Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin olisi saattanut jäädä minulta alkuunsa kesken, jos olisin lukenut kirjaa vain omaksi huvikseni. Onneksi luin sitä myös tätä arviota varten: oli pakko kahlata jähmeää alkua pidemmälle.
Romaani alkaa, kun suomalainen Petr Järvi lähtee opiskeluaikaisten tuttujensa kanssa maailmanympärysmatkalle. Matka on osa tähtitieteilijä Edmund Halleyn juhlavuoden kunniaksi järjestettyä kilpailua.
Maapalloa ei ole tarkoitus kiertää mistä tahansa, vaan tarkasti nollameridiaania pitkin. Toisella puolella palloa matkaa taitetaan tietysti pituuspiirillä 180.
Alun Englannissa ja Ranskassa tarpomisen jälkeen tarina pääsee pikkuhiljaa vauhtiin, ja lukija tempautuu mukaan upeasti kuvatulle matkalle ja matkaa tekevien välisiin ihmissuhteisiin. Vähitellen paljastuu, että matkajärjestelyt peittävät alleen salaisuuksia.
Jalonen on sanonut haastatteluissa kirjoittaneensa tätä kirjaa liki kaksikymmentä vuotta. Huolellinen taustatyö näkyy päivämatkojen, maisemien ja luonnonolojen tarkassa kuvauksessa.
Kirjan kertoja on Petr Järven pikkuveli Kari, joka liittyy matkaseurueeseen kesken matkan. Välissä puheenvuoro annetaan muistiinpanojen kautta myös ryhmän muille jäsenille. Vasta kirjan lopussa paljastuu, kuinka merkityksellisiä kerronnan näkökulman vaihdokset tarinan kannalta ovat.
Henkilöitään Jalonen ei kuvaa juuri enempää kuin tapahtumien kautta on välttämätöntä. Silti henkilöt kasvavat ja kehittyvät. Tarinan keskiöön nousevat ryhmä ja sen sisäinen hierarkia. 14 solmua Greenwichiin kuvaa hienosti, mitä ihmisille tapahtuu, kun he ovat toisistaan riippuvaisina keskellä valtavaa, pääosin autiota maanpiiriä.
Maapallon ympäri matkaamisen lisäksi Jalonen käsittelee kirjassaan sitä, miten julkisuus muuttaa todellisuutta. Matka on osa eräänlaista tosi-tv-ohjelmaa.
Usein tällainen pinnalla olevan ilmiön kääntely on romaaneissa itsetarkoituksellista ja auttamattoman pinnallista. Jalosen käsittelyssä aihe on kuitenkin merkityksellinen ja tärkeä. Hän kuvaa ihmisiä, jotka joutuvat esiintymään julkisuudessa ja muuntelemaan totuutta television tuotantoyhtiön toivomuksesta.
Jalosen ei tarvitse osoitella aihetta sen merkitystä korostaakseen, vaan hän kuljettaa sitä yhtenä luontevana säikeenä kirjan kokonaisuudessa.
Jalonen on voittanut Finlandia-palkinnon, vuonna 1990 romaanillaan Isäksi ja tyttäreksi. 14 solmua Greenwichiin on vahvan kertojan taidonnäyte: se ei julista erinomaisuuttaan, vaan vakuuttaa lukijansa pienieleisesti.
Olli Jalonen:14 solmua Greenwichiin. Otava 2008, 381 s.

Kommentit
Greenwichin
Greenwichin ääntämisestä: englantia opiskelleena ja itsekin 1970-luvulla Greenwichissä vierailleena satun tietämään, että Greenwich äännetään englannin kielessä jotakuinkin [grenitsh] eikä "griinwitsh". Termi Greenwich Mean Time (GMT) ja sen ääntäminen on tarkistettavissa monissa yksikielisissä sanakirjoissa, esim. Collins Cobuild English Dictionary.
En sitten tiedä, miten pahasti Greenwichin väärä ääntämistapa särähtää englantia äidinkielenään puhuvien korvaan näinä päivinä, kun kirjasta puhutaan tiedotusvälineissä. Olisi kyllä hirveää kuulla Greenwich väärin äännettynä esim. Finlandia-palkinnon jakotilaisuudessa tai illan tv-uutisissa! Mitä mieltä mahtavat tosiaan olla englantia äidinkielenään puhuvat, saako tälläisen kuuluisan paikannimen ja käsitteen ääntää väärin vieraskielisessä kaunokirjallisuudessa?