Kotirauha

Ranskalaisilla oli aikoinaan Jean Gabin, mutta meillä on nyt Samuli Edelmann. Hänen karismaattinen roolisuorituksensa syöksykierteeseen putoavana rakennusyrittäjänä kannattelee Aleksi Mäkelän uutuuselokuvan mukavasti yli katsomiskynnyksen.

Edelmann oli hyvä myös Mäkelän edellisessä elokuvassa ”Rööperi”. Nyt ollaan siirrytty Helsingin Punavuoren hämäristä pornobisneksistä pohjalaiseen maisemaan. Ei tosin lakeudelle vaan rakentamaan pientaloja Vaasan ympäristöön. Hämärää ja julmaa on silti.

Elokuva perustuu Marko Leinon kirjoittamaan tuoreeseen samannimiseen romaaniin, josta kirjailija itse on laatinut käsikirjoituksen. Tarina on tutunomainen, ehkäpä monenkin kapakan pöydistä: Mitäs pienurakoitsija tekee, kun talot ei käy kaupaksi ja pankki lopettaa rahoituksen ja työmiehille on palkkoja maksamatta? Ehkäpä tuo ottaa turpaansa tai sitten ei.

Kierteeseen pudotaan kalliolta. Edelmannin esittämä Sami Luoto aikoo rakentaa kyseiselle kukkulalle hulppean talon myös omalle perheelleen. Vaimo (Katariina Kaitue) ja tytär (Kerli Kyllönen) ovat mielissään. Uusi mopoauto murrosikäiselle tytölle saman tien? Ei mitään probleemaa...

Mutta sitten tulee puuta ja kuorta. Pankki on veemäinen, varakkaan liikemiehen oloinen isä (Aake Kalliala) on yhtä veemäinen. Myyntiä hoitava kiinteistövälittäjä (Aku Hirviniemi) on ehkäpä veemäisin.

Miehen kunnia ei salli ongelmien jakamista perheen kanssa. Alkaa kaksoiselämä ja yksinäinen keplottelu.

Elokuva pysyy alkupuolellaan hyvin kasassa unelman särkyessä pala palalta. Kerronta on aika yllättävänkin maltillisen realistista.

Mutta loppupuolen ratkaisuista voi hyvinkin keskustella. Äkkiä ollaan keskellä väkivaltaista miehistä viidakkomaailmaa. Se nyt ei varmaankaan ole Aleksi Mäkelän elokuvia nähneille (”Häjyt”,”Pahat pojat”) mikään yllätys.

Tapahtumat riistäytyvät sekä pääosassa olevan Samin että katsojankin hallinnan ulkopuolelle vähän oudosti. Olisi ollut loogisempaa antaa urakoitsijan itsensä tapella muutakin kuin omaa tuskaansa vastaan.

Sinänsä kaaoksen rakentajat näyttelevät hyvin kuten Kristo Salminen urakoitsijan vaimon Ruotsista palanneena kriminaaliveljenä ja Tommi Korpela palkatta jääneenä köyhänä yksinhuoltajana. Ja Santeri Kinnunenkin rakentaa Samin hyveellisenä poliisiveljenä aivan uskottavan hahmon.

Paljastamatta loppuratkaisuista sen enempää sanon vain, että merkillisen helpoilta ne tuntuvat. No, ääneen voi ihmetellä muiden kuin Korpelan esittämän palkatta jääneen työmiehen katoamista kokonaiskuvasta.

Risto Jarvan 1970-luvun elokuva ”Yhden miehen sota” päättyi siihen että kaivinkoneyrittäjä seisoo ruotsinlaivalla ja lähtee perheineen maasta. Mieskuoro laulaa: ”Oi kallis Suomenmaa”. Vastaavaan jylhyyteen ei ”Kotirauha” yllä.

filmtrailer:7350