- Kuva: Cinema Mondo
Nuoren meksikolaisen Pedro Gonzáles-Rubion esikoisohjaus on varsinainen helmi elokuvatarjonnan merellä. Isä ja poika viettävät todellista laatuaikaa Karibian koralliriutalla. Minimalistinen teos välittää poikkeuksellisen vahvan tunteen sikäläisestä luonnosta ja kalastajien elämäntavasta.
On oikeastaan yllättävää nähdä esikoispitkässä elokuvassa näin tietoisen kypsää ja yksinkertaisen selkeää kerrontaa. Se ei ole lainkaan niin helppoa kuin lopputuloksen vaikuttavasta vaivattomuudesta saattaisi päätellä.
Gonzáles-Rubio suoristaa mutkat jo kehystarinassa: nuori Maya-intiaani (Jorge Machado) rakastuu italialaiseen naiseen (Roberta Palombini). He saavat pojan Natanin (Natan Machado Palombini) ja eroavat.
Elokuva ei kerro näiden todellisten ihmisten eron syistä hienotunteisesti mitään vaan yksinkertaisesti siitä, että isä hakee noin 7-vuotiaan poikansa Italiasta ja vie hänet oman lapsuutensa maisemaan iso-isänsä (Nestor Marin) luo tolpilla seisovaan kalastajamökkiin riutalle.
Mökillä ollaan ehkä kuukausi ehkä pari, vaikea sanoa, koska ajantunne katoaa. Sitten poika viedään takaisin äitinsä maailmaan puhaltelemaan saippuakuplia.
Riutalla elämä on lumoavan luonnollista. Poika oppii asioita ja myös isä oppii isoisältä jo unohtamiaan taitoja. Miehet sukeltavat ilman happilaitteita herkullisen näköisiä suuria rapuja riutan onkaloista ja myyvät ne laatikoissa isompaa laivaan. Seuraavana päivänä taas kiskotaan jo suuria kaloja (Barracudaa?) ylös ilman virveleitä, siis käsipelillä.
Isoisä hörppii kahvia ja katselee myhäillen silmiä hivelevää auringonlaskua. Isä ja poika painiskelevat pikku mökin lattialla. Seuraavana aamuna lähdetään taas uuden kalalajin pyyntiin.
Isä ja poika kesyttävät pojalle leikkitoveriksi valkoisen Ibiksen, jonka ristivät Blanquitaksi. Kesytys on liikuttavan hieno jakso.
Naiset esiintyvät lähinnä eroottisissa seinäkuvissa, joita nähdään läheisen miesvaltaisen kylän puutalojen seinillä. Runollisesti käsitelty yksityiskohta tämäkin.
Elokuva on kuvattu tosiaan maailman toiseksi suurimmalla koralliriutalla Banco Chinchorrolla, jonne on perustettu suuri luonnonsuojelualue. Tietty uhanalaisuuden tunne näkyy myös kalastajien kasvoilla ja olemuksessa, vaikka ohjaaja ei sitä mitenkään alleviivaa.
Gonzáles-Rubio on itse kuvannut elokuvan lukuun ottamatta vedenalaisia kuvia. Hän on myös käsikirjoittanut ja leikannut. Täytyy nostaa hattua ja todeta yleisesti, että tässä sitä näkee, mitä maltilla ja ajalla saa aikaan, vaikka olisi pienempikin ryhmä.
Koulussa moni meistä on joutunut lukemaan semmoisia kirjoja kuten Steinbeckin "Helmi" tai Hemingwayn "Vanhus ja meri". Tätä elokuvaa katsoessa niiden muistot haalistuvat jonkinlaisiksi länsimaisen miehen omien ongelmien heijastuksiksi. Luulenpa, että elokuvan isoisä nauraisi niille makeasti helmenvalkoisilla hampaillaan.