Sunnuntai 27.5.2012

HS narautti: Copy+pastea ministeriön Guggenheim-selvityksessä

Luotu: 
2.2.2012 08:39
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.

Opetus- ja kulttuuriministeriö kritisoi nyt itse tekemäänsä arvioita Helsinkiin suunnittelilla olevasta Guggenheim-museosta, kertoo Helsingin Sanomat. Ministeriön taideyksikön päällikkö Hannele Lehto sanoo lehdelle, että selvityksessä lähteinä on ihan mitä sattuu.

HS on löytänyt ministeriön arviosta sekä asiavirheitä että suoria lainauksia tutkija Kaarin Taipaleen toimittamasta Guggenheimin varjo$$a -pamfletista. Taipaletta ei ole mainittu lähteenä. HS:n mukaan ministeriö on kopioinut arvioonsa muun muassa seuraavan virkkeen: "Paitsi vuonna 1997 avattua tähtiarkkitehti Frank Gehryn suunnittelemaa Guggenheimia, kaupunkiin rakennettiin myös metro, jonka asemia suunnitteli vielä suurempi tähti, brittiarkkitehti Sir Norman Foster."

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) myöntää kuulleensa virheistä.

- Se on inhimillistä, kun kaksi miljoonaa euroa maksaneessa ja vuoden kestäneessä Guggenheimin säätiön tekemässä selvityksessä jäi paljon avoimia kysymyksiä ja pyysin virkamiehiä selvittämään niitä pikaisella aikataululla, ministeri kommentoi.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

machdevelop

Se maksoi 2 miljoonaa Helsingin veronmaksajille, kesti vuoden ei antanut Helsingille mitään. Museoviraston rahoitusvajaus Suomen museoissa on 3 miljoonaa ja kansallismuseon kiviseinä sortuu niskaan. Kaupunginjohtaja, entinen perheyrittäjä Pajunen yrittää työntää 140 miljoonan amerikan ihmettä sivu-ja pysyväismaksuineen helsinkiläisille veronmaksajille taakaksi. Yhteiskuntakapitalismia kokoomusmieheltä pahaimmillaan.

Spinnu

Mulle riittäisi hyvinkin 200ke copy-pastetusta liirumlaarumista. Hankkeella olisi kaiken lisäksi työllistävä vaikutus, työllistäisin parilla tonnilla jonkun yliopistokandin tekemään sitä (ja hän saa samalla siitä graduunsa materiaalia). Ei pidä unohtaa myöskään myönteistä vaikutusta BKT:hen, lupaan tuhlata kaikki loput rahat ihan täällä Suomessa!

Win-win tilanne, mikä julkinen instanssi tarjoaa ensimmäisenä jonkun selvityspyynnön tutkittavaksi?

pragmatix

"- Se on inhimillistä, kun kaksi miljoonaa euroa maksaneessa ja vuoden kestäneessä Guggenheimin säätiön tekemässä selvityksessä jäi paljon avoimia kysymyksiä ja pyysin virkamiehiä selvittämään niitä pikaisella aikataululla, ministeri kommentoi."

Bullsh*t, sanon minä. Miten alas voi julkinen valta riman laskea, kun puhutaan veronmaksajien rahan käytöstä tällaisiin, muutenkin tyhjänpäiväisiin, selvityksiin? Mitä inhimillistä on silkassa laiskuudessa ja/tai epäpätevyydessä?

Jos meidän firmassa - tai varmaan missä tahansa muussa yksityisessä yrityksessä - kävisi näin, olisi pomo hyvin hyvin vihainen ajan ja rahan haaskuusta ja maineen pilaamisesta. Mutta ei tässä ministeriössä, ei. Sehän on odotettavissa, että kahdella millillä ei voi saada virheetöntä, puolueetonta selvitystä vuodessa aikaan.

Näin käyttää kommunistiministeri veronmaksajien rahoja eikä edes häpeä. Kiitos nyt taas tästäkin. Olisi tuollakin rahalla voinut vaikka työllistää muutaman hoitajan vanhuksien avuksi. Noin esimerkkinä.

Tämä nykyinen hallitus on täysi katastrofi Suomelle. Huonoin mitä muistan muutaman vuosikymmenen ajalta.

LassiHippeläinen

Minun tietääkseni sen kahden millin piikin avasivat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska Kulturfonden, jotka haluavat Guggenheimin Helsinkiin.

Arhinmäen tilaama pikaselvitys meni Helsingin kaupungin virkatyönä, joten se tuli paljon halvemmaksi. Ja oli ilmeisen aiheellinen.

seppoilmari

Tämä uusi virkamiessukupolvi joka on luikerrellut helpon(RAHAN)työn tekoon muhinkin ministeriöihin eivät ymmärrä että tällä COPY/PASTE jutulla tuppaa olemaan hyvin lyhyet jäljet.
Onhan tämä tauti levinnyt yliopistoihin maisteri ja tohtoritasolle.
Moni sepitelmä jolla on tavoiteltu titteleitä tai hattuja on kopio tai varastettua tietoaa liian paljon.
Teosto voisi puuttua näihin tapauksiin ja käräjöidä kunnon korvaukset varkauden uhrille.

Rohmar

Ministeriön selvitys ei ole mikään tieteellinen tutkimus lähdeluetteloineen. Selvittäjän / selvityksen tarkoituksena on ollut tuoda eri näkökulmia esiin, ja sitähän siinä tehdään.

Tuntuu siltä, että Guggenheim piirit yrittävät nyt piiskata ministeriötä lillukanvarrella, koska luulevat sen tuovan uskottavuutta Guggenheim hankkeelle.

Otetaan sama lillukanvarsi kouraan, ja lätkäistään sillä miljoonia maksaneesta Guggenheim selvityksestä kansilehti auki. Esitetyt väitteet kuulostavat melko fantastisilta. Kuitenkaan väitteiden tueksi ei esitetä ainakaan päällisin puolin mitään tutkimus- tms. tietoa. Silloinhan kyseessä on pelkkä aikuisten iltasatu.

Kauko Putki

ehkä olisi hyvä tarkistaa projektiin kytköksissö olevien sidokset amerikkalaiseen franchaising-yritykseen. Jo selvityksen hinnasta päätelle joku nyt tienaa tässä.
Pääkaupungin ja Suomen museot rapistuvat ja niiden toimintaa ajetaan alas. Irti kulttuurista - Big Brother hömppää tilalle.

Parasta selvityksessä oli se, että siinä kerrottiin Suomen antautuneen talvisodassa. Taisi ollakin oikein asiantuntijoiden työstämä selvitys.

Old Fargo

Nimittäin selvittäjille. Kun konsultit ja näiden frendit saavat selvitystilauksen, on aika "ryhtyä töihin". Eli hirveällä hinnalla puuhaillaan kaikenlaista, kunhan se kestää ja maksaa.

Minulla olisi idea Helsingin kaupungille. Tämä on halpa verrattuna G-miesten konsultointeihin:

Tutkitaan, voisiko isoa graniittipeppua sijoittaa rautatieaseman eteen. Toki jo alusta pitäen tiedämme, että se on mahdotonta, mutta voisin noin 200 000 eurolla kuitenkin tutkia. Pepun hinta olisi 15 miljoonaa. Kun sitten parin vuoden jälkeen toimittaisin copypaste-raporttini ja että ei kannata rakentaa, niin... taadaa...

+ Helsingin kaupunki säästäisi 14,8 miljoonaa
+ hanke olisi tutkittu, joten sitä voisi käyttää esimerkkinä jatkossa
+ veroja voisin maksaa tuosta 200k:sta, joten voittoakin tulisi :D

Lopputulemana olisin selvittänyt selvityskohteen ja selvitystarve olisi selvillä. Itse voisin selvitä sopivista känneistä parin kuukauden Karibian-lomallani ja tuumisin siitä vain, jotta:

- Yippee!

(Toki myöhemmin voisin selvittää uusia jänniä asioita. Pistetään vaa helsingin firman piikkiin.)

kai45

Tekevälle sattuu ja hyvä, että HS on valveilla! Silti hämmästyttää millä laajuudella asiaan tartuttiin, niinpä siitä huokuu omistajan kannanotto G:n puolesta. Huolestunut olen vakavasti siitä, että yhtään aktiivista vaihtoehtoa ei ole tarjolla, vaikka niin moni siitä on huomauttanut. Nyt tarvitaan rivien kokoamista todellisen vaihtoehdon aikaansaamiseksi, jotta saadaan se "taideboosti", joka sekä näkyisi maailmalle, että todellisuudessa antaisi piristysruiskeen suomalaiselle taidekulttuurille, sillä sen näkymättömyys G-projektissa on arvaamattoman talousennusteiden ja riskin yksipuolisen jakaantumisen johdosta aito esiin nostettu huoli!

Old Fargo

Nykytaiteessa on monenlaista hienojakin oivalluksia. Sitten on näitä väsääjiä:

Otamme parikymmentä tyhjää bensakanisteria, ne nakataan kasaksi ja vedetään sikafleksillä kiinni. Teoksen nimi otetaan sivistyssanakirjasta, mielellään se alkaa vierasperäisellä aakkosella. Tilaan tehdään musiikki vaikka siten, että otetaan säkillinen kuulia, ne laitetaan vinon flyygelin päälle, säkkiin reikä ja putoilevien kuulien aiheuttamat plinkahtelut äänitetään. Näin saadaan tilataideteokseen äänimaailma. - Teokset ostaa kaupunki, koska nimi on hienon kuuluinen ja siitä voi sanoa pikkurilli suupielessä: "Oiih!"

Kerran Pohjanmaalla oli nykytaidetta puistossa. Joku oli tehnyt "asetelman" valkoisista tiiliskivistä. Yöllä ne oli joku vienyt peräkärryllä, lehdessä luki. Oli kai tehnyt takan ja saanut tiilet hyötykäyttöön. Kyllä tapaus meitä nauratti.

amppeeri antti

Ja aina palkitaan ruhtinaallisesti.

”Tammikuussa 2002 Oulun yliopiston selvitysryhmä totesi Jari Vilénin pro gradu -opinnäytetyön olevan pääosin suoraa lainausta aiemmista teoksista ilman asianmukaisia lähdeviitteitä. Työryhmän mukaan vuonna 1989 hyväksytyn gradun tekstiosuuden 45 sivusta yli puolet on plagioitu.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen päätti 2. maaliskuuta nimittää Jari Vilénin Suomen Budapestin-suurlähetystön päällikön virkaan 1. elokuuta 2007 lukien. ”

”Björn Meidal käsitteli Scandinavica-aikakauslehdessä Öhmanin vuonna 1961 julkaistua kirjaa jonka piti oli lyhennelmä Öhmanin Michiganin yliopistossa vuonna 1961 julkaistusta tohtorinväitöskirjasta. Kyseistä väitöskirjaa ei löytynyt, ei myöskään teoksessa lähteinä mainittuja Strindbergin kirjeitä ja muistiinpanoja löytynyt arkistoista.
Michiganin yliopisto ei tuntenut Öhmania eikä hänen väitöskirjaansa löytynyt Yhdysvalloista. Öhman ilmoitti tämän jälkeen ettei hän ole filosofian tohtori ”käsitteen suomalaisessa mielessä” vaan hän on saanut tohtoridiplomin yksityiseltä amerikkalaiselta säätiöltä
Öhman sai professorin arvonimen ansioistaan suomalaisen ja suomenruotsalaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä. ”

”Unkarin presidentin Pál Schmittin tohtorinväitöskirjaa epäillään valtaosin plagiaatiksi. ”

Lähde: wikipedia

1970blue

Miksi Pajunen teetti Guggenheimillä selvityksen? Eikö Guggenheim ole vahvasti omalla asiallaan ja siksi siltä on järjetöntä pyytää selvitystä. Tämän markkinoinnin maksaa myyjä tavallisesti.
Onko taustalla olevilla ja hanketta vahvasti kannattavilla henkilöillä henkilökohtaisia taloudellisia intressejä ajaa hanketta?
Ministeriön huonotasoiseen työhön on puututtava siirtämällä asianomaiset henkilöt joko kortistoon taikka sellaisiin tehtäviin, joihin heidän "eväänsä" riittävät.
Kaikkea tätä pyöritystä on nyt tehty veronmaksajien rahoilla. Ilmeisimmin näiden rahojen käyttöön tarvitaan enemmän kriittisyyttä ja vastuuta.
Pajusella ja Arhinmäellä sitä ei näy riittävän.

machdevelop

siitä, että Pajunen(pormestari ja kaupunginjohtaja kokoomuksen armosta),päästyään kaupunginjohtajaksi ja toisten(helsinkiläisten veronmaksajien) rahankäytön päälliköksi, innostui kaupunginhallituksen Risto Rautavan( ei ole keneltäkään pois kun maksetaan kaupungin kassasta) talousideologiaan siinä määrin, että perheyrityksen hoidossa kulunut äly sai traagisen lopun.