Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien LYHTY-järjestön nokkamiehet puheenjohtaja Ahti Vänttinen ja projektijohtaja Lauri Kaira ovat pettyneitä hyvitysmaksun eli niin kutsutun kasettimaksun uudistuksen kaatumisesta hallituksessa.
- Hyvitysmaksun tuleva uudistushanke on huono perustelu sille, että laitekannan päivitys nykysysteemissä taas laiminlyötiin, LYHTY:n edustajat kertovat julkisuuteen lähettämässään tiedotteessa.
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) tahtoi laajentaa hyvitysmaksun koskemaan älypuhelimia ja tietokoneita, mutta nyt näin ei tule käymään. Laajennuksen sijaan hallitus aloittaa ensi vuonna mittavan uudistustyön koko tekijänoikeuksien hyvitysjärjestelmän suhteen.
- Oli pettymys, ettei hallitus toteuttanut ministeri Arhinmäen esitystä hyvitysmaksun tuoton palauttamiseksi muutaman vuoden takaiselle tasolle. Se olisi merkinnyt keskimäärin 2,70 euroa kansalaista kohden. Se ei olisi ollut paljon suhteessa laillisen yksityisen kopioinnin mittavaan määrään, LYHTY:n edustajat kommentoivat torstaina tiedotteessaan.
Arhinmäki ilmoitti tänään, että osa kasettimaksun uudistuksista kuitenkin toteutuu, mikä tuottaa noin 20 prosentin nousun hyvitysmaksuista kerättyjen eurojen määrään. Viime vuonna hyvitysmaksu tuotti noin 6,7 miljoonaa euroa. Maksun tuotto on ollut laskeva.
- Se päätöksessä on myönteistä, että se korjaa jonkin verran hyvitysmaksutulon pudotusta, ensimmäisen kerran vuoden 2007 jälkeen, LYHTY:n nokkamiehet sanoivat.
LYHTY:n mukaan vain noin 6 prosenttia kaikista yksityiseen kopiointiin soveltuvista laitteista on hyvitysmaksun piirissä.

Kommentit
Lyhty
Lyhty joukkioineen teknisenkehityksen jarruja sekä rahanahneuden peruskuvia koko sakki.
Hei A4-arkeista ei vielä mene hyvitysmaksua
"...LYHTY:n mukaan vain noin 6 prosenttia kaikista yksityiseen kopiointiin soveltuvista laitteista on hyvitysmaksun piirissä."
Ilmeisesty LYHTY:n lyhty on varsin himmeä, kun eivät tunnu edes tietävän millä perusteella hyvitysmaksua peritään.
En ymmärrä
Voisiko joku (toimittaja?) yrittää valaista, mitä tarkoittaa tuossa LYHTYn edustajien kommentissa kohta "laillisen yksityisen kopioinnin mittava määrä". Sitä lienee käytetty perusteluna tälle hankkeelle.
"Se olisi merkinnyt keskimäärin 2,70 euroa kansalaista kohden. Se ei olisi ollut paljon suhteessa laillisen yksityisen kopioinnin mittavaan määrään, LYHTY:n edustajat kommentoivat torstaina tiedotteessaan."
Kyllähän sitä ilmainen
Kyllähän sitä ilmainen raha tietenkin kelpaa.
Mielenkiintoista aiheeseen liittyvää luettavaa tekijänoikeusteollisuudesta: https://torrentfreak.com/the-copyright-industry-a-century-of-deceit-111127/
Vuosi aikaa
Uudessa järjestelmässä rahoituksen on perustuttava johonkin konkreettiseen määritelmään. On täysin kestämätön ajatus, että joku osa kansalaisista voi olla jatkuvasti eri asemassa kuin muut.
On täysin ymmärrettävää, että taiteilijoiden täytyy saada korvaus tekemästään työstä. Tämän raskaan byrokratian pyörittäminen ei kuitenkaan kuulu kansalaisten maksettavaksi. Rahan on siirryttävä suoraan kuluttajalta taiteilijalle, ilman yhtäkään elätettävää välikättä.
Kaikki kaupalliset välistävetäjät pois! Veroluonteinen maksu ei saa olla yhden yritystoiminta-alueen etuoikeus.
Luovaa työtä
Tuo oletetun ansionmenetyksen perintätoimisto toiminta.