Sunnuntai 27.5.2012

Immortals

To, 11/10/2011 - 11:52 -- admin
  • Kuva: Nordisk Film
    Mickey Rourke

Intialaisohjaaja Tarsem Singh ei todellakaan kainostele visioitaan heittäytyessään kreikkalaisen jumaltaruston pariin. Bollywood ja Hollywood kohtaavat kriisimaan kamaralla. Kuvasto on lumoavan komeaa, naurettavan naiivia ja barbaarisen raakaa. Jumalat lentelevät kullanvärisissä sukkahousuissa ja veri lentää.

Pelkäsin hieman etukäteen, että olisiko tässä nyt ensimmäinen 3D, jossa veri tosiaan roiskuisi suorastaan katsomoon yleisön nenille. Ei nyt sentään ihan, mutta melkein.

Tarsem Singhillä on parin aikaisemman elokuvansa ”The Cell” ja ”The Fall” perusteella maine outoja spektaakkeleita rakentavana visionäärinä. En ole niitä vielä nähnyt, mutta tämän perusteella on myönnettävä, että kiinnostaa kyllä.

Eurooppalaiselle maaperälle eksyneen Singhin näkemyksessä on samantapaista outoa charmia kuin aikanaan Intiaan eksyneen Fritz Langin ”Eschnapurin Tiikerissä”.

Saattaa olla, että edellinen todella kaukaa haettu assosiaatio johtuu vain neitsytoraakkeli Faidraa esittävän Freida Pinton intialaistyyppisen kauniista silmistä, joiden inhimillinen sielukkuus merkillisesti korostuu machoilevan veriorgian keskellä. Kyseessä ei ole mikään Delfoin tornissa kykkivä ryppyinen mummo, jollaiseksi olen aina oraakkeli Pythian kuvitellut.

Mikään muukaan ei vastaa tavanomaisia kuvitelmia. Pääjumala Zeus on nuori kloppi eikä edes Poseidonilla ole partaa. Pallas Athene on kuin muotinäytöksen catwalkilta kaapattu nukke.

Täällä kotona Pohjolassa tavataan sanoa, ettei parta pahoille kasva. Etelässä kasvaa. Mickey Rourken esittämä kuningas Hyperion on elokuvan ainoa partaukko ja tosi paha sellainen. Hän myös käyttää elokuvassa ”Painija” harjoittelemiaan vapaapainitaitojaan vaikuttavan ikävästi.

Täytyy kyllä kehua Singhin lavastuksellisia visioita. Sankari Theseuksen (Henry Cavill) kotikylä on kaiverrettu hienon näköisesti valtavan merenrantakallion seinämään. Jumalten asuinsija, Olympos-vuoren palatsi taas on vähän tylsää klassismia. Pilvihorisontit kyllä sieltä katsottuna siintävät kauniisti.

Kuolevaiset siis asuvat Kreikassa jyrkänteen reunalla. Näin pitkälle näköjään pääsin ilman mielleyhtymiä nykyiseen taloustilanteeseen. Ajattelin kyllä jo etukäteen hieman vitsailla tästä asiasta, jos en muuta sanottavaa keksi. Mutta jotenkin ei nyt vaan huvita.

Sen verran kuitenkin, että tämä elokuva voitaisiin hyvinkin esittää Brysselin ja Ateenan päättäjäjumalille kokoustamisen välipalana. Jos vaikka hieman vauhdittamaan. Onhan olemassa ilmeinen vaara: vuoren sisään kahlehditut Titaanit pääsevät valloilleen ja jumalistakin tulee loppu.

filmtrailer:7279

Tähdet: 
3
Ensi-ilta: 
11.11.
Ikäraja: 
K 15
Genre: 
Mytologinen fantasiaspektaakkeli
Ohjaus: 
Tarsem Singh
Käsikirjoitus: 
Charley Parlapanides & Vlas Parlapanides
Pääosissa: 
Henry Cavill, Mickey Rourke, Isabel Lucas, Freida Pinto, Kellan Lutz, John Hurt
Muut asiasanat: