Uusi Suomi / Kulttuuri Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Taiteilijat pettyivät työttömyysturvaan

Taiteilijat pettyivät työttömyysturvaan
Julkaistu: 29.1.2008 16:09
Kuva: fng.fi
Kuva
Kuva: fng.fi
Joukko keskeisten taiteilija- ja tutkijajärjestöjen edustajia marssi ulos työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) järjestämästä kuulemistilaisuudesta tiistaina. TEM on joulukuusta 2007 valmistellut taiteilijoiden ja tutkijoiden työttömyysturvan saantiedellytyksiä koskevaa ohjeistusta. Ohjeistuksen tulisi hallitusohjelman mukaan parantaa taiteilijoiden ja tutkijoiden mahdollisuuksia saada työttömyysturvaa.

Näin ei kuitenkaan ole tapahtumassa. Järjestöt katsovat, että ohjeistuksen avulla pyritään pikemminkin vakiinnuttamaan työhallinnon tämänhetkiset, ongelmalliset käytännöt, jotka pohjaavat vuoden 2004 ohjeistukseen.

– Tämä on hyvin outoa. Viime syksynä selvitysmies Pasi Järvinen laati selvityksen, jonka pohjalta työhallinnon ymmärrystä ja tietämystä taiteen ja tieteen alojen edustajien asemasta pyrittäisiin lisäämään. Meille sanottiin, että alojemme edustajia haluttiin kuulla valmistelua laadittaessa. Kun ei mitään kuulunut, otimme itse yhteyttä ja saimme kuulla, että valmistelut olivat jo pitkällä, kertoo toiminnanjohtaja Petra Havu Suomen Taiteilijaseurasta.

– Meille kerrottiin, että oli päätetty järjestää kuuleminen, joka siis oli tänään. Kävi ilmi, ettei meidän ajatuksiamme ollut kuultu lainkaan ja että tarkoitus parannusten sijaan olikin vakiinnuttaa vanha, vuoden 2004 käytäntö, joka itse asiassa heikentää asemaamme.

Järjestöjen mielestä TEM:n tulee aloittaa ohjeistuksen valmistelu uudelleen siten, että hallitusohjelman kirjauksia noudatetaan. Asiantuntemuksen takaamiseksi ministeriön tulee ottaa mukaan valmisteluun taiteilijoiden ja tutkijoiden edustajat.

Edustajat vetoavat työministeri Tarja Cronbergiin, jotta ohjeistuksen valmistelu palautetaan hallitusohjelman linjoille.

– Toivomme tietysti pikaisia toimenpiteitä. Mieluummin kuitenkin odotamme kuin toimimme tämän ehdotuksen mukaan. Tämä ohjeistus on kerta kaikkiaan niin huono, kertoo Petra Havu.

 
Lilli Earl
Lilli Earl
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Pidetään korkki kiinni

Työttömyysturvahan on selkeä asia,se perusttuu saatuihin ansioihin.Ainakin muilla Suomalaisilla.

Avaa ensin korkki.

Hoikan pojan pitäisi joskus avata korkki ja kysyä pullon hengeltä.Niin pieleen meni tällä kerralla luulosi.

Taiteilijoita tuntemattomat

pitavat kunnia-asianaan mollata ko. ammattikuntaa. Kuitenkin eraat vaaristyneet ja muista ammatinharjoittajista poikkeavat kaytannot saavat aikaiseksi eriarvoisuutta. Tama siis ei ole ongelma?

Valokuvaaja, taideopettaja ja esimerkiksi muurari saavat pitaa tarvitsemansa tyovalineet ja mahdollisen tyohuoneen/varaston mahdollisen tyollistymisen varalle tyottomana ollessaan. Tata perustellaan myos ammattitaidon yllapitamisella.
TAITEILIJA EI SAA!!! Pitaa TODISTETTAVASTI luopua tyovalineista ja tyohuoneesta ennenkuin on oikeutettu minkaanlaiseen tukeen.

Muutenkin taiteilijoiden (tutkijoiden tilannetta en tunne) on taloudellisesti heikko. On aina ollut - julkisuudessa liikkuneista painvastaisista huhuista huolimatta.

On aika erikoista, etta talla tavoin heikennetaan yhden ryhman asemaa ja mahdollisuuksia muihin verrattuna.

Ja niita ihmisia riittaa, jotka rinnastavat taidevaen juoppoihin ja rellastajiin. Kuitenkin monet tekevat yleensa muuta tyota (opettavat, ovat mainosalalla) elattaakseen itsensa ja kustantaakseen taiteentekemisensa.

Tutkimusten mukaan on taiteilijoiden tilanteessa mm. tyosuojelullisissa seikoissa paljon parannettavaa. Voi vain kysya, kuinka moni jaksaa vuodesta toiseen kituuttaa ja tehda samalla muuta tyota elaakseen? Huomautan, etta suurin osa kulttuurista on ilmaista tai melkein ilmaista. Siina se ehka ongelma onkin...?

Taiteilijoiden työttömyysturva

Taiteilijoiden pitää mennä oikeisiin töihin, sillä nyt on jo liikaa kaikenlaisia " taivaanrannan maalareita"( laiskimuksia). Työn lomassa voi harrastaa taiteilua sitten näkee tuleeko koskaan taiteella itsensä elättäjää, vaan jääkö yhteiskunnan harmiksi.

työttömyys turva

Okei taiteilijat töihin mutta miten tutkijat?

tyypillinen "hyvinvointivaltion" ongelma

Olisin tutkijana huolissani pelkästään työmahdollisuuksista sekä palkasta enkä taiteilijana olisi koskaan keksinyt vaatia työttömyyskorvausta. Eikös köyhyys ja kärsimys nimenomaan ole se taiteilijan juttu mistä niitä suuria teoksia ammennetaan. Miten vaan mutta voisiko joku määritellä tarkemmin minkälainen taiteilija olisi oikeutettu saamaan työttömyyskorvausta?

Huolisaan

Hei tutkijana kommenttisi kuulostaa tosi pahalta, haluatko jonkun kituvan puolestasi jotta saisit jotain rapsutuksia sieluusi.
Ajattele itsestäsi positiivisesti niin ehkä sinullekin aurinko paistaa.

Vai että vielä pitäisi

Vai että vielä pitäisi omista puuhasteluista saada tukiasia ja työttömyyskorvausta tarvittaessa. Mitään muutahan nämä ns. taiteilijat eivät tee. Puuhastelevat omaksi huvikseen. Noilla samoilla spekseilla jokaisen suomalaisen pitäisi saada tukiaisia vapaa-ajan harrastuksistaan.

Tukiaisia puuhastelusta

Hei Jak
Kuinka suuri osa meidän yhteiskunnan toimista on puuhastelua?
Kokeille tuottaa jokin puuhastelu ja tee vielä 5 lasta ja hoida 30 lehmää ym... elä ja puuhastele "Mistä toisia syyttelee tuntee aiheen"

pettymys

Tuli surullinen olo edeltävistä kommenteista.

Taiteen tekeminen on työtä siinä missä mikä tahansa muukin,
kuten esimerkiksi urheilu, jota kyllä tuetaan.
Suurin osa ihmisistä pitänee taidetta vähempi arvoisempana kuin urheilua vaikka samallalailla ne ovat "hyödyttömiä".

Haluaisin kuulla mikä tekee taiteilijan ammatista vähemmän oikean ammatin kuin jostakin muusta. Perusteluiksi eivät kelpaa että eihän taiteilija oikeaa työtä tee vaan on laiska juoppo etc. koska jos näin olisi hän ei ottaisi kannettavakseen taiteilijan leimaa.

Teen nyt suuren paljastuksen. Taiteilijat ovat aivan normaaleja ihmisiä, jotka opiskelevat monta vuotta ja tekevät töitä taiteensa eteen. Heille, kuten muillekin ihmisille tulee välillä esteitä elämässä ja tämän takia olisi hienoa, jos heillä olisi edes työttömyysturva.

Katsokaa ympärillenne ja miettikää jäisikö paljoakaan jäljelle jos kaiken taiteen poistaisi ympäriltänne. Taidetta pidetään itsestään selvänä asiana ja silti niin vieraana.

Sekoillua halituksen toimesta

Kuka pyysi hallitusta sekoilemaan, asia on pieni ja helposti hoidettavissa. Kaikkien täytyy elellä täällä pallolla ja syödä juoda ym...
Ihmetellä täytyy miten näin positiivisena aikana hukataan energiaa tällaiseen sekoiluun. Hyvänä aikana kannattaisi keskittyä hyvään työhön eikä loputtomiin säästöihin. Kun on oikea tarve on helppo säästää. Rahat jotka säästyvät taiteelta ja tutkijoilta ovat tulevaisuuden voimavaroista pois.

Pieni tarkennus

Tässä ei oikeastaan ollut kysymys "hallituksen sekoilusta", vaan siitä että hallitusohjelmaan kirjattuja parannusehdotuksia ei noudateta TEM:n virkamiesten laatimassa ohjeluonnoksessa. Kuten jutussa sanotaan: "Järjestöjen mielestä TEM:n tulee aloittaa ohjeistuksen valmistelu uudelleen siten, että hallitusohjelman kirjauksia noudatetaan."

Juuri niin pijume!

Ilman taidetta, siis uuden ja luovan ajattelun tuottaman toiminnan tulosta, elaisimme edelleenkin kaudella, jossa ei ollut edes luolamaalauksia! Milla perusteella ihmiset kirjoittavat niin kuin kirjoittavat, loukkaavasti, johtuu siita, etta he eivat ajattele tarpeeksi. Uskon, etta kun pintaa paasisi rapsuttamaan sisalta loytyisi haavoittunut lintu, jolla on paljonkin annettavaa, mutta ei rohkeutta tuoda sita esille.

juuri niin!

Ilman taidetta, siis uuden ja luovan ajattelun tuottaman toiminnan tulosta, elaisimme edelleenkin kaudella, jossa ei ollut edes luolamaalauksia! Milla perusteella ihmiset kirjoittavat niin kuin kirjoittavat, loukkaavasti, johtuu siita, etta he eivat ajattele tarpeeksi. Uskon, etta kun pintaa paasisi rapsuttamaan sisalta loytyisi haavoittunut lintu, jolla on paljonkin annettavaa, mutta ei rohkeutta tuoda sita esille.

Juuri niin pijume!

Ilman taidetta, siis uuden ja luovan ajattelun tuottaman toiminnan tulosta, elaisimme edelleenkin kaudella, jossa ei ollut edes luolamaalauksia! Milla perusteella ihmiset kirjoittavat niin kuin kirjoittavat, loukkaavasti, johtuu siita, etta he eivat ajattele tarpeeksi. Uskon, etta kun pintaa paasisi rapsuttamaan sisalta loytyisi haavoittunut lintu, jolla on paljonkin annettavaa, mutta ei rohkeutta tuoda sita esille.

Taiteilijat

Olen ymmärtänyt aikoinaan, että taiteella on arvo, jonka asiakas maksaa. Jos taide ei käy kaupaksi, se on huonoa. Miksi siitä pitäisi yhteiskunnan maksaa työttömyyskorvauksia? Maalaa ja soita paremmin.

taide kauppatavarana

Onko sinulla varaa uniikin taiteeseen vai kulutako vain tehdastekoista kulttuuria?

parasta taidetta

Ilmeisesti on niin että parasta taidetta on se mitä ei kukaan ole kiinnostunut ostamaan. Ja se mistä ollaan valmiita maksamaan on todellisten taiteilijoiden mielestä tietenkin "kaupallista paskaa".

Työstä saa palkan ja palkasta eläkkeen

Jos hengen tuote ei kiinnosta yleisö, ei se ole yleisön vika. Tuote on vain huono ja käyttöön kelvoton. Tämän ymmärtävät kuluttajat, siis maksajat, mutta eivät "taiteilijat". Siitäkö, että koko ikänsä on naukunut apurahoja ja ruikuttanut kaikenlaisia avustuksia yhteiskunnalta, kun oma työ ei ole käynyt kaupaksi, pitäisi kaiken kiitokseksi maksaa vielä eläke.

Itsekritiimitön osa kansastamme on juuri se, joka vain "päättää alkaa taiteilijoiksi" ilman lahjoja ja juuri muitakaan edellytytksiä.
Kun totuus valkenee, eikä tuottavan työn tekeminen kiinnosta, alkaa vollotus valtion sikamaisesta käyttäytymisestä taidepiirerjä kohtaan.

Suomessa ovat lahjakkaat taiteilijat, lajiin katsomatta, aina menestyneet joko omilla töillään ja mesenaattiensa turvin. Näin uskon myös jatkossakin tapahtuvan!

Lopettakaa te taiteilija-tittelin halventajat narinanne ja ryhtykää tekemään sellaista taidetta, että se kannattaa!

taiteen tukeminen tehty valtion asiaksi

Aika monessa kommentissa esitetään, että taiteen tulee mennä kaupaksi, ja jos ei mene, niin taide on huonoa. Lahjakkaat ovat aina menestyneet mesenaattiensa turvin. Näin on Suomessa ehkä ollutkin 1920- luvulle asti, jolloin keksittiin ottaa käyttöön sellainen ihme kuin tulovero.

Koko Suomen kultakauden maalaustaide ja arkkitehtuuri ennen funkista on tehty verovapaasti. Kun taide on 100% henkilötyötä toisin kuin moni muu tekemisen laji, koskee verotus taiteeseen ja muuhun pelkästään aivoilla ja käsillä tapahtuvaan tekemiseen rajummin kuin vaikkapa kännykän tekemiseen, jossa osan tuotannosta hoitaa kone. Taiteen kuluttaja maksaa ensin veron palkastaan, taiteen tuottaja maksaa alvit materiaaleista ja tuloveron työstään. Siitä yhtälöstä, jossa asiakas on valmis käyttämään jotain taiteeseen ja taiteilija voi taidetta jollain hinnalla myydä on verotuksella tehty harvoin toteutuva yhtälö.

Tämä keskustelu voisi olla

Tämä keskustelu voisi olla mielenkiintoisempi, jos ihmiset ottaisivat asioista selvää ennen kuin kirjoittavat mielipiteensä.
Onhan se hienoa, että on vahvoja mielipiteitä, mutta jos niissä ei ole kuin tunnetta ja mutu-tuntumaa niin ne eivät vaikuta muulta kuin tökeröltä itsensä ilmaisemiselta.

Lyhyt kysymys

Kenelle taidetta tehdään, itsellekö vai yleisölle?

Jos tehdään itselle, niin harrastuksena vapaa-aikanaan. Jos taas yleisölle, niin taiteen tulee olla sellaista, kun yleisö vaatii ja edellyttää.

Ongelmana Suomessa näyttää olevan se, että taiteilijat arvioivat toisensa töitä ja jos yleisö, so. maksavat asiakkaat, ovat toista mieltä, he ovat väärässä!

Ei!

Paasaanto on, taide syntyy tekijansa paassa, ei pakotettuna, vaan sisaisen prosessin seurauksena, joka sitten "tulostuu" havaittavaan muotoon.

Sitten markkinat ja myyminen ja elaminen taiteella tai avustuksilla on toinen ulottuvuus.

Tilaustyot ovat puolestaan oma lukunsa. Niiden tuottamisessa on erilaisia prosesseja, joita voidaan kilpailuttaa tai kayttaa tuotteliaita suunnittelijoita, joiden tyostamina syntyy erilaista; vaatteita, puhelimia, autoja, rakennuksia, huonekaluja, astioita, tyokaluja, silmalaseja, kodinkoneita, tietokoneita, musiikkia, kirjallisuutta, elokuvaia, TV-ohjelmia etc.

Rajat eivat tietenkaan ole jyrkat ja kaikki em. esimerkit eivat ole myoskaan tilaustavaraa, mutta voivat olla sita tai sitten uniikimpaa.

Taide yltaa meidan kaikkien arkeen ja ostamme sita paivittain erilaisissa muodoissaan.

Taidetta kansalle?

Jos tehdään itselle, niin harrastuksena vapaa-aikanaan. Jos taas yleisölle, niin taiteen tulee olla sellaista, kun yleisö vaatii ja edellyttää

Juupa juu...ja mita se yleiso sitten vaatii? Olisi tainnut aika paljon kuuluisista teoksista jaada tekematta jos kriteeri olisi ollut tuo yo. mukainen. Tata ovat jotkut pohtineet, mutta valitettavasti ei nayta tuo 'kulutta/ostajaystavallinen' taide purevan aivan niin yksioikoisesti kuin voisi kuvitella.

Taiteen ja kulttuurin ylatason ongelma on se, etta se jalkautuu tavallisen tallaajan tasolle innovaatioineen yleensa monen vuoden viiveella. Tuolloin se onkin yleensa otettu osaksi jonkinlaista tuotantokoneiston mekanismia ja tuotetta. Eli pitkalla aikavalilla taide tuottaa myos taloudellista plussaa. Tata ei vain haluta nahda, koska meilla nama nerokkaat ajatukset lahtevat aina niin maanpinnan tasolta, maata hipoen suorastaan.

En oikein voi kuvitella tata Suomen maata edustamassa innovaatioita, jos ei niiden kehittelyyn varata rahaa. Kuulit oikein! Ihan oikeaa rahaa tarvitaan muuhunkin kuin kannykankuorien muotoiluun. Surullinen on tulevaisuus jos se on pelkastaan insinoorien kasissa.

Taiteilijan työttömyysturva - kokemus tekee ymmärtäjän

Suurimmalta osalta kommentoijista näköjään puuttuu kokonaan oma kokemus taiteen tekemisestä. Olen itse ollut töissä ulkomaankaupassa insinööriksi valmistumisen jälkeen ja kirjastoissa informaatikoksi valmistumisen jälkeen. Molemmat työsarat ovat lasten leikkiä verrattuna taiteen tekemisen vaatimuksiin. Ensinnäkään hyväksi taiteilijaksi ei tulla vielä taidekoulutuksen jälkeen. Hyväksi taiteilijaksi tullaan vasta vuosien ahkeran ja kovan työn jälkeen. Jos tarjouskirjeen pystyi rustaamaan myös krapulassa ja tiedonhaun tekemään hieman kuumeisena, niin hyvä maalaus ei synny väsyneeltä ja puolikuntoiselta. Hyvän taideteoksen syntyyn vaaditaan 100 prosenttinen läsnäolo, innostus- ja inspiraatiotila. Mitä enemmän aikaa taiteilijalla on keskittyä työhönsä, sen parempaa jälkeä syntyy. Suomen kaltainen rikas maa voi valita, antaako se kulttuurityöntekijöilleen mahdollisuuden keskittyä työhönsä. Jälkitkin korreloituu sen mukaan.

Nettiyrittäjä

Eipä nettiyrittäjäkään saa työttömyyskorvausta vaikka ei ole mahdollisuuksia yrittää enää.Kaikki työkalut yrittämiseen viety eli pääomat.Yritys ei ole konkurssissa mutta kyllä selvitystilassa.Kaiken maailman sosialistit ovat nämäkin säännöt keksineet.

Yrittäjien työttömyysturva uudistuksessa ollut mukana SYL.

Muistaakseni v.1996 kävin puhelin keskustelua Suomen yrittäjäliiton puheenjohtaja Jussi Järventaustan kanssa. Kysyen miksi he ovat hyväksyneet osaltaan uuden yrittäjien työttömyysturvalain.Vastauksena kuului kun muutakaan ei mahdettu.(SYL ei edusta tasavertaisesti pienyrittäjää).Soitin asian tiimoilta vielä lainsäädäntöneuvokselle joka lain oli valmistellut.Kun kysyin häneltä onko tämä sudenkuoppa tehty väärinkäytösten ehkäisemiseksi marjastien kustannuksella,vastaus oli myöntävä.Eli kyse oli silloin uudesta yrittämisen muodosta nimellä osayrittäjä.Tämän nimikkeen alle joutui pelkästään jos työllistyi puolisonsa yrityksessä vaikka tunnin.Elikkä moni pienyrittäjän lapsi ja puoliso.Se että heistä tehtiin puolison yrittäjyyden ansiosta osayrittäjiä asetti heidät täysin epäoikeudenmukaiseen asemaan verrattuna ns.tavalliseen palkansaajaan.Tämä muutos aiheutti siihen aikaan oikeustuntoa loukkaavia takaisinperintöjä.Vieläkään asia ei ole korjaantunut.Vaan on olemassa edellä mainitun epäkohdan lisäksi monta muuta eriarvoistavaa tekijää mm. 4kk karenssisääntöjä sen jälkeen kun on "siivet katkaistu"ym.ym.
Nettiyrittäjällekin voin vain toivottaa voimia ja onnea sillä yhteiskuntamme tila pakottaa monen pienen ihmisen ottamaan käyttöönsä viidakon lait.

Entäs tutkijat?

Minkä takia tutkijoiden sosiaaliset oikeudet on sidottu kiinni taiteilijoiden oikeuksiin? Kyseessähän on yhteiskunnalliselta asemaltaan täysin erilaiset ammatit! Miten Suomen perusteollisuuden ja IT-menestyksen olisi aikoinaan käynyt, jos yliopistoissa tärkeää tutkimusta tekevät tutkijat olisi ajettu entisestään ahtaammalle nurkkaan? Miten tämä hyvinvointiyhteiskunta ylipäätään pyörisi, jos minimipalkalla pätkäsuhteissa surffaavia tutkijoita ei olisi?

Kovasti meuhkataan sairaanhoitajien "palkkakuopista", mutta kuinka moni tietää, että esimerkiksi vastavalmistuneen DI-tutkijan palkka saattaa julkisella sektorilla olla siinä alle 2000 euron?

Minun on vaikea ymmärtää, miten taitelijoilla ja tutkijoilla voisi olla jotain yhteistä. Ellei tutkijoiksi lasketa sitten niitä Kristiina-instituutin ja muun pehmohumanismin "tutkijoita".

Ammatti mikä ammatti

Nyt ei kannattaisi sekoittaa keskenään taiteen harrastamista ja taiteen ammattimaista tekemistä.

Jos olet opiskellut vuosikausia esim. ammattikorkea- tai yliopistotasolla tullaksesi tietyn alan taiteilijaksi, on se silloin sinun ammattisi. Jos et jonain tiettynä hetkenä työllisty siinä ammatissa, olet Suomessa oikeutettu työttömyyskorvauksiin. Samat säännöt pitää olla kaikilla ammatinharjoittajilla. Ei menisi hetkeäkään läpi jos vaikka putkimiehelle ei myönnettäisi tukea sellaisena aikana kun kukaan ei tarvitse putkimiestä.

Vaatimukset työvälineistä luopumiseen ikäänkuin työttömyyden "osoituksena" ovat silkkaa nöyryyttämistä. Viimeksi kun tarkistin, toimeentulo muodostui siitä että joku maksaa työstäsi, ei siitä että omistat työkalut!

Näin Kela tiedottaa

Työttömyyspäivärahaa voi saada 17 - 64-vuotias työtön, joka
• asuu Suomessa
• ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon
• hakee kokoaikatyötä
• on työkykyinen ja työmarkkinoiden käytettävissä
• täyttää työssäoloehdon

Jos henkilö hakee kokoaikatyötä ja on valmis ottamaan sitä vastaan (noin yhden päivän varoajalla), katsotaan, että hän on työmarkkinoiden käytettävissä ja hänellä on oikeus työvoimapalveluihin ja työttömyysturvaan.

Palkansaajan työssäoloehto täytyy, kun henkilö on ollut palkkatyössä 43 viikkoa työttömyyttä edeltäneiden 28 kuukauden aikana ja työaika on ollut vähintään 18 tuntia viikossa ja palkka alan työehtosopimuksen mukainen.

Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun hän on toiminut yrittäjänä vähintään kaksi vuotta työttömyyttä edeltäneiden neljän vuoden aikana ja yritystoiminta on ollut riittävän laajaa. Tämä tarkoittaa, että yrittäjän YEL-vakuutuksen tulo on ollut koko ajan vähintään 710 euroa kuukaudessa.

Alasta riippumatta yrittäjän pitää lopettaa yritys, ennen kuin saa työttömyystukea, eli hierojan on myytävä hierontapöytä ja vastaavasti on muidenkin meneteltävä. Palkatun työntekijän (esim. kirvesmies) ei tarvitse mydä työvälineitään työttömyysjakson ajaksi, koska se vaarantaisi uudelleen työllistymisen. Työttömän opiskelu on rajoitettua.

Oppineiden ja taiteilijoiden rinnastaminen yrittäjiin

Oppineiden ja taiteilijoiden rinnastaminen yrittäjiin on selkeä esimerkki lahjakkaisiin kohdistuvasta vihamielisyydestä.

Kylla!

Lahjakkuus on kadehdinnan kohde, koska ihmiset eivat oivalla, etta se voi koskettaa heitakin.

Lahjakkuuden eri aspektit eivat manifestoidu ainoastaan koulutuksen kautta, eivat pelkastaan onnistumisten kautta, vaan usein hyvin triviaaleissa yhteyksissa.

Kysymys on ainoastaan siita, etta ihmisten lahipiirissa ei ole toista ihmista, jota me jokainen kaipaamme, joka toisi esille juuri taman henkilon lahjakkuuden ja juuri siina ja siina asiassa. Se voi ilmeta niin monenlaisina taitoina.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely