Sunnuntai 27.5.2012

Professorit penäävät ”tavis-yliopistoille” rahaa

Luotu: 
25.4.2008 11:56
  • Kuva: Petteri Paalasmaa

Suomalainen tiedemaailma arvostelee ankarasti hallituksen yhtä yliopistoa suosivaa rahoitusmallia. Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton mielestä maan hallitus ei ole pitänyt hallitusohjelmassa annettua lupausta yliopistojen tasapuolisesta rahoituskohtelusta.

Tieteentekijät ovat pettyneitä siihen, että rahoitus on turvattu seuraavaksi neljäksi vuodeksi vain yhdelle eli innovaatioyliopistolle.

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton puheenjohtajat puhuivat perjantaina yhteisessä 20-vuotiskevätseminaarissa Helsingin yliopistolla.

Talouspoliittisen ministeriryhmän kaksi viikkoa sitten asettamat tiukat reunaehdot merkitsivät sitä, että säätiöpohja jopa sitä haluttaessa on käytännössä mahdollinen vain innovaatioyliopistolle. Muille ns. ”tavis-yliopistoille” lupailtiin valtion finanssisijoituksia. Vaikka tällaisia tulisikin, se ei mitenkään helpota perusrahoituksen tilannetta.

- Yliopistojen valtavia muutoksia ei millään pystytä viemään läpi reaalisesti miinusmerkkisellä budjetilla. Yliopistouudistuksen toteuttamista pidetään tärkeänä kaikissa yliopistoissa, mutta nyt näyttää siltä, että siirtymäajan vuosittainen toimintaraha on turvattu vain innovaatioyliopistolle, toteaa Professoriliiton puheenjohtaja Risto Laitinen.

- Entä miten käy innovaatioyliopiston seuraavien vuosien aikana laajentuvan toiminnan vuonna 2015, kun sille neljäksi vuodeksi luvattu vuosittainen 100 miljoonan euron lisämääräraha tulee hallituksen kaavailujen mukaisesti kaikkien yliopistojen yleisesti kilpailtavaksi rahaksi, Laitinen kysyy.

Miinusmerkkiseksi yliopistojen perusrahoituksen vie kasvava inflaatio sekä tuottavuusohjelma. Vuokrakustannukset ovat tämän vuoden alusta nousseet yli 10 prosentilla. Vuoden alusta voimaan tulleisiin palkkausjärjestelmään liittyviin palkankorotuksiin ei ole myöskään budjetoitu riittävästi varoja. Lisäksi valtion tuottavuusohjelma leikkaa aikaisemmin vuodelle 2009 luvatusta 20 miljoonasta eurosta 11 miljoonaa.

- Miten päättäjät kuvittelevat, että yliopistoväki jaksaa tässä tilanteessa suhtautua positiivisesti koko yliopistouudistukseen? Nyt alkaa olla viimeinen mahdollisuus kääntää katse varsinaisiin tuloksentekijöihin, eikä tuijottaa rakenteita. Esimeriksi tämän kuun alussa julkistetun tutkijanuramallin toteuttaminen edellyttää selvää rahaa, painottaa Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Ragna Rönnholm.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

jaliraita

Innovaatioyliopisto on katastrofi
Ohessa on kiinnostuneille aiheeseen liittyvää kirjeenvaihtoa.
Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero

Lähettäjä: keijokorhonen@yahoo.com
Aihe: Vastaus: Fwd: Innovaatioyliopistohanke, kirjoituksenne Hesarissa 15.4.2008
Päiväys: 23. huhtikuuta 2008 klo 22.15.33
Vastaanottaja: jraita@mac.com

Jali Raita: Vaikka en tunne asiaa kaikkia munia ja munaskuita myöten olen jyrkästi samaa mieltä kuin sinä. Tuntuu olevan tyypillistä idioottivouhotusta, yritystä vetävän kikan keksimiseen. - Kuten Iisalmen rovasti jo sata vuotta sitten sanoi: "Elekeä työ hyvät iisalamelaeset luulko että työ vippaskonsteilla taevaaseen peäsettä!"- Klara Vappen, kute Turuus sanotti. - Semper tuus Keijo K.

Jali Raita <jraita@mac.com> wrote:
Kuulumisia Suomesta

Ystävällisin terveisin

Jali Raita

Edelleenlähetetty viesti alkaa:
Lähettäjä: jmeurman@mappi.helsinki.fi
Päiväys: 23. huhtikuuta 2008 klo 16.43.16
Vastaanottaja: Jali Raita <jraita@mac.com>
Aihe: Vastaus: Fwd: Innovaatioyliopistohanke, kirjoituksenne Hesarissa 15.4.2008

Kiitos kiittämisestä. Olen täsmälleen samaa mieltä.
Parhain (loma!)terveisin,
Jukka Meurman

Lainaus Jali Raita <jraita@mac.com>:

Jukka Meurman, professori

Kiitos hyvästä kirjoituksestane. Toivottavasti jaksatte rämpiä tässä
suossa edelleenkin. Olen lukenut Lounasmaan muistelmia. Helppoa ei
ollut hänelläkään. Oheisena on eräs kirjoitukseni liittyen
innovaatioyliopistohankkeeseen. Kehitteillä on katastrofi. Mitä
muutakaan voidaan odottaa, kun opetusministerin käytännön kokemukset
elävästä elämästä on tilapäishommista terveydenhuollossa,
röntgenhoitajana, ja Vanhasenkin opinnot veivät 14 vuotta
valtiotieteen maisteriksi ja työkokemusta on vain ilmaisjakelulehden
toimittajan työstä.

Ystävällisin terveisin

Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero

Edelleenlähetetty viesti alkaa:

Lähettäjä: Jali Raita <jraita@mac.com>
Päiväys: 22. helmikuuta 2008 klo 13.32.18
Vastaanottaja: Heljä Misukka <helja.misukka@minedu.fi>
Kopio: kari.raivio@helsinki.fi, raimo.sailas@vm.fi
Aihe: Vastaus: Innovaatioyliopistohanke

Valtiosihteeri, valtiotieteen maisteri Heljä Misukka
Oikeusministeriö

Kiitos vastauksestanne.

Ette kuitenkaan vastannut kysymyksiini.

Opiskelutoverini Tapio Harra Polilla 60-luvulla on lausunut
kuolemattomasti: Teekkarista tulee insinööni silloin, kun hän
ymmärtää, että kuuden tuuman tavara ei mene viiden tuuman putkesta.
Innovaatioyliopiston hankemiehet ja -naiset eivät ole tätä
ymmärtäneeet.

Se asia, että Te toteutatte hallituohjelmaa innovaatioyliopiston
osalta, ei tarvitse tarkoittaa sitä, että "hullun hommia" pitää
tehdä. Tämä on myös yksi insinöötieteiden peruskiviä eli "hullun
hommia" ei pidä tehdä. Sitä varten insinöörejä ja varsinkin diplomi-
insinöörejä on koulutettu, että uskaltavat kriittisesti suhtautua
minkä tahansa projektin alkuehtoihin.

Innovaatioyliopistohankkeenne on kaikin osin katastrofi.

Ystävällisin terveisin

Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero

Heljä Misukka kirjoitti 22.2.2008 kello 12.37:

Hyvä Jali Raita,
Innovaatioyliopiston perustamisesta on päätetty hallituksen
ohjelmassa. Valtiosihteerinä tehtäväni on hallitusohjelman
toimeenpano. Opetusministeri on nimittänyt minut vetämään tätä
valmistelua, joka pohjautuu Raimo Sailaksen helmikuussa 2007
julkistettuun raporttiin. Kolmen korkeakoulun hallitukset ovat
yksimielisesti hyväksyneet valmistelun tuon raportin pohjalta.
Ystävällisin terveisin
Heljä Misukka

-----Original Message-----
From: Jali Raita
Received: Fri Feb 22 11:19:27 EET 2008
To: helja.misukka@minedu.fi, opmkirjaamo@minedu.fi
Cc: raimo.sailas@vm.fi, kari.raivio@helsinki.fi,
valtiovarainministerio@vm.fi
Subject: Innovaatioyliopistohanke

Valtiosihteeri, valtiotieteen maisteri Heljä
Misukka 22.2.2008
Opetusministeriö

Motto: On vaikeaa suunnitella laivaa, jos ei ole nähnyt valtamerta.
Sunnittelu on vielä vaikeampaa , jos ei ole nähnyt vettä joessa tai
järvessä. Täysin mahdotonta on suunnitella laivaa, jos ei ole nähnyt
ja kokenut vettä tai mitään nestettä

Asia: Innovaatioyliopistohanke

Mihin suureen ideaan perustuu se, että olisi tarvetta ja
vättämätöntä
yhdistää kolme korkeakoulua: Kauppakorkea, Taideteollinen ja
Teknillinen korkeakoulu yhdeksi ja samaksi sekä siirtää koko opetus
Otaniemeen?

Ovatko Suomen tekniikan saavutukset mm
paperikonetekniikan
laivanrakennuksen
elektroniikan
kylmäfysiikan jne
alalla niin heikkoja, että yhdistäminen pitää tehdä ja apua tulee
Kauppakorkeasta ja Taideteollisesta?

Ovatko kansainvälisestikin tunnettujen ja menestyneitten
designereittemme kuten
Kai Franckin
Yrjö Kukkapuron
Vuokko Nurmesniemen
Antti Nurmesniemen
Timo Sarpanevan
Tapio Wirkkalan
ja monien muiden saavutukset sellaisia, että he olisivat tarvinneet
opinnoissaan tuekseen kauppakorkeaa ja teknillistä korkeakoulua?
Ovatko he tällaista puutetta valittaneet?

Oletteko ajatelleet, että hankkeenne onkin jo lähtökohdiltaan susi?
Mitä te sitten teette? Mihin perustuu se, että Te olette tämän
projektin johdossa ja Te tiedätte sen, mitä nuo korkeakoulut
tarvitsevat kouluttaakseen Suomeen päteviä ammattimiehiä ja -naisia
aloilleen. Tiedättekö varmuudella esimerkiksi opiskelustanne tai
opettamisestanne noissa kolmessa korkeakoulussamme, mitä opetuksen
tehostaminen tarvitsee ja Suomen yhteiskunta valmistuneilta
opiskeljoilta edellyttää?

Mikä on Teidän oma tietotaitonne ja kokemuksenne tässä asiassa?

Ystävällisin terveisin

Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero

Kopio. Valtiosihteeri Raimo Sailas
Kansleri Kari Raivio

henkaipan

Suomi tekee vuosisadan sijoituksen tieteeseen - ulkomaille.

Se vähän mikä Suomessa on tieteentekijän kannalta houkuttelevaa kutistetaan, kunnes ainoa syy miksi kynnellekykenevä tieteentekijä jäisi Suomeen on kotiseutunostalgia. No, Suomeenhan pääsee kesälomilla.

Aivot vuotavat ulkomailla, mutta niiden jättämän tyhjiön täyttää opetusministeriön huippuvirkamiesten sekä huipputieteilijä Pekka Himasen pyhittämä Kultainen Huippu.

http://www.innovaatioyliopisto.info/fi/view/content/visio-ja-missio-2020
http://www.innovaatioyliopisto.fi/

hoikkapoika

luovuuteen pystyviä ihmisiä.Tutkijoita ja ihmettelijöitä kyllä riittää.Meillä on liikaa yliopistoja ja oppisuunnat ei palvele tulevaisuuden ja yritysten tarpeita.Muutoksia on tehtävä ja kuluja karsittava.

henkaipan

"Suomessa on vähän luovuuteen pystyviä ihmisiä.Tutkijoita ja ihmettelijöitä kyllä riittää.Meillä on liikaa yliopistoja ja oppisuunnat ei palvele tulevaisuuden ja yritysten tarpeita.Muutoksia on tehtävä ja kuluja karsittava."

Täsmälleen samaa mieltä. Suomihan on tunnetusti demokratian, kansansivistyksen, yhteiskunnan vakauden, tieteellisen työn sekä teknologian kehitysmaa. Eräänlainen henkinen tyhjiö.

Tämä johtuu siitä että suomalaisissa ei ole riittävästi luovia ihmisiä. On vaan kaikenmaailman tutkijoita ja ihmettelijöitä jotka seisovat tulevaisuuden ja yritysten tiellä.

Muutosten on oltava rajuja ja karsinnan kovaa. Muuten tästä kurjuudesta ei nousta ikinä Huipulle.

rovion

Pääsykoevaatimuksia on kiristettävä ja tätä kautta ohjattava lahjattomat toimittajat ja muut humpuukihumanistit siivousalalle, joissa voi raaputtaa pilkkua lattiasta.

Eli enemmän luonnontieteitä, vähemmän politisoitunutta journalistiikkaa, naistutkimusta ja muuta postmodernia mystiikkaa. Kehitysmaatutkijat ja muut valtsikan hörhöt voisi siirtää kehitysmaihin leipomaan työvoimapullaa.

henkaipan

"Eli enemmän luonnontieteitä, vähemmän politisoitunutta journalistiikkaa, naistutkimusta ja muuta postmodernia mystiikkaa. Kehitysmaatutkijat ja muut valtsikan hörhöt voisi siirtää kehitysmaihin leipomaan työvoimapullaa."

Oikein, humpuukitiede roviolle ja pilkunviilaajahipit metsätöihin! Tai miksi roviolle, kuka laskisi kuinka kauan kerrostalolähiötä voi lämmittää suomalaisen filosofian, yhteiskuntatieteiden, humanististen tieteiden, oikeustieteiden ja muun tuottamattoman mystiikan tähänastisilla aikaansaannoksilla?