Tampere Film Festival: ”Yksi vinkki, tutustu tähän mieheen”

Tampereen elokuvajuhlat pyörivät viidettä vuosikymmenettään. Vastakulttuurina syntynyt "kylmän sodan lapsi" on varttunut ja kokoaa yhä näkijöitä ja tekijöitä. Ihmeellisellä tavalla järjestäjät tuntuvat löytävän maailmalta ja Suomesta ihmisiä, joiden teokset ovat syvällisesti historiallisen tapahtumisen ytimessä.

"Siinä näkijä missä tekijä" oli Hannu Salaman Pispala-romaanin nimi. Siitä tehty filmatisointi on juuri hetki sitten pyörähtänyt käyntiin Kari Paljakan ohjaamana elokuvateatteri  Niagarassa Tammerkosken töyräällä. Siitä myöhemmin.

Kirjailija Salama tuskin aavisti, kuinka monimielinen ja osuva hänen romaaninsa nimi onkaan, vaikkapa Tampereen elokuvajuhlilla vuonna 2011.

Näin yhden tekijän festivaalitoimiston edessä yksinäisenä seisoskelemassa. Pyysin häneltä tulta tupakkaani ja asia selvisi: Harun Farocki. (s.1944) festivaalin päävieraita, dokumentaristi ja mediakriittinen professori.

Olin juuri nähnyt Farockin vaikuttavan videoinstallaation talon takana, vanhassa teollisuushallissa TRI:ssä. Se kannattaa katsoa. Kuten miehen syntymäajasta voi päätellä, sota on yksi hänen pakkomielteitään.

Installaatiossa oli mietityttäviä kahdella tykillä heijastettuja visioita Irakin sodasta. Miten tietokonepelimäisyys ja todellisuus yhdistyvät? Miten kauheaa sota ylipäätään on? Ei voinut olla ajattelematta Libyaa ja juuri nyt.

Elokuvafestivaalin näytöksiin kesken kisan vasta perjantaina hypänneenä en voi laajasti kommentoida näkemisiäni. Runsaudenpula tekee huonon omantunnon kuten tavallista. Kallistuin sitten kuitenkin katsomaan pari kotimaisen kilpasarjan näytöstä, joissa en valitettavasti nähnyt yhtään lyhytelokuvaa, joka kyseisen taidemuodon hallinnallaan olisi tehnyt vaikutuksen.

Mielenkiintoinen teos noin sosiologisessa ja maisemallisessa katsannossa oli kyllä Elina Talvensaaren dokumentti "Kuinka marjoja poimitaan". Se kertoi hyvin sen tuskan, mitä jossakin Savukoskella koetaan kun Thaimaalaiset näppäräsormet tulevat paikallisten ihmisten pyhimmille paikoille, mutta myös sen kuinka tämä kulttuurikonflikti sivistyneesti ylitetään. Hyviä tyyppejä. Kaikki ok, mutta itse marjanpoimimisen tekniikan kulttuurisia eroja kuvaavia lähikuvia jäin kaipaamaan.

Mutta palataan Farockiin. Olisin kernaasti nähnyt hänen dokumenttinsa "Jean-Marie Straub und Danièle Huillet bei der arbeit an einem film nach Franz Kafkas romanfragment "Amerika"; koska olin nähnyt tämän hienon Kafka-filmin joskus ammoin Berliinissä, mutta se ei nyt ollut mahdollista.

Sen sijaan näin Farockin Farockin 1990-luvun elokuvat "Esiintyminen" ja "Haastattelu".

"Esiintyminen" oli tosi hupaisa. Miehet valkoisissa paidoissaan kokoushuoneessa. Ei mitään muuta. Mainostoimisto yrittää myydä optikkoyhtymälle kampanjaa. Uskomattoman näennäisälyllistä höpinää. Outoa kyllä, ostajasta tulee taiteilija!

Kummallisella tavalla samaistuin tähän mainoskampanjan ostajaan. Isoon kihoon, joka päättää ja sanoo että jos tämä mielikuvamainonta menee sitten näin ja näin niin ehkäpä me sitten kampanjan ostamme....

Toisessa Farocki filmissä kuvattiin työnhaun valmennuskursseja jossa pitkäaikaistyöttömiä, keskitason johtajia ja narkomaaneja opetettiin brändäämaan itseään. Idea tuntui teoriassa hyvältä mutta tulos oli tylsä. Olisin halunnut ehkä tietää henkilökohtaisesti enemmän sen, miltä tuntuu olla brändi, ja mitä ongelmia se taas aiheuttaa....

Vinkkeinä suosittelen näin Tsunami-olosuhteissa tv-uutisten ohella vain yhtä näytöstä, jos Tampereella päin lienette: Plevna 5 klo 22: Farocki dokumentti: "Neljä päivää kestäneet Playboy-lehden studiokuvaukset keskiaukeamaa varten tarjosivat sisällön elokuvalleni. Keskellä oleva alaston nainen n aurinko, jonka ympärillä pyörivät niin kulttuuri, kaupankäynti kuin eläminenkin."