Uutta tietoa vuonna 1944 teloitettujen määrästä

Vaikea on täsmällisempää lukua metsästää kuin se,mitä puolustusvoimien/sotaoikeuden asiakirjoista ilmi käy !
Tarkoituksellisesti tuskin on pimitetty,ei ole ollut syytä.

Ottaen huomioon äärimmäisen tukala tilanne kannaksella,,luvut ovat sellaisia kun nyt viime aikoina on ounasteltukin !

Hankala tilanne rivisotilaan näkökulmasta,,jos ei vihollinen ammu,,niin sitten omat,,
kunniakkaampaa tietysti vihollisen toimesta saatu luoti,,nimi koulun seinään sinne sankareiden joukkoon,,,,!

Kaikkihan tiedämme, että everstiluutnantti Karljula ampui sotamies Viirilän rangaistuksena pysähtymiskäskyn noudattamatta jättämisestä. Oliko tämä vain yksi noista kolmestatoista, jonka Linna oli sattunut silmillään sodassa todistamaan? Ehkäpä todennäköisempää kuitenkin olisi uskoa, että nuo mainitut kolmetoista olivat todellakin vain niitä, jotka tulivat rekisteröidyiksi. Sodan loppuvaihe oli ajoittain niin kaoottinen, että siinä meni upseeristolta joissain paikoissa harkintakky. Edesmennyt appiukkoni kertoi, että heidän komppanian päällikkönsä seisoi viisikymmentä metria joukkueen takana ja ampui jokaisen, joka lähti juoksemaan karkuun. Ja hän oli pohojalaanen periaatteen mies, joka ei turhia pakissut.

juuri näin. seisoivat sotilaidensa selkien takana ja teloittivat etulinjasta pois tulevat. eivät siis olleet edessä tukemassa omiaan seisomalla heidän rinnalla. eivätpä keinot juuri eronneet nkvd:n tomintatavoista. tämä on konkreettinen esimerkki suomalaisesta johtajuudesta ja sen arvostettavuudesta. onneksi poikkeuksiakin löytyy, mutta surullisen kuvaavaa tämä on.

Meille on annettu kuva, että armeija perääntyi kaaosmaisesti Kannaksella kesällä 1944. Jos näin olisi, miten on mahdollista, että kahden armeijaryhmän hyökkäys pysäytettiin noin 100 km:n perääntymisen jälkeen. Ilmeisesti paniikkia ja sekasortoa esiintyikin vain eräin paikoin ja paikallisesti. Suurimmalta osaltaan armeija perääntyi viivyttäen ja kuluttaen hyökkääjän voimaa niin, että Talin-Ihantalan torjuntataisteluissa vihollisen etenemiselle voitiin tehdä stoppi. Tässä sodankuvassa karkureita olikin oleellisesti vähemmän ja tarvetta kettäkurinpitoon vähemmän kuin, jos koko armeija olisi juossut pakoon pakokauhussa. Järkestäytyneessä viivytystaistelussa myös dokumentitkin tulivat asianmukaisesti mukana.

Varsinaisesti käsiaseilla tehtyjen veritekojen määrä, jossa kohde on samalla puolella kuin ampuja, tapahtuu sodan hyökkäysvaiheessa. Kaikesta päätellen Ylikankaan poliittinen näkemys historiasta ei oikein heijastu muiden alan tutkijoiden näkemyksissä.

Jokainen teloitus on hirvittävä tragedia. Numerot eivät muuta tätä tosiasiaa. Itselläni oli ilo tuntea yksi suomalainen kuolemaantuomittu jonka tuomiota ei ehditty panna täytäntöön. Vaikka perusteet tähän olivat raudanlujat. Säästääkseen tuomitun omaiset tekivät tekoja ja asioita joita ei pysyvän rauhantilan aikana tahdo ymmärtää. Numerot tuntuvat tämän jälkeen hieman vaivaisilta määrittelemään tilanteen.

En kuitenkaan usko enkä suostu uskomaan että suomalainen upseeri huvikseen, kiintiöitä täyttääkseen tai piittamattomuuttaan tuomitsi suomalaisia sotilaita kuolemaan. Tämä ominaisuus kuului vastustajiemme keinovalikoimaan. Supervallan armeijassa edes periaate ei merkitse mitään jos sitä vertaa pienen valtion armeijaan, joka ei välttämättä yhtä miestä kaipaa.

Uusin juupas eipäs aihe:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen....

Näitä juttuja teloitettujen määristä lukiessa voi hämmästellä, miksi professori Ylikangas ei paneudu arkiston saloihin? Hänen väitteensä, että olettamuksiensa tueksi tarvitsemansa dokumentit olisivat peukaloitu tai suorastaan tuhottu, on roskaa. Tarvittavat tiedot löytyvät niitä todella tarvitsevalle asianomaisesta arkistosta ja varmasti arkistoviranomaiset toimivat pyyteettä Ylikankaalle asiakirjojen löytäjinä, mikäli hän niitä pyytää. Merkillistä, että amatöörikin ne löytää, vieläpä helposti. Professori Ylikangas ilmaisee julkisuudessa epäsuorasti taitonsa perehtyä dokumentteihin? Vai onko hänellä perimmäisenä tarkoituksena vain rahastaa ja käyttää keinona provokaatiota? Huhtiniemen totuus on selvitetty ja Lappeenrannan totuus on sulatteluvaiheessa. Mihin suuntaan osoitetaan seuraavaksi Suomen Valtion varoja tuhlattavaksi?
Matti Kopra
PS Ei se alikersantti Matti Kopra, joka joutui 20.6.1944 Viipurin kirjaston kellarista ihannevaltioon sotavangiksi, kidutetuksi ja rauniona palautetuksi

Kirjan kirjoittajajoukko kuuluu ns. "isänmaalliseen seurakuntaan", jolle ainoa totuus on myytti sodasta jossa Suomi saavutti "torjuntavoiton". Varsinkin Manninen on tunnettu ns. "valkoisen totuuden julistajana eri Suomen sodissa.

Ja on todennäköistä että suurin osa dokumenteista joissa kerottiin massateloituksista on hävitetty kun ne olisivat olleet sotarikoksia.

Sisäasiain ministeriöllä on salaiseksi julistettu arkisto nimeltä sotatuomareiden arkisto ja sinne ei ole päästetty edes/varsinkaan Ylikangasta arkistoa tutkimaan.

Miten se laulu menikään. '... sellaista elämä on....'.

Heikki Ylikankaan uskottavuus alkaa olla todella kyseenalainen.

Fiktiota voi kirjoittaa pohdiskelemalla uskottavalta ja loogiselta tuntuvia
juonenkulkuja, mutta ei tiedettä - ja historiakin lienee tiede, ainakin joillekin tutkijoille.

Poliittiseen näkemykseen perustuva historiankirjoitus onkin sitten taas sävellystaiteen laji, sanallisen sävellyksen. Silloinhan pohjimmiltaan ei ole tarkoitus tuoda totuutta esille (vaikka sellaista slogania toki erityisesti näitten tuotosten markkinoinnissa käytetäänkin), vaan edistää valittua aatetta, ja siksi korostaa ja esille tuoda oman aatteen hienoutta ja etenkin vastakkaisen aatteen kannattajien kelmimäisyyttä. Numerotiedoissa tämä johtaa "sopivaan" vääristelyyn ja kerrottavien asioiden valinnassa poliittiseen selektiivisyyteen.