Torstaina kuvataiteen päivänä, taidemaalari Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä, laivalla parveilee vesiväreineen innokkaita vesivärin harrastajia, koska näyttelyn yhteyteen on järjestetty myös maalausdemonstraatio.
Idea kuvataiteen päivästä on kymmenvuotiaan Akvarellitaiteen yhdistyksen aloite, ja nyt päivästä toivotaan myös liputuspäivää. Turussa liputusaloite on jo hyväksytty ja liput liehuvat kaikkien museoiden pihalla. Kuvataiteen päivää juhlitaan myös Naantalissa ja vähitellen siitä toivotaan valtakunnallista.
Tänä vuonna tapahtumat keskittyvät Turkuun, jossa juhlaan on aihetta, koska myös Turun Taidemuseossa ja Wäinö Aaltosen museossa on kesäksi järjestetty hienot ja kunniahimoiset näyttelyt: Harry Kivijärven taidetta ja hänen kokoelmiaan esittelevä sekä Viron neuvostotaiteeseen pureutuvat näyttelyt.
Akvarellitaiteen yhdistyksen puheenjohtaja on Uuden Suomen entinen päätoimittaja, ja uusisuomi.fi:n aktiivinen blogisti Jarmo Virmavirta, joka itsekin harrastaa maalausta.
Virmavirta kertoo, että yhdistys on perustettu edistämään akvarellin ja yleensä kuvataiteen harrastusta, kokoamaan yhteen harrastajia ja ammattitaiteilijoita ja järjestämään tiedotus- ja koulutustoimintaa, ”mutta ei mihinkään edunvalvontaan”. Yhdistyksessä on jäseniä 600.
Juhlanäyttelyssä on 190 teosta lähes 140 tekijältä. Mukana on vankkoja ammattilaisia Carl Warghista ja edesmenneestä Nandor Nikolasta alkaen, puoliammattilaisia ja harrastajia. Näyttelyn teokset valitsi taidemaalari Tuomas Mäntynen yli 600 tarjolla olleesta teoksesta. Mäntynen toteaa näyttelyluettelossa, että yhdistyksen kymmenen olemassaolon vuotta ovat osoittaneet, että sen perustaminen on täysin oikea ratkaisu. Sille oli olemassa suuri tarve juuri akvarelliharrastuksen laajuuden takia. Näyttelyn teemana on Satama ja meri.
Valtaosa akvarellitaiteesta taitaa olla muutenkin maisema-aiheista, ehkä myös siksi, että nopea väline soveltuu erinomaisesti ulkoilmamaalaukseen. Sinänsä mielenkiintoista, että näyttelyn ainoat ”osallistuvat” teokset ovat Jarmo Virmavirran Itämeren tilaan kantaaottavat teokset.
Vesiväri lyijykynän ja pastellin lisäksi on ainoita välineitä, joihin kaikilla on tuntuma, koska sitä joutuu jo koulussa opettelemaan. Ehkä siksi niin monet, jotka tuntevat painetta luovuuteen, tarttuvat herkästi vesiväreihin. Tuloksen näkee nopeasti ja vesivärin kanssa on oltavakin nopea. Mutta vesiväri on pidemmälle mentäessä vaikea tekniikka. Kuitenkin sitä kautta on tullut myös paljon ammattilaisia tai korkeatasoisia harrastajia, kuten Akvarellitaiteen yhdistyksen näyttelystä näkee.
Suomen Joutsen etsii uusia toimintatapoja. Siellä voi varmasti jatkossakin järjestää valikoituja näyttelyitä, joskin näin valtavaan näyttelyyn olosuhteet ovat vaikeahkot. Kuitenkin näyttelypaikan valinta täksi kesäksi oli kekseliästä sekä Akvarellitaiteen yhdistykseltä että Forum Marinumilta.

| 18:34 | Kuntauudistus pääkaupunkiseudulla: Helsinki vastaan muut — MTV3.fi |
| 18:26 | Kiviniemi: Hallitus jyrää pakolla suurkuntia — YLE Uutiset |
| 18:24 | Paha tappio – Timo Soini astuu esiin — US |
| 18:15 | Kuuma Dragsvik-kysymys – kaksi vihjausta — US |
| 18:14 | Elop vuosi sitten: Nokia Windows -puhelimet ovat Made in Finland — YLE Uutiset |
| 18:08 | Tennistähti: Vanhemmat hukkasivat 60 miljoonaani — MTV3 Ulkomaat |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Akvarrelleja
Olin alkukesästä avajaisissa ja ihmettelin, miten ne Virmavirran akvarellit on jyrytetty sinne ...