Sunnuntai 27.5.2012

Tällaista ”vastinetta” Jungner vaatii Yle-miljoonille

Luotu: 
7.1.2012 20:39
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Mikael Jungner haluaa keskustelua Yle-miljoonien käytöstä.

Yleisradion entinen toimitusjohtaja, SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner on tyytyväinen siihen, että Ylen rahoituksesta on syntynyt vihdoin ratkaisu, mutta on harmistunut siitä, että keskustelua 500 miljoonan euron käyttämisestä ei käyty. Hänen mielestään olisi kohtuullista sopia ”vastineesta” tuolle kansalaisilta vuosittain kerättävälle rahasummalle.

- Jos esimerkiksi halutaan, että Suomeen syntyy vahva ja vientiin kykenevä sisältöteollisuus, olisi Yleisradio velvoitettava käyttämään vaikkapa 20 prosenttia ohjelmarahoistaan ostoihin ulkopuolisilta, riippumattomilta tuotantoyhtiöiltä. Jos halutaan edistää avoimen datan periaatetta, olisi Yleisradion avattava yhtiön arkistoissa makaava miljoonan sisältötunnin varasto kaikille kiinnostuneille. Jos halutaan vahvistaa asiakasnäkökulmaa, olisi Yleisradiota vaadittava tarjoamaan sisältöjään esimerkiksi reilulle 100 000 suomalaiselle iPad-käyttäjälle, Jungner luettelee Puheenvuoro-blogissaan.

Lue Jungnerin blogikirjoitus täältä ja osallistu keskusteluun.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Agnus af Gugelberg

Eero Heinäluoma (SDP) aiemmin ja viestintäministeri Krista Kiuru (SDP) nyttemmin ovat korostaneet, että Yleisradio on nimenomaan eduskunnan radio.

SDP on nimittänyt puolueen politrukkeja Yleisradion pääjohtajiksi (Kiuru, Paasilinna, Wessberg, Jungner), mutta Jungner on varmaan Yleisradion politikoitumisen huippu.

Ensin Jungner oli SDP:läisen pääministerin Paavo Lipposen avustaja. Sitten hänet nimitettiin Yleisradion toimitusjohtajaksi. Sitten hänet nimitettiin SDP:n puoluesihteeriksi. Sitten hän pääsi vielä eduskuntaankin.

Sitten vielä epäillään, että Yleisradio ei ole puolueeton!

p.s. Kokoomus kaappasi YLE:n demareilta ja Kokoomuksella on värisuora ylimmästä johdosta uutishuoneeseen: YLE:n hallituksen puheenjohtaja on vuorineuvos Kari Neilimo (KOK) - toimitusjohtaja on Lauri Kivinen (KOK) - TV:n sisältöjohtaja on Olli-Pekka Heinonen (KOK) - uutishuoneessa on vahva kokoomusmiehitys paitsi että Marja Tiuran (KOK) uutispäällikköpuoliso joutui ottamaan eron Marjan vaalibisnesten takia ja kun uutisilta meni vähän niin kuin uskottavuus.

YLE:n ansiosta Kokoomus on Suomen suurin puolue ja Niinistö on vahvin ehdokas presidentiksi.

Mila F

"Jos halutaan edistää avoimen datan periaatetta, olisi Yleisradion avattava yhtiön arkistoissa makaava miljoonan sisältötunnin varasto kaikille kiinnostuneille."

Hieno idea minusta - ihan siksi, että olen sen itse keksinyt ja kertonut täällä palstalla. Jungner saisi laittaa lähteen näkyviin. Toisaalta sosialidemokratian ydinhän tuosta tulee näkyviin: Kaikki, mikä on sinun, on myös minun.

Mutta oikeasti tuosta ideastani hyötyisivät kaikki.

Mikael Jungner

... ja se löytyy jo YLEn "Mahdollistajastrategiasta" vuodelta 2008 (mikäli se on edelleen voimassa), mm. YLE Areena ja Elävä Arkistohan sitä jo edistävätkin, mutta nyt olisi taas aika ja kohta rahaakin viedä ideaa jälleen reippaasti pidemmälle.

Vierailija

aikoinaan 2000-luvun alkupuolella olin yhteydessä suoraan YLE:een ja ehdottelin sinne tuota samaa, kaikki nettiin, ehdottelin myös uutisarkistojen aukaisua samaan tapaan nettiin, muistaakseni käytin silloin esimerkkinä Hesarin ja MTV 3:n arkistoja, Hesarin arkistohan meni sen jäkeen myöhemmin maksulliseksi, mikä oli huono asia ja jäi pois omasta käytöstäni.

Nykyisin ei TV enään jaksa kiinnostaa, eikä radiokaan, jossa tulee jotain soittolistoja suurimman osan aikaa, kolmen minuutin uutiset ja 15:sta minuutin urheilu-uutiset, molemmat jääneet jo pois käytöstä.

puutarhamies

ajassaan mukana olevinaan tämä tyhjän touhottaja Jungner.

Ehdotus Ylen "aikaansa seuraavaksi" tarjonnaksi iPad-käyttäjille on samaa kuin Jungnerin "aikaansa seurannut" digiboksien pakko-ostatus jo valmiiksi vanhenuuseen tekniikkaan nojaten.

Hänen ideansa ovat melkein yhtä teräviä kuin pään humina M.A. Nummisen kappaleen "Josafatin jenkka" tahdissa (liian hyvä kipale Jungnerin yhteyteen).
http://www.youtube.com/watch?v=H4RNo7vadKk

Mies on täysi toope ja klovnin näköinenkin.

Mikael Jungner

"Mies on täysi toope ja klovnin näköinenkin"

Vau!

Tuo "puutarhamies" pienellä p:llä on sinulle mitä mainioin nimimerkki ;)

puutarhamies

Meillä on nyt elävä esimerkki siitä, että älykkyystestissä menestyminen ei kuvasta aitoa älykkyyttä.

Harrastakaa mitä vain hra Jungner, mutta pysykää erossa uusien laskujen järjestämisestä Suomen kansalle.

tubbis

Olipas ryhdikäs postaus SDP:n puoluesihteeriltä. No, puolue miestä myöden. Voisit Jani Toivolan kanssa perustaa eduskuntaan harrastekerhon, jossa te sitten kilvan järkyttyisitte eri asioista.

YLE ja HS on Suomen pahimpia propagandatuutteja, ihmisten aivopesukanavia. Lasken propagandaksi myös asioista vaikenemisen. Miksi ihmeessä täysjärkisen ihmisen pitäisi pakkomaksaa YLEn suoltamasta propagandasta?

Laki nimittäin vaatii, että YLE esittää asiat puolueettomasti ja tasapuolisesti, sitä se ei todellakaan tee. Edes Jungner ei edistänyt YLEllä vapaata tiedonvälitystä, josta iso miinus ja uskottavuuden menetys koko miehelle, sekä nykyisin puolueellekin. Matriisiorganisaatioiden rustaus on turhaa, jos pohja on mätä.

Ensimmäisenä pitäisi antaa monoa vastaavalle päätoimittajalle, jotta päästäisiin vapaan uutistoiminnan alkuaskeleille. Bilderbergin kävijät selvästikin ovat jonkin toisen asialla (ties kenen) ja juoksupoikina.

Jos tiedonvälitys olisi oikeudenmukaista, sinä tuskin olisit kansanedustaja. Säälin äänestäjiäsi.

Hyvää jatkoa.

