Loppusuoralla oleva Savonlinnan oopperajuhlat jää myyntitavoitteistaan. Oopperajuhlille on ollut myynnissä yhteensä noin 70 000 lippua, mutta vähintään 10 000 lippua jää myymättä. Juhlien järjestäjät arvelevat syyn takaiskuun löytyvän kohonneesta bensiinin hinnasta.
- Oopperajuhlien tavoite on korkea eli 85 prosentin täyttöaste. Siitä jäädään tänä vuonna, sanoo oopperajuhlien viestintäpäällikkö Harri Pohjolainen.
Pohjolaisen mielestä myynnin notkahtaminen ei selity tänä vuonna ohjelmistolla tai säillä.
- Varmasti bensan hinta on vaikuttanut, kun lähtemistä Savonlinnan on harkittu. Oopperajuhlilla kuluu perheeltä yhteensä useita satoja euroja ja siinä summassa bensalla on merkitystä.
Oopperajuhlien taustalla on kannatusyhdistys, joka tähtää vuosittain ylijäämään tai nollatulokseen.
- Vuosi 2006 oli poikkeuksellisen hyvä, viime vuotta rokotti muun muassa kotimainen tilausooppera. Tänä vuonna lähelle nollatulosta on mahdollista päästä, sanoo Pohjolainen.
Oopperajuhlien kannatusyhdistyksen valtuustossa ja hallituksessa on runsaasti suomalaista poliittista kermaa ja talouselämän eliittiä. Valtuustoa vetää Finnairin entinen pääjohtaja Keijo Suila ja hallitusta Nokian entinen voimanainen Sari Baldauf. Savonlinnan oopperajuhlien yleisön joukosta löytyy tuttuja vaikuttajia tasavallan presidentti Tarja Halosesta lähtien.
Presidentti Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi ovat juhlilla tällä kertaa yhdessä Pietarin kuvernöörin Valentina Matvienkon kanssa. Matvienkoa pidetään Venäjän vaikutusvaltaisimpana naisena. Halonen ja Matvienko käyvät päivällä kahdenväliset keskustelut ennen illan Uhkapeli-oopperaa.
Savonlinnan oopperajuhlien markkinoinnin ja kävijöiden kasvualue on Pietari. Pohjolainen uskoo, että Punkaharjulle taidekeskus Retretin viereen valmistuva kylpylä tukee Savonlinnan ponnisteluja Venäjällä.
- Moititaan sitä, että tarjolla olevien hotellien taso ei riitä. Mutta venäläisvieraille kelpaavat hyvin kylpylän yhteyteen valmistuvat 40 ökyhuvilaa ja muu lomamökkitarjonta.
Oopperajuhlilla vierailee tänä kesänä Shanghain ooppera, joka aloitti viime sunnuntaina yleisön mukaansa temmanneella Carmina burana -konsertilla ja jatkoi tiistaina Verdin Otellolla.
Pohjolaisen mukaan oopperajuhlat odottaa paljon vuonna 2010 kantaesityksensä saavalta Kimmo Hakolan säveltämältä ja Juha-Pekka Hotisen librettoon perustuvalta kotimaiselta uutuudelta, joka kertoo tositarinaan pohjautuvasta Venetsian oopperan palosta vuonna 1996. Italialaiset sähkömiehet tuikkasivat oopperatalon remontin aikana tuleen, kun urakan huomattiin epäonnistuvan.

Kommentit
Lahjoittakoot 100 lippua US:n lukijoille
Mitäpäs jos Savonlinnan oopperajuhlat lahjoittaisi 100 lippua arvottavaksi Uuden Suomen lukijoille? Näin saataisiin kansalaisjournalistista huomiota unhoon painuvalle tapahtumalle.
Osa suomalaisista on jo saanut tarpeekseen oopperasta
"Varmasti bensan hinta on vaikuttanut, kun lähtemistä Savonlinnan on harkittu. Oopperajuhlilla kuluu perheeltä yhteensä useita satoja euroja ja siinä summassa bensalla on merkitystä"
Bensan hinnalla ei liene suurta vaikutusta, valtaosa vieraista tulee sinne työsuhdeautoillaan.
Jos vierailijan edestakainen matka on vaikkapa 500km ja auto kuluttaa 10l/100km niin 25 sentin bensan hinnankorotus vastaa vain 12,5 euroa.
http://www.autowiki.fi/index.php/Kuva:95E_litrahinnat.png
Vikaa voisi hakea vaikkapa ohjemistosta, kohonneista lippujen sekä majoituksen hinnoista.
Ehkä myös vieraiden ikärakenne on akkautunut.
Itse olen kerran käynyt - se riitti.
Oopperakasvatus pakolliseksi kouluun
Oopperakasvatus pitäisi saattaa pakolliseksi peruskouluihin, koska muutoin ei oopperoihin saada kasvatettuja vakiokävijöitä.
Savonlinna,Kotka ja perjantaina Hamina.
Rahat riittivät bensaan mutta lippuja oopperaan ei tullut hankittua.
Ruokailimme vaimon kanssa linnan kulmalla nauttien kauniista näköaloista ja kermaperunoista hyvän lihan ja viinin kera.
Jälkiruuaksi käsi kädessä kävely rantapolulla vaihtaen mielipiteitä iloisten ihmisten kanssa.
Aamu oli mukava aloittaa torikahvilla ja iltapäivällä eväskorin kanssa puistoon lukemista mukana.
Venäläisiä ei mielestäni ollut runsaasti katukuvassa niinä kolmena päivänä jotka Savonlinnassa vietimme.
Nyt kun olemme Kotkassa olen huomioinut Venäläisten runsauden se ei tosin haittaa kaupunki on Suomen kauneimpia upeine puistoineen.
Eväskontteihin haimme täytettä myös tehtaanmyymälästä leipä ja perunapiirakat -50%kaupan hinnasta niiden lisäksi kaupungin piknikpaikalla valmistimme paahdettua hunaja,manteli omenaa.(idean omenalle saimme Turun keskiaikaiselta messuvierailulta)
Meripäivien kulkijoita katsellessa ja jututtaessa ei aika ole tuntunut pitkälle ja tulipahan luettua eteenpäin pitkästä aikaa ja jotain tuttua siitäkin löytyi.
Muunlaista lukemista ajankuluksi löytyi mukavasti kirppareilta eikä maksanut paljon.(myös rantafiltti kirpparilta 2,5€)
Perjantaina sitten Hamina todennäköisesti samalla tavoin kuin edelliset tapahtumat kohtuu budjetilla mutta mukana paikalla.
Ainiin ja tietysti yksi mukava päivän täyte on mobiilinetin hyödyntäminen .
Hirmuiset hotellihinnat!
Savonlinnan liike-elämä on voinut myös vaikuttaa tilanteeseen. Savonlinnaan ei voi pääkaupunkiseudulta mennä yöpymättä ja kun oopperajuhlien aikaan kehdataan keskitason hotellihuoneistakin pyytää yli 250 euroa yöltä, niin jää reissu tekemättä - eikä vain rahan takia vaan ihan periaatteesta. Voisiko oopperajuhlien johto puhua järkeä paikallisille, että kiskuroinnista tulee huono maine, on voinut jo tulla? Olen ollut Wagner-juhlilla Baureythissa ja oopperajuhlilla Veronassa, eikä hotelliyö kummassakaan ole yhtä kallis kuin Savonlinnassa.
Savonlinnassa on
Savonlinnassa on edullisintä yöpyä sydäntalvella. Itse linnakin on avoinna, tosin pientä maksua vastaan. Varsinaisen oopperan voisi aivan hyvin korvata paikallisella keskikaljakuppilalla jossa lauletaan karaokea.
Pelaaja
Meidän perhe osti Operajulhrahoilla PS3 ja reippaan taulutv:n. Siinä on hupia koko perheelle...
Kerman ja bensan sekoittaminen
Taitaa olla Savonlinnan oopperajuhlat maailmalla tunnetuin ja tasokkain kulttuuritapahtuma mitä Suomesta löytyy.
Linna on hieno, mutta surkeat ovat puitteet linnan ympärillä.
Savonlinnan liikenne on kaaosta, kun kaikki liikenne ajetaan yhden kapean sillan kautta keskustassa. Muualta ei pääse. Ei parkkipaikkoja. Yksi "ekologinen" moottorilla ajeleva korkeamastoinen purjevene pysäyttää tuhansien autojen liikkumisen ja tökkii liikenteen saastuttavaksi hitaasti liikkuviksi jonoiksi.
Sinne piti tulla ohikulkutie, mutta eipä näkynyt tietyömaita.
Paikalliset kertoivat, että vihreiden hallituksessa istuva Tarja Cronberg olisi kuulemma pyyhkinyt hankkeella ja hanke on lykätty kauas tulevaisuuteen.
Voi olla, että tasokkain kulttuuritapahtuma hiipuu, kun ei kukaan viitsi lähteä pikkukaupungin ruuhkaan kesälomaansa viettämään ja odottelemaan, kun ekologinen purjevene pääsee sillasta kulkemaan.
Oudosti bensan hinta vaikuttaa
Väite että bensan korkea hinta olisi jotenkin rajoittanut osallistumista Savonlinnan oopperajuhliin, asettuu kummalliseen valoon kun lukee tämän blogistin tietoja:
http://www.uusisuomi.fi/blogit/paulaholmila/huonot-kesasaat-ajoivat-taid...
Outoa että kallis bensanhinta ei ole vähentänyt museoissa käyntejä..
Johtunee siitä, ettei
Johtunee siitä, ettei museoita tarvitse hakea periferiasta asti.
Lähihistoriaan tai museoihin tutustuminen voi olla yhtä antoisaa - pikkurahalla.
Ei tarvitse omistaa edes autoa. Julkisilla, kävellen tai pyörällä pääsee.
Asuinpaikka vaikuttaa myös asiaan. Pyörällä en menisi päiväreissulle Lappeenrannasta Mäntyharjulle, ainakaan tässä iässä (23 v). Vanhennat ja kokeneemmat museodiggarit voinevat kertoa enemmän.
Mutta
Mutta blogisti viittasi blogissaan esim. Retrettiin, ja Taidekeskus Salmelaan. Luulisin että myös näissä on ollut runsaasti enemmän kävijöitä kuin ennakkoon arvelivat. Paikallisiksi asukkaiksi pitää tietysti lukea mukaan mökkeilijät, mutta siltikin ihmetyttää: huonoilla säillä ei viitsi edes mökkeillä.
Sitten vielä: luulisin että Savonlinnan Oopperajuhlilla käyntiin pitää varautua aika kauan ennen kesää, jotta saisi liput. Ei kai sielläkään niitä lippuja ovelta osteta. Oma kokemus: kävimme noin 20 vuotta sitten katsomassa Taikahuilua, ja muistelen että ex-vaimoni hankki liput jo talvella, muuten niitä ei olisi saanut.
Ei viime talvena bensan hinta mitenkään vaikuttanut päätöksiin, mennäkö Savonlinnaan vai ei.
Kyllä niitä
Kyllä niitä lippuja aina on, kannattaa kysyä Savonlinnan matkailutoimistosta, Puistokatu 1, .Jopa samelle illalle on aina lippuja saatavissa. Eilen ostin lipun yhteen oopperaan.
Selittelyä
Mielenkiintoinen tilanne ja mielenkiintoinen uutinen. Bensan hinnan vaikutushan selviää viimeistään siinä kohtaa, kun Matkailun edistämiskeskuksen ja Finland Festivalsin tilastot kesän tapahtumien kävijämääristä valmistuvat. Jos Savonlinnan pudotus on suhteellisesti suurempi kuin muilla festivaaleilla,on syy muualla kuin bensan hinnassa. Viekkaukseni on, että ohjelmisto- ja solistipolitiikalla on vaikutuksensa suomalaisyleisön innokkuudessa saapua paikalle.
Perusongelma taitaa olla siinä, että kulttuurijohtaminen ja yritysjohtaminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Suomlaisten suhde kulttuuriinsa ja hengenelämäänsä asettaa kovemman haasteen yritysstrategeillemme kuin mitä he uskovat. Tulee esim. olemaan mielenkiintoista nähdä, millä innolla suomalaisyleisö suhtautuu Pietarin suunnan satsauksiin. Tämä strategialinjaushan näkyy nyt jo mm. monien ensi kesän pienempien roolien solistivalinnoissakin. Vanhaa suhdelukua kääntäen lainaten: ei vastaa yksi venäläinen lipunmyynnissä kymmentä suomalaista.
Olet osittain oikeassa.
Olet osittain oikeassa. Mainitsemasi paikat ovat myös pääkaupukiseudulta tulleiden opperajuhlijoiden sivuvisiittejä.
Joukossa on myös karavaanereita, paikallisia tai muuten vain paikalle eksyneitä.
Toki Savonlinnaan saa mennä kaikesta kiskonnasta huolimatta.
Koska nykyinen tuleva ex vaimosi hankkii seuraavat liput?
"Koska nykyinen tuleva ex
"Koska nykyinen tuleva ex vaimosi hankkii seuraavat liput?"
Vastaan sitten kun ensin löydän hänet..
Minulla voisi olla eräs
Minulla voisi olla eräs naarasspuolinen tuleva ex-vaimoehdokas tiedossa.
Taidat harrastaa
Taidat harrastaa kierrätystä?
Kierrätys on päivän
Kierrätys on päivän trendi. EAN-koodi vain puuttuu.
Kertakäyttöböönastaa ei saa palausrahaa automaatista.
Savonlinna
En tiedä lippujen hinnosta mitään. Bensahinta voi vaikutaa jonkin verran, mutta VR liikelaitos on käsitykseni mukaa lopettanut liikenönin Savonlinaan kannatmatomana jo muutama vuosi sitten.
Vaikka kyseinen yritys on myös hinnoitllut itsensa ulos markiknoilta jo vuosia sitten.
Suurin syy taitaa olla lahjus epälyn pelko. Voi joutua oikeuteen joa tarjoaa Oooperajuhla lippua yrityselle, jos kyse on kaupungista tai jostain kunnasta.
Puppupuhetta
Savonlinnan oopperajuhlilla käynnin kustannuksista bensiini kuuluu kaikkein pienimpiin, tulipa vieras sitten läheltä tai kaukaa. Kyllä lippujen myymättä jäämiseen on etsittävä syytä jostakin muualta. Onko lippujen hinta noussut viime vuodesta? Onko ohjelman kiinnostavuus muiden kuin oopperafanien kannalta heikompi kuin viime vuonna? Onko kiinnostut oopperaan yleisestikin hiipumassa? Ovatko vaihtelevat kesäsäät saaneet varaamaan viimeiselle lomaviikolle etelänmatkan?