Kulttuurilehtikatsaus: Muusikot urheilevat, arkkitehdit sisustavat

Kesälomalla voi lukea myös kulttuurilehtiä. Uudet numerot Taide-lehdestä, Rondosta, Arkkitehti-lehdestä ja Parnassosta ropsahtivat postiluukusta juuri juhannukseksi, ja kaikki niistä tullevat jopa maalaiskirjastoihin. Jos haluaa pysyä selvillä siitä, mistä kulttuuripiireissä nyt puhutaan, kannattaa tutustua kaikkiin, raikkaita ja keskustelevia puheenvuoroja niistä löytyy moneen lähtöön – kulttuuripolitiikasta ruumiinkulttuuriin.

Arkkitehtilehti tirkistelee Aarne Ervin, Viljo Revellin, Toivo Korhosen ja muiden koteihin sisustusnumerossaan. Samalla esitellään myös pientaloprojekteja, muun muassa Jyrki Tasan omakotitalosuunnitelmia, Pentti Kareojan Latviaan tekemä Villa Pinia ja Alvar Aallon Maison Louis Carré Ranskassa. Se on Kulttuurirahaston ja opetusministeriön rahoituksen turvin nykyään avoinna yleisölle.

Tämän taidekauppiaalle (Aalto ja Carré tapasivat Venetsian biennaalissa 1956) suunnitellun talon upea taidekokoelma valitettavasti huutokaupattiin lesken Olga Carrén kuoltua 2002, mutta talo on merkitty Ranskassa historialliseksi monumentiksi ja arkkitehtuuri säilyy.

Taava Koskinen taas esittelee ansiokkaasti uudessa Taide-lehdessä englantilaisen kuvanveistäjän Antony Gormleyn, juuri palkitun taiteilijan, joka ”ei halua tuottaa perinteisiä patsaita, vaan rakentaa tilan ja ympäristön huomioon ottavia kokonaisuuksia. Hänestä taide kuuluu keskelle elämää”, kuvaa Koskinen.

Toisaalla lehdessä Koskinen kolumnoi taidekritiikistä. Hän kertoo tulleensa jossain lautakunnassa mitätöidyksi arvostelijana ja tiivistää näkemyksensä kritiikistä: ”Oman määritelmäni mukaan kritiikkiä on kaikki arvoarvostelmia sisältävä julkinen toiminta painetussa tai sähköisessä mediassa.”

Yhdyn Koskisen näkemykseen. Mielestäni ”kriittinen teko” on jopa taiteilijan valinta haastateltavaksi. Monet kolumnit, mukaan lukien Taava Koskisen, ja blogit kuitenkin täyttävät minusta myös arvostelun kriteerit. Tuoreessa, muotoutumassa olevassa hienossa hankkeessa Kritiikkiportissa jää esimerkiksi arkkitehtuurin osuus vähäiseksi, vain kirjoja ja näyttelyitä koskevaksi, jos kritiikki nähdään ahtaasti.

Parnassossa jatketaan sananvapauskeskustelua, julkaistaan Joseph Brodskyn Leningrad-aforismikilpailun parhaat ja pohditaan kirjallisuuspolitiikkaa. Elina Jokisen mielestä apurahajärjestelmästä ei keskustella tarpeeksi.

Hän toteaa myös, että käsitys kirjailijasta ammattina on muuttunut. ”… nykypäivänä menestyminen taiteilijana vaatii tietynlaista kaksoisroolin ottamista: saavuttaakseen laajaa mainetta ja kunniaa (tai edes jonkinlaisen toimeentulon), on myös esiinnyttävä julkisuudessa ja tarvittaessa osattava markkinoida niin itseään kuin taidettaan”, kirjoittaa kirjallisuuspolitiikkaa tutkiva Jokinen.

Koko Suomen äidinkielen opettaja Kaisa Neimala riemastuttaa kolumnillaan, jossa hän pohtii Mitä Suomi lukee -listaa ja sitä, mitä Suomi todella lukee. Listassa kerrotaan myynnistä, mutta Neimalan osallistuvan junahavainnoinnin perusteella ihmiset todella lukevat (ainakin junissa) lähinnä dekkareita.

Rondossa esitellään kiinalaista oopperaa, suomalaista musiikkivientiä, sopraano Camilla Nylund sekä kaksi urheiluun hurahtanutta muusikkoa. ”Takavuosina musiikkileireillä näki teepaitoja, joissa luki: Musiikki pelasti minut urheilulta. Nykyään muusikot ihmettelevät, että kollegoita tapaa useammin lenkillä kuin kapakassa – liikunnasta on tullut musiikkimuoti,” väittää Kare Eskola ja keskustelee pyöräilystä pianisti Jouko Laivuoren kanssa ja miekkailusta viulisti Maarit Rajamäen kanssa.