- Kuva: Warner Bros.
Kuten odottaa sopi loppuu kymmenvuotinen Harry Potter –saaga mahtavaan loppurytinään, johon vielä kolmiulotteisuus tuo oman lisämausteensa. Mutta ilmassa on myös haikeutta ja hillittyä arvokkuuttakin. Loppukohtauksia katsoessa on tunne, että juuri näinhän tämän pitikin päättyä. Nyyh. Nyyh.
Edellinen elokuva eli tämän päätösosan ykkösosa oli hieman puiseva keskittyessään pääkolmikon Harryn, Ronin ja Hermionen aikuistumiseen ja sen myötä sukeutuvaan vähän lällärimäiseen kolmiodraamaan.
Nyt ystävyyden hyve on taas terveesti korkeimmalla sijalla arvojärjestyksessä, eikä kolmikolla olisi aikaakaan ajatella omia seksuaalisia tarpeitaan, sillä tilanne on vakava ja loput Hinnyrkit löydettävä; paha Voldemort on saamassa vahvan yliotteen.
Kalkaros johtaa Tylypahkaa Voldemortin kätyrinä. Noitakoulun ilmapiiri alkaa oikeasti muistuttaa ankeudessaan englantilaista sisäoppilaitosta. Sikäli kapina ja taistelu tuntuu täysin oikeutetulta.
Rahalla saa ja huispaamalla pääsee. Sanotaan nyt vaikka tässä vaiheessa se tyly tosiseikka että elokuvasarja on tuottanut jo 5 miljardia dollaria ja kuudes on tämän selvästi parhaan Potterin avulla tulossa.
Täytyyhän rahan jossakin näkyä ja kyllä se sen tekeekin kun Voldemortin digitaalinen armeija piirittää Tylypahkaa ja taistelu alkaa. Noidannuolia sataa kohti Tylypahkaa kuin vuosituhannen ukkosmyrskyssä ja pianpa tantereella riehuu jos jonkinlaista jättiläistä ja kivisotilasta. Roiskuu muttei rapata.
K-11 ikäraja tuntuu sopivalta. On tämä pikkaisen vanhempaakin yleisöä kauhistavaa etenkin kun Voldemortin inhalla jättiläiskäärmeellä on kohtalaisen iso rooli.
En tahdo kiusata fanien joukkoja asiantuntemattomasti juonen yksityiskohtia repostellen. Sen sijaan tahdon osoittaa mitä nöyrimpää kunnioitustani kirjailija J.K. Rowlingia ja koko tekijäryhmää kohtaan siteeraamalla erästä varhaisempaa englantilaiskirjailijaa.
Tarkoitan Shakespearea ja hänen näytelmäänsä ”Myrsky”. Lie ilmiselvää, että se on kummitellut jossain Potterin luoneen prosaistin aivojen takahuoneessa…
Mielivaltaisesti napatut näytteet ovat lähinnä Prosperon monologista, suomennokset milloin Cajanderin milloin taas A. Kivimaan:
”Tääl’ on vaan tuskaa, hirmua ja taikaa;
Pois tästä kauhun maasta taivaan vallat
Meit’ ohjatkoon” Myrsky V, 1
”Taikavoimaa vailla nyt
käteni on tyhjennyt.” Myrsky V,1
”Mut loitsut julmat
Nyt vannon pois, ja kun vaan taivaallista
Saan soitantoa aikaan…
… sauvani mä taitan,
Sen maahan hautaan monta syltä syvään… ” Myrsky V,1
Ja lopuksi ”Myrskyn” kuuluisin lause:
”Samaa kudelmaa
me olemme kuin ovat unelmatkin;
ja uni kietoo pientä elämäämme. ” Myrsky IV, 1