Anssi Kela: Sorsa tuli puun takaa

Anssi Kelan esikoisteos ”Kesä Kalevi Sorsan kanssa” (TEOS) on ”lentänyt pesästä”. Kela on päättänyt olla lukematta kirjaa nyt kun se on kansissa ja kaupoissa.

– Aina kun jonkin version kirjoitettuani päätin kirjan olevan valmis, tapahtui sama juttu. Avasin käsikirjoituksen viikon parin päästä ja taas löytyi muka korjattavaa. Nyt kirjalle ei voi enää tehdä mitään, joten en halua lukea sitä ja huomata, että tuonkin kohdan pitäisi olla toisin, hymähtää Kela.

Kela aloitti kirjansa kirjoittamisen 23.10.2006. Päässä oli muhinut ajatuksia jo sitä ennen, mutta ensimmäinen tiedostomerkintä on tuolta päivältä. Eilen Kela istui lehdistön tentattavana valmiin kirjansa lanseeraustilaisuudessa. Uusi Suomi tapasi muusikon yleistilaisuuden jälkeen.

– Alusta saakka oli selvää, että kyseessä on fiktiivinen teos. Pidin rajan tarkoituksella selvänä oman elämäni ja kirjan henkilöiden välillä. Vaikka kirjan päähenkilöllä onkin kaulatuki onnettomuuden jäljiltä, kuten minulla oli neljä vuotta sitten, ja vaikka hänellä on laillani ongelmia sosiaalisen kanssakäymisen kanssa, Johannes on kuitenkin oma itsensä, eikä aina mustiin pukeutuva, absolutisti kasvissyöjä, Kela vertaa itseään päähenkilöönsä.

Kela on syntynyt 1972 ja varttunut 1980-luvulla.

– Olen nostalginen ihminen. Muistelen lämmöllä menneitä. Siksi varmaankin Kalevi Sorsa tuli mukaan kirjaan. Sorsa on osa omaa nostalgiaani. Hän oli aina läsnä, vaikkei tietoisesti. Lisäksi nuorena tuntui, että Sorsa oli aina Suomen pääministeri. Hänen tyylinsä puhua oli sellainen, että kaikki muuttuu heti mustavalkoiseksi. Olin itsekin hieman hämmästynyt, kun Sorsa vain tuli jostakin. Sitten jouduinkin miettimään, miten kirjoittaa itseni ulos kiipelistä.

Anssi Kela on kirjoittajana työtavoiltaan hyvin poikkeuksellinen. Kirjailijaksi hän ei halua tulla tituleeratuksi.

– Kirjailija on mielestäni henkilö, joka elättää itsensä kirjoittamalla. Minä olen ainakin toistaiseksi mieluummin titteliltäni levylaulaja, selvittää Kela.

Kirjoittaja Kelan omintakeinen tapa kirjoittaa lähtee varmasti juuri hänen vahvasta muusikkotaustastaan. Kela kertoo kirjoittaneensa aluksi vahvasti improvisoinnin varassa.

– Saatoin kirjoittaa yhden lauseen ja miettiä tunnin ennen seuraavan kirjoittamista. Katselin lauseita ja mietin, mitä ihmeen tekemistä niillä on toistensa kanssa? Näin mentiin sata sivua ja sitten kaikki alkoi loksahtaa paikoilleen.

Yleensä kirjailijat ammentavat paljonkin omasta elämästään. Näin ei ole Kelan kohdalla. Toinen henkilö kirjassa, sympaattinen patologinen valehtelija Markus, joka kertoo muun muassa keksineensä pefletin, ei Kelan mukaan pohjaa yhteenkään hänen tuttavistaan.

– En tunne yhtään patologista valehtelijaa… tai sitten hän on ollut todella hyvä, naurahtaa Kela.

Mikään muukaan, lukuun ottamatta kaulatukea ja vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä, ei ole yksi yhteen Kelan elämän tapahtumien kanssa, eikä edes sivua niitä.

– Olen hyvin hidas kirjoittaja. Punnitsen jokaisen sanan. Musiikinteossakin siinä missä toiset kirjoittavat 30 biisiä päivässä, joista ehkä yksi on käyttökelpoinen, minä teen yhden, joka on sitten heti valmis esitettäväksi. Nyt olen miettinyt, miltä tuntuisi tavallisesta kappaleentekotavastani poiketen lähteä tekstistä liikkeelle ja säveltää sen pohjalta. Muutama viritys on päällä, mutten ole vielä säveltänyt yhtään laulua kirjan valmistumisen jälkeen, paljastaa Kela.

Anssi Kela kirjoitti ensimmäisen version kirjastaan täysin kronologisesti.

– Yritin ajatella, että se on kolminäytöksinen juttu. Vaikeus on siinä, että biisin osaan rakentaa, mutta kirjan kanssa pähkäilin, että mihin tässä se kertsi (kertosäe) laitetaan? Kustannustoimittaja auttoi puleeraamaan kirjan lopulliseen muotoonsa. Oppimiskäyrä oli kyllä kieltämättä vaikea. Kustannustoimittajan idea oli myös sovitella lopuun sijoittamani takaumat pitkin poikin kirjaan, ja se olikin hyvä ratkaisu.

Anssi Kela kertoo, ettei hänestä löydy kyynisyyttä. Hän ei pidä koko tunteesta ja tuntee olonsa epämukavaksi, mikäli tunnistaa itsessään mitään sen suuntaista. Kirjasta on siis turha hakea ilkeää piikittelyä tai kritiikkiä.

– Kirjan opetus on se, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Jos muutoksia tarvitaan, niin, latteutta lainatakseni, jokainen on oman onnensa seppä. Johannes ei ole onnellinen, mutta ollakseen onnellinen on tartuttava itse toimeen. Huolimatta siitä, että kirjani lähti liikkeelle pitkälti improvisaation pohjalta, ja vaikka siinä mennään tunnelmasta toiseen, sen olin päättänyt jo heti alussa, että lukijalle on jäätävä lopuksi hymy huulille. Olen onnellisten loppujen mies, ilmoittaa Anssi Kela.