Teija Sopanen on kuollut. Sopanen menehtyi vaikeaan sairauteen 78-vuotiaana.
Teija Sopanen muistetaan Suomen Neitona vuodelta 1953. Hän oli Yleisradion ensimmäinen tv-kuuluttaja, mikä teki hänestä myös ensimmäisen todellisen suomalaisen televisiojulkkiksen. Sopanen esiintyi myös näyttelijänä televisiossa ja elokuvissa.
Kuolemasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Yleisradio vahvisti asian hetki sitten.
Mistä sinä muistat Teijan? Kerro muistosi alla kommenttina.
Henkilöt:

Kommentit
Teija ja Arja-täti lienevät ensimmäiset TV-muistoni
...jostain 70-luvun alkuhämäristä. Lepää rauhassa, Teija ja samalla myös suruvalitteluni omaisille.
Outo juttu. Kaikki muistavat nämä kaksi tyttöä,
ja kuitenkin selvimmin "Viulut maksoi Fazer"-tyyppiset ohjelmat, mutta Kajaston Ritva unohdetaan tämän kanavan tunnetuimpana kuuluttajana. Kyseessähän oli tietenkin ainoa ja alkuperäinen Maikkari, nykyiset kolmoset vain halpoja jäljitelmiä.
Itse tapasin Teijan kerran, kun hän oli jo lehtimaailman palveluksessa. Jotenkin jäi muistikuva, että hän oli silloin Seuran päätoimittaja, mutta jossain muisteloissa hän ei kyllä tällaista mainitse. Muistaako joku tarkemmin, olisi kiva saada sekin yksityiskohta oikeaksi? Lieneekö tämä sama muistelo tulossa uusintana illalla Radio Suomesta?
Ai niin, ja Tessin tyttöhän oli tietenkin Lenita.
Totta. Tv-historia on valikoivaa, joitakin henkilöitä muistetaan
joitakin ei. Pitää paikkansa Ritva Katajisto ei esim Google-haun perusteella ole näemmä olemassakaan!
Usein myös uutistoimittajista unohdetaan hyvin monet nimet.
Teija tosin muistetaan ja hyvin ja hän olikin hyvä kuuluttaja.
RIP
Todella minun lapsuuttani muistuttava jo TV:n alkuajasta
Het tul mieleen värisevät Suomen tv- joutsenet, RinTinTin, Lassie, Nakke Nakuttaja...huoh..kello käy.
Lepää rauhassa Teija, ja kiitos muistoisista tv-hetkistä.
temajaja
kun vuonna 1961 hyppäsin # 4 sporaan manskulla museon pysäkillä ,eikös siellä ollut tuttu. totta kai kohtialiaana tervehdin ; HEI TeijaTÄTI. sitä en saanut koskaan anteeksi. nyt olen 60 v. lämpimällä muistolla. t. riiviö.