Kirja-arvio: Pyhät kuvat kalliossa

Kirja-arvio: Pyhät kuvat kalliossa Suomesta on löytynyt 120 kivikautista kalliomaalausta. Näistä sadassa kuvafiguurit ovat suhteellisen hyvin hahmotettavissa, ja noin kahdessakymmenessä maali on niin puuroutunutta, että emme pysty tulkitsemaan niiden kuvioita.

Pääosa maalauksista sijaitsee veteen putoavissa, aurinkoon osoittavissa pystykallioissa, vesireittien solmukohdissa ja näkyvillä paikoilla. Näissä monumenteissa on kyse veden, auringon, kallion, maalausten ja niiden edessä suoritettujen seremonioiden yhdistelmästä.

Suomalaisen kalliotaiteen tekoaika on noin 6500–3500 eKr., noin 3 000 vuotta. Se päättyy pronssikauden syntyyn. Tekemisen pääjaksoksi arvioidaan kampakeraaminen kausi, suomalainen lämmin ”onnen aika”.

Kalliomaalausten, ja kun mennään Suomen ulkopuolelle, myös kalliopiirrosten, reliefien ja muinaisveistosten tulkinnat ja tutkimusmenetelmät ovat kaleidoskooppisen moninaiset.

Jääkauden jälkeen maan nousu muodosti Suomeen muinaisen suurjärven, josta syntyivät sitten Saimaa ja Päijänne. Maan jatkaessa nousuaan Salpausselät puhkesivat, ja Kymijoen ja Vuoksen vesistöt saivat alkunsa. Näille alueille keskittyvät pääosin kalliokuvamme.

Muinaisuuden dokumenttiaineistoa on säilynyt vähän. Kun nyt Suomen kivikaudesta on viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana saatu tietoon noin 1 500 uutta kuvaa, on kiinnostus suurta.

Eestin Muinaistaiteen kuuluilla Äänisen leireillä tulkintoja ovat esittäneet historioitsijat, taidehistorioitsijat, arkeologit, geologit, astronomit, kasvitieteilijät, eläintieteilijät, sukeltajat, taiteilijat, maantieteilijät, viestinnän asiantuntijat. Me kaikki haluamme tulkita näitä muinaisuuden merkkejä.

Kalliokuvien etsiminen ja löytyminen ovat pioneeritarinoita.

Arkeologi Timo Miettinen on yksi näiden kertomusten sankareista, ja hänen löytölistansa Pohjois-Kymenlaaksosta on vakuuttava. Nyt uudessa kirjassaan hän on kuitenkin jättänyt kovien tieteiden koordinaatit ja vedenkorkeudet tutkimusraportteihin ja ottanut kirjoitusmetodikseen eläytyvän, fenomenologisen asenteen.

Miettinen soutaa ”vesikansan pyhiä reittejä”, lähestyy ”emomaisemaa” kokien paikat ja ilmiöt muinaisen elämänmuodon ja myyttiaineiston läpi. Hän ottaa vertailuesimerkkinsä polaarisesta, pohjoisen pallonpuoliskon uskomusperinteestä, ugreilta, Siperiasta ja etenkin saamelaisilta. Hänen on helppo aistia kalliotaidepaikkojen merkillinen, tihentynyt tunnelma, ”voima” on läsnä.

Maalausten perustekijä, punamulta, on liitetty elämän vereen ja kuolemaan ja tuonpuoleiseen.

Punamultahautoihin haudatut vainajat on pidetty lähellä, arkielämän tapahtumiin liittyneinä. Käsitys esi-isien läsnäolosta pohjautuu luonnon kaikkisieluisuuteen.

Hallitsevat henkiolennot, lajinhaltijat, menneet sukupolvet, eläinten sielut ja ihminen arkipäivässään muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa vallitsee yhteinen kohtalonyhteys, ykseys. Laukaan Saraakallion komealta maalaukselta ei ole pitkä matka Laukaan Hartikkaan, Keski-Suomen laajimpaan kampakeraamisia punamultahautoja sisältävään kalmistoon.

Miettiselle Ristiinan Astuvansalmi on ”kivikautinen kansallispyhättömme”.

Astuvansalmen maalaus on laajin ja merkkijakautumaltaan merkittävin kalliomaalauksemme. Hirvet, veneet, ihmiset kämmenpainamat, sydänpisteet, naiskuva, jousi, karhu, majava, sarvipäiset hahmot, viivastot ja puuroutuneet värialueet muodostavat sen figuurien perusjoukon ja teemaston, josta suurin osa koko maan maaluksista koostuu.

Astuvansalmen kallio on myös merkittävin esimerkki kallion suurmuodosta, joka tekee paikan niin tärkeäksi: täällä kallio piirtää selväpiirteisimmän ihmiskuvan – otsan, silmän, nenän, suun ja leuan järvelle päin. Ja veneestähän suurin osa kuvista on maalattu Miettisen mukaan, sillä kampakeraamisen Suomen ilmasto oli atlanttisena lämpökautena pari astetta nykyistä lämpimämpi, eikä jään muodostus ollut niin voimakasta kuin nykyisin.

Eläintä tai ihmistä, yleensä päätä tai kasvoja, muistuttava kalliomuoto on ollut lähtökohtana maalausten tekemiseen, 10–30 prosentissa Miettisen arvion mukaan. Verla, Puumalan Maksasaarenselkä, Jaalan Uutelanvuori, Valkealan Lakiasuonvuori ja Iitin Mertakallio toimivat nyt esimerkkeinä.

Kalliomuodon symmetrisyys saattaa myös sakralisoida sen. Ilmiön yleismaailmallisuudesta Miettinen ottaa esimerkiksi Tiibetin Kailaksen. Se on neljän uskontokunnan pyhä kohde ja maailmanvuoren, Merun maallinen ilmentymä.

Kotojärven Haukkavuori on puolipallon muotoinen ja heijastuessaan veteen siitä muodostuu pallosymmetria. Kupolimaisen seinän neljän metrin alalla olevan maalauksen tärkein osa on ihmisen ja hirven kuvapari, maalaustemme yleisin yhdistelmäteema.

Miettisen teksti on helppolukuista ja maalailevaa (isä oli taiteilija Olli Miettinen, tuotantona muun muassa Porthanian iso seinämaalaus Kehrä). Uusia teorioita se ei esitä. Heikki Willamon kuvat esittävät kohteensa tarkasti.

Teos on kuitenkin salakavalan vaativa. Se on erittäin tiivis tietopaketti uskomusmaailman muinaisista ilmiöistä.

Keskusteluun nostetaan shamanistinen maailmankuva, sen apueläimet, lajinhaltijat, maailman jakautuminen yliseen, keskiseen ja aliseen osaansa, shamaanien matkat näiden välillä, haltioituminen, totemistiset esi-isät, muuttunut tajunnan tila. Kalliokuvat nähdään aikansa myyttisen maailmankuvan karttana.

Miettinen ottaa hedelmällisyyden, riistan riittävyyden ja saatavuuden taas yhdeksi tulkinnan perustekijäksi. Saaliseläin on henkiin herätettävä jatkuvuuden takaamiseksi. Jo Astuva-paikannimi viittaa tähän, ja etenkin Saraakalliolla teemasta on kuvauksia. Hän keskustelee käärmeen merkityksestä, veneen symboliarvoista, kallion sisällä asustavista hengistä, parisuhteesta ihmisen ja peuran välillä.

Kun saamelaisuus korostuu tulkintalähtökohtana, hänelle on luontevaa kysyä, muuttuiko kallioiden palvonta myöhemmin seitojen kunnioittamiseksi ja kalliokuvat leppävärillä maalattujen noitarumpujen pintaan. Tässä olisi läpi koko suomalaisuuden historian jatkunut kuvaperinnön jatkumo.

Aitona kokijana Miettinen päästää myös moralistin irti itsestään. Hän pitää uskomattomana sitä, ettei maassamme ole jäljellä ainuttakaan edustavaa kivikautista asuinpaikkaa.

”Kalliomaalaus on suojattomin muinaisjäännöksemme. Kokonaisvaltaisessa suojelussa on epäonnistuttu pahoin. Nykyinen muinaismuistolaki ei suojaa automaattisesti siihen kuuluvaa muinaismaisemaa.”

Pyhät kuvat kalliossa
Timo Miettinen, Heikki Willamo
Otava
176 sivua, 115 kuvaa. 47 euroa