- Kuva: Miska Reimaluoto
Taisto Reimaluoto (vas.) on jo sopinut tappeluepisodin entisen koulutoverinsa Eppu Salmisen kanssa. - Kuva: Miska Reimaluoto
Teatterin merkitys yhteisöllisenä ja paikkaan sidottuna taidemuotona korostuu erityisesti kesäisin.
Perinteisten kesäteatterikansankomedioiden lisäksi monenlaiset paikallishistoria-aiheet keräävät harrastajia ja ammattilaisia kokeilemaan niiden kantavuutta elävien esitysten dynamoina.
Paikalliseen maaperään juurtunutta ja siitä elinvoimansa imevää musiikkiteatteria nähdään Espoon Kaupunginteatterin ja Musiikkiteatteri Tapiolan eli MusTan yhteistyössä toteutetussa Histan häät -esityksessä.
Histan häiden perimmäinen tarkoitus on antaa elämyksellinen matka herännäisyyden historiaan ja 1800-luvun lopun Espooseen. Siinä myös onnistutaan. Esityksenä Heikki Ylikankaan kirjoittama Histan häät jää, ehkä juuri elämysmäisyytensä vuoksi, kompromissiksi.
Koska herännäisten kokoontumiset olivat kiellettyjä, pyrittiin kieltoa kiertämään järjestämällä herännäiskokouksia suurten juhlien yhteyteen. Paavo Ruotsalainen vieraili Espoossa vuonna 1843 järjestetyissä kaksoishäissä.
Juhlista sai myös alkunsa herännäisyyden jakautuminen evankeliseen ja herännäiseen suuntaukseen. Histan häät on sekä Espoon 550-vuotisjuhliin tehty tilausteos että heinäkuussa Espoossa järjestettäviä herättäjäjuhlia huomioiva esitys. Nuuksion Honkamaja sopii miljööksi erinomaisesti.
Nimensä mukaisesti kaikki tapahtuu Carl Gustaf von Essenin (Teemu Aromaa), Histan omistajan, isännöimissä kaksoishäissä, ja yleisö istuu valmiiksi katettujen juhlapöytien ääreen. Häihin saapuu Ruotsalaisen (Taisto Reimaluoto) lisäksi ruotsinmaalainen herätysjohtaja Karl Olof Rosenius (Esa Pakarinen jr.), joka ei pidä Ruotsalaisen primitiivisestä ja röyhkeästä käytöksestä.
Roseniuksen kanta näyttää Ruotsalaisesta ulkokultaiselta. Fredrik Gabriel Hedberg (Antti Laukkarinen) suunnittelee kirjaa herännäisyydestä. Sitä taas ei katso hyvällä Nils Gustav Malmberg (Mika Räinä), jonka mielestä heränneillä ei pidä olla kirjaan sidottua oppia.
Kiista kärjistyy suurimmilleen, kun miehet mittelevät armosta. Myös häät aiheuttavat ongelmia, sillä nimismies saa vihiä seurojen järjestämisestä ja osallistujia uhkaa syyte. Ajankuvaa lisäävät episodit, joissa tavallisen rahvaan ongelmia ja naisen elämää sivutaan.
Musiikin esitykseen on Siionin virsistä sovittanut Säde Rissanen ja häävirren muokkauksesta vastaa Anna-Mari Kähärä. Kuoro levittäytyy äänimatoksi ympäri salia, ja siitä syntyy kohtauksia jatkava ja niille lisäpontta ja sävyjä tuova elementti, joka pitää sisällään salattua viisautta.
Rissasen ja Kähärän kosketuksesta Siionin virsiin tulee heleyttä ja moderniutta, vaikka niiden alkuperäinen, koruton luonne säilyy. MusTan laulajien äänet soivat hyvin yhteen. Musiikissa he ovat pidemmällä kuin teatteri-ilmaisussa.
Näyttelijät tulevat välillä hyvinkin lähelle, ja onneksi heillä riittää tarvittavaa kykyä suhteuttaa tulkintaansa tilan ja tilanteen mukaan. Intiimi tila ei etenkään suvereenia Reimaluotoa häiritse, yleisökontaktin kanssa tasapainoilu on lausunnankin saralla ansioituneelle näyttelijälle silminnähden nautinnollista.
Esa Pakarinen jr:n ja Mika Räinän läsnäolossakaan ei ole moittimista, vaikka heidän rytminsä ei koko ajan pysy tarkkana. Teemu Aromaa jaksaa kannatella karaktääritulkintaansa koko esityksen ajan, ja viimeistelty jälki näkyy Taisto Reimaluodon lisäksi myös Antti Laukkarisen ilmaisussa. Hänelle on siunaantunut kiitollinen roolikin, lähes ainoa henkilöhahmo, johon on kirjoitettu kasvamista ja muutosta.
Ohjaaja Jussi Helminen vie joukon kunnialla maaliin. Ahne kun olen, jäin kaipaamaan tarkempaa ohjaajan näkökulmaa. Nyt kiinnostavaa tietoa sisältävä näytelmä toimii, mutta sitä vaivaa kuvaelmamaisuus.
Esityksen tärkeyttä ei tietenkään käy kieltäminen, sillä on painoarvoa samalla tavoin kuin vaikkapa Bengt Pohjasen kirjoittamassa, Ruotsin Pajalassa esitettävässä Laestadius-uupperassa.
Kokonaisuus muodostuu ainutkertaiseksi, vaikkei pelkästään taiteellisin ansioin. Elämykseen tuo oman lisänsä mainio hääateria.