Saksassa koetaan, että Guggenheim-museo on epäonnistunut rahastusprojekti, arvioi Saksassa professorina toimiva Antti Vihinen Uudelle Suomelle.
Saksalaisessa Die Zeit -lehdessä todetaan suoraan Berliinin Guggenheimia käsittelevässä jutussa, että Guggenheim-museoiden trendi on laskeva. Berliinin Guggenheimin sulkemisesta kerrottiin viime viikolla. Die Zeitin jutussa luetellaan epäonnistuneita Guggenheim-hankkeita ja sanotaan sitten:
- Vain Helsinki ei vielä näytä ymmärtävän tätä kehitystä.
Die Zeit muistuttaa, että Rio de Janeiroon suunniteltu Guggenheim peruttiin, Abu Dhabin projekti ei etene suunnitellusti ja Las Vegasin museo suljettiin jo joitain vuosia sitten.
Lahden Sibeliustalon johtajana aiemmin toiminut Vihinen arvioi, että Saksassa Guggenheim-keskustelussa on skeptinen pohjavire.
- Pohjasävy kirjoittelussa on sellainen, että Guggenheim on vain rahastanut brändinsä nimellä, Vihinen sanoo.
Berliinin Guggenheim on hyvin erilainen kuin tunnettu Bilbaon vastaava.
- Se on ollut aika hyvin piilotettu. Sehän on oikeastaan vain pelkkä aulatila. Berliinissä on muutenkin järjetön määrä [kulttuuri-]tarjontaa, Vihinen pohtii.
Kritiikki on kohdistunut siihen, että Guggenheimin kiertävät näyttelyt eivät ole olleet ”päätä huimaavia”, Vihinen toteaa.
Vihinen on hieman epäileväinen Helsingin Guggenheimin suhteen. Hän ei usko, että taidemuseo itsessään riittäisi vetämään tarpeeksi tavallisia ihmisiä kävijöiksi.
- En näe, että kävijätavoitteisiin päästään, ellei itse rakennus ole todella häkellyttävää arkkitehtuuria, kuten Bilbaossa, Vihinen arvioi.
Vihinen huomauttaa, että turistimassojen vetäminen taidemuseoon edellyttää, että itse rakennus on sinällään nähtävyys. Lisäksi Vihisen mukaan keskivertoihmiset menevät taidemuseoon nimenomaan katsomaan maalaustaidetta.
- Jos nyt mietitään vaikka uutta Musiikkitaloa. Minulla on se käsitys, että ei se ole merkinnyt juuri mitään turismin kannalta, Vihinen tuumii.

Kommentit
Onneksi mitään ei ole vielä rakennettu
Mutta joku tai jotkut virkamiehet,allekirjoitti luvatta sopimuksen,josta koituu seuraamuksia.
oltakoon mitä mieltä vaan guggenheimin rahastuksesta
niin kaksi asiaa on ainakin selvää
1. helsinki ja suomi on keskieurooppaan verrattuna kulttuurin takapajula joten helsingin ja berliinin asettaminen samalle viivalle on jotakuinkin kökköä
2. arkkitehtonisesti uniikki rakennus suunnitellulla paikalla vetäisi aivan varmasti matkailijoita - mutta sen PITÄÄ olla jotain arkkitehtonisesti omalaatuista
tietenkin pitää kysyä - pitääkö sen arkkitehtonisen taidemuseoluomuksen aikaansaaja tulla amerikasta - miksei sitö voisi saada aikaan ihan suomalaisin voimin
ja kyllä taatusti saadaan hienoja teoksia ulkomailta jos itse näyttelyrakennus on kansainvälistä tunnettua huippuluokkaa esteettisesti
vihinen ei selvästikään pääse analyyttisyydessään populismia pitemmälle
niin siinäpä haaste - kv luokan taidemuseoluomus katajanokalle - todellinen suuren luokan haasten elementtitalosuomalaiselle rakennuskulttuurille
mutta
älkää nyt helvetissä mitään hotellia tms katajanokalle yrittäkö pykätä - ei hotelli vedä ihmisiä - taidemuseot vetää
Erityisesti tämä hanke
on esitetty niin sekavasti ja kovalla kiireellä sekä hätinällä, mikä pistää epäilemään, että ko. todellinen
rahareikä.
Suomalainen maksaa aina ja paljon
...ja Helsingistä löytyy näitä muiden verorahoilla leikkiviä höynäytettäviä..
Tästä
voidaan vetää se johtopäätös että Guggis toimii, vain jos se sijoitetaan jonnekin provinssiin ja se on uskomattoman häikäisevä. Siinä provinssikaupungissa ei saa myöskään olla mitään kilpailevia turistirysiä. Helsingissä on aivan turha tuhlata Guggikseen rahaa kun Helsinki on muutenkin täynnä kyldyyriä, tesikniä, Aallon arkkitektyyriä sun muuta. Olisi parempi että jos Guggis olisi Suomessa, niin sijoituspaikka olisi vaikkapa Kajaanissa tai muussa vastaavassa kaupungissa, jonne kyldyyri-ihmiset eivät muuten suin surminkaan suuntaisi koska siellä ei ole mitään. Tampereella ja Turussa on jo ihan tarpeeksi kaikkea muuta kuten Berliinissäkin.
Ei häkellyttävää
Ei häkellyttävää arkkitehtuuria käsittävän rakennuksen tarvitse olla Guggenheim-museo. Eikö ole mitenkään mahdollista rakenetaa jotain ihan omaa ja itse keksittyä vaikkapa populaarikulttuuria varten?
Näin
olis tosiaan parempi. Jotain omaa ja häkellyttävää voisi saada helposti aikaiseksi ilman mitään kulttuurikolonialismin lisenssimaksuja. Jotain sellaista joka laittaisi amerikkalaisten risteilijäturistien suut ammolleen. How exciting! How exotic! Wow! ja niin edelleen. Ei ne kaikki turistit mene katsomaan temppeliaukion "rock churchia" siksi että samanlainen löytyy jostain New Yorkista tai Lontoosta. Ne menee sinne siksi että muualta ei löydy samanlaista.
Ajatuskin on tuomittava
Koko Guggenheim hömpästä nöyristelyineen tulee mieleen liikemies Adnan Khashoggin vierailu, jolla piti oikaista kauppatase ja muukin rähmälläänolo. Tais jakkaran pari viedä mukanaan mutta maksusta en tiedä.
Guggenheim on suurissa vaikeuksissa ja tuskinpa maailmanluokkaan kuuluva Deutsche Bank heivaa kultamunia munivaa kannaa.
Tästä pitää pakittaa ja nopeasti. Dead on arrival-osastoa. Jos niin huonosti käy että koija rakennetaan niin se on lisää yksi hyvä syy Espoolle ja Granknullalle jäädä pois Helsinki-Vantaa kuntaliitoksesta.
Ajatuskin on tuomittava
Koko Guggenheim hömpästä nöyristelyineen tulee mieleen liikemies Adnan Khashoggin vierailu, jolla piti oikaista kauppatase ja muukin rähmälläänolo. Tais jakkaran pari viedä mukanaan mutta maksusta en tiedä.
Guggenheim on suurissa vaikeuksissa ja tuskinpa maailmanluokkaan kuuluva Deutsche Bank heivaa kultamunia munivaa kannaa.
Tästä pitää pakittaa ja nopeasti. Dead on arrival-osastoa. Jos niin huonosti käy että koija rakennetaan niin se on lisää yksi hyvä syy Espoolle ja Granknullalle jäädä pois Helsinki-Vantaa kuntaliitoksesta.
Kaivattuja esimerkkejä päivänvaloon
Kiitokset Vihiselle ja Tammiselle, että tämä järjettömyys saisi viimein sellaisen konsensusymmärryksen, ettei vedätystä lopulta saataisi pakkoimutettua kiduksiin.
Katsokaa hyvät ihmiset netistä, millaisia sisälmyksiä noista musoista löytyy ja millaisia kävijämääriä kuvissa "vilisee". Tähän ei ole taiteellisia eikä taloudellisia perusteita minkäänlaisia.
Suomalaisten oma hanke
Miten kävi suomalaisten omalle Armi hankkeelle. Katajanokalle oli tarkoitus rakentaa arkkitehtuurin ja muotoilun talo (Armi), jonka suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu vuonna 2001.
Mihin tarvitaan Guggenheimia, toteutetaan suunniteltu Armi hanke eikä tarvitse maksaa kenellekään lisenssimaksuja.
Kiertävä sirkus
G:ssa on kiertäviä näyttelyitä. Miksi keskieurooppalaiset haluaisivat nähdä niitä juuri Suomessa?
sinä unohdat
venäläismatkailijoiden valtavan potentiaalin
Helsingin päättäjät jäävejä
Ainakin yksi on ollut Israelissa Guggenheim herätysliikkeessä. Ei ihme, että kannattaa tätä rahanreikää. Helsingin pitää käyttää kulttuurirahat taidehankintoihin eikä siirtää miljoonia ulkomaiselle parasiitille.
Turpa kiinni veronmaksaja...
orjat..
Nyt tehdään velkaa ja näytetään maailmalle..
Meillä osataan ja riittää vielä kreikkaankin lähetettäväksi..
että hiljaa orjat..
Kansalaisille äänestysfoorumi nettiin
Joko on netissä mahdollista äänestää Guggiksen puolesta tai vastaan?
Ei kait sitä vielä ole sovittu rakennettavaksi?
Kyllä hälytyskellojen pitäisi soida jos muualla suljetaan ja perutaan projekteja. Säätiöllä on niin kova paine saada myytyä tuotettaan että sitä tarjotaan jopa Helsingille. Eipä ollut kiinnostusta aiemmin...
Happamia...
Musiikkitalo on arkinen työpaikka musiikkialan ihmisille eikä todellakaan mikä arkkitehtuurin riemuvoitto. Jos Guggenheim tulee, suomalaisille arkkitehdeille ei ole jakoa hankkeessa. Semmoinen on heidän nirinänsä tähän mennessä.
Helsinki kyllä ymmärtää
Nimittäin yrittää maksattaa Guggenheiminsa muilla kuntaliitoksen avulla (valtiota unohtamatta). Vai miksi muuten asukasmäärältään kaksi Suomen suurinta kuntaa pitäisi yhdistää? Sekin kertoo jo paljon että ainoastaan Helsinki on liitoksen kannalla.<p>Pytingin voisi nimetä ihan rehellisesti Pajusen Monumentiksi.
Muutama huomio
- Joskus on ajateltava itse asian lisäksi myös sitä, miltä hanke näyttää. 1990- luvun suuressa lamassa ihmisiä jätettiin heitteille, ja kansalaiset ovat odottaneet pitkään, että edes polttavimpiin ongelmiin tartuttaisiin. Sen sijaan on tekaistu useampia lisärakennuksia eduskuntataloon, oopperatalo, musiikkitalo, Kiasma jne. Politikkojen viesti on jo niin selvä, ettei sitä tarvitse Guggenheimilla alleviivata. Nämä rakennukset eivät ole kokonaisuuden kannalta erityisen merkittäviä, mutta sitäkin suurempi symboliarvo niillä on.
- Suuruudenhullut hankkeet eivät ole tehneet Helsingistä kulttuurin kehtoa. Päinvastoin. Kulttuuri lähtee taiteen aktiivisesta tekemisestä ja harrastamisesta. Harraste- ja lasten teattereista, bändien treenauskämpistä, taidekerhoista jne. Joka kerta kun näille palatseille järjestetään rahoitusta, varoja otetaan pois aidolta ja oppivalta kulttuurin käytännön harrastamiselta. Tämän lisäksi rahoituksen painopiste siirtyy taiteen sisällön tuottamisesta taiteen seinien ylläpitämiseen. Näin syntyy hienot kehykset, mutta maalaus jää suherrukseksi.
- Muotoilun Guggenheim ei voi onnistua. Ei mitenkään. Parhaat muotoiluesineet ovat Artekin puupallien kaltaisia käyttöesineitä. Jos ne laitetaan Guggenheim otsikon alle, se ei rimmaa. Päinvastoin se on aivan ilmeisen naurettavaa.
- 20 meuria pelkästä Guggenheim otsikosta on paljon rahaa. Jos tuo summa olisi olemassa, käyttäisin sen vaikka niin, että Aalto yliopiston ja Lahden muotoiluinstituutin tuhannelle parhaalle hankkeelle annettaisiin kullekkin 20te. tuotteistamis- ja vienninedistämistukea. Nän saataisiin työtä,taitoa ja vientituloja. Tämän lisäksi saataisiin pois päiväjärjestyksestä eräs toinen pähkähullu ongelma. Tämä maa on täyttynyt huippuosaamiskeskus insituuteista, jotka ovat täynnä sellaisia suurviisiireitä, jotka eivät ole koskaan pitäneet edes puukalikkaa kourassaan. Näin he saisivat näytön paikan. Ja jos näyttöä ei synny, niin silloin ei ole käytännössä pätevä opettamaan, vaikka muodollisia pätevyyksiä olisikin.
Niinpä niin, ja samaan aikaan toisaalla...
...tapahtuu tällaista:
http://yle.fi/alueet/turku/2012/02/kostet_museoiden_tulevaisuus_auki_324...
Kappale YLE:n uutisesta: "Helmikuun alussa museoviraston yt-neuvottelujen tulos oli karua kuultavaa. Työpaikkoja joudutaan vähentämään 55 henkilötyövuoden verran. Irtisanottavien määrä on enintään 40 henkilöä. Menojen karsimiseksi myös kahdeksan museota joudutaan pitämään kiinni."
Suomessa ei ole varaa arvostaa omaa menneisyyttä. Ilman menneisyyttä ei ole tätä päivää, ja huominen puolestaan perustuu tähän päivään.
Muuten, samat voimat, jotka haluavat Guggenheimia tänne, haluavat perustuslain (pykälä 121) vastaisesti pakkoliittää kuntia maakunnan kokoisiksi, samat voimat ajavat puolustuskykyämme alas, samat voimat haluavat ministerivastuulain vastaisesti maksaa keskisen Euroopan, Britannnian ja Yhdysvaltain pankkisektorille toisten tekemistä töppäyksistä meidän verovarojamme miljarditolkulla. Niin, että meidän yhteiskuntamme voidaankin ikäänkuin perustellusti romauttaa.
http://www.adressit.com/katainen_ja_kiviniemi_toimien_luvallisuus_ja_min...
Mikään ei ole helpompaa kuin verorahoilla leikkiminen
Paljon mukavampi on käydä raveissa tai ratsastuiskilpailuissa, joissa hevoset esittelevät huikeaa osaamistaan, kuin mennä Guggenheimiin (lue: kukkenhaimiin) katsomaan täytettyä ja roikkuvaa hevosta. Taiteesta tuli aikanaan pohjanoteeraus Kiasman tehosekoittimessa, se oli kuvottava haju se.
Näitten hankeitten takana ovat juuri kuormasta syövä eliitti ja kärpäset kerman ympärillä.
Laitetaan ensin perusasiat kuntoon, leikattavaa, juustohöylättävää ja odotetettavia veronkorotuksia riittää pitkälle tulevaisuuteen.
Vahvaa peruskuntaa tarvitaan.
Kun Jyrtsi ja Henna ovat puuhaamassa Helsingistäkin vahvaa peruskuntaa liittämällä siihen Espoon, Vantaan, Grankullan ja Sibbon, kannattaisi panostaa siellä jo oleviin museoihin.
Valtio voisi avustaa uutta vahvaa peruskuntaa antamalla sen kustannettavaksi Kansallismuseon, Musiikkitalon, Finlandiatalon, Kansallisteatterin ja Oopperatalon, noin aluksi. Maalaisena en nyt ulkomuistista osaa luetella muita maaseudun ylläpitämiä kulttuurikohteita pääkaupungissa. Oletettavasti sellaisia on kuitenkin lukuisia lisää.
Helsinki yrittää aina lypsää rahaa valtiolta, vaikka sillä olisi varaa nostaa kunnallisvero aina 23%:iin, jollaisella muualla Suomessa yritetään hoitaa sairaita ja vanhuksia.
Itse taiteella ei ole arvoa
Guggenheim on eliitin leikkiä. Ehrnroothien ja Seppälöiden tyhjäntoimittajaedustajat haluavat uuden lelulaatikon. Itse eivät halua sitä kononaan maksaa, eivätkä varsinkaan kantaa riskejä. Siihen heillä on juoksupoikia kuten Janne Sirén ja Jussi Pajunen. Ei rikkaillakaan niin hauskaa ole, ettei uutta tarvistisi keksiä.
Taiteella ei ole merkitystä, vaan tarkoitus on tehdä turistirysä. Nykytaiteen arvo määräytyy niin omituisilla asioilla, että siksi kelpaa aivan puhdas humpuukikin. Ongelma on vain siinä, ettei normaali-ihminen noteeraa sitä millään lailla. Hänet pitää saada ovesta muilla konstein.
Tämä hanke on aivan puhdas vedätys.
Äijä on liekeissä..
Jälleen naulan kantaan, hyvin tiivistettynä!
Juuri noin on asia
Hyvin sanottu.
Huuhaata, sumutusta ja
Huuhaata, sumutusta ja valehtelua koko kukkeliprojekti. Toivottavasti kansa ei maksa.
Vain eliitti ei ymmärrä
Ehkä Helsingin eliitti ei ymmärrä, mutta varsinaiset helsinkiläiset ymmärtävät oikein hyvin, että Guggenheim on mieletön rahareikä. Guggenheim-kiima tuntuu vain niin kovalta Helsingin ylimmässä johdossa, että järkiargumentit eivät mene perille. Ja veronmaksaja maksaa...
Puolesta ja vastaan!
Bilbaon kävijämääriä ei voine käyttää vertailussa, niin erilaisia ovat alueet ja kaupungit. Espanjan liittovaltiossa on paljon kävijäpotentiaalia ja siellä on tapana, että Espanjan eri osista mm. koululaisryhmät koluavat osavaltiot läpi. Meillä kansallinen kävijäpotentiaali on aika pieni.
Venäjältä löytyy muutaman vuosikymmenen tähtäimellä paljon potentiaalia..katsomaan eurooppalaista taidetta.
Siispä, miten olisi, jos amerikkalaisen brändin sijaan alettaisiin koota hieman vastaavalla mekanismilla toimivaa eurooppalaista uutta brändiä. Eurooppalaisia museoita kiertävät näyttelyt ja uusi arkkitehtioonisesti loistava näyttelytila aina uuteen kaupunkiin vaikka kulttuuripääkaupunkivuoden yhteydessä. Eräänlainen kulttuurin maailmannäyttely vuosittain eri kaupungissa.
Guggenheimin pitäisi maksaa Helsingille vetävästä rakenuksesta
"Die Zeit muistuttaa, että Rio de Janeiroon suunniteltu Guggenheim peruttiin, Abu Dhabin projekti ei etene suunnitellusti ja Las Vegasin museo suljettiin jo joitain vuosia sitten."
Voisiko Kiasman kehittäminen olla Guggenheimin vaihtoehto...?
"Vihinen huomauttaa, että turistimassojen vetäminen taidemuseoon edellyttää, että itse rakennus on sinällään nähtävyys. Lisäksi Vihisen mukaan keskivertoihmiset menevät taidemuseoon nimenomaan katsomaan maalaustaidetta."
Guggenheimin pitäisi maksaa Helsingille vetävästä rakenuksesta eikä päinvastoin Helsingin Guggenheimille... Guggengheim ymmmärtääkseni ostaa alinhankinta kiertävät näyttelyt??? saa korjata jos oon väärässä...
JOKAINEN JOHTAJA
Jokainen johtaja haluaa aivan välttämättä jättää pysyvän merkin kaupunkikuvaan. Tämä oman merkin saalistus on aivan eläimellistä. Historiassa on lukuisia esimerkkejä myös Helsingissä. Tosi kalliiksi tulee veronmaksajille. Helsinkiin on viime vuosina rakennnettu aivan tarpeeksi kalliiksi tulleita kultturirakennuksia. Guggenheim-päätöksen ajajan täytyy itse satsata muutama miljoona henkilökohtaista omaisuutta projektiin muuten emme usko siihen.
Laittakaa mieluummin olympiastadionin projektiin vauhtia. Koko kansa on varmasti sen takana. Stadion on museovirrastonkin erityissuojeluksessa. Stadionilla on merkittävä oma historiansa istenäisen Suomen taisteluissa.
Guggenheim-konsepti
muistuttaa jo nk nigerialaiskirjeitä.. Niihinkin retkahti jokunen päättäjä huipputasolta.
Guggenheim-piikki Saksasta: ”Helsinki ei ymmärrä”
Voinen yhtyä samaan skeptisyyteen, kuin Saksassa ja muuallakin on tehty. On täysin käsittämätöntä typeryyttä tämä poliitikkojen hölmöily ja tosiasiassa veronmaksajien rahojen haaskaus, niin Arkadianmäellä, kuin Helsingin kaupungin johdossakin.
Eikö nyt olisi syytä ottaa järki käteen ja alkaa toimia kuten järkevien ihmisten pitää ja unohtaa pysyvästi Guggenheim hölmöilyt.
"unohtaa pysyvästi Guggenheim hölmöilyt."
Politikot joilla itsellään tuskin on sitä ensimmäistäkään miljoonaa alkavat ajoittain leikkiä liikemiestä.
Vanha totuus - Kansan käsi on karttuisa
Kyllä ymmärretään
Että se on kallis
Että se on turha
Että se on suuri kusetus
Tahallaan synnytettyä eripuraa..
..eliitin vaaleanpunaisesta maailmasta. Armeijat alas, poliisi yksityiseksi, terveydenhuolto maksulliseksi joka paikassa. Leikkauksia on pakko tehdä, jotta selvitään...kuulema.
Sitten pitäs tulla gukkis, ja tietenkään lahjoituksista tähän höttöön ei pitäisi maksaa veroa, sehän oli jonkun elämästä vieraantuneen kansanedustajan toive. Kyllä kotitalous vähennystä voidaan leikata, tällaisen kustannuksella.
Poliisille uudet autot lahjoitus varoin ja kukkenheimiä eliitille! Mitä h*lvettiä?!
Ihan tahallista ärsyttämistä!
Kiitos Uusi Suomi ja Vihinen..
..asian nostamisesta esille.
Eliitiähän ei tietenkään kiinnosta tällaiset vihapuheet, koska kansa on niin typerää, ettei se ymmärrä kovalla rahalla tuotettua taidetta.
Taiteilija joka motivoituu rahasta ja toimii sen voimalla, on lähellä ihmiskaupan uhria eli h.....
Entäpä kokonainen laitos sitä? Pitäkää bordellinne!
EI mitään museota
Rakennetaan se uusi stadioni ensin.
Guggenheim ja museoiden alasajo
Mistä niitä euroja sataa Guggenheimille, jos museoväki marssii eduskuntatalolle, perusrahoitusta saadakseen.
Guggenheimiläiset
Guggenheimiläiset lähtevät siitä, että viulut maksavat sinä, minä ja Hentun Liisa.
Guggenheim lähestyy itää ja helposti rahastettavia pöhliä...
...koko jupakka on unohdettava. Helsinki rakentaisi parhaalle paikalle moisen rahastus museon. Talon pitäisi olla vähintään uskomaton satojen miljoonien luomus, jotta itse rakennus toisi ne turistit, niinkuin muualla maailmassa.ja arkkitehtoonisesti todellinen löytö ja maailman luokan ilmestys...kun katsoo suomalaisia lähiöitä ja rakennuskulttuuria...hei, unohtakaa koko homma.
ja, koko guggenheim homma, on kuin jokin taiteen hamburgeri idea. Sama koti pizza konsekpti-se skulaa, hei!new york, bilbao ja herran jestas-helsinki.
nykytaiteen "runsauden sarvi" jonka erkko-mafia hommasi talonsa viereen, jotta pöhlä sakki ei häiritsisi hänen talon rakennushommiaan. kaikki ihmettelivät nykytaiteen museoa ja mannerheimin patsasta.Nykytaiteen museo on riittävä panostus, hommatkaa sinne jotakin kallista ja järkevää maailmalta.
Nyt kaikki "arvokkaat" henkilöt, pari purlaakia taaksepäin ja pannaan rahaa stadionin uudistukseen, keskustatunneliin jne.. Nyt stadioninkin saakin kuullema kattaa ja rakentaa upeaksi....
Sano se tuhansilla kauniilla saksalaisilla sanoilla.
>" Die Zeitin jutussa luetellaan epäonnistuneita Guggenheim-
> hankkeita ja sanotaan sitten:
> Vain Helsinki ei vielä näytä ymmärtävän tätä kehitystä."
Nöyryyttäväähän tuo on, kun ei asia tosiaan mene meillä jakeluun Pajuselle. Vaikka Die Zeit lehtikin asiaa koettaa yksinkertaisin sanoin selventää.
Pitää varmaan vaihtaa sanoman tuojaa. Tämän toisen saksalaisherran viesti on sen verran selkeäsanaista, että pitäisi Pajusellekin alkaa vähitellen upota.
http://www.youtube.com/watch?v=KD96seszNaI
Tuolta Saksan suunnasta se Guggenheimin naurettavuuden ymmärtämisen kajo Pajusellekin ehkä joskus vielä nousee.
Käännösvirheitä
Jenni Tammisen kirjoittamassa artikkelissa US uutisoi Die Zeitin kirjoittaneen: "Vain Helsinki ei vielä näytä ymmärtävän tätä kehitystä."
Die Zeit kirjoittaa: "Dafür rückt Helsinki als neuer Standort in den Fokus."
Kääntäisin näin: "Sensijaan huomio kiinnittyy Helsinkiin uutena asemapaikkana."
Die Zeitin artikkelissa ei myöskään puhuta mitään Guggenheim-museoiden trendistä, nousevasta tai laskevasta.
Berliiniläislehtien asiantuntijat ovat olleet pääosin yllättyneitä Deutsche Bankin päätöksestä. Berliinin Guggenheimin 60 näyttelyssä kävi noin 1,8 miljoonaa kävijää. Erään asiantuntijatoimittajan kommentin mukaan Guggenheimin museon toiminta on ollut niin aktiivista, että se on herättänyt jonkinlaista kateuttakin beliiniläispiireissä. Avoimeksi jää myös, miten DB tulee tuomaan esille yli 50 000 teoksen kokoelmaansa tulevaisuudessa.
Eri artikkelit?
Vaikea uskoa, että noissa kahdessa kohdassa olisi kysymys käännösvirheistä. Olisi hyvä saada lainaamasi artikkelin osoite.
Artikkeli
Zeit Onlinessa otsikolla Renommierter Ausstellungsort schließt julkaistu artikkeli julkaistiin myös Tagessipegelissä. Tässä linkki, mainitsemani Helsinki-sitaatti kakkossivulla:
http://www.zeit.de/kultur/kunst/2012-02/deutsche-guggenheim-berlin
US:n kirjoittaja ei linkitä viittaamaansa artikkeliin.
Tässä myös kaksi muuta berliiniläisuutisointia asiasta:
BZ Berlin:
http://www.bz-berlin.de/kultur/guggenheim-in-berlin-wird-geschlossen-art...
Berliner Zeitung:
http://www.berliner-zeitung.de/kultur/berliner-guggenheim-museum-quassel...
Jossa Sebastian Preuss arvelee, että ilmeisesti jokapäiväinen työskentely itse- ja valtatietoisten newyorkilaisten kanssa ei ollut ihan yksinkertaista. Ei hänkään mainitse Guggenheimin nykytrendistä tai brändistä mitään.
Guggis maksaa sikana
Vaikka olisi kuinka suuri vetonaula tai mitään mutta hinta on hirveä helsinkiläisille veronmaksajille . Alustavsti ajateltu 140 milj + lisenssimaksut USAaan . Todellisuudessa rakennuskustannukset yleensä ainakintuplaantuvat eli jotain 300 Meuroa. aika iso panostus jotta saisi matkailutuloja lisää mukamas Helsinkiinkin. Yritysten investointituet vuodessa valtiolta ovat tätä nykyä alle 100 Milj. euroa joten tämä matkailuhankkeen veronmaksajan tuki on mieletön. Ottaen huomioon lisenssimaksut ei investointi maksa ikinä itseään takaisin - mutta eihän se ole tarkoituskaan. Tarkoituksena on saada parille hyvälle veljelle sulka tavisten rahoilla hattuun hintaan 100 miljoonaa/sulka.
Muggenheimo -projekti
Siis hyvin sanottu Skorppi!
"Guggis maksaa sikana
1.3.2012 11:01 Skorppi
Vaikka olisi kuinka suuri vetonaula tai mitään mutta hinta on hirveä helsinkiläisille veronmaksajille . Alustavsti ajateltu 140 milj + lisenssimaksut USAaan . Todellisuudessa rakennuskustannukset yleensä ainakintuplaantuvat eli jotain 300 Meuroa. aika iso panostus jotta saisi matkailutuloja lisää mukamas Helsinkiinkin. Yritysten investointituet vuodessa valtiolta ovat tätä nykyä alle 100 Milj. euroa joten tämä matkailuhankkeen veronmaksajan tuki on mieletön. Ottaen huomioon lisenssimaksut ei investointi maksa ikinä itseään takaisin - mutta eihän se ole tarkoituskaan. Tarkoituksena on saada parille hyvälle veljelle sulka tavisten rahoilla hattuun hintaan 100 miljoonaa/sulka."
Olen Muggenheimo -projektin alullepanija.
Tarkoitus on, että nämä mainitsemasi miljoonat ohjataan ensin suoraan pankkitililleni. Jo tästä seuraa maksajille ja tukijoukoille määrättömästi mainetta ja kunniaa ja kunniakirja!
Joka vuosi minulla on tarkoituksena rahastaa lisää lisenssimaksuja. Tililleni saapuneet rahat ohjaan lyhentämättöminä Ateneumissa, Kiasmassa ja Amoksessa järjestettäviin taidenäyttelyihin. Luonnollisesti vähennnän vain Muggenheimo -projektin hallinnolliset kulut, joilla minulle ja henkilökunnalleni taataan mukava taiteellinen taso. Ministerin puolisoille olisi töitä. Harvat ja valitut päättäjät saavat joka näyttelyyn suuret pronssiin valetut kiitoslaatat näkyvälle paikalle.
Lisäksi päättäjille järjestetään arvonsa mukaisia cocktail- ja avajaisjuhlia ja paljon. Ja jokainen heistä saa arvostuksen osoituksena Muggenheimo-ansioristin. Kansa saa ihailla juhlijoista otettuja edustavia valokuvia juorulehtien sivuilta.
Kiitos muggenheimolaiset, kiitos!
Sulkeudun suosioonne.
Jäitä hattuun
Nyt olisi jo aika lyödä nyrkkiä pöytään oikein tomerasti. Tämä on tuhoon tuomittu rahanreikä Helsinkiläisille ja loppupeleissä koko kansalle. Kyllä typeryydelläkin on rajansa.
Mikä se talohirvitys siinä Marskin patsaan vieressä on? Eikö se riitä esimerkiksi katastrofeista ainakin toistaiseksi.
Jos Hesalaisilla on niin hirveästi ylimääräistä rahaa niin ainakin sitoumus, ettei tästä seikkailusta tule penniäkään maksettavaa kehä kolmosen ulkopuolelle.