- Kuva: Nordisk Film
Peter Franzén ja Krista Kosonen.
Uraan keskittyvän nykyäidin syyllisyydentunnot ovat hyvä lähtökohta tummasävyiselle psykologiselle jännityselokuvalle ja Krista Kosonen tekee antaumuksellisesti pääroolin, mutta vähän pintapuolinen tunne tästä jää: syvemmälle ja hurjemminkin olisi voinut sukeltaa.
Kepeän menestyskomedian FC Venus ohjannut Joona Tena tekee matkaa itselleen uuteen lajityyppiin ja on saanut käyttöönsä MRP:n eli Matila Röhr Productionsin ison tuotantoapparaatin: on eturivin näyttelijät ja huippuammattilaiset joka hommaan. Sitä voi sitten miettiä, onko se ollut persoonallisen ilmaisun kannalta siunaus vai kirous?
Kosonen esittää ympäristöjuristi Julia Mannerlaa, joka lähtee pikkupoikansa (Viljami Nojonen) ja koiransa kanssa pelastamaan lapsuutensa syrjäkylää. Voimalaitos uhkaa hukuttaa sen tekoaltaan alle.
Jos kunnon jännitystä halutaan, niin asetelman pitäisi olla uskottava. Sitä ei ole se, että veden alle jäämässä olevat kyläläiset olisivat lähes yksimielisesti ja aggressiivisesti hyväksymässä hankkeen.
Ilmeisesti kyseessä on lapsellinen laskelmointi niillä peloilla, joita kaupunkilaisen vihreän juristin otaksutaan tuntevan maalaisväestöä, ehkäpä suorastaan perussuomalaisia kohtaan! Vastustajien bussi käsikirjoitetaan ennen kyläkokousta ojaan, jotta kaupunkilaisnainen saadaan varmasti kauhistavan yksinäisyyden tilaan.
Julia majoittuu syrjäiseen kansakouluun mustanpuhuvan järven rannalle. Se on myös hänen oma lapsuudenkotinsa. Sitä vuokraa Elias (Peter Franzén), koulun entinen opettaja ja ”outo” tyyppi. Franzén tekee kieltämättä hyvin tämän hahmon, josta ei tiedä onko hän mahdollinen raiskaaja vai liikaa Grimmin -veljesten satuja lukenut puolisympaattinen eksentrikko.
Mytologisella kauhutasolla elokuva yrittää rakentaa yhdistelmää kotimaisten Näkki -tarinoiden ja Grimmien ”Mylläri”-sadun kanssa. Viime mainitussahan köyhä mylläri uhraa lapsensa järven hengelle ja nousee rikkauteen.
Sitä voi vain ihmetellä, että kauhuelementtien rakentelussa jumiudutaan kliseisesti kansakoulun kellariin ja siellä vuotaviin putkistoihin. Niiden pamahtelussa on äänisuunnittelija Juha Hakanen kyllä tehnyt paikoin hiuksia nostattavan ammatillista työtä.
Mutta miksi mennä pyörimään kellareihin Pohjois-Karjalaan? Eikös tässä nyt olisi pitänyt käyttää paikallista luontoa ja itse pääosassa myyttisen tason mukaan olevaa järveä keskeisenä kauhuelementtinä. Kyllähän rannassa ja veden allakin käydään, mutta jotenkin järvi ja luonto jäävät sivuosiin.
Itse uskon Näkkiin, mutta tekijät ilmeisesti eivät. Joku vei kuitenkin perheen koiran ja minusta se oli Näkki eikä mikään ilkeä naapurin isäntä.
Voi siis kysyä, kannattaako mitään jännäriä lähteä tekemään siitä lähtökohdasta, että kaikki onkin vain psyykkistä unta? Ja vielä selittää se rautalangasta. Hurjempaa menoa olisi tosiaan helposti näistä lähtökohdista kehittynyt, mutta kyllä tätä nyt toisaalta katselee: kuvausryhmä kävi maalla.
filmtrailer:7589