Akateemikko Paavo Haavikko (25. 1. 1931 – 6. 10. 2008) oli ydinhahmo siinä liikkeessä, joka puhdisti suomen kielen 1950-luvulla kirkkaaksi kaikesta siitä painolastista, joka vaikutti sodan jälkeisen Suomen kirjallisuuden kielessä.
Kirjailija, runoilija ja kustantaja kuoli pitkäaikaiseen sairauteen sairaalassa Helsingissä.
– Tavallaan kaikki ovat Haavikon perillisiä, sanoo Parnasso-kirjallisuuslehden päätoimittaja Jarmo Papinniemi.
Haavikon tekstin voima on sen kirkkaus ja ymmärrettävyys. Runoja, proosaa, librettoja ja elokuvakäsikirjoituksia tehneen
Haavikon tekstit ovat usein myös aforistisia ja sarkastisia.
– Haavikko oli yksi harvoja kirjailijoita, jolla oli taloudellisen ajattelun lahja, Papinniemi sanoo.
Haavikko luki mieluummin teksti-tv:n pörssikursseja kuin kirjoja. Ollessaan Otavan kirjallisuusjohtajana Haavikon kerrotaan kysyneen vain kirjaa vilkaistuaan, mikä tämä on?
– Jos Haavikko sattui kysymään, mitä tämä on, vaadittiin pidempi suullinen selvitys, Papinniemi sanoo.
Haavikko siirtyi vuonna 1983 aiemmin perustamansa Art-House-kustantamon johtoon, mutta hän palasi ennen kuolemaansa Otavan kirjailijaksi ehtimättä julkaista uusinta teostaan.

Kommentit
Onks tietoo?
Hänen kerrotaan kirjoittaneen siitäkin kuinka korpikuusen kätköissä kirkastettiin ainetta siihen tarttuneesta kuonasta. Syntyi puhdas tuote, jota nautittuaan sarkastinen ymmärrys alkoi askarrella aforismeissa.
Kuulin...
... vasta eilen illalla. Suru.