Sunnuntai 27.5.2012

Tutkija murskaa Suomen armeijan: ”Surkuhupaisaa”

Luotu: 
13.9.2011 14:22
Päivitetty: 
13.9.2011 14:35
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Timo Vihavainen.

Faktakulma

Timo Vihavainen (synt. 1947) on Venäjän tutkimuksen professori Helsingin yliopistossa. Julkaissut mm. Kansakunta rähmällään (1991), Stalin ja suomalaiset (1998), Länsimaiden tuho (2009). Itäraja häviää ilmestyy syyskuussa 2011

Professori Timo Vihavainen sanoo suomalaisten yrittävän unohtaa omat sotakokemuksensa.

-Sen sijaan, että aiemmin hankittiin vain puolustusaseita, hankitaan nyt huippukalliita hyökkäysaseita, arvioi Vihavainen uusimmassa teoksessaan, tänään julkaistussa Itäraja häviää - Venäjän ja Suomen kaksi vuosisataa (Otava).

- Ehkäpä potentiaalinen hyökkääjä nyt tunnustaa jo etukäteen tappionsa ja meillä on ikuisesti rauha maassa. Vai todistaako tämäkin muodikas suuren maailman apinointi vain sitä, ettei historiasta ole opittu yhtään mitään eikä haluta oppiakaan.

Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori pohtii kirjassaan historian tulkintoja niin Suomessa kuin Venäjällä, jossa on ilmestynyt useita suomalaisittain eriskummallisia epäkriittisiä historiankirjoja. Vihavaisen mielestä historia on sellaista, että jälkikäteen kuka tahansa tietää tai luulee tietävänsä asiat paremmin kuin aikalaiset.

Historiattomuus on ongelma päätöksenteossa. Selkeimmin tämä näkyy muun muassa puolustusvoimissa, jossa on Vihavaisen mielestä näkyvissä markkinahengessä toteutettujen uudistusten jälkiä.

- Rahat vedettiin pois vanhalta ja kuluneelta ja annettiin sille, mikä oli uutta ja ennen kokeilematonta. Väliportaan hallinnon tapaus on vain yksi esimerkki, joskin varmasti yksi hullunkurisimpia ja surkuhupaisimpia, Vihavainen laukoo kritiikissään.

Sotilasperinne kuin Stalinin jälkeen

Suomettumisen, reaalipolitiikan tuntijana jo vuonna 1991 profiloitunut professori kummastelee sitä, että Suomen armeijan joukko-osastoperinteille tai millekään muillekaan perinteille ei ole armoa annettu, kun varuskuntia on lakkautettu.

-Liekö uudistajilla ollut mielessään sama kuvitelma kuin Stalinilla aikoinaan, kysyy Vihavainen ja kirjoittaa Stalinin oppineen kantapään kautta palauttamaan arvoonsa Venäjän sotahistorian perinteitä, näennäisesti pelkkää kuvitteellista painolastia.

-Meillä ei omaa historiallista kokemusta arvosteta, vaan sen sijaan juostaan kilpaa maailman kehittyneimmän sotakoneiston jäljessä ja yritetään hankkia pikkuruiselle armeijallemme sellaiset härvelit, että naapuri jää toiseksi. Jonkinlaisena ehkä täysin kypsymättömänä johtoajatuksena lienee, että turvallisuus paranee, mikäli naapuri ymmärtää olevansa alakynnessä. Vihavainen valittelee, että historianvääristelijät nakertavat Suomen ja Venäjän välisiä suhteita.

- Informaatiosota pilasi aikoinaan suomalais-venäläiset suhteet perusteellisesti eikä ole mahdotonta, että se tapahtuisi uudelleen. Lyhytnäköiset erikoispalveluiden kikkailijat, jotka järjestävät internetissä maailmanlaajuisia kampanjoita "Venäjän puolesta" ja Suomea vastaan ja nostavat esille mielenterveydeltään epäilyttäviä "kansalaisaktivisteja" ja "oikeustaistelijoita", jotka puhuvat "sodanuhasta" Suomen ja Venäjän välillä, voivat sumuttaa ihmisiä, jotka eivät lainkaan tunne Suomea.

Osansa professorin arvostelusta saavat myös Karjalaa takaisin halajavat tahot. Vihavaisen mielestä "aluepalauttajien" tekemät laskelmat ovat surkuteltava esimerkki todellisuudentajun puutteesta.

 

"Tarvitaan merkittävää intellektuaalista kapasiteettia, jotta voisi ymmärtää mitä merkitystä oli sillä, että Suomi ei ollut jatkosodassa Saksan liittolainen, Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton liittolainen eikä tällä hetkellä Naton liittolainen."

-Suomi valitsi aikoinaan taistelun, vaikka tarjolla oli myös rauha ja aluelaajennus. Sota hävittiin, vaikka kunniakkaasti. Vähemmän kunniakasta on akkamainen ruikutus sodan lopputuloksen takia ja sen harjoittajat eivät voi saada aikaan muuta kuin pilata maansa maineen. Tähän asti Suomi on pitänyt kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan, siitä ei ole edes keskusteltu.

Uusstalinistien talvisodan tulkinnat

Venäläisissä esityksissä sodasta on toisenlaisia painotuksia kuin suomalaisissa. Joissakin tapauksissa voi puhua suoranaisesta fennofiliasta, joissakin taas venäläisestä sovinismista.

- Jälkimmäisestä esimerkiksi sopii vaikkapa Jelena Senjavskaja, tunnettu moskovalainen historiatieteen tohtori, joka selittää Suomen ja Neuvostoliiton sodat suomalaisten suurella aggressiivisuudella ja pyrkimyksellä Uralille ulottuvaan Suur-Suomeen. Historiantutkija muistuttaa, että suomalaisten vastarinta talvisodassa on tietenkin kaikkien tuntema historian tosiasia, vaikka Venäjällä on uusstalinistisissa piireissä tulkittu talvisota yleisesti "tarpeettomaksi sodaksi".

Vihavainen arvioi, että eräät kirjoittajat kuvaavat suorastaan liikuttavasti sitä, miten traagista oli, että ulkoministeri Erkon johtama lyhytnäköinen ulkopolitiikka aiheutti sodan aivan mitättömästä syystä. Näissä tulkinnoissa väitetään, että Moskova tarvitsi vain pari tukikohtaa, eikä se edes vaatinut Pietari Suuren rajaa, johon suomalaisten oli sodan jälkeen suostuttava. Vihavaisen mielestä on selvää, että kaikki olisi kuitenkin voinut käydä toisin. Mikäli Moskova olisi hoitanut leiviskänsä paremmin ja onnistunut jakamaan Suomen kansan kahtia, olisi vuoden 1918 tuoreet haavat varmaankin voitu vielä avata.

-Kun hyökkääjä kuitenkin teki kaikki mahdolliset virheet, se menetti senkin vähän uskottavuuden, jota sillä suhteellisen laajoissa vasemmistopiireissä oli ollut, Vihavainen selvittää.

Professori ei lämpene uudelle venäläiselle historiankirjoitukselle vaan kirjoittaa, että sota oli pikemminkin uhri, joka annettiin todellisten, ikuisten arvojen, oikeuden ja totuuden puolesta. "Suomen suuri kevät" oli todellisuudessa Moskovan pakkorauhan kevät. Kymmenientuhansien nuorukaisten tuhottu tai ruhjottu elämä ei riittänyt pelastamaan Karjalaa, josta sadat tuhannet joutuivat lähtemään kotinsa, kontunsa ja koko omaisuutensa menettäneinä. Kollektiivinen suru, koko kansan itku tervehti "Tynkä-Suomeen" siirtyviä evakkoja, joita ei koskaan nimitetty pakolaisiksi.

-Heidäthän todella oli evakuoitu, ellei omasta vapaasta tahdostaan niin ainakin ymmärtäen että niin oli pakko tehdä. Kuusisen hallitus olisi kyllä mielellään ottanut koko joukon harvalukuisten alamaistensa piiriin.

Imperiumi iskee takaisin 

Vihavainen kirjoittaa, että Pietarissa ilmestyi vuonna 2010 merkillinen kirja "Talvisota NKVD:n dokumenteissa". Lyhyen alku- ja loppuluvun ohella se sisältää vajaan sadan sivun verran raportteja 1930-luvun Suomen neuvostovastaisista piireistä ja Saksa-suhteista. Lisäksi kirjassa on noin 150 sivua puhtaasti paikallisia sodanaikaisia operatiivisia dokumentteja ja parikymmentä sivua sodanaikaista propagandamateriaalia. Osat eivät liity toisiinsa oikeastaan millään tavalla. Niitä yhdistää vain se, että ne on kaivettu "Ison talon" eli Pietarin FSB:n arkistosta.

Kaiken kaikkiaan 2000 kappaleen painoksena leviävä venäläiskirja tarjoaa runsaasti aineksia sellaiselle epäkriittiselle historiantulkinnalle, jossa talvisota ymmärretään neuvostojohdon rationaalisena, ellei peräti välttämättömänä politiikkana. Vihavaisen mielestä asia on valitettava, sillä kirjoittajat olisivat ilmeisesti pystyneet parempaankin.

Alku- ja loppuluku kertovat lukeneisuudesta ja jopa suomenkielisten nimien kirjoitusasu on yleisesti ottaen oikea, toisin kuin alkuperäisissä raporteissa.

-Pikanttina yksityiskohtana tulkoon mainituksi, että vuoden 1936 katsauksessa käytetään termiä "vapaussota" puhuttaessa vuoden 1918 tapahtumista, Vihavainen kirjoittaa.

Kaiken kaikkiaan voi joka tapauksessa todeta, että talvisotaan suhtaudutaan nykyisellä Venäjällä asian vaatimalla vakavuudella. Historiaa ei kirjoiteta koskaan valmiiksi.

Historia on vaativa laji

-Tarvitaan merkittävää intellektuaalista kapasiteettia, jotta voisi ymmärtää mitä merkitystä oli sillä, että Suomi ei ollut jatkosodassa Saksan liittolainen, Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton liittolainen eikä tällä hetkellä Naton liittolainen.

Näennäisesti vähäpätöinen ero kahden mahdollisen vaihtoehdon välillä oli kussakin tapauksessa Suomen politiikan kulmakivi, joka antoi sille omaa liikkumavaraa.

Vihavainen toteaa kirjassaan, että uutta perattavaa aineistoa löytyy edelleen. Venäjällä historioitsijan ja opettajan aarreaitta on internet. E-kirjastojen kokoelmien lisäksi on käytettävissä valtavasti lähteitä. Näistä ansaitsee Vihvaisen mielestä erikseen tulla mainituksi sivusto www.aroundspb.ru , jossa on aineistoa Suomen ja Venäjän sotien osalta. Venäjänkielisen sivuston dokumenteista osa on suomeksi.

Faktakulma

Timo Vihavainen (synt. 1947) on Venäjän tutkimuksen professori Helsingin yliopistossa. Julkaissut mm. Kansakunta rähmällään (1991), Stalin ja suomalaiset (1998), Länsimaiden tuho (2009). Itäraja häviää ilmestyy syyskuussa 2011

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

juge

Vihavainen voinee kertoa mitä hyökkäysaseita Suomeen on viime aikoina hankittu?

Typerämpikin tajuaa, että Suomella ei ole kapasiteettia (tai halua) hyökätä Uralille asti, mutta puolustusaseiden pitää olla kunnossa.

Varjojen mies

Eiköhän jokaisessa sodassa hyökätä ja puolustauduta. Kaikkia käytettävissä olevia aseita käytetään molemmissa tapauksissa.

Olen aina ihmetellyt miksi fiksuimmatkin usein kuvittelevat Suomen joskus havitelleen Uralille asti. Sodanaikaiset vastuullisemme olivat vähintäin yhtä realisteja kuin nykyiset kaikkitietävät. Jos tavoitteet peitettiin puhumalla huumorimielessä Uralille menosta, se ei tarkoita, että sinne todella oltaisiin oltu menossa.

Eiköhän sotaoikeus odota niitä, jotka sotatilan aikana armeijan todelliset tavoitteet ja aikomukset julki huutaa?

John Galt

Hankinnassa on esim. ilmasta-maahan-aseistus Horneteille. Sitä voidaan kutsua hyökkäykselliseksi aseeksi. Kaukovaikutteisten aseiden hankkiminen ei sinänsä ole turhaa, mutta tässä tapauksessa asia tehdään kalliimman kautta. Sama (luultavasti parempi) kyky olisi luotu huomattavasti halvemmalla hankkimalla tykistöohjuksia (ATACMS) jo olemassaoleviin raskaisiin raketinheittimiin (MLRS).

Ehkäpä Vihavainen tarkoittaa kuitenkin sitä, että on satsattu kalliiseen teknologiaan, jota ei kuitenkaan saada hankittua riittäviä määriä. Esim. kuljetuskopterien hankinta tuossa laajuudessa oli täysin järjetön. Samalla rahalla olisi saatu maavoimille kuljetuskapasiteettia uskomaton määrä.

ananias

Suomen paras puolustusase tuhotaan ja samalla tuhlataan satoja miljoonia.
Tästä on kiittäminen kokoomusta, kepua ja ruottalaisia. Sosialistit jo luonnostaan suostuvat mihin tahansa yksipuoliseen aseistariisuntaan.
Yhtä tehokasta ja käyttökelpoista puolustusasetta kuin miinat ei ole vielä keksitty.

Hukkinen

Nyt kaivattaisiin selvitystä tai lähteitä jo tehtyihin selvityksiin, jos sellasia on, paljonko miina-aseen rajoittamaton takaisin otto toisi säästöjä.

Kuka tällaisen laskelman tekisi? Puolustusvoimatko? Jos se on jäänyt tekemättä, onko se jätetty tekemättä poliittisista syistä? Politiikkahan ei kuulu sotilaille.

Työhypoteesina olettasin, että miinojen rajoitukseton käytössä pitäminen toisi säästöjä ja lisäisi kustannustehokkaasti puolustuksen uskottavuutta. Mutta onko asia todella näin? Siitä tarvittaisiin selvitys.

Penttijuhani

olisi kaikissa suhteissa niin selvä, ettei sitä voi tehdä/julkistaa. Miinojen pätevä käyttö, joka vaatii siihen koulutettuja sotilaita, on halvempaa ja tehokkaampaa kuin muut puolussodan keinot. Mutta nyt politiikkana on pitäää yllä - valheellista - Nato-optiota asejärjestelmiä sen vaateisiin sovittamalla. Tähän kytkeytyy toiveita Nobel- ja YK-maineista ja -hommista, kun jv-miinojen kiellolla myös Venäjä voi antaa enemmän kuin päänsilityksiä - ns. henkilökohtaisilla tasoilla poliitikoille.

Tähän mennessä evp. PvKomentaja Lauri Sutela on verrannut jv-miinojen kieltoa maanpetokseen. Nykyinenkin komentaja lienee jo sanonut, ettei niitä voi millään korvata. Tämä on taktinen ja strateginen selvyys teoriana, ja Suomen kokoisessa maassa jv-miina on selvä tehokkaan puolustuksen edellytys.

Kustannuslaskelmat on taatusti tehty. Kun tulos on selvä, se on salattava, mitä totuttiin tekemään lähes kaikessa ns. yya-aikana. Toinen asia on, että Suomi tarvitsee modernia kalustoa myös, kuten Hornetteja ja koptreita. Mutta niillä ei pitkälle potkita. Sitä ei tehdä "kansainvälillä maineillakaan." Uskottavuutta tuo, että suurella määrällä aseiden käyttäjiä on kaikki keinot käsissään, jos tarve tulee. Miinojen poisto on kuin maanpetos, luoti selkään.

Käpälämäen tarkkailija

Olipa hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Lisää tällaisia artikkeleita ja US rakentaa itsestään todellisen laatulehden!

Itse asiasta olen samaa mieltä kuin se, joka on sanout: "Joka ei ymmärrä historiaa, on pakotettu toistamaan sen virheet". Tässä kohtaa tärkeintä juuri ja nimenomaan olisi ymmärtää ja ottaa oppia historiasta. Siispä lopuksi tunnettu viisaus: Si vis pacem, para bellum.

Old Fargo

Isovenäläisten toimista on hyvä puhua. On jäänyt varjoon viimeaikaisten talousuutisten alle.

Aseistuksen arvostelua en ihan tajua. Eikös se ole ihan sama, mitä aseita hankkii, jos käyttää niitä omalla alueellaan eikä kyseessä ole joukkotuhoase? Puolustuksellista toimintaahan se on.

Penttijuhani

koulutettuja lentäjiä, on aina ollut. Nyt niihin lisätään kopteripilotit, jopa tietokoneiden ekspertit - toivottavasti. Takana on vanha ja selvä idea, selvä mm. viime maailmansodan aikana. Lentäjät miehitetyistä maista istuivat hävittäjien ja pomittajien ohjaimissa nimenomaan Englannissa, kun sota sen ilmatilan herruudesta käytiin.

Yya-aikana koulutusta annettiin tietenkin myös Mig-koneisiin, mikä teki propagandistisista huhumyllyistä hiukan sekavia. Ne jauhoivat kaiken aikaa näissä asioissa. Nyt voisi ehkä nykyistä hiukan pienemmällä määrällä Hornetteja hoitaa ainakin koulutukset. Vaikea tietää, miten jutut on laskettu.

Karjalan poeka

Eiköhön olisi jo paras uskoa se tosiasia, että Moskovan neuvottelukutsun ja sodan syttymisen välisenä aikana ei mobilisoida kymmenien divisioonien joukkoja Suomem itärajalle, rakenneta rajalle johtavia teitä ja tautateitä jne. Sotaan ja Suomen valloittamiseen töhtäävät toimet aloitettiin jo 1930-luvun puolivälissä... Totuus on, että NL hyökkäsi ja halusi valloittaa Suomen. Kaikki muu on sumutusta ja paskapuhetta.

Rohmar

Tupu, Hupu ja Lupu esittivät edellisellä hallituskaudella päivää ennen eduskunnan kesälomia kiristysluontoisesti lähes kahden miljardin koalitiokaluston ostoslistan.

Asiaa oli käynyt pohjustamassa valtiomiehen vastaanoton Washingtonissa saanut Häkämies, joka päätti voimainsa tunnossa höystää kunniansa hetket "Venäjä, Venäjä, Venäjä" kiekaisulla.

Samaan aikaan stubeliaanisen herätyksen saanut sotakorkeakoulun upseeri teki TV-uutisissa poliittisia linjanvetoja ikivanhan työnjaon vastaisesti "uuden avoimen ulkopolitiikan nimissä". Tämä työnjakohan on se, että upseerit eivät tee oman mielensä mukaan politiikkaa, vaan sitä tehdään Suomen Tasavallan eduskunta nimisessä laitoksessa.

Noh, mikä tässä on sitten ongelmana?

- Suomessa ei ollut, eikä ole hallitusohjelmaa NATO tai USA johtoisiin hyökkäyssotiin lähtemisestä, jolloin sellaiset kalusto-ostoksetkin ovat kyseenalaisia.

- Asekaupoissa liikkuu hyvin yleisesti parin kolmen prosentin lahjus politikoille, jonka vuoksi ne pitäisi tehdä äärimmäisen selvästi, ja läpinäkyvästi. Tämä kauppa oli kiireineen kaikkea muuta kuin sellainen.

- Kolmen kopla häärii kuin kätyri lauma mielensä mukaan. Jos ministeri on ainoastaan noudattavinaan hallitusohjelman ja demokratian pelisääntöjä, niin silloin hän ei ole kelvollinen tehtäväänsä.

- Hömppämaakari Stubb etsii aivan selkeästi ohituskaistoja, jolla se saisi Suomen eri tavoin kytkettyä vahingolliseen ulkopolitiikkaan.

machdevelop

Tässä Stubelolandiassa, ilmeisesti lukenut myös Paasikiven kirjat toiminnasta Moskovassa. Huutavan yksinäinen ääni tässä kuljetushelikopteri - ja hornetiassa on riemastuttavaa. Paljon saa myös irti länsimaiden tuhosta-mittaamattomasta ahneudesta ja älyttömästä pörssiriippuvuudesta, jos ylittää liiat sivistyssanat. Ajattelulle perusteet tältä mieheltä!

Penttijuhani

keskusteluun. Minusta profesori on hiukan kallellaan siinä mielessä, että Suomi oli Saksan operatiivinen liittolainen ns. jatkosodassa. Se mm. saarsi Leningradia Laatokan ympäri; sakemannit vain eivät selvinneet osastaan. Poliitisesti oli eduksi pitää kiinni "erillissodasta," koska Kansainliitto oli sellaisen "oikeuttanut," kun se totesi NL:n moninkertaisen laittoman agression.

Yya-aikana Suomi taas asettui poliittisesti NL:n taaksi, kun se tunnusti sen blokin DDR:n tunnustamalla ennen Etykiä. Samoin Suomi oli teknisesti varautunut ottamaan "dieseliä" käyttäviä joukkoja, myös ohjuksia joillekin radoille. NL:n sotilasasiamiehet "tarkastivat" varuskuntia.

Siis tässä se perinne, jota taas noudatetaan. Selvä se, että joukko yksinkertaisuuksia saa tärkeää tärkeyden tunnetta kaikista "salaisuuksista." Ovatko ne yhä tarpeen?

Berserk

Vihavaisella on ne kaikki

1.Samaistuu liikaa omaan tutkimusalaansa.
2.Ryhtyy ottamaan kantaa aloihin, joita ei ole tutkinut lainkaan
3.Ryhtyy ennustamaan tulevaisuutta edellisten kohtien perusteella, unohtaen että historia ei koskaan toista itseään

1.Venäjän tutkimuksen professorina Vihavainen katselee, jos ei nyt pahimpien haukkojen, niin kuitenkin venäläisten silmälasien läpi Suomenkin historiaa, esim.tarjolla oli 1939 rauha ja aluelaajennus. Niin olikin. Mutta siinä koko NL olisi liitetty Suomeen.

2.Puolustusvoimien varustamisesta ja aseiden soveltuvuudesta puolustus-ja hyökkäystehtäviin Vihavainen ei voi vähäisen sotilaskoulutuksensa vuoksi ymmärtää mitään. Vaikeassa taloustilanteessa ei kasarmilla ja perinteillä maata puolusteta. Vai Cajanderiako on ikävä?
Vihavainen jättää häveliäästi mainitsematta aiemman kannanottonsa että koko puolustusbudjetti voitaisiin romuttaa ja hankkia kaikille autotalliin säkki Y-lannosta (eli ns. Breivikin malli).

3. Unohtaisimmeko Karjalan? Kansainliitto erotti aikoinaan NL:n jäsenyydestään rikollisen hyökkäyksen vuoksi. Sen seurauksena Suomi joutui luovuttamaan 10% pinta-alastaan, toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin ja 500 000 suomalaista menetti kotinsa. Vihavainen pyytelee venäläisiltä anteeksi kun emme ole asiaa unohtaneet.

Kainuunkonkari

Vaikka kritiikkinne 1. Kohta osuikin nasevasti kohdalleen, ottaen huomioon, että Stalinilla(NL:llä) oli uusi kansallislaulu ja voitonparaati varusteet valmiina "läpimarssin" päätteeksi, unohtamatta Tshetshenia mallista väestönsiirto suunnitelmaa. On vaikea ymmärtää sokeutta asehankintojen strategisen painopisteen muutokselle. Näin "pähkinän kuoressa" kyse on "kantamasta". Siinä, missä miinat ovat kiistatta tehokkain/halvin tapa hidastaa eteneviä hyökkääjiä omalla alueella järjestäytyneesti(jalkaväkimiinat estävät tehokkaasti esim. Telamiinoitteen purkua). On puhtaasti puolustuksellisia asejärjestelmiä pyritty korvaamaan pitkän kantaman(=voi roiskia naapuriinkin) tyyppisillä asejärjestelmillä. Nämä "high-teck" aseet ovat hinnaltaan ihan toista luokkaa.
Koska Hornettien olemassaolevat ilma-aseen torjunta ohjusmäärät on jo nyt todettu riittämättömiksi, on kyseenalaista rasittaa ilma-asettamme taktisesti tarpeettomilla rasitteilla.
Itse Karjalaiset sukujuuret omaavana, minulla ei ole illuusioita siitä 2.luokan kansalaisuudesta, joka monien evakoiden kohtaloksi tuli. Yhtä vähän osaan syyttää nyky Karjalan alueelle pakkosiirrettyjen Venäläisten jälkeläisiä.
Karjalan sosio/ekonominen tila on sitä luokkaa, että sen haikailu muuten kuin pullo kerrallaan, kyllä täyttää "haihattelun" tunnusmerkit.

Jarkko0

"2.Puolustusvoimien varustamisesta ja aseiden soveltuvuudesta puolustus-ja hyökkäystehtäviin Vihavainen ei voi vähäisen sotilaskoulutuksensa vuoksi ymmärtää mitään. Vaikeassa taloustilanteessa ei kasarmilla ja perinteillä maata puolusteta. Vai Cajanderiako on ikävä?
Vihavainen jättää häveliäästi mainitsematta aiemman kannanottonsa että koko puolustusbudjetti voitaisiin romuttaa ja hankkia kaikille autotalliin säkki Y-lannosta (eli ns. Breivikin malli)."

En kyllä ole huomannut, että Suomen armeija olisi erityisesti panostanut hyökkäysaseisiin vaan lähes kaikilla asejärjestelmillä on puolustus tarkoitus.

Kallein hankinta lienee Hornet hävittäjät, mutta nekin on varustettu lähinnä torjumaan hyökkääjään ilma-aseen uhkaa eli ilmasta ilmaan taisteluun. Nykysodassa ilmavoimien merkitystä ei voi vähätellä ja jos Hornetteja ei olisi olisivat Suomen joukot täysin Suojattomia hyökkääjän ilmapommituksia vastaan.

Kuljetushelikoptereita taas tarvitaan erikoisjoukkojen siirtelyyn ja niillä on myös rauhanajan käyttöä. Ilman kuljetushelikoptereita Suomen viranomaisilla ei ole mahdollisuutta reagoida Norjan verilöylyn kaltaisiin tapahtumiin tarpeeksi nopeasti. Terrorismin torjunta on muodostunut merkittävämmäksi tehtäväksi joten sitäkin kykyä pitää olla edes vähän.

Panssarintorjunta- ja ilmatorjunta ohjukset ilman niitä joukot eivät voisi mitään moderneja panssarivaunuja vastaan tai vihollisen helikoptereita ja matalalla lentäviä rynnäkkökoneita joten nekin menee puolustuksellisiin aseisiin.

Kenttätykistö taas on taistelukentän tulivoimaisin ase ja ilman sitä Suomalaisilla joukoilla ei olisi käytössä modernissa taistelussa tarvittavaa tulivoimaa. Kenttätykistö on halvin tapa lisätä joukkojen tulivoimaa ilmeisesti siitä syystä sitä on suomella erityisen paljon. Ilman tulivoimaa ei voi puolustautua vastapuoli kun käyttää kenttätykistöä joka tapauksessa.

Tiedustelu lennokit nämäkään eivät ole hyökkäys ase vaan armeijan silmät jos vihollista ei näe ei kenttätykistöllä tee mitään. Modernissa sodankäynnissä valitettavasti tarvitaan tätäkin menetelmää tai on altavastaajana, koska vastustaja käyttää lennokeita kuitenkin.

Maanpäälle asennettavat miinat aka viuhkamiinat. No näillä ei edes voi hyökätä vaan niiden käyttäminen edellyttää, että vihollinen tulee vaikutusalueen sisäpuolelle ns. hyökkäys tarkoituksessa.

Panssarivaunut aka Leopard on ehkä ainoa hyökkäys ase, mutta näillä on puolustuksellista käyttöä nopeana ja tulivoimaisena joukkona. Panssarijoukot voivat reagoida vihollisen liikkeisiin nopeammin ja suuremmalla tulivoimalla kuin muut maavoimat. Puolustuksessakin tarvitaan jonkinlaista vastahyökkäyskykyä tästä syystä suomella lienee pieni määrä panssarijoukkoja.

Rakettitykistö menee samaan kategoriaan kenttätykistön kanssa hieman tulivoimaisempaa kenttätykistöä ja pidempi kantomatka. Käyttötarkoitus aika pitkälle sama kuin kenttätykistöllä.

Mitään puhtaasti hyökkäysaseita joilla voi projisoida voimaa vieraisiin valtioihin nopeasti ja pitkän kantaman päästä tyyliin taisteluhelikopterit, rynnäkkökoneet, strategiset pommittajat, risteilyohjukset, lentotukialukset, ohjus fregatit tms. Suomella ei ole ollenkaan.

jurbont

Viimeksi Vihavainen suututti vasemmistoliberaalit moittimalla maahanmuuttopolitiikkaa ja muslimeita. Nyt hän suututtaa nationalistit moittimalla karjalanpalauttajia ja Suomen armeijaa. Mies selvästi ärhäköityy vanhoilla päivillään.

Berserk

Vihavainen on lopettanut tutkijana ja liittynyt kaikenmaailman parantajien joukkoon.

Vihavainen moitti todella maahanmuuttopolitiikka. Mutta vain eriväristen kohdalla. Sensijaan hän haluaa poistaa kavereiltaan venäläisiltä viisumipakon ja toivottaa nämä sankoin joukloin tervetulleeksi Suomeen.

Och samma på svenska. En historiker ska absolut inte moralisera eller bedöma vad som varit "rätt" eller "fel" i historien, utan redogöra för kända fakta, hämtade från trovärdiga källor.
Tämän kaiken Vihavainen kirjassaan unohtaa.

muuan

Se näkökanta saattaa olla jo vanhentunut. Historiantutkijat ja -kirjoittajat saattavat nyttemmin tuntea itsensä enemmän moralisteiksi ja opettajiksi kuin elämänmenon objektiivisiksi ulkopuolisiksi tarkastelijoiksi. Eihän tuota historiantutkimuksen perinteistä ihannetta ole koskaan täydellisesti saavutettu muualla kuin juhlapuheissa, ja kyynisempi nuori polvi hylkää sen vuoksi ehkä koko pyrkimyksen.

Berserk

siellä historia on alisteinen "viralliselle" tulkinnalle. Länsimaissa historia ei voi olla pelkkää "skitsnack och skvaller".

Oletko huomannut Vihavaisen ottaneen kantaa Katynin tapahtumien suomalaiseen sivujuonteeseen? Tai selvittäneen paljonko USA tuki NL:a toisen maailmansodan aikana. Venäjältä kun kysyy niin vastaus on että kyseessä oli niin mitätön apu ettei lähteitä juuri ole jäänyt.

Jos historioitsijat meillä lähtevät samalle linjalle niin koko tiedekunta voidaan yhdistää teologiseen tiedekuntaan kuten jo Renvall-instituutille on tapahtunut.

tarkkailija-vm59

...oli NL:lle äärimmäisen merkittävä. Mutta USA:n apu NL:lle alkoi jo niinkin varhain kuin 1930-luvun alussa. USA toimitti mm. aikansa huipputeknologiaa metallivalssaamojen rakentamisessa.

Itseasiassa kirjailija ja historioitsija John Mosier on ensimmäisten joukossa aivan äskettäin tuonut esille senkin seikan, että "Suuri Isänmaallinen Sota" päättyi todellisuudessa sekä Hitlerin että Stalinin tappioksi. Hitlerin tappio sinetöityi v. 1945 ja Stalinin sitten 46 vuotta myöhemmin (1991). Sodan seurauksena NL:n elinkeino- ja väestörakenne vaurioitui pahasti. Poliittinen seuraus oli se että NL kuvitteli olevansa supervalta vaikka sen talous oli sodan jälkeen katastrofaalisessa tilassa eikä väestö koskaan päässyt edes itäeurooppalaiselle vaatimattomalle tasolle elinolosuhteissa. Infrastruktuuri Moskovan ja Leningradin ulkopuolella oli surkea, lähes katastrofaalinen. Yhteiskunta rakentui valheelle voitokkaasta sodasta.

Monessakin mielessä NL:n hajoamisprosessi vastasi venäläistenkin suuren enemmistön tarpeita. Pääsiväthän venäläisetkin irti imperiumistaan ja sen sietämättömistä kustannuksista.

Niin Suomessa, Venäjällä kuin maailmalla yleensäkin olisi syytä päiväittää toisen maailmansodan merkitys vastaamaan paremmin tapahtumien todellista kulkua. 30 miljoonaa kuollutta ihmistä NL:ssa ei jättänyt mitään epäselvyyttä siitä, että sota oli täydellinen katastrofi Stalinin politiikalle. Järjestelmän tehtäväksi jäi selittää katastrofi mukamas suureksikin voitoksi.

salakankee

oleva. Historia on ollut aika huono opettaja monessa asiassa. Jos olisimme kuunnelleet vain historioitsijoita, ei kukaan olisi uskaltanut edes uskoa, että esim NL romahtaa. Mauno Koivistot, Paavo Väyryset ja Co eivät nähneet syvällisillä neuvostotiedoillaan kovinkaan kauaksi tulevaisuuteen.
Nyttemmin Paavo on kuitenkin ruvennut briljeeraamaan kuinka hän tiesi jo 15 vuotta sitten miten eurolle on käymässä! (Miten sille on käymässä? Kuka tietää?..)
Mikäänhän ei ole ikuista eli lopun alun ennustaminen on delikaatti tehtävä kelle hyvään! Mutta ketä se auttaa!?

muuan

Mainitsemasi henkilöt eivät olekaan edes harrastajahistorioijia. Kyllähän historiantuntijat jos ketkä tietävät, että suurvallat ja imperiumit ovat ennenkin romahtaneet ja odottamattakin.

Tulevaisuudentutkijat taas vetävät linjoja lähimenneisyydestä ja nykyisyydestä tulevaisuuteen. Jos he eivät tiedä nykyhetken todellista tilannetta esimerkiksi jossakin suljetussa maassa, niin linja menee väärään.

Ehkä jotkut osasivat ennustaa Neuvostoliiton romahtamisen hyvissä ajoin, uskottavasti ja perustellen. Sinä tai joku muu voisitte mainita tällaisia näkijöitä.

Berserk

Prof.emeritus Tauno Tiusanen kirjoitti vuosia ennen vuotta 1991 että NL ei voi taloutensa vuoksi pysyä pystyssä. Hän oli suosittu luennoitsija mm idänkaupan seminaareissa, Hankenilla ym. Suometuneessa Suomessa hän ei ollut vallanpitäjien mieleen.

Mauno Koivisto pitää itseään harrastajahistorioitsijana. Sen näköistä on tuotteetkin. Mm hänen kirjansa Venäjän idea.

pakista

Ei niin pahaa ettei hyvääkin eli toteamus Naton liittymisen
tarpeettomuudesta.

Vain Suomessa tunnettu maailmankuulu elokuvaohjaaja, herra Donner, pyrkii - jopa kumpujen yöstä - valjastamaan herra sotamarsalkka Mannerhein Naton potentiaaliseksi kannattajaksi.

Häpemättömyydellä ei ole eräille rajoja.

TSV

Vieläkin historian kirjoissa maininta, että SUOMI aloitti Talvisodan.

Mitä hyökkäys aseita Suomi on hankkinut? Miinoistakin piti luopua? Aino mitä keksin ovat Hornetit, eli ns. rynnäkköhävittäjät. Hornetti on kyllä osaksi hyökkäys ase mutta se oli hävittäjä johon sais sopivan aseistuksen ja mikä pystyy lähtemeen lyhyiltäkin teiltä ilmaan. Toisaalta sodassa ne kaikki ammutaan aika äkkiä alas, yksinkertaisesti ei riitä määrä mutta hei ovat ainakin täydellisesti NATO yhteensopivia.

salakankee

Emme voi tässäkin asiassa tuudittautua toisten helmoihin, Natoon, Venäjään, Baltiaan ties minne..

On pidettävä omasta alueesta huoli!
Muu on muuta.
Natot ovat leikkimässä sotaa siellä täällä, mutta sillä' on aika vähän sanomista Suomen puolustuksessa. En luota italialaisiin sulkakypäräsotilaihin talvioloissa.. mitä ne täällä tekisivät..?

Berserk

tunnetaan muuallakin kuin täällä.
Kyseessä on Donnerin mielipide:
Marskalk Mannerheim skulle ha krävt att Finland ansluter sig till militäralliansen Nato.
Mannerheim uhkasi 1930-luvulla monasti erota kun puolustusmäärärahoja jatkuvasti supistettiin.Silloin vain ei ollut Natoa vastaavaa järjestöä.Nyt on, joten ei Donnerin mielipide aivan tuulesta ole temmattu.

Vihavainen on taas samaa mieltä kuin Putinkin.

luuserius

Painivat ihan omassa sarjassaan.

Olen uusstalinisti, jonka mielestä talvisodan tavoitteet eivät toteutuneet kuin Suomen osalta eli saksalaissuuntaus vain vahvistui.

**Toisen maailmansodan puhjettua Suomen oli tärkeä saada ostettua aseita. Syyskuussa 1939 suomalaisten ollessa Berliinissä kauppaneuvotteluissa saksalaiset ottivat Petsamon nikkelin esille. Saksalaiset esittivät toiveen, että Suomi ottaisi kaivosalueen haltuunsa ja luovuttaisi alueen tai myisi tuotannon Saksalle. Saksan tarve oli selvä: se oli aloittanut hyökkäyssodan, mutta sen nikkeliomavaraisuus syksyllä 1939 oli vain 5 prosenttia.[8]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolosjoen_kaivos

Olisiko talvisotaa koskaan käyty jos Saksa ei olisi tarvinnut nikkeliä ja hermostuttanut englantilaiset, jotka pyrkivät eristämään Saksan raaka-aineista eli estämään sotatarviketuotannossa käytettävien raaka-aineiden saannin saksalaisilta.

Luultavasti Stalin ei olisi koskaan aloittanut alueneuvotteluita, joiden perimmäinen tarkoitus lienee ollut muuttaa Suomen suuntautumista Hitlerin natseihin ja estää Petsamon nikkelin joutumisen saksalaisille.

3.9.1939 kaikki muuttui, kun länsivallat julistivat Saksalle sodan ja Saksa ei saanut enää ostettua mm. nikkeliä sotakauppalakien takia. Ilman tuota sodanjulistusta ei Hitlerin, Churchillin tai Stalinin mielenkiinto olisi kääntynyt Suomeen.

Saksan alettua kauppaneuvottelut Petsamon Nikkelistä, ei Suomessa enää erkkikään uskonut että Stalin uskaltaisi hyökätä Suomen kimppuun ja yrittää klikata meitä irti Hitlerin kyljestä. Kukaan ei tullut miettineeksi mitä Hitlerin lopullinen voitto olisi merkinnyt Suomelle. Maamme lebensraumin kasvattamisen halu oli niin kiihkeä. Vain Pietarin tuho takaisi Suomen itsenäisyyden oli sen ajan virallinen oppi.

luuserius

''vaikka Venäjällä on uusstalinistisissa piireissä tulkittu talvisota yleisesti "tarpeettomaksi sodaksi".''

Itse pidän talvisodan tai talviselkkauksen tavoitteita epäonnistuneina ja sotaa turhana, koska Lontoon ja Moskovan tavoitteet eivät täyttyneet ( Suomi ei irtaantunut Hitleristä).

Hitler sai nikkelinsä, jota ilman ei olisi kyetty valmistamaan tankkeja, panssareita, ammuksia, tykkejä, kivääreitä, sukellusveneitä jne.

Mila F

... miten se tehdään? Tuomiojan lieromainen tapa tuoda asia päätettäväksi Halosen tuhokauden viimeisimpänä voittona.

Tuossa kirjoituksessa oli myös hyvä pointti se, että kirjoittaja sanoi selvästi, etteivät evakuoidut karjalaiset olleet mitään pakolaisia, vaikka iki-SAK:lainen Ihalainen niin haastattelussa väittikin.

Tämä asia täytyy saada demareillekin selväksi ja olisi hyvä, että he itse ymmärtäisivät myöntää miehitetyltä sota-alueelta evakuoinnin ja pakolaisuuden eron. Kaikki muu on sosialistista provosointia.

muuan

Otsikon sanonta on tosi, jos paetaan maanmiehiä tai sen viranomaisia. Mutta karjalaiset pakenivat ulkopuolista vihollista. Heitä ei siis voi sanoa pakolaisiksi nykysuomalaisessa merkityksessä. He siirtyivät samojen suomalaisten keskuuteen, jos kohta kieli- ja kulttuurierot varsinkin länsisuomalaisiin verrattuna olivat vielä silloin huomattavat. Tämä kasvatti ymmärrettävää kitkaa, jota lisäväestön tulo aiheutti.

tarkkailija-vm59

...eli siihen, että USA:sta olisi 1990-luvun alussa tullut suvereeni Pax Americanan toteuttaja ja "maailmanpoliisi". Tämähän oli tietysti humpuukia, mutta uuden polven suomalaiset jotka ovat jo äidinmaidossa imeneet kuuliaisuutensa Pax Americanalle ja sokean uskonsa US Armyn kaikkivoipaisuuteen lähtivät todellakin tälle sokealle teknoarmeijalinjalle.

On hävytön homma että Suomen kaltainen pieni maa on myös tuhonnut täysin käyttökelpoista sotakalustoa vain siksi että "se haisee idälle". Ja kuitenkin nuo idän aseet nöyryyttivät Georgiankin "teknoarmeijan".

Hyviä näkemyksiä Vihavaiselta. Suomella ja Venäjällä on tärkeitä yhteisiä intressejä Pietarin Itä-Karjalan ja Muurmannin alueella. Ja kai jokainen täysijärkinen suomalainen käsittää sen, ettei Karjalaa enää saada takaisin. Se alue tulee takaisin vain sillä tavalla että Venäjä ilmoitusluonteisena asiana mainitsee ohimennen Suomelle palauttavansa vuoden 1939 rajat - siis ei milloinkaan.

Oletteko muuten panneet merkille, ettei Suomi tosiasiassa nykyisin halua pitää koko aluettaan asutettuna? Tässä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, niin Venäjäkin näyttää toimivan. Eli olemme tässäkin asiassa samoilla linjoilla.

Penttijuhani

agression kohde, jonka tulloin totesi Kansainliitto. Tuo tuomio määritteli asian. Ei se ole muuksi muuttunut sen vuoksi, että USA ja Englanti maksoivat Stalinille hänen osuudestaan suursotaan.

Stalinin tapoihin, jotka itse NL:ssä tuomittiin Nikita H:n aikana, kuului varmistaa maalleen "sotilasrajat," jotka olisivat tehneet agression niiden yli helpoksi. Kiinaa vastaan NL ja/tai Venäjä katsoivat parhaaksi korjata asian. Japanin kanssa ei ole vielä loppusopua. Suomenkin kohdalla rajan voisi korjata vastaamaan rajanvedoissa noudatettuja yleisesti tunnustettuja periaatteita, minkä lisäksi sotakorvauksista voisi palauttaa Viipurin ja Laatokalle pääsyn. Se korjaisi selvät ja törkeät vääryydet.

syvä

"Kymmenientuhansien nuorukaisten tuhottu tai ruhjottu elämä ei riittänyt pelastamaan Karjalaa, josta sadat tuhannet joutuivat lähtemään kotinsa, kontunsa ja koko omaisuutensa menettäneinä."

Näiden kymmenien tuhansien nuorukaisten tuhottu tai ruhjottu ( minkälaisia sanoja, uushistoriaako ) elämä riitti pelastamaan Suomen itsenäisyyden ja se ei ollut turhaa, niinkuin lainauksesta voi ymmärtää.

luuserius

Suomi tapatti ja vammautti kansalaisiaan natsien rinnalla ''itsenäisyystaistelussa. Surhupaisaa on se että voittamalla olisi siirrytty natsivaltaan. Onneksi siis hävittiin ja se itsenäisyys säilyi.

syvä

Kyseessä oli tässä tapauksessa talvisota ja se oli, kuten totesit, itsenäisyystaistelu, mutta ei natsien rinnalla. Tapattaminen ja vammauttaminen, niin, sanoja voi käytellä monella tapaa ja moneen tarkoitukseen, kuten Vihavainenkin tekee. Olet lukenut varmaan Orwellin "Vuonna 1984"

luuserius

Et lukenut ilmeisesti tätä:-**Toisen maailmansodan puhjettua Suomen oli tärkeä saada ostettua aseita. Syyskuussa 1939 suomalaisten ollessa Berliinissä kauppaneuvotteluissa saksalaiset ottivat Petsamon nikkelin esille. Saksalaiset esittivät toiveen, että Suomi ottaisi kaivosalueen haltuunsa ja luovuttaisi alueen tai myisi tuotannon Saksalle. Saksan tarve oli selvä: se oli aloittanut hyökkäyssodan, mutta sen nikkeliomavaraisuus syksyllä 1939 oli vain 5 prosenttia.[8]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolosjoen_kaivos

Suomi valitsi Saksan. Muu Eurooppa halusi pysäyttää Hitlerin, Suomi lähti tukemaan Saksaa ja sen asevarustelua.
Britannia pyrki estämään nikkelin joutumisen Saksalle ja se on varmasti eräs syy siihen miksi Stalin joutui aloittamaan ''alueneuvottelut'' Suomen kanssa. Myöhemminhän Molotov yritti ratkaista ''Suomen kysymystä'' Hitlerin kanssa samasta syystä. Britannia painosti Moskovaa painostamaan suomalaisia.

syvä

Heitä sinun sanojesi mukaan sikiää presidentti Halosen uushistorian politiikasta, joka alkoi suunnilleen samaan aikaan kuin Venäjällä. Historiaa kirjoitetaan uudelleen. Tehdään professori- ja väitöskirjatasoisia tutkimuksia, joihin sitten on helppo vedota tarvittaessa poliittisesti tai koulutustarkoituksissa. Pääasiassa on ollut kyse Suomen talvi- ja jatkosodista, joita käsitellään negatiivisessa valossa poliittisesti ja sotilaallisesti. Kuka on nimittänyt nämä professorit virkaansa?

Juha_Vuorio_Oulu

Timo Vihavainen kuuluu Suomen harvalukuiseen älymystöön. Ajattelen että tuohon kuuluminen muun muassa edellyttää älykkyyttä.

Tämä aihepiiri on oikeasti erittäin ajankohtainen. Mutta valitettavasti suurehko osa suomalaisista ei ymmärrä että puolustuskykymme on äärimmäisen tärkeä asia. Ajatellaan että jos miinat hävitetään niin entä sitten. Ei ymmärretä vanhaa totuutta: "jos haluat rauhaa, niin valmistaudu sotaan", tarkentaisin vielä että "hyökkääjää kuluttavaan puolustussotaan".

Tällä hetkellähän Suomen eliitti tähtää Nato-jäsenyyteen ja sen myötä valitettävavasti on tarkoitus muuttaa Suomen aseistus Naton tavoitteiden mukaiseksi. Natolle Suomen itsenäisyys ei ole mikään suuri argumentti tai tavoite.

Sen sijaan erilaiset hyökkäyksiin soveltuvat ja myös Afganistaniin/Afrikkaan/Intian valtemerelle sopivat kalustot ovat kenraaliemme mielissä. Niillä pääseen isompien maiden kenraalien kanssa samoihin kekkereihin, mutta niillä ei ole juurikaan tekemistä itsenäisyytemme puolustamisen kannalta.

Kiitokset Koposelle ajankohtaisesta ja tärkeästä jutusta.

tha

Täytyy myöntää, että se kapasiteetti loppui varmaan heti alkuunsa, eli lienee sinänsä turha kommentoida... mutta sanonpa nyt kuitenkin, että joku voinee silti olla sitä mieltä, että Suomi oli jatkosodassa Saksan liittolainen ja kylmässä sodassa Neuvostoliiton liittolainen.

olavinieminen

Miksi Itä-Saksa (ent. DDR) sai liittyä Naton jäseneksi mutta Suomi ei voi saada edes Lissabonin sopimuksen mukaisia Naton turvatakuita?
Myös Baltian maat saivat Naton turvatakuut.

Mikä mättää Suomen osalla?
Suomi ei voi olla yksin Venäjän naapurina ja EU:n itärajan vastaajana ja lisäksi pahasti velkaantuneena.
Miksei historiasta opita mitään?

kommentaattorinen

Mistä moinen purkahdus on Vihavaiselta lähtöisin? Venäjä uudistaa itsekkin aseistustaan vanhojen asejärjestelmien käyttöiän täytyttyä. Venäjän johdolle on täysin selvää ettei Suomi hyökkää heidän kimppuunsa vaikka suomessa ostetaan muutama ohjus hävittäjiin, jotta voitaisiin osallistua kansainvälisiin operaatioihin. Tosin taitaa sekin jäädä tekemättä budjettileikkausten takia.

Venäläiset tietävät Suomen tilanteen eivätkä usko muutaman pienen kansalaisryhmän vaikutuksiin (Karjala takaisin ry jne.). Vihavainen ei ehkä ole vielä ymmärtänyt että Venäjälläkin on nykyään omia kansalaisryhmiään, joilla on epärealistisia tavoitteita.

Eikö Vihavainen ymmärrä että Stalin oli sopinut ennen talvisotaa Hitlerin kanssa etupiirisopimuksista, jossa Puola jaetaan puoliksi Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton kanssa ja Suomen saa samalla NL. NL olisi lopulta vaatinut Suomen antautumista ennen sotaa jos neuvotteluissa olisi edetty. Toisinsanoen ennen talvisotaa käydyt neuvottelut olivat vain näytelmä NL puolelta.

Uskomaton purskahdus Suomettumisen ajoilta Vihavaisen osalta. En pidä Vihavaista enää uskottavana. Vanha mies elää yhtä syvällä kylmässä sodassa kuin hänen venäläinen kollegansakin Jelena Senjavskaja.

Veikko Saksi

Et ole pahemmin tainnut perehtyä Karjalan ja muiden Suomelta pakkoluovutettujen alueitten palautukseen ja siihen suhtautumisessa tapahtuneeseen kehitykseen?

Vuonna 2000 palautusta kannatti 5 - 10 %. Vuonna 2007 sitä kannatti 38 %. Nyt luku on selvästi yli 40 %.

Kuulostaako se pieneltä kansalaisryhmältä? Voitko kertoa, millä puolueella on yli 40 % kannatus?

vento

Talvisodassa Venäjän hyökkäyksen syvemmälle Suomeen pysäytti ja koko sodan lopetti kansainvälinen politiikka. Suomen armeija sitä ei kyennyt tekemään. Se vain aikansa viivytti hyökkääjää.

Englannin ja Ranskan ulkopoliittinen toiminta sotilaallisesti sinänsä vähäpätöisen avustusretkikunnan lähettämiseksi Suomeen pelästytti NL:n. Se ei siinä herkässä suurvaltojen palapelin tilanteessa suin surminkaan halunnut joutua sotilaalliseen konfliktiin Englannin ja Ranskan kanssa, vaan suostui lopettamaan sodan Suomessa tältä välttyäkseen.

Venäjällä ei ole mitään aikeita hyökätä Suomeen. Mutta teoreettisenkin mahdollisuuden eliminoimiseksi Suomen turvallisuus pitää rakentaa jälleen kansainvälisen politiikan varaan. Asevoimin ei mitään kansallista turvallisuutta kyetä ylläpitämään. Lapsellista itsepetosta on puhua mitään sissisodankäynnistä ja maakuntajoukoista metsissä kykkimässä joko miinojen kanssa tai ilman. Niillä vain hoidellaan populistiseen tapaan ns. suuren yleisön mentaalihygieniaa. Suomen turvallisuutta ei millään lailla nykyisestään heikennä kansallisen armeijan pienentäminen länsi-europpalaisiin mittoihin.

Kansainväliseen politiikkaan on turvattava. Se tarkoittaa liittymistä NATOon niin syvästi vastenmielistä kuin se onkin. Suomen tehokas suoja on sen jälkeen - ei NATOn sotilaallinen suorituskyky, vaan NATOn ulkopoliittinen suojakilpi.

demarien vihollinen no1

..ei kekkosen kgb yhteyksien avulla.
nato ja länsimaailma oli sodassa sosialistista pahan imperiumia vastaan. Sosialismi yritti politiikalla saada valtioita sen tuhoavaan piiriin.(50 miljoonaa uhria)
selvisimme siis vain ja ainoastaan muun läntisen maailman ihmisten vuoksi. Osana oli stalinin tietoisuus ehdottomasta vastarinnasta, jos stalin hyökkäisi suomeen, lopputulos ei olisi selvä.
Suomen ollessa yhä natosta ulkona, emme ole puolueeton tai edes kaikkia venäjän "tsirinovskienkaan" kannalla, suomi on ulkona länsimaisesta yhteisöstä. Se on aivan eri asia kuin historioitsijan mainitsemat.
Nato on maailman rauhaa ja edes puhua siitä ulkona olemista jonkun vakoilija presidentin ja mielisaairaan diktaattorin ajan politiikan mukaan, on älytöntä.
Maailmassa tapahtuu energia vallankumousta, taloudellisia mullistuksia, islamin uhkaa, kolmansien maiden kehitystä jne,jne..on järjetöntä ajatella, että naton kaltainen turvallisuusorganisaatio ajaisi suomen johonkin kofliktin osapuoleksi. Mikäli näin kävisi olisi se jokatapauksessa osapuolena, mutta ilman apua ja turvaa...

urbanuz

Professori ilmeisesti katsoo omaavansa merkittävän intellektuellin kapasiteetin, jos tämä lainaus todella on hänen suustaan (tai näppäimistöltään):

"Tarvitaan merkittävää intellektuaalista kapasiteettia, jotta voisi ymmärtää... "

Suomeksiko tämä tarkoittaisi: "Ne jotka eivät ole kanssani samaa mieltä, ovat älynlahjoiltaan minua heikompia"

Arroganssiin ei auttaisi sortua: se on tutkijan yksi kuolemansynti.

piikirves

Professori Vihavainen varmaan tarkoitti hyökkäysaseilla Horneteihin kaavailtuja ilmasta-maahan -ohjuksia yms.

Niitähän ei USA suostunut Suomelle myymään vuonna 2007. Ja saksalais-ruotsalaisen vaihtoehdon hankinta lienee edelleen mietintämyssyssä. Kalliita olivat koneet (3 mrd euroa markoissa silloin 1990-luvulla), ja kalliiksi tulevat elinkaaripäivityksetkin.

Katse olisi kuitenkin suunnattava tulevaan. Raskaiden raketinheittimien gps-liitoraketeilla ja tykistöohjuksilla saadaan taistelunkestävää kaukovaikutuskykyä. It- ja pst-ohjuksilla pysäytetään helikopterit ja panssarit.

Vastahyökkäys on paras puolustus.