- Kuva: Filmikamari
Potice - Aivovaimo
Sodankylän elokuvajuhlien avauselokuvana nähty Francois Ozonin elegantti komedia on hurmaavan hupaisa. Ranskalaisen elokuvan suuret tähdet Catherine Deneuve ja Gérard Depardieu loistavat pääosissa ja varsinkin Deneuve tekee mitä mainioimman roolisuorituksen emansipoituvana kotirouvana.
Ohjaaja Ozonin ote on kepeä, mutta tarkkanäköinen. Hän on kypsytellyt tätä Barillet'n ja Grédyn bulevardinäytelmää kymmenisen vuotta, eikä turhaan.
Tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun loppupuolen pikkukaupunkiin, jonka suurin työantaja on Deneuvin esittämän Suzanne Pujolin isän perustama sateenvarjotehdas. Suzanne on jättäytynyt edustusrouvaksi ja tehdasta johtaa hänen tyrannimainen aviomiehensä (Fabrice Luchini). Miehestä voisi sanoa paljon muutakin ilkeää kuin sen, että hän on päässyt asemaansa ns. reittä pitkin...
Johtajan ja lakkoilevien työläisten konflikti päätyy nyrkkitappelun kautta siihen, että lakkolaiset kaappaavat tirehtöörin panttivangiksi ja riitaa sovittelemaan tarvitaan karhumainen kommunistinen pormestari (Gérard Depardieu). Hän taas sattuu olemaan Suzannen eroottinen ihastus jostakin vuosien takaa.
Depardieu ja Deneuve pääsevät siis pitkästä aikaa sekoittelemaan näyttelijänkemioitaan keskenään, eikä tulos ole taaskaan hassumpi.
Varsinainen draama sukeutuu siitä, että johtaja saa kaiken keskellä sydänkohtauksen. Työläiset houkuttelevat Suzannen astumaan tehtaan johtoon ja yhteisö siirtyy huvittavan mutkattomasti patriarkaatista matriarkaattiin.
Uudet raikkaat tuulet alkavat puhaltaa kuin paremmassakin sikäläisessä Marimekossa. Suzanne palkkaa pariisilaisista taidepinnoista haaveilleen poikansa suunnittelemaan uuden malliston ja myynti alkaa vetää. Ilmapiiri ja johtamiskulttuuri muuttuu ja työläiset saavat uudet sosiaalitilat (mikä oli alun perin lakon syy).
Voisi kuvitella, että raskaat poliittiset ja yhteiskunnalliset ainekset tekisivät myös elokuvasta raskaan, mutta kaikkea muuta: Ozon osaa keventää tunnelmaa mainiosti tyylittelemällä sateenvarjojen kirkkailla väreillä ja myös laulu- ja tanssinumeroilla. Ja kun näyttelijät ovat hyvässä vedossa, on kokonaisuus oikein hupaisaa katsottavaa.
Sekin on miellyttävää, ettei elokuvassa keskitytä vain Suzannen feministiseen muodonmuutokseen, vaan että muissakin henkilöissä on särmikästä moniulotteisuutta. Esimerkiksi Depardieun vasemmistolainen pormestari osoittautuu lopulta romanttiseksi haaveilijaksi. Arvatkaapa mistä mies haaveilee: pikkuporvarillisestapa perhe-elämästä tietenkin!
Catherine Deneuve ja sateenvarjot! Aivan luonnollisesti ajatus karkaa tovein vuoteen 1963 ja Jacques Demyn "Cherbourgin sateenvarjoihin". Toden totta, kyllä tässä on jotain edesmenneen mestarin henkeä. Hienovarainen kunnianosoitus.