Sunnuntai 27.5.2012

Ostohuhu vahvistui: Rupert Murdoch aloittaa tv-bisneksen Suomessa

Luotu: 
29.12.2011 14:20
Päivitetty: 
29.12.2011 14:29
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Arkistokuva.

Rupert Murdochin News Corporation aikoo ostaa SuomiTV:n taustalla olevan Family Channel Oy:n. Viestintäministeri Krista Kiurun avustaja Kalervo Haverinen vahvistaa tiedon Uudelle Suomelle.

Murdochin konserni sai tänään valtioneuvostolta luvan jatkaa televisiolähetyksiä valtakunnallisessa verkossa. Lupa on sama kuin SuomiTV:lle annettiin aiemmin.

- Toiminta saa jatkua SuomiTV:n nykyisillä ehdoilla, Haverinen sanoo Uudelle Suomelle.

News Corporation tunnetaan mm. amerikkalaisesta FoxNews-uutiskanavasta. Myös Britanniassa salakuuntelukohun keskiöön joutunut News International on osa Murdochin mediaimperiumia.

Kyseessä on vasta hallituksen ennakkoratkaisu. Uuden Suomen saamien tietojen mukaan Family Channelin kauppa pyritään hoitamaan mahdollisimman pian.

Family Channel tai News Corporation eivät ole vielä tiedottaneet asiasta.

Tällä hetkellä yhtiön pääomistaja on kanadalainen televisiosijoittaja Jeffrey Royer. SuomiTV aloitti lähetyksensä vuonna 2009.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Juhani Niinistö
Juhani Niinistö
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hannu Mikael

Saadaanko Suomeenkin Murdochin News Corporationin kilpailumenetelmät, eli yksityisetsivät, salakuuntelu, vastustajien rikollisiksi lavastaminen ja vainoaminen, murrot, poliisin lahjominen yms?

Hubert

Valitessaan uskonnollisen ja kaitafilmi linjan. Ehkä kanadalainen omistaja luuli suomalaisille riittävän 60-luvun kotikaitafilmi katsaukset. Nyt kanadalaiselle näyttää kelpaavan raha, sisällöstä välittämättä. Sisältöä kaipaaville on tarjolla maksu tv:n puolella enemmän kuin riittävästi tarjontaa. Juna meni jo, voidaan sanoa "ilmaisten" kanavien kykyyn tarjota laadukasta tv tarjontaa.

Vyötiäinen

SuomiTV sai huomautuksen, kun ohjelmistosta puuttui ruotsinkieliset lähetykset. Kanavavalupien myöntämiseen on näet lisätty pakkoruotsi-ehto, joka vaatii kaikkien kanavien esittää ruotsiohjelmia.
Tilanne on suorastaan koominen, koska tunnetusti FST5:n ohjelmiakaan ei edes suurin osa ruotsinkielisistämme katso.
On siinä mediamogulilla ihmettelemistä maamme kielipolitiikan kummallisuuksien kanssa.
Keinotekoinen kaksikielisyytemme saa makssa mitä vain ja tuottaa vaikka mitä hankaluuksia kaupallisille yrittäjille.

Appi

Kun Murdoch aloittaa toimintansa Suomessa, korostuu YLEn talouden vakauttaneen yle-veron merkitys. Jos tiedonvälitys laskeutuu sille tasolle, jota fox news edustaa, olemme vähitellen ihan oikeasti kusessa. Hyvästit voidaan heittää myös sellaisille sarjoille kuin West Wing, joka valottaa amerikkalaista päätöksentekomekanismia mielestäni varsin hyvin. Mikään muutos ei tapahdu nopeasti, mutta vaarallisinta on, kun kasvaa uusi sukupolvi suomalaisia, jotka omaksuvat fox-kanavan ideologia ja pinnallisuuden. Nykyisenlainen suomalainen pinnallisuus eri muodoissaan on siihen verrattuna suurta sivistystä. Toivottavasti nykyiset suomalaiset kaupalliset kanavat eivät lähde fox:n kelkkaan ja tyyliin mukaan. Mielumin kannattaisi lähteä kettumetsälle ja ajaa tuo elikko takaisin koloonsa.

syvä

Kyllä se elämä jatkuu, vaikka saa muutakin tietoa maailmalta, kuin tämän sinun mainitsemasi suomalaisen pinnallisuuden. Vaikka pinnallisuuden tilalla voisi olla ihan toinenkin termi, joka vastaa enemmän suomalaista tiedonvälitystä. Vaarallista ei ole uusi tiedostava sukupolvi, vaan vaarallista on tietämättömyys.

Vierailija

Linkitetyn uutisen ja tutkimuksen mukaan Fox News nimenomaan aiheuttaa tietämättömyyttä.

"Fairleigh Dickinsonin yliopiston suorittaman kyselyn mukaan Fox Newsin katsojien tietämys maailman tapahtumista oli huolestuttavan alhainen."

Vyötiäinen

Nykyäänhän vain RKP:llä on puolueistamme oma kanava.
Ja sen budjettiosuus on kolme kertaa suurempi kuin RKP:n potentiaalisten äänestäjien määrä!

Joten olisi varsin kohtuullista, jos "Suomalalainen kansan puoluekin" saisi oman kanavan.

Partiohavyton

Boris Jeltsinin hartain toive oli, että Venäjä olisi joskus tulevaisuudessa oikea maa, vaikka sen onkin pakko olla luonnollisesti vapautettuna paljon suppeampi. YLE on yhä vähemmän suomettunut. Me saamme oikeaa tietoa ihan vapaasti myös netin kautta. Pinnallisuus on vain vaikenemista kauhistuksesta tai valehtelemalla rikos koko ihmiskuntaa kohtaan peräti oikeaksi maaksi. Foxilla on todellisia vapaita uutisia, ilman mitään sivuvaikutusta salata stalinismin julmuudet. Oikeusvaltioiden uutiset ovat maailmassa yhteisiä. Meistä ei voi milloinkaan tulla eristäytynyt köyhä Impivaara, joka yksin lähettää surunvalittelut Pohjois-Korean nälkää näkevälle kansalle. FOX elää todella tämän ajan hermolla. Pohjois-Korean haluamme myös vapautuvan ajan kuluessa länsimielisen Kiinan lailla. NL jo hävisi meille. Kohti osoitettua päämäärää. Juna kulkee kiskoilla...

Aristotellus

Tuota oikeaa tietoa ei ehkä ole olemassakaan, niin kauan kuin perspektiivit vaihtelevat - mitä nyt jotkin matemaattiset "totuudet". Yle paranee jatkuvasti, jos sille vain antaa mahdollisuudet ja resurssit, vaikka paljon on kyllä karsittavaakin. Pinnallisuus painuu suurimmalla osalla peiton alle, kun kurjuus kasvaa. Varjopuolena on aina eriarvoisuus, joka ei kestä suuria kuiluja lopulta. Uutiskanava on yhtä luotettava kuin sen heikoin reportteri, myös Foxilla. Itäinen karhu ei ole astunut vielä kaikilla "energisillä" tassuillaan.

demarien vihollinen no1

..suomen kansa on viaton maailman totuuksille. Tarvitsemme raikasta mediaa länsimaailmasta!
Juuri suomen kansa pakoitettiin maksamaan 500 miljoonaa, verojen kautta, "riippumattomasta" mediasta.
Historia on ollut surkeaa suomen "suomettuneessa" mediassa.

Tarvitsemme uutisia, sopii hyvin Mr. Murdogin englannin uutiset ja muu kansainvälinen uutistarjonta, ensi alkuun.

...Muu ohjelma tarjonta on huumoria vailla, kunnollisia historialisia sarjoja, elokuvia jne..

DuPont

Fox-kanava on arvostelun kohteena lähinnä siksi, että se on lähempänä republikaaneja kuin valtakanavat. Harva Foxin arvostelija täälläkään on koskaan kanavaa edes seurannut. Se USA:n media, jota Suomessa seurataan, on pitkälti demokraattien lähellä olevaa sellaista. Ihmekös se, jos republikaanimedia saa niin huonon kuvan.

TSV

Ja voin sanoa myös, että suoranaista valehtelua ja tahalteen "väärän" kuvan antamista harrastetaan vaikka kuinka paljon.

"Lähempänä republikaaneja"? Sehän heidän virallinen äänitorvi.
Kanava on lähtenyt jopa luomaan viestiä, että Jeesus oli täysiverinen kapitalisti? Ainoa asia mistä eivät tunnu tykkäävän on Ron Paul?

Ai esimerkkejä? Noh jos nostaisit pääsi propagandasta näkisit sen. Netti on täynnä näitä klippejä lähetyksistä missä FOX suoranaisesti valehtelee tai esim. kertoo OWS-liikkeen "mellakoista" ja väkivaltaisuudesta näyttäessään kuvaa aivan eri paikasta ja ajasta jolla ei ole mitään tekemistä OWS kanssa.

Poliittinen kanta voi olla mikä tahansa samoin kuin mielipiteet mutta puhtaasti valehteleva uutiskanava on jo häpeällistä.

Ehkä yksi suurin ulkomailta luettu lehti on "oikeiston" ja Murdochkin lehti Wall Street Journal, joten en tiedä miten paljon Suomessa luetaan pelkkää demokraattien propagandaa.

PS. Glen Beckkihän oli varmaan mielestäsi se suuri oikeiston guru? Hullu kuin mikä sai olla telkussa niin kauan kun mainostajia kiinnosti

svantex

"Ihmekös se, jos republikaanimedia saa niin huonon kuvan."

Republikaanimedian huono kuva johtuu siitä, että demokraattimedia on jo siirtynyt teräväpiirtoon.

Tyrion

Murdoch esikuntineen ilmeisesti havainnut, että tämä Suomihan se on semmoinen maa, jossa eliitti ei virheistään maksa. Eli ei muuta kuin yksityisetsivien, salakuuntelun asiantuntijoiden ja muiden hakkereiden armeijat tänne viihdettä rakentamaan.

ernoh

Tästähän tulee Soinille oma TV-kanava - Soinihan on ulkomailla esiintynyt lähinnä Murdochin imperiumin mediassa - kuten Wall Street Journalissa ja Fox Newsissä. Soinin ajatusmaailma on lähellä USA:n teekutsuliikettä ja Murdochia muutoinkin.