- Kuva: Kustannusosakeyhtiö Siltala
”Ei Suomessa ole seurapiirejä”, paljastaa Pirkko Saisio romaanissaan Kohtuuttomuus.
”Seurapiirit ovat joukko alipalkattuja näyttelijöitä, taidemaalareita, muusikoita ja elokuvantekijöitä, muutama ylipalkattu toimitusjohtaja ja bonussankari, pari turvonnutta tuottajaa ja kolme kitkerää kirjailijaa sekä joukko näiden ympärillä räpisteleviä hyönteisiä, jotka kutsuvat itseään toimittajiksi.”
Kohtuuttomuuden kertoja toteaa kirjoittavansa titaanikapseliin, tuntemattomalle ystävälleen avaruuteen. Avaruusolento lukijana antaa kertojalle tekosyyn eritellä suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin itsestäänselvyyksiä.
Muukalaiselle kirjoittaminen on ympäristön tarkastelutapa, jota on käytetty kirjallisuudessa pitkään arjen kummallisuuksien osoittamiseksi. Varhainen esimerkki on valistusfilosofi Montesquieun 1700-luvun alussa kirjoittama Persialaisia kirjeitä, jossa persialaisruhtinaat kummeksuivat eurooppalaista elämänmenoa.
Ei Kohtuuttomuus kuitenkaan mikään anekdoottikokoelma ole. Kaiken kaikkiaan se on hulvattoman hauska, traaginen ja loppuun asti viimeistelty teos siitä, kuinka narsistinen pyrkyri käyttää hieman vetelää kertojaa astinlautanaan.
Kirjan kertoja on keski-ikäinen mies. Omien sanojensa mukaan kertoja on tavallinen suomalainen mies, mutta mikään lähiöiden duunari hän ei ole: ”En ole rekkakuski enkä tukkijätkä, en rakenna taloja enkä kuuntele Iskelmäradiota, en käy kalassa, eikä minulla ole verkkareita.”
Pyrkyri, teoksen näennäinen päähenkilö, on kertojalle vain Hän, Hän Itse. Kertoja on narsistin lumoissa, tämän harjoittaman manipulaation uhri.
Työnsä, perheensä ja mielipiteensä menettäneen kertojan kohtalo noudattaa vääjäämättömästi tragedian kulkusuuntaa. Hän toteaakin olevansa Oidipus vailla taluttajaa. Ja kuten tragediassa kuuluu, on mies valinnut osansa ainakin näennäisen vapaaehtoisesti.
Kirjan henkilögalleria on rakennettu stereotypioita osuvasti hyväksikäyttäen.
”Hän” on läpeensä ällöttävä menestyjä, joka keinoja kaihtamatta rynnistää valtakunnanpolitiikan huipulle, astinlautanaan kertoja.
Kertojan Malmilla asuva syrjäytynyt veli on kuvattu keskikaupunkilaisesta, ylemmyydentuntoisesta näkökulmasta niin stereotyyppisen syrjäytyneeksi, ettei lukija voi pidätellä syyllisyydentuntoista naurua. Eihän kukaan ole oikeasti noin pihalla, mutta tämä Pauli se vaan on, ja vielä uskottavasti.
Saisio on tutkinut todellisuuden hahmottamista ja siitä kertomista kautta tuotantonsa ja etenkin vuonna 1998 ilmestyneestä Pienimmästä yhteisestä jaettavasta lähtien. Kohtuuttomuudessa hän jatkaa samaa teemaa: itsestään tietoinen kertoja korjaa sanomisiaan, tarkentaa itseään ja myöntää muistavansa väärin.
Teoksen alussa fiktiivinen kertoja lupaa erotella tekstissään fiktion faktasta, mutta korjaa heti, että lupaa tehdä niin ”ainakin aluksi”. Myöhemmin hän myöntää, ettei kykene sellaiseen, ”kukaan ei kykene”.
Kohtuuttomuus on omaäänisen kertojan vankka ammattitaidon näyte. Saision on kerronta on niin tasaisen hyvää, että kirja vaikuttaa helposti syntyneeltä, valmiilta kokonaisuudelta. Teos on hieno päätös tämän päivän ihmisiä ja yhteiskuntaa kuvaavalle trilogialle, jonka aikaisemmat osat ovat vuonna 2003 kantaesityksensä saanut näytelmä Tunnottomuus ja vuonna 2005 julkaistu romaani Voimattomuus.
Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus. Kustannusosakeyhtiö Siltala 2008, 583 s.