- Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi SuomiGalleria Kluuvi.
Tuore Parnasso arvostelee mediaa, myös kulttuurijournalismia, asioiden henkilöimisestä. Puheena ovat viime kuukausien kulttuurikeskustelut Siltalan veljesten uudesta kustannusyhtiöstä, Kata Kärkkäisestä, Maija Pormasta ja Ulla Karttusesta.
– Tiedonvälitys vastaa kysyntään ja tekee uutisensa henkilöistä, ei asioista, väittää päätoimittaja Jarmo Papinniemi.
– Kustannusalalla on ollut jo parikymmentä vuotta meneillään iso rakennemuutos, mutta siitä osataan puhua vasta nyt, kun tarpeeksi ison talon tarpeeksi tunnettu veljespari lähti mukaan muutokseen.
– Henkilöityminen on vahvaa myös kirjallisuuskeskustelussa. Ollaan puhuvinaan kirjoista, mutta puhutaankin kirjailijoista, valittaa Papinniemi ja ihmettelee, miksi ministerin tykkäämiset ovat tärkeitä, mutta eivät hänen päätöksensä yhteisten varojen käytöstä tai sotilasliittoon liittymisestä.
Lehden anonyymikolumnisti M. Vilkastus lyö löylyä kiukaalle.
– Taide taas nimenomaan vastustaa todellisuuden yksiselitteistymistä, ja sen vuoksi hyvä taide on huono uutinen.
– Yltääkseen uutiseksi taideteoksen on oltava mahdollisimman suoran viestinnällinen ja yleensä taiteellisesti keskinkertainen (Karttunen). Tai sitten kysymys tulee alun alkaenkin taiteen sisällön ulkopuolelta – taloudesta, organisaatiosta, henkilökohtaisuuksista tai sekoituksena kaikkia (Siltalat, Kärkkäinen, Porha), suomii M. Vilkastus.
Risuja saavat radio, televisio, HS ja uusisuomi.fi.
– Vaikkei Siltaloiden firma julkaisisi ensimmäistäkään kirjaa, on se jo nyt lunastanut erään toisen kotimaisen viestintäalan yrityksen taannoisen lupauksen: Jotta suomalaiset voisivat puhua enemmän.
M. Vilkastus lienee käynyt Ulla Karttusen näyttelyn avajaisissa, koska tämä takavarikoitu teos Neitsythuorakirkko oli mahdollista nähdä vain siellä. Tai sitten arvio Karttusen keskinkertaisuudesta on vain lähdekriittistä kuulopuhetta?
Tuore Parnasso julkaisee myös henkilöjutut Peter Handkesta ja Antonio Tabucchista, paljastaa F.M. Dostojevskin kirjeet veljelleen (Martti Anhavan suomentamina) ja parikymmentä kirja-arvostelua.
Kommentit
Suomalainen Parnasso
Hyvä taide "vastustaa todellisuuden yksiselitteistymistä".
Huono tulee "taiteen sisällön ulkopuolelta".
Näin saarnaa Parnasso, suomalainen kirjallisuuslehti.
Ja pysyy tarkasti siellä taiteen sisällä, jotteivät todellisuuden selitykset vain pääse yksinkertaistumaan.
Lehti lajittelee nimeltä mainiten huonoiksi joitakin taiteilijoita, jotka ovat loitonneet taiteesta ja menneet yksipuolistamaan todellisuutta. Taidepakoista todellisuushakuista keskinkertaisuutta edustaa Ulla Karttunen, joka on pannut jonkin teoksensa nimeksi Neitsythuorakirkko ja viety siitä poliisikuulusteluun. (Taiteen sisäiseen monipuolisuuteen eivät toki kuulu vihjaukset kristillisen kirkon primitiiviseen neitsytkultttiin ja ajatusten assosioittaminen taiteessa eniten kuvatun huoranpojan palvontaan.)
Keskinkertainen Karttunen voi kuitenkin olla tyytyväinen saatuaan nimensä todellisuutta monipuolistavaan Parnassoon, johon kirjoittavat vain hyvät taiteilijat.
Hyvistä puheen ollen, eräs tuttavani sai joululahjaksi Parnassoon kirjoittavan Virpi Hämeen-Anttilan viimeisimmän romaanin. Kehui kovasti. Yli viisisataa sivua täyttä tavaraa, naisasiaa (jo ensimmäisellä sivulla nainen pyörähtää päälle), korttipeliä ja loistavaa keittiön kuvausta.
Yksiselitteistymisestä ei puhettakaan.