Sunnuntai 27.5.2012

Vares – Sukkanauhakäärme

To, 08/04/2011 - 12:20 -- admin
  • Kuva: Solar Films
    Antti Reini

Uusin Vares –elokuva jatkaa Lauri Törhösen ohjauksessa jo tutusti ja suoraan sanoen vähän yllätyksettömästi turkulaisten mätäpaiseiden puhkomista. Tällä kertaa puretaan huumevyyhtiä aavistuksenomaisten romanttisten mausteiden kera.

Tuoreissa Vareksissa on viljelty tiuhaan helikopterikuvia ja sellaisesta lähdetään nytkin. Kohteena on keskellä kaupunkia törröttävä Kakolan massiivinen vankilarakennus. Osuva symbolikuva sinänsä: sieltähän näitä rikostarinoiden aineksia sikiää.

Täytyy myöntää, että alkupuolen jaksot, joissa vaarallinen vanki valmistelee pakoaan, ovat Törhöseltä jämerää elokuvakerrontaa. Ruokalan tappelunhässäkkä on hyvin pohjustettu ja toteutettu.

Mutta hieman samalla tavalla kuin edellisessä elokuvassa ”Vares – Huhtikuun tytöt” kaupungilla irrallaan liikkuva tappaja jää tosiaan käsikirjoituksellisesti irralleen liian pitkäksi aikaa muusta juonirakennelmasta eikä varsinaista jännitystä kyllä synny kuin nimeksi.

Kapakka ”Apteekin” tuttu kööri saa nauttia lääkkeitään ja höpistä rauhassa. Ryyppääminen onkin hillitympää ja mietiskelevämpää kuin edellisessä kevätkirmauksessa.

Läheisessä ”Olavin krouvissa” pianoa pimputteleva naistenhurmaaja, espanjalaisemigrantti Jesus Maria Lobo (Ilkka Villi) pistää iskemisvolyymillään omasta charmistaan aikaisemmin niin varman Vareksenkin (Antti Reini) hieman mietteliääksi.

Syy Vareksen hämmennykseen on se, että pimputtelijan kanssa samassa kapakassa strippaa myös Vareksen naapuri ja ystävä, taksikuski Anna Huttunen (Maria Järvenhelmi). Ja kun ilmenee, että hurmuri on ”soitellut” myös hänen kanssaan, on etsivän aika havahtua romanttis-eroottisiin toimenpiteisiin.

Nämä ihmissuhdekuviot ovat elokuvan kiintoisinta antia. Ruumiita nyt tulee siinä sivussa leegio, mutta kukapa niitä laskemaan.

Antti Reini sopii hyvin tulkitsemaan tätä yksityisetsivän pehmeämpää ja filosofisempaa puolta. No, eihän tämä hahmo muissakaan osissa ole mikään Mickey Spillanen kirjoittaman Mike Hammerin kaltainen kovanyrkki, joka lyö ensin ja kysyy sitten vasta.

Tuntuu muuten siltä, että jos tästä kirjailija Reijo Mäen luomasta universumista kovaa pintaa jostakin pitää etsiä, niin naisista sitä löytyy. Katja Kiurua oli pitkästä aikaa mukava nähdä esittämässä hyvin tämmöistä naishahmoa kuntosalin emäntänä.

Asetelma on samantapainen kohtauksessa, jossa Vares joutuu kiimaisen hammaslääkärin käsittelyyn. Tätä jaksoa olisi hyvin voinut virittää tietoisemmin koomiseen suuntaan, mutta ehkä se oli oikeasti vakava paikka…

filmtrailer:7138

Tähdet: 
3
Ensi-ilta: 
5.8.
Ikäraja: 
K-13
Genre: 
Rikoselokuva
Ohjaus: 
Lauri Törhönen
Käsikirjoitus: 
Mika Karttunen
Pääosissa: 
Antti Reini, Pete Manninen, Katja Kiuru, Ari Wirta, Carl-Kristian Rundman, Rebecca Viitala, Ilkka Villi, Panu Vauhkonen, Markku Toikka, Juho Markkanen, Maria Järvenhelmi,, Jasper Pääkkönen, Ilkka Heiskanen, Eppu Salminen, Matti Onnismaa, Vesa Wallgren, Sökö Kaukoranta, Laura Elo
Muut asiasanat: