- Kuva: Savukeidas
Antti Nylén
Englantilainen poplaulaja Morrissey on ollut tärkeä innoittajasi. Muistatko, milloin tai missä kuulit Morrisseytä ensi kerran?
– Vuonna 1987 Venuksenkujalla Vantaalla.
Kirjasi kannessa on mahdollisesti Orleansin neitsyttä roviolla esittävä nuori nainen, jolla on korvissaan valkoiset iPodin kuulokkeet. “Bigmouth Strikes Again” -laulun liveversiossahan Morrissey laulaa Jeanne D’Arcista: "As the flames rose / to Roman nose / her iPod started to melt." Onko näillä asioilla mitään yhteyttä toisiinsa?
– Viittaussuhde on suora ja avoin. Varastan Morrisseylta aina kun vain voin. Kannen estetiikka on matkittu Smiths-levyjen kansista. Kuva on Robert Bressonin elokuvasta ”Le Procès de Jeanne d’Arc”, joka on maailman kauneimpia elokuvia.
Ovatko katolisuus ja feminismi ristiriidassa keskenään?
– Eivät... En oikein ymmärrä kysymystä. Olen varastanut myös feministeiltä kaikenlaista, mutta en oikein tiedä, mitä feminismi virallisesti tarkoittaa, tai tarkemmin, miten se eroaa yleisestä humanismista, jota en tunnusta. Sukupuoliero on minusta surullinen tosiasia, ei spekulaation aihe. Mutta jos kysymys viittaa niihin hokemiin, että p. Marian kunnioituksen traditio on verhottua naisten alistamista, en ehkä kykenisi kyllin selvästi ilmaisemaan ihmetystäni ja ylenkatsettani suhteessani aiheeseen.
Mitä mieltä olet Richard Dawkinsin ja muiden muodikkaiden skeptikkojen ajatuksista? Oletko tutustunut niihin?
– Onnettomia tosikkoja ja tylsimyksiä. Sanon tämän tutustumatta teoksiin; retostelevathan hekin uskontoa, josta eivät ymmärrä mitään. ”Uskonnoton” on minun sanakirjassani samanlainen sana kuin ”koditon” ja ”lukutaidoton”.
Onko kukaan vihastunut kirjastasi?
– Ei minun tietääkseni.
Helsingin Sanomat kirjoitti kirjastasi: ”Tekstien kohteena ovat erityisesti suuret ikäluokat, jotka ovat Nylénin mukaan jättäneet maailman selvitystilaan kasvun ideologiallaan”. Markku Paasonen tekee arviossaan kirjastasi sukupolvikysymyksen. Mitä ajattelet ajatustesi palauttamisesta sukupolvien välisiksi?
– Ei tästä sukupolviasetelmasta ole mihinkään. En käytä sitä. Syytän kaikesta ihmistä yleensä, ”tätä rosvoa ja tunaria”.
Sinulle myönnettiin hiljattain Kalevi Jäntin palkinto (15 000 euroa). Olet myös ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Yllättikö myönteinen tunnustus?
– Odotin kyllä ristiriitaista palautetta, ylistystä joiltakin, epäluuloista ihmettelyä toisilta. Esseemuodon käyttäminen tällä tavalla vapaasti ja vastuuttomasti ei ole kovin yleistä, ja kirja pakottaa miettimään, kuinka ”tosissaan” kirjoittaja on. Kirja pakottaa valitsemaan puolensa. Tällaistahan kukaan ei mieti romaania lukiessaan, vaikka kirjallisessa mielessä kysymys on samasta: kuvittelusta, älystä, viettelystä, ilmaisusta.