Appi

Taas alkaa joillakin sydän hakkaamaan ja verisuonet pullistumaan, kun jutun kirjoittajaksi ilmaantuu Mikael Jungner. Tämä on niin tyypillinen suomalainen tai ehkä myös amerikkalainen ilmiö kuin vain voi olla. Poliittisesti toisin ajattelevan tekstiä ei voida lukea millään tavalla pohtimalla sen sisältöä vaan aina pyritään torppaamaan keskustelu ja pohdinta koska olaan lähtökohtaisesti toisen puolueen miehiä. Amerikassa ja kaksipuoluemaassa sen jotenkin ymmärtää, koska siellä vaihtoehtoja on tasan kaksi, mutta monipuoluemaassa on tehtävä enemmän työtä konsensuksen löytämiseksi. Amerikassakin tämä tuntuu välillä typeryydeltä, Suomessa sitä voisi kutsua vielä astetta kovemmalla kuvauksella tyhmyydeksi.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että ensin pitäisi lukea tai kuunnella mielipide ja vasta sitten pohtia kuka sen on esittänyt. Ei mielipiteen esittäjän persoonaa voi mitätöidä, koska sillä on vaikutusta siihen, miten hän voi ajatuksiaan edistää, mutta aina pitäisi edetä sanottava edellä. Viisauksia voi tulla esille ilman korkeaa asemaa ja tyhmyyksiin voi sortua asemastaan huolimatta. Nämä asiat eivät ole suoraan verrannollisia toisiinsa. Suosittelisinkin niille, joille Mikael Jungnerin nimi tuottaa näppylöitä lukemaan hänen kolumninsa uudelleen ja kuvittelevan sen kirjoittajaksi vaikkapa tämän vuoden missin, jonka nimeä en nyt muista, koska se ei minua kiinnosta. Kaikesta huolimatta hän tuskin ulkomuodollaan aiheuttaa kenellekään näppylöitä. Silloin asenne lukemiseen voisi olla enemmän utelias kuin torjuva ja esitetyt mielipiteet ehkä enemmän yllätyksiä kuin normaalia missikamaa. Mielestäni Jungnerin blokiteksti oli hyvä ja siinä oli monta hyvää ajatusta. Eivät ne ajatukset vielä mitään lakeja tai toimintanormeja olleet, mutta toivottavasti ne herättivät itse ajattelemaan, mikä on median tulevaisuus.

Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että YLEn tulee osallistua suomalaisille ja nimenomaan Suomessa suomalaisten voimin tuotetun ohjelmamateriaalin hankintaan jollakin osuudella YLEn budjetista. Mikä tuo prosenttiosuus on, onkin sitten se pohdiskelun paikka. Minulla ei ole vastausta, mutta kyseessä olikin keskustelun avaus ja sen tunnustaminen, että suomalaisella kulttuurilla ja ohjelmatuotannolla on oma itseisarvonsa. Jos YLE ei kanna suomalaisesta kulttuurista mitään vastuuta, niin kenelle tuo asia kuuluisi. Kulttuuri tulee kuitenkin nähdä tässä yhteydessä laajana käsitteenä, joka sekin on tietysti yksi keskustelun aihe.

Median oman sisällön arviointi on oikeasti myös lähes mitätöntä. Ei ole montaa päivää kun täälläkin eräässä jutussa sitä arvostelin. Arvostelin myös sitä, että mediavaikuttajien journalisti ja kirjailiroolit menevät sekaisin. Muidenkin roolien sekamelskasta tuli muilta hyviä esimerkkejä. Jostain syystä journalisteille on kuitenkin kehittynyt sellainen asema, että he voivat pitää kaikenlaista toimintaansa lehtimiestoimintana, vaikka näin ei suinkaan ole asianlaita. Jos journalisti ostaa asuntoa tai vaikuttaa jossain puolueessa, tulisi hänen toimintaansa arvioida aivan kuin hänellä ei olisi yllään tuota journalistin viittaa. Toisaalta, jos hän käyttää journalistin asemaansa vaikuttamiseen oman työnantajansa kautta, tulee kohtuuden nimissä vähintään tulla esille hänen kytkentänsä päätöksentekijöihin ja päätöksentekoon. En edellytä kaikilta journalisteilta jäsenkirjan esittämistä, mutta niiden jotka toimivat selvästi jossain puoluorganisaatiossa olisi näin kuitenkin tehtävä.

Median olisi syytä käydä omalta osaltaan keskustelu heidän roolistaan. Ehkä olisi syytä ainakin selkeyttää niitä pelisääntöjä, joita noudatetaan. Kun kaikkialla muualla tässä yhteiskunnassa halutaan avoimmuutta ja pidetään sitä demokratian yhtenä keskeisimpänä periaatteena, niin miksi mediaan tulisi suhtautua jonkinlaisena poikkeuksena?

puutarhamies

nimikkeistä ja taustaryhmistä välittämättä, ja myös arvostaa.

Minusta on aivan asiaan kuuluvaa heittää kapulaa rattaisiin naurun kera (mieluiten asiapohjalta), kun nyt kyseessä on Suomen populistisimman puolueen sihteeri. Asiaa pahentaa ja lisää syytä antaa se, että SDP teki harvinaisen merkittävän ja kalliin vaalipetoksen viime vuonna.

Appi

Minua kiinnostaa vain se, mitä olet mieltä näistä mediaa koskevista perusasioista. On aivan saman tekevää, mitä mieltä olet jostain puolueesta olkoon se SDP tai mikä tahansa muu. Aivan yhden tekevää on myös mitä mieltä olet jostain henkilöstä, Jungner tai vaikka paavi. Kerro ihmeessä mitä mieltä olet median tilasta ja tulevaisuudesta? Se kyllä kiinnostaisi myös huumorilla höystettynä tai vaikka marinoituna.

puutarhamies

Jutun tekstin asioista tervehdin ilolla uutta, tulojen mukaan porrastettua Yle-maksua. Se on paljon parempi kuin nykyinen kyttäämiseen ja maksun laestamiseen perustuva järjestelmä, ja tulee useimmille edullisemmaksi, Ylelle varmemmaksi. Muuta media-asiaa ei jutussa ollutkaan, vaikka oltiin käsittelevinään maksukertymän käyttämistä. Käsiteltiin kuitenkin sen kohdistamista pariin yksityiskohtaan.

Ilman Yleä en tarvitsisi tv-vastaanotinta lainkaan. Tarvitsisin vain näyttöä.

Mediaa olennaisemmin koskeva perusasia on sen luotettavuus. Suomalainen media on kehittynyt vapaampaan suuntaan Kekkosen ajan jälkeen pikku hiljaa.

Tarkoitushakuinen uutisten leikkaaminen, unohtaminen ja epäolennaisten kohtien rummuttaminen haittaa sitä edelleen.

Uusi Suomi on iloni lukijakommentteineen vapaamman sanan airuena. Olemme onnen lapsia, kun meillä ei ole sellaista tiedotusvälineiden ja tiedottajien vainoa kuin Venäjällä tuossa kivenheiton päässä. (En tarkoita, että pitäisi heittää.)

Tärkeä ikävä piirre median toiminnassa Suomessakin on sen järjestämät "ajojahdit". Ajojahdilta näyttää, kun oman tuotteen myyminen toimittamisen ykköskriteerinä on mennyt ohi kaikkien muiden tavoitteiden peittäen ne. Ilmiö vyöryy kuin sopulilauma uhrinsa yli.

Kaikki kilpaa "tiedottivat", kun Kanervalla oli olevinaan seksiseikkailuja. Hän oli ehkä ajatellut sellaisia, mikä riitti arvostelukyvyttömälle yleisölle Moskalehtien yms. ostamiseen. -Olihan harmittomia tekstiviestejäkin vuotanut juoruämmien evääksi. Vanhasellakaan ei ollut naisseikkailuja, Ainakaan lehtijuttujen perusteella, mutta syntyi "ajojahti" hänen joka käännettään vahtien. Useimmat tuntuvat yhä uskovan kuvaan hänen seikkailuistaan.

Hannu Mikael

"..olisi Yleisradio velvoitettava käyttämään vaikkapa 20 prosenttia ohjelmarahoistaan ostoihin ulkopuolisilta, riippumattomilta tuotantoyhtiöiltä. Jos halutaan edistää avoimen datan periaatetta, olisi Yleisradion avattava yhtiön arkistoissa makaava miljoonan sisältötunnin varasto kaikille kiinnostuneille."

Jungner vain haluaa YLE:n yksityisen bisneksen piiriin arkistoa myöten.
Mahdollinen rahasampo nopeimmille.

Mikael Jungner

Jungner nimittäin haluaa suomalaiseen sisältötuotantoon lisää voimaa ja sitä kautta uuden kukoistavan vientialan tuottamaan lisää euroja velkaiseen talouteemme. Ruotsi on tässä onnistunut ja Norjakin on saamassa menestyksen päästä kiinni...

semi

Yleisradion NRK,n viikonloput on kyllästetty NRKs sportlørdag ja NRKs sportsøndag eli hiihtoa aamusta iltaan, menestystä ainakin hiihtoladulta tulee ja kansalaiset saavat seurata räkä poskella sivakoivia sankareitaan.

matbor

Onko Herra Junger siirtymässä Applen palkkalistoilla? Miksi "vaadittava tarjoamaan sisältöjään esimerkiksi reilulle 100 000 suomalaiselle iPad-käyttäjälle." Samsung, Nokia, HTC jne. mihin unohtui? Onko Herra Jungerilla iPad?

Mikael Jungner

Ja nuo Samsungit sun muut ei mitenkään unohtunut, niiltä ei vain ole (vielä) tullut tabletteja, joita kuluttajat olisivat kymmenin tuhansin kappalein Suomessa hankkineet. Jos joskus hankkivat, kannattaa niillekin sisältöä tietysti tarjota.

Vertailun vuoksi: sekä Neloselta että Maikkarilta löytyy oikein laadukkaat iPad-sovellukset. Moinen ei hirveästi maksa, mutta on tärkeä juttu asiakkaille, tässä tapauksessa 100 000 asiakkaalle...

MadMan

YLE pelastettiin vain ja ainoastaan sen takia, että tuossa laitoksessa olevat henkilöt eivät saisi vapailta työmarkkinoilta töitä. Kallis laitos ja aika harvassa yhtiössä on 500 miljoonaa euroa valtiontakaamaa vuosittaista rahaa käytössä. Ehkä neukuista ja Pohjois-Koreasta löytyy vastaava työllistämislaitos. Poliitikot olivat liikuttavan yksimielisiä päättäessään YLE:n rahoittamisesta niin kokoomuslaiset kuin kepsut.

Ei tarvitse enää haukkua sossuja julkisen sektorin ja laitosten ylläpitämisestä vaan yhteiskunta on tullut avoimeksi ja todelliset sosialistit ovat nousseet sateen jälkeen esille kuin sienet. Kysymys kokooumuslaisille onkin seuraava? Mihin tarvitsemme YLE:n kymmeniä radiokanavia ja TV 2 ja muita teemakanavia? Ei taida tulla vastausta?

Hannu Mikael

Vaikka en kokoomuslaiseksi tunnustaudukaan, kysyn vuorostani, että eikö pääosin jenkkiläistä TV-huuhaata ja -hömppää riitä nykyisiltä yksityisiltä kanavilta tuutin täydeltä?
Neukkuja ei ole olemassa, ja Pohjois-Korean lisäksi YLE:ä vastaava parlamentaarisesti valvottu valtiollinen yleisradio löytyy jokaisesta Euroopan maasta.

omanimi

Ei siis tullut vastausta edelliseen kysymykseen. No, valtio tarvitsee YLE:n kanavia juurikin samasta syystä kuin Pohjois-Koreassa. YLE luotiin propagandan levittämiseen ja samasta syystä se on edelleen olemassa.<p>Mitä tulee ohjelmistoon, yksityiset kanavat pyrkivät tietysti budjettiensa rajoissa näyttämään sitä mitä ihmiset katsovat, oli se sitten "hömppää" tai mitä tahansa. Ilmaiskanavista vain YLE:llä on varaa ostaa kalliimpaa "jenkkiläistä hömppää" kuten HBO:n sarjoja.<p>Vertailun vuoksi jenkeissä radiotoiminta oli alusta asti (n. 1920) vapaata yksityisille asemille, eikä mitään yleisradiota ole koskaan ollutkaan. Suomessa YLE:n radio/tv monopoli ulottui 80-90 luvulle ja TV maksuja maksellaan edelleen.

Penttijuhani

olisi tuohon "puheenvuoroon" voinut lisätä yksilöityjä konkreettisia esimerkkejä ongelmista, niiden onnistuneista tai epäonnistuneista ratkaisuista. Kun osoitetaan modernin terminologian tuntemusta, niin antaahan se kuvan "kelpoisuudesta." Se on myös liian helppoa. Vaikeampaa olisi sanoa asiat selvästi ja lyhyesti.

Pitkän uran demarin, demarijohtajan, puoluesihteerin ja kansanedustajan tyytyväisyys sekä itseensä että Yleen on myös jotenkin outoa maassa, joka mm. EU:n kriteerien mukan ei oikein täytä kaikki periaatteellisia vaatimuksia, vaikka Unkarin edellä yhä ollaan.

Eli ovatko muka mm. "uutisointien" periaatteet kunnossa? Vai onko mm. Supo - huumekauppiaineen ja huorineen - yhä ekslusiivinen "tietolähde," jota "suojataan," ei vähiten silloin kun se rikkoo kansalaisoikeuksia "tärkeitä johtajia" kuten Demareiden Koivistoa tai Lipposta suojelessaan? Samaan malliin kun Kekkosta ja Paasikiveä.

Eli tietääkö demarinero Jungner, mikä on ero johtavan eliitin ja hohtavien heloottien välillä?

puutarhamies

Onneksi olkoon! Toivon parasta jatkoa.

Siitä alkaen, kun tulit valituksi puoluesihteeriksi olen kuvitellut, että Suomesta et enää löydä järkeviä töitä SDP:n ulkopuolelta, eivätkä nekään välttämättä kovin järkeviä ole. Tähän lukuun kuuluvat mukaan myös puolueen läänityksen alaiset julkiset suojatyöpaikat.

Ylen jälkeen ovet olivat varmasti auki, mutta SDP:n mitätöivän vaikutuksen lisäksi oma julkinen toimintasi puoluesihteerinä on ollut kovin vähäistä näpertelyä.

JM

.. jos todella haluamme että Yle olisi vihdoinkin meidän kaikkien
suomalaisten oma kanavamme.. niin valitettavasti koko nykyisen Ylen henkilökunnan saisi potkaista.. varsinkin johtajiaan myöten pihalle.

Uuteen tulevaan verorahoillamme kustannettavaan Yleisradioomme täytyisi ottaa täysin uudet ja raikkaat työntekijät.. ja ehkäpä muutama johtajakin.. (entisiä työntekijöitäkin mahtuu varmasti myöskin mukaan) määrällisesti vaikka noin kolmasosan verran entiseen henkilökuntaan verrattuna.

Uuteen Yleisradioon otettaisiin ihan kaikkia mahdollisia puoluekantoja kannattavia ja puolueettomia ihmisiä tasapuolisesti.. eli näin he jo sisäisellä omalla demokraattisella oikeudentajullaan ymmärtäisivät olevansa meidän kaikkien.. eli heidän ihan oikeasti palkkansa maksavien ihmisten asialla..

Heidän tärkein tehtävänsä olisi siis olla.. ihan aitoja ja oikeita toimittajia.. eli olla mahdollisimman puolueettomasti kotimaansa ja maailman tapahtumia rehellisesti kertovia.. uuden median uusia upeita ja ihania ihmisiä..

Tästä minäkin olisin hyvällä omatunnolla valmis maksamaan..

pkarvone

En noita aktiivisti seuraa, mutta muuan naapuri kertoi etta ainakin osa hemohessikisoista olisi siirtynyt maksukanaville. Vielä kun samaan putkeen saa jääkiekon, mäkihypyt sun muun selvästi privaatin bisneksen niin hyvä!

eos

Hienoa että Mikael Jugner otti Ylen palvelujen Apple käyttäjien ongelmat esille. Iphone käyttäjiä on varmasti tuplamäärä jotka eivät pääse käyttämään Ylen palveluja täysipainoisesti.

Jos kerran YLEn tuotanto on niin loistavaa ja hyvää niin miksi YLE ei voisi kerätä edes osaa tuloistaan esim. maksullisilla kanavapalveluilla?

Kulttuuriväki olisi varmasti valmis maksamaan Teeman palveluista ja ruotsinkielisistä uutisista, ajankohtaisohjelmista ja pohjoismaisista tv-sarjoista ja elokuvista kiinnostuneet mielellään kustantaisivat FST:n kulut jne.

joukahinen

maksu kokonaan pois. Älytön ohjelma-ajan täyttäminen tulevien ohjelmien mainostamiselta kieltoon ja heti. Jokainen näkee ohjelmiston jos haluaa; lehdestä, netistä, txt-tv:ltä. Tolkutonta katsojien halveksimista ja aliarviointia täyttää parasta katseluaikaa moisella joutavalla turhalla moskalla. Jos Yle haluaa mainostaa, mainostakoon sitten kaikkea ja periköön siitä maksun mainostajilta, jolloin katsojilta ei maksua erikseen ollenkaan.

Hubert

Osoitti Ylen käyttävän lähes saman ajan omien ohjelmiensa mainostamiseen, jonka kaupalliset tv kanavat käyttävät mainosten esittämiseen.

Jotain on pielessä kun katsoja joutuu lukuisten uusintojen lisäksi vielä katsomaan ohjelmien esittelyjä moneen kertaan.

Jotain tarttis tehdä...,vaikka miljoonan nimen lista typerien puffien lopettamiseksi.

A_L

Varsinkin klo 18 - 22 väliseen aikaan pitää panostaa 110%:a.
Aikuisten oikeasti. Nuoriso katsoo silloin beebeetä ja muuta älyn vapauttavaa muilta kanavilta tai topten kohellusta juutuubista.

Lookija

Laitokselle kerätään jatkossa veroja - myös niiltäkin, jotka eivät Ylen ohjelmia kuuntele, eikä omista TV:ta.

Ok. Demokratiahan nykyään tarkoittaa vallanpitäjien etuja tukevaa sanelua ja kasvavien maksuvaatimuksien (verojen) esittämistä aivan kaikille (enemmistön nimissä) - perustelematta niiden verojen järkevyys ...

Mut pitääkö tuon laitoksen olla noin kallis - miksei käytetty keskustelua budjetin järkevyydestä, suhteessa "vastineisiin"?

MadMan

YLE hössötyksistä vielä sen verran, että yksi valtakunnallinen TV -kanava eli TV 1 riittää, josta voi tulla suomen ja ruotsinkieliset uutis- ja ajankohtaisohjelmat. Jos muut osiot halutaan pitää, toimikoon markkinaehdoilla (vrt. markkinatalous). Muu YLE -joukkio tulee edullisemmaksi työttömyyskortistossa.

Jos ruotsinkieliset haluavat oman kananvansa, niin TV 2 on mahdollista ostaa omaan kulttuurikäyttöön ja minun puolestani tuo kanava voi mennä työntekijöineen halvalla. Kyytipojaksi voisi muutama tukieurokin mennä, jottei ala sisällissota maassa, jos halutaan jatkaa Pohjois-Korea linjalla.

500 miljoonaa euroa on aivan huikea raha YLE:stä vai ovatko kaikki sitä mieltä, että yksi historiaohjelma tai HBO-sarja saa maksaa tuon verran? Eipä mene kauan, niin yleisradio ja kaikki muut tv-kanavat + operaattorit ovat ruotsalaisten tai englantilaisten omistuksessa ja sitten kaikki sosialistisuomalaiset ovat yhdessä tyytyväisiä narrista aatelistoon.

A_L

Yleissivistys on jo nyt niin pohjalukemissa, että en toivoisi lasten ja nuorten maailmankatsomuksen kehittyvän kaupallisen ohjelmatarjonnan ehdoilla.
Esim. politiikka, joka vaikuttaa päivittäiseen elämäämme, voi olla täysin tuntematonta ja vierasta nykyisin jopa 30-40 vuotiaille. Asiat pitää tuoda ymmärrettäviksi ja kiinnostaviksi, vaikka huumorin keinoin, jotta nykyisen yhteisvastuuttomuuden ("ulkoistamisen"-ei kuulu mulle) ajattelutapa kääntyy yhteisölliseen vastuullisuuteen.

miinve-3

Kyllä televisio ilman yleä olisi tarpeeton en voi ymmärtää
kaupallisten tv-kanavien johtajia minkälaista paskaa ne
yrittää syöttää katsojille.Ei ole tullut enää katsottua kau-
pallisia kanavia kuin joskus joku elokuva mutta elokuvatkin
ovat pääosin tusinatavaraa.Laittaisivat maksukanaville jonkun
korkea tasoisemman kanavan niin voisin maksaa jopa 50E kuussa
siitä nyt en huoli ilmankaan maksukanavia.Kyllä Jungerin aikana yle parani kovasti pelkään vähän kokoomuslaisia joh-
tajia ettei vaan tulisi tosi tv.tä ynnä muuta paskaa.

yksityisajattelija

Itselläni ei ole iPadia, joten en tiedä, millä lailla YLE kohtelee heitä kaltoin.
Mutta minua ärsyttää suunnattomasti, että kun ostin suomalaisen tekniikan huipputuotteen eli Nokian N9-älypuhelimen, niin voin sillä kyllä katsella itse ko. kännykällä kuvaamiani videoita ja kaikkia YouTubessa olevia videoita, mutta en ainuttakaan videota YLE:n Areenasta tai Elävästä Arkistosta. Ja syynä se, ettei tähän Nokian huipputuotteeseen saa Adobe FlashPlayeria. Eikä YLE:n tuotantoa voi katsella ilman Adoben jakamaa ilmaista katseluohjelmaa.

Onko iPadin omistajilla sama ongelma?
Ja milloin YLE ja Nokia lytävät toisensa niin paljon, että YLE:n tuotantoja voisi katsella Nokian tuotteilla?

syvä

Vasemmisto on tehnyt noista omenatuotteista lehdistön välityksellä itselleen oikean kulttiesineen, jossa ei ole muuta hienoa kuin se kuva takakannessa. Et kai vaan ole sortunut puraistuun omenaan. Ne saattavat alkaa pikkuhiljaa tulla ruskeaksi.

Metu

Itse olen käyttänyt Nokian Communicatoria alkaen ensimmäisestä, mustavalkoisesta, muistaakseni vuodesta 1996. Olen ollut aika tyytyväinen, koska osaan käyttää sitä, sitä tietysti on helpottanut, että olen alan ammattilainen. Kaikki toiminnot, mitä tarvitsen, löytyvät Communicatorista.

Ipad'istä sen verran, että se on aika tuore, julkaistu 2010. Itse käytin tablettia eka kerran 2005. Koska tuotan paljon tekstiä, tabletti ei sopinut minulle. Hyvällä näppäimistöllä varustettu pikku-läppäri on paljon parempi. Applen ongelma on ollut sovellusten vähyys verrattuna perinteisempää Windows's läppäriin.

Metu

Yleä ei tarvita tuottamaan eikä ostamaan roskaviihdettä ja saippuasarjoja.

Yhtiöittämällä viihde saadaan yle-vero pudotettua huomattavasti pienemmäksi. Hoitakoon uusi yhtiö taloutensa mainoksilla ja vaikkapa maksukorteilla.

totuuden torvi

Ylellä on perustehtävä siinä missä Fortumilla.

Lähetystoiminnan organisointi kriisitilanteiden tiedonvälityksen varmistamiseksi on verrattavissa sähkösiirtoon. Molempien toimintojen tulee olla valtion infrastruktuurin piirissä ja valvonnassa, jotta modernin yhteiskunnan keskeisiä funktioita voidaan ylläpitää ja hoitaa hankalissakin olosuhteissa.

Kriisivalmius on ylen toiminnasta ja kustannuksista korkeintaan muutaman prosentin luokkaa. Tämä nimenomainen osuus tulisi kattaa verovaroin.

Se muu vähä-älyinen höttö, jolla tuuttia täytetään, ja jota nyt pakkomaksatetaan kansalla yle-verona, on pahemman luokan virhe.

Holhousyhteiskunnan keskeinen vallankäytön väline ja julkisen mielipiteen ohjaus perustuu DDR-tyyppisen valtiolliseen tiedonvälitykseen ilman vaihtoehtoa.

Digitalisoitu lähetystoiminta antaa mahdollisuuden rahastaa kuluttajaa katseltujen sekuntien, minuuttien ja tuntien mukaan, mutta Suomessa tämäntyyppinen ratkaisu ei ole toivottu päättäjien keskuudesa, koska on olemassa pelko että kansalaiset oppivat ajattelemaan itsenäisesti ilman valtion ohjausta, kyseenalaistaen nykyisen järjestelmämme mielekkyyden ja ennenkaikkea siitä koituvat järjettömät kustannukset.

Jungner apropå, ei ole mikään ajattelija, vaan aurinkoisten päivien lehatteleva siipeilijä. Mies on varsin häpeilemättä ja ansiotta siirtynyt palkintovirasta toiseen,jos nyt puoluekirjaa ei sellaiseksi lueta.

Voi meitä perustavisraukkoja, missä alennustilassa isänmaamme rypeää ja makaa.

syvä

Kun on katsellut ylen kanavilta kaksi viimeistä vuotta vähintään kerran viikossa ohjelmaa natseista niin ja näin, niin tuntuu välillä siltä, että nyt niistä tietää jo kaiken. Toiveeni on, että harvennetaan ne kertaan kuukaudessa, tai kertaan vuodessa. Varsinkin nyt, kun saadaan uusi presidentti.

muuan

Vahinko, ettei sinulle voida antaa käytännön tuntumaa natsivallasta. Käytäntöhän opettaa aina parhaiten.
Paljon tietysti riippuisi siitä, mihin asemaan joutuisit. Ääripäinä olisivat kai natsipomo ja juutalainen.

syvä

Kerro sinä, mitä on jäänyt kertomatta ja näyttämättä. Minulle riittää rooli tavallisena kansalaisena tavallisessa tasavallassa.