Faktakulma
Vuoden 2011 alusta lähtien hyvitysmaksun piiriin ovat kuuluneet ulkoiset kiintolevyt. Hyvitysmaksu koskee lain mukaan niitä laitteita, joita käytetään merkittävässä määrin yksityiseen kopiointiin. Sellaisia ovat mm. tyhjät cd- ja dvd-levyt, videotallentimet ja digisovittimet.
Maksun ulkopuolella ovat navigaattorit, matkapuhelimet, tietokoneet ja kämmentietokoneet sekä pelikonsolit.
Lähde: Opetusministeriö
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas.) esitys tunteita herättävän hyvitysmaksun laajentamisesta älypuhelimiin ja tietokoneisiin on kaatunut.
Vuoden alusta hyvitysmaksua kuitenkin tarkistetaan tallentavien digisovittimien ja ulkoisten kiintolevyjen osalta, hallitus tiedottaa.
Koko hyvitysmaksujärjestelmän uudistus valmistellaan vuoden 2012 aikana. Uudistetun järjestelmän soveltaminen on tarkoitus käynnistää vuoden 2013 alusta.
- Olisin ollut valmis laajentamaan hyvitysmaksua, jotta tekijöiden toimeentulo olisi voitu paremmin turvata. Tälläkin päätöksellä maksutuoton arvioidaan kuitenkin nousevan noin 20 %. Nyt on tärkeää valmistella hyvä uudistus, jolla tekijöiden reilu hyvitystaso voidaan varmistaa. Uudistustyössä tullaan kuulemaan kaikkia tahoja, joita järjestelmä koskee, toteaa Arhinmäki.
Arhinmäki olisi halunnut väliaikaisesti laajentaa hyvitysmaksua ennen kuin järjestelmä kokonaisuudessaan uusitaan.
Edellinen kulttuuriministeri Stefan Wallin (r.) nimitti työryhmän selvittämään uudistusmahdollisuuksia. Työryhmä esitti muun muassa, että hyvitysmaksu tuloutettaisiin valtion tulo- ja menoarvion ulkopuolisen viestintärahaston kautta.
Luovan työn tekijöiden ja yritysten LYHTY-järjestö ilmaisi tuoreeltaan pettymyksensä hyvitysmaksun laajennuksen kaatumiseen. Lue LYHTY:n kannanotto täältä.
Faktakulma
Vuoden 2011 alusta lähtien hyvitysmaksun piiriin ovat kuuluneet ulkoiset kiintolevyt. Hyvitysmaksu koskee lain mukaan niitä laitteita, joita käytetään merkittävässä määrin yksityiseen kopiointiin. Sellaisia ovat mm. tyhjät cd- ja dvd-levyt, videotallentimet ja digisovittimet.
Maksun ulkopuolella ovat navigaattorit, matkapuhelimet, tietokoneet ja kämmentietokoneet sekä pelikonsolit.
Lähde: Opetusministeriö

Kommentit
Komukoilta provikat ohi suun
...kyllä luulis harmittavan
Eikö kommunistit käytä
Eikö kommunistit käytä älypuhelimia vai miksi Puna-Paavo keksii tällaisia veroja?
Hyvitysmaksun tarkoituksena
...ei lain mukaan ole kenenkään toimeentulon turvaaminen vaan korvaus kotimaisen musiikin YKSITYISESTÄ KOPIOINNISTA! Kun yksityinen kopiointi ja laitteiden myynti vähenee, pitää myös maksun tuoton vähentyä. Wallinikin tämän vielä tajusi, mutta punapolitrukin aivoille mahdoton tehtävä.
Paavo Ihmemaassa
Tule Paavo pois sieltä. Sulla on nyt leikkikavereina vähän liian isoja poikia.
Paavo on nyt hyvin hyvin vihainen!
Odotettavissa siis että Paavo alkaa nyt valtavalla tohinalla keksimään mitä mielipuolisempia ideoita; "Kyllähän joka ministerin pitää saada joku puumerkki Suomen lakiin. Nih!"
Arvotus kohta nollilla
"...- Olisin ollut valmis laajentamaan hyvitysmaksua, jotta tekijöiden toimeentulo olisi voitu paremmin turvata. "
Jospa nämä "tekijät" rupeaisivat ansaitsemaan itse omat rahansa, eivätkä kävisi toisten lompakoilla varkaissa.