunut hyvinvointivaltiolta ja yhä enemmän mielipahan vastustamisen valtiolta. Myös median kauhisteluista suuri osa tuntuu koskevan asioita, joista joku on pahoittanut mielensä tai jostain on tuntunut, että joku muu voisi siitä pahoittaa mielensä.

simomakela

Romano-TV/Manne-TV oli sitä paitsi hauska sarja. Eivätkö tekijät itsekin olleet pääsosin romaneja. Osmo Soininvaarakin on sanonut, että omaan viiteryhmään kuuluvia saa herjata..se ei ole syrjintää.

ristoi

Ohjelmahan oli mitä parhainta antirasismia. Siinä naurettiin pääosin valkolaisten ennakkoluuloille, mutta ei erityisemmin manneja varoan. Ja kun tekijäporukka oli pääosin manneja, niin sehän oli vähemmistön edustajia esiintuovaa jne.

Saapihan tuosta kuka vaan loukkaantua, mutta että pitää ihan KHO:n kertoa, että saa loukkaantua, niin sehän naurettavaa.

Kävin muuten ihan tämän sketsisarjan innoittmana kesällä eräässä hyryläläisessä ravitsemusliikkeessä, mutta ei nyt sitten siellä näkynyt mannea. Ensiluokkaista ykkösolut oli.

Sarja ei ehkä ollut jollain hienolla laatumittarilla huippua, mutta siitä paistoi sama asia kuin monesta aidosti hauskasta suomalaisesta huumoriohjelmasta: tekijöillä näytti olleen hauskaa. Lopputulosena yleisölläkin oli hauskempaa kuin tekohauskassa laatuohjelmassa.