Sunnuntai 27.5.2012

”Syytön ei voi valittaa”

Luotu: 
21.5.2008 15:35

Taiteilija Ulla Karttunen ilmoitti pari tuntia ennen Helsingin käräjäoikeuden päätöstä, että aikoo valittaa tuomiostaan, mikäli hänet todetaan syyttömäksi lapsipornon hallussapitoon ja levitykseen. Karttunen kuitenkin todettiin syylliseksi, mutta hänet jätettiin rankaisematta.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Joensuun yliopistosta kertoo, ettei syyttömäksi oikeudessa todettu olisi voinut valittaa tuomiostaan.

-Syytön ei voi valittaa. Kukaan ei voi vaatia rangaitsemaan itseään. Se ei onnistu, Tolvanen selvittää uusisuomi.fi:lle.

Tolvasen mukaan Karttusen vaatimus itsensä tuomitsemisesta ei ole ainutlaatuinen.

-Joskus aiemminkin joku on tällaista etukäteen ilmoittanut, mutta ei asia ole sitten mihinkään edennyt.

Jaa artikkeli